Viheliäinen kierre

Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa. Hän ajeli kotiin hevosenhakureissulta, kyydissään itselleen syntymäpäivälahjaksi ostamansa puoliverinen.

Muistelimme ankeita, hevosettomia lapsuusvuosia, analysoimme nykytilannetta, ja päädyimme julkilausumaan: Vanhemmat. Ostakaa lapsellenne hyvä hevonen. Mitä pikemmin hevosharrastuksen alettua, sitä parempi. Lainalla, jos rahaa ei ole, koska se on sijoitus sekä lapsenne, että myös lastenlastenne tulevaisuuteen.

Miksikö? Minä en koskaan saanut omaa ponia. Kiertelin siellä, täällä ja tuolla talleilla, hoitamassa ja ratsastamassa kaikkea, missä kasvoi karvaa ja jouhia. Entisiä ravihevosia, enimmäkseen. Välillä kävin ratsastustunneilla tajuamassa, että tällaista on ratsastaa oikealla, koulutetulla ratsulla.

Ystäväni sai hevosen, mutta se oli suomenhevonen. Vertauskohtana olivat ne onnekkaat lapset, jotka saivat ihan oikeita kisaponeja ja puoliverisiä ratsuja.

Tällaiset onnekkaat pääsevät valmennuksiin, koska heillä on hevonen, jolla voi valmentautua, eikä mitään isopäistä ex-ravuria. Nämä onnekkaat kehittyvät ratsastajina muutamassa vuodessa tasolle, mihin heidän rahkeensa ja kunnianhimonsa riittää. Hevoset riittävät aina.

Sitten he toteavat, että tämä harrastus oli tässä. Tulin, näin, koin. Kiitos. Opiskelevat itselleen hyvän ammatin, ja jatkavat ehkä ratsastusta ”vähän paremmilla harrastehevosilla” kahtena iltana viikossa. Heillä riittää rahaa myös lastensa harrastuksiin.

Sitten olemme me, jotka mielestämme voisimme aina vain kehittyä ratsastajina, jos meillä olisi vähän paremmat hevoset. Opiskelemme ammatin ja ostamme ensimmäisestä tilistä hevosen, koska vanhempamme eivät sitä tehneet. Mutta koska tili on pieni, hepo ei vieläkään ole niin hyvä, että lahjamme pääsisivät esille. Koska hevoset ovat niin kalliita, päätämme kasvattaa arvoisemme hevosen itse. Jokainen tietää, miten tässä käy. Tyhjäksi jääneitä tammoja, väärää sukupuolta olevia varsoja ja muita huteja.

Kun syksyn kosteat kelit ja vuosikymmenten tallityöt jo särkevät niveliämme, synnytysten löystyttämät lonkat vihlovat ja itsesuojeluvaisto estää päästämästä hevosta kiitolaukkaan, me edelleen kuvittelemme, että meillä on valtava potentiaali ratsastajina, ja voimme kehittyä täyteen kukoistukseemme heti, kun saamme kunnon hevosen.

Pankkilainallahan se neljänkympin tietämissä ostetaan, tai jos ei, niin ainakin lasten harrastusrahoista vähän nipistetään. Omille lapsille ei ole varaa ostaa kunnollista hevosta, kun kaikki rahat ovat menneet epäonnistuneeseen kasvatustoimintaan ja vähälahjaisempien hevosten ruokkimiseen. Lapsemme eivät pääse näyttämään potentiaaliaan, jota toki olisi, koska meilläkin on. Sukupolvelta toiselle jatkuva kierre on valmis.

Äidit. Isät. Katkaiskaa tämä viheliäinen kierre. Ostakaa lapsellenne laadukas hevonen. Heti.

Veera Ahlgren

Kirjoittaja on hevostilallinen kirjailija.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi