Blogi – Reipin pehtoorin ploki

Hevosnaisten anonyymit uhrit ry- Kuningatarkiertäjä

Ammoisina aikoina kiersivät romanit talosta taloon myyden ja ostaen hevosia. Ne ajat ovat menneet. Hevoset myydään netissä, mutta jokin on pysynyt. Hevoskaupoilla käydään edelleen. Nyt myytävien hevosten perässä kiertävät hevosnaiset. Sillä erotuksella tosin, että he eivät osta. Tätä hevosnaisten alalajia kutsutaan kiertäjiksi. 

Tarinoiden mukaan romaneilla on kuningas,  niin totta kai kiertäjilläkin on sellainen. Tapasin kerran tarunhohtoisen Kuningatarkiertäjän, jota en uskonut olevan olemassakaan.

Minulle oli erinäisten sattumien johdosta jäänyt tallinperälle erittäin laadukas suomenhevosratsu. Olin aiemmin myynyt  ja ostanut muutaman hevosen ravimiesten kanssa. Kun rahasta päästiin sopuun, pistettiin nimet kauppakirjoihin. Jotenkin kuvittelin tällaisen laadukkaan ratsun myymisen olevan yhtä helppoa ja yksinkertaista. Voi kuinka väärässä olinkaan!

Kuningatarkiertäjä

Kuningattaressa on ylväyttä kuin hevosessa.

Sain esimakua haasteista jo ensimmäisessä puhelinsoitossa. Nainen  soitti ja lupasi tulla käymään ja testiratsastamaan hevosta kahden viikon kuluttua.
– Kaksi viikkoa on aika pitkä aika, hevonen saattaa mennä ennen sitä, sanoin.
– Jos niin on tapahtuu, meitä ei ollut sitten tarkoitettu toisillemme, vastasi nainen.

Tämän hindulaisen karmanlakiuskovaisen jälkeen soitti toinen nainen.
-Onko hevosta  tulossa jo joku katsomaan?
– juuri soitti eräs joka tulisi kahden viikon päästä.
– Ai jaa, no en minä sitten siihen teidän väliin viitsi tunkea, ja sitten kun ihastun siihen ja joku muu ostaakin sen… se olisi kauheaa.
– Ei tässä ole mitään väliin tunkemista. Tulet vaan, ja jos päätät ostaa, niin ostat, vastasin.
– En halua sellaista kilpailutilannetta, kyseessä on kuitenkin teidän perheenjäsen.
– Ei ole perheenjäsen. Ihan hevonen vaan, toki hyvä sellainen. Ja voit vaikka tänään tulla ja ostaa hevosen pois.

Jotenkin naisesta kuului pieni pettymys, ja epäilys, kun en puhunut hevosesta ”hänenä” ja perheenjäsenenä. Tuntui siltä, että hän piti minua kylmänä kauppamiehenä. Hän taisi myös epäillä, että hevonen ei voi olla hyvä, jos sitä ei myy ”raskain sydämin vain hyvään kotiin”.
Mutta ei taida luojakaan ymmärtää hevosnaisten järjenjuoksua. Heille hyvin harvoin, jos koskaan mikään suoraviivainen, yksinkertainen ja toimiva lähestymistapa käy. 
Miehet, jos joskus rationaaliseen toimintaan kykenevän hevosnaisen löydätte, älkää vaihtako. Ei salama voi iskeä kahdesti. Mutta palataanpa takaisin hevoskauppoihin.

Puhelin soi ja hento, hieman epävarman oloinen naisääni kysyi.

– Onko sinulla ratsuhevonen myynnissä?
– On kyllä.
– Hevonen kuulosti ilmoituksessa täydelliseltä. Olen jo kaksi vuotta etsinyt itselleni sopivaa hevosta, mutta en ole löytänyt.
– Ai jaa, no ei niitä toki kovin usein ole tarjolla, mutta tämä on kyllä sellainen. Osaava ja tosi kiva.
– Kuulostaa hyvältä, saisinko siitä videoita.
– Totta kai.

Lähetin videolinkit naiselle ja ajattelin, ettei tästä ihmisestä kuulu enempää. Mutta nainen soitti uudestaan.

– Voisin tulla käymään viikonloppuna, haluaisin ottaa myös omaa videota kun testiratsastan hevosen. Lähetän videot sitten ratsastuksenopettajalleni. Hän voi arvioida, miten hevonen sopisi minulle.
– Selvä homma. Tervetuloa vaan.

Ja niin tuli viikonloppu ja valkoinen asuntoauto kurvasi pihaan. Auto pysähtyi ja ovi aukesi. Ikkunoissa oli verhot kiinni ja hento nainen astui ulos autosta. Nainen kätteli ja selvästi mittaili minua katseella. Minä taas kiinnitin huomioni naisen mukana tulleeseen seurueeseen. Kuskin penkillä näkyi väsynein koskaan näkemäni mies, mustat silmänaluset ja kumara selkä. Lapset olivat kalpeita ja ilottomia. Mies käänsi katseensa pois ja lapset menivät takaisin asuntoauton perälle. 

Minä lähdin naisen kanssa talliin. Nainen esitti jatkuvalla virralla kysymyksiä. 

Onko kesäihottumaa tai muita sairauksia, onko kuvattu jalkoja, selkää, hampaita, vatsaa? Onko ollut sairauksia, ähkyä, ruokatorventukoksia, kaviokuumetta selittämättömiä ontumia? Onko hevonen ollut ruokahaluton, alakuloinen, kipuilmeinen, yliaktiivinen, passiivinen, tai onko jollakin tavalla tavallisuudesta poikkeavaa käytöstä?
Kerroin, että ei ole ollut, myymme vain koska emme tarvi näin hyvää hevosta. Nainen tarkkaili kehonkieltäni ja mikroilmeitäni koko ajan, ja minulle tuli hieman epämukava olo. Sanoin naiselle, että minun täytyy käydä sisällä pirtissä, hän voi jäädä satuloimaan hevosta ja tuoda sen kentälle testiratsastukseen.
Lähdin ulos tallista ja nurkan takaa kuului kuiskaus. Asuntoautoa ajanut väsyneen näköinen mies viittilöi minut luokseen.

– Tiedän kuka olet, olen lukenut juttujasi hevosnaisten uhreista. Oletko koskaan kuullut kiertäjistä?
– En ole.
– Vaimoni on legendaarinen kuningatarkiertäjä ja olemme koko perhe hänen uhrejaan. Teen raskasta työtä viikot ja olemme kaikki viikonloput kiertämässä ympäri Suomea hevoskaupoilla etsimässä vaimolleni hevosta, jota hän ei tule koskaan ostamaan. Mikään hevonen ei ole hänelle, täydelliselle ihmiselle tarpeeksi hyvä. Toivon sydämestäni, että kaupat tulee, mutta uskoni on jo mennyt… anteeksi, pitää mennä virittämään videolaitteet.

Nainen talutti hevosta tallista ja suuntasi kentälle. Nainen teki matkan varrella hevosen kanssa ratsunaisten maastakäsittely- ja kuuliaisuusharjoituksia. Näytti ainakin minun silmääni siltä, että hevonen läpäisi testit.

Mies tuli autosta kentän laidalle ja viritti tv-kameran korkealla jalustalla käyttövalmiiksi. Nainen nousi hevosen selkään ja vinkkasi miehelleen kädellään. Mies haki autosta agregaatin ja lisää valaistusta. Nainen alkoi alkuverryttelemään hevosta.

– Kaikki testiratsastettavat kuvataan samassa valaistuksessa, jotta ne saavat tasa-arvoisen analyysin, huokaisi mies.
-Ahaa, mielenkiintoista, vastasin.
– Arki-illat ja yöt menee näitä videoita editoidessa, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi rakkaan vaimonsa hyväksi, mies sanoi ja ruuvasi jalustaa korkeammalle.

Vilkaisin asuntoautolle ja näin lasten kurkkivan verhojen takaa. Oli kammottavaa, että viattomien lastenkin piti kärsiä äidin pakkomielteisestä ja utopistisesta unelmasta löytää täydellinen hevonen. Menin videokameran takana olevan miehen luo ja kuiskasin:

– Pitäisikö laskea hintaa, jotta saataisiin kaupat?
– Ei missään tapauksessa!  mies parahti. Halpa hinta herättäisi epäilykset, onko hevosessa jotakin vikaa.
 – Mutta tämä hevonen on täydellinen, ei kertakaikkiaan mitään vikaa, sanoin itsevarmasti.

– Kuule, googlaapa netistä hakusanalla ”kuningatarkiertäjä” ja puhu sitten lisää. Tuolla hän nyt on, kentällä ratsastamassa hevostasi.

Nopealla googlevilkaisulla kävi ilmi, että kuningatarkiertäjä on legenda hevosmarkkinapalstoilla. Tämä hento nainen on koeratsastanut ja hänen miehensä videoinut satoja myytäviä hevosia päätymättä yhteenkään kauppaan! Tajusin, että nyt vain jännitetään ainoastaan sitä, minkä perusteen kuningatarkiertäjä löytää kulkeakseen tämänkin kultakimpaleen ohitse.

Kuningatarkiertäjä lopetti ratsastuksen ja laskeutui hevosen selästä. Nainen hymyili.
– No, oliko toimiva peli? kysyin.
– Olihan se, aivan ihana. Onko tälle muita ostajia tulossa katsomaan?
– On tulossa, mutta ei tänä viikonloppuna, vastasin.
– Onko hinnassa tinkimisen varaa?
– Ei ole. Hinta on valmiiksi tingitty hinta. En tiedä, kuinka hyvin olet perillä myytävien hevosten tasosta, mutta tämä on täydellinen. En ole hevoshuijari, minulla ei ole mitään syytä valehdella. Jos haluat kivan harrastuskaverin, tässä se nyt on.
– Niin, täytyy vähän miettiä. Katsoa nuo videot rauhassa ratsastuksenopettajani kanssa ja sitten…

Mies katseli muualle, alkoi pakkaamaan videokameraa laukkuun ja pistämään jalustaa kasaan. Mies raahusti selkä kumarassa autoon lasten luokse, eikä katsonut enää taakseen.  Mies kai tiesi, mitä tuleman pitää.

Ilta alkoi painumaan mailleen. Nainen talutti hevosen talliin ja minä menin mukaan. Päätin kokeilla kepillä jäätä ja hieman painostaa naista kauppoihin,  jotta hänen perheensä pääsisi elämään normaalia elämää.

– Kuinka montaa hevosta olet käynyt katsomassa?
– Kuinka niin?, nainen säpsähti.
– Joskus vain pitää tehdä päätös, jos hyvä tulee kohdalle. Mitä enemmän kiertää, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Ja mitä useamman hyvän ohi kulkee, sitä vaikeampi on tehdä päätöstä. Kun jokainen hyvä, jota ei ole ottanut, on tavallaan tappio, jos viimeinkin päättää ottaa jonkun ja tuleekin se fiilis tämä ei välttämättä kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin ne keiden ohi on jo kulkenut… vähän samoin kuin parinvalinnassakin…

Hento nainen katsoi minuun suoraan silmiin. Katse porautui takaraivooni. Nyt tajusin miksi hän oli kuningatarkiertäjä. Menin aivan veltoksi, ja kurkku kuivui. Suoraan sanottuna virtsat tuli housuun. Kertakaikkiaan,  kuningatarkiertäjälle ei ostohousuja väkisin pueta.

– Palaan asiaan, jos tulemme ratsastuksenopettajani kanssa siihen tulokseen, että hevonen voisi sopia minulle. Kiitos, että saimme käydä.
– Olkaa hyvä vain, vastasin nieleskellen ja kiirehdin sisälle.

Niin lähti myös legendaarinen kuningatarkiertäjä vankkureineen tummenevaan yöhön. Samaan tapaan kuin jo ammoisina aikoina kiersivät romaniperheet Suomea kauppaa tehden. Kylästä kylään, talosta taloon.

Uhrien tukisivusto facebookissa

Osta elämän tarkoitus

Kuvituskuva, suomenhevonen. Kuvaaja: Jarno Unkuri

Isä oli surullinen mies. Fyysisiä sairauksia pahempi vaiva oli masentuneisuus ja kaikille elämänalueille tunkeva ilottomuus, jonka olin huomannut jo pikkupoikana. Syynsä hänelläkin oli, mutta tämän tarinan pointti on muualla. Oli nimittäin yksi asia, josta isäkin oli joskus innostunut. Ne olivat hevoset. Jonkinlaista verenperintöä hän uskoi itsellään olevan, mallioppimista se ei ainakaan ollut, sillä isänisä oli kuollut isän ollessa kaksivuotias. Isänisäni oli ollut jonkin sortin hevosajuri ja hevoskauppias. Isällä oli 80-luvulla aikuisen elämänsä aikana joitakin harrasteravureita, joita hän itse valmensi. Hevoset jopa voittivat raveissa muutaman kerran, mutta se oli sinänsä sivuseikka. Tärkeintä hänelle oli varmasti hevosharrastuksen tuoma mielekäs tekeminen. Parhaimmillaan oli jotain mitä odottaa.

Ennen starttia tuli mukavasti jännitystä arkeen, mutta isä oli myös kärsivällinen, eikä kiirehtinyt hevostensa kanssa. Kävin silloin itse raveissa lähinnä pelaamassa, mutta muistan jo silloin ajatelleeni, että jotain näissä eläimissä täytyy olla, kun ne saavat maailman surullisimman miehen paremmalle tuulelle ja pysyttelemään ravipäivinä selvin päin. No, joskus saattoi varmaankin olla tavallista tukevampi kankkunen tai hoolia veressä, mutta kuitenkin isälle harvinaista yritystä kuivatteluun oli. 90-luvun puolella hevoset jäi kokonaan isän elämästä. Kaikki muukin jäi, vaikka ikää oli vasta vähän yli viisikymppiä. Isä jäi neljän seinän sisälle pullon kanssa, poistuakseen vain viinakauppaan ja takaisin.

Olin jo vuosia sitten päättänyt, että en enää yritä piristää isää, hän voi tehdä elämällään mitä haluaa. Mutta vielä viimeisen kerran peruin lupaukseni. Soitin isälle ja pyysin häntä lähtemään kanssani ajamaan erään kaverini hevosta. Kun laitettiin hevosta valjaisiin, isä oli harmaa ja hikoili. Istuttiin koppakärryihin ja käytiin lenkillä.

”Onko mukavaa, pitkästä aikaa?” kysyin.

”No joo, onhan tämä”, isä vastasi.

Ja mitäpä siihen muuta voisi vastatakaan, vaikka näin isästä, ettei enää ollut. Lasittuneisiin harmaiksi muuttuneisiin silmiin ei syttynyt sellaista kipinää kuin joskus kymmenen vuotta aiemmin.

”No mitä mieltä oot, voisitko vielä joskus yrittää… Olla vaikka selvinpäin ja hommata jonkun hevosen? Touhuilla sen kanssa, sullahan olis aikaa”, maalailin visiota.

”Niin, en minä tiedä, vaikeeta vois olla”, isä vastasi ja katseli muualle.

Riisuin hevosen lenkin jälkeen, isää puhallutti melko lailla. Eikä sitä hevosta enää tullut, isä kuoli aika pian ajolenkin jälkeen. Minäkin pidin vuosia taukoa hevosista, kunnes pehtoorin työt Reipin tilalla toivat ne elämääni takaisin. Ostin kuusi vuotta sitten ensimmäisen hevoseni ja nyt niitä on… Useampia.
Täytyy sanoa, että ymmärrän isää aina vain paremmin. Iloa ja merkitystä ne elämään tuovat. Eikä sitä tuo yksittäinen menestys, vaan kokonaisvaltainen elämä hevosten kanssa. Hevosen kasvun, oppimisen ja kehittymisen ihme, suuren eläimen voima ja palvelualttius, jonka valjastaminen omaan käyttöön tuntuu kuin voima olisi omaa. Tai leikkiä jumalaa, toteuttaa visio tietynsukuisesta varsasta, jonka näkee syntyvän, kasvavan ja kehittyvän. Tai kipeä, aivan liian nopeasti tehtävä luopumisen päätös parhaasta työkaverista. Ne vähemmän mukavatkin hommat kuuluvat kuvaan. Valot ja varjot.

Jos joku väittää, ettei elämän tarkoitusta voi saada rahalla, niin paskaa hän puhuu. Kyllä voi. Voi ostaa hevosen.


Muita Reipin pehtoorin plokitekstejä pääset lukemaan täältä.

TARTTI RUUNA

sdr

Raviurheilu on oma maailmansa, sanotaan. Tämä näkyy ja kuuluu raviurheilusta kirjoittavien ja puhuvien ihmisten parissa. Jos haluat tulla katu-uskottavaksi raviäijäksi tai ravimuijaksi, haluan antaa sinulle muutamia etikettiohjeita keskusteluun kokeneiden ravi-ihmisten kanssa.
Nämä voivat kuulosta pilkunviilaukselta, mutta raviurheilu on lukemattomien pienten yksityiskohtien taidetta.
Nyt keskitymme kielenhuoltoon puheen ja kirjoittamisen saralla. Tärkeää on ymmärtää ravimaailman yleinen asenneilmapiiri, jonka sisäistämällä on helpompi soveltaa oppimaansa käytäntöön. Ansiokkaita ravitermisanastoja löytyy internetistä esimerkiksi täältä:

Pukeutuminen ja yleinen käytösetiketti ruokavaliosuosituksineen saa oman tilansa toisella kertaa.

TARTTI
Karkein virhe, mitä voit tehdä, on puhua kilpailusta tai startista. Älä koskaan käytä kaksoiskonsonantteja puhuessasi ravi-ihmisten kanssa. Se on elitististä ja vastenmielistä. Startti on tartti ja pruuvi on ruuvi. Asiantuntemustasi tehostaaksesi voit myös jättää sanojen välistä kaksoiskonsonantit pois. Eli näin: ”Tamma oli ruuvisa hyvä, mutta tartisa huono.”

RATALLE
Jos puhut raviradasta, älä koskaan koskaan vie hevostasi ”radalle”. ”Vein orihin ratalle.”, on oikea ilmaus. Yleisohjeena voidaan todeta, että D-kirjaimen voit jättää ravikieltä puhuessasi kokonaan pois.

PÄÄVEHKEET
Älä käytä sanaa suitset, koska se viittaa ratsupellejen maailmaan. Vaikkakin ravimaailma on naisistunut ja ratsastuksenkin on huomattu olevan loistavaa valmennusta monille ravureille, liika on aina liikaa. Suitset on ”päävehkeet”, ”päittet” tai jotain muuta. Mutta ei suitset. Älä käytä myöskään sanaa ”vyö” Häntävyö on ”häntäremmi”. Ajopiiskasta omakohtaisesti miellyttävin kiertoilmaus on ”vitta”. Se tuo mukavasti lapsuusmuistot mieleen.

HANKURI
Ravihevosilla ei ole kesäihottumaa. Joku voi olla hankuri, paitsi siitosoriit.

HÖLKKI
Mitä parempi hevonen, sitä vaatimattomammin ja vähättelevämmin siitä pitää puhua. Koskaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Ura on ohi ja vahingoniloisia kyselijöitä riittää. Tai startin jälkeen tullaan kyselemään, että ”Mikäs nyt, pistin peliä tammallesi, mutta ei oikein kulkenu…” On hyvä tiedostaa, että jos olet kehunut hevosta, eikä se pärjääkään, olet tavallaan velkaa pelurin häviämän summan hänelle.
Positiivisimmillaan voit sanoa hevosestasi, ”ihan normaalin oloinen”, mutta sitten epäillä radan sopivuutta, lähtörataa, lähtötapaa ja kehua vastustajia. Tai näin: ”Jos kaikki sattuu kohralleen ,vähä voiraa pärjätä. Mutta eihän näistä koskaan tiärä.”

Jos haluat ottaa kehun vastaan niin positiivisesti kuin mahdollista ylivoimavoiton jälkeen, voit sanoa. ”No joo, tänään se hölkki ihan mukavasti.”

JAKSU

Ilmaus on suhteellisen uusi. Hevosesta, joka jaksaa jyskyttää tasaisen reipasta vaikka kolmekymmentä kilometriä, voidaan sanoa: ” Sillä on mukavasti jaksua.” Ravimedioissa käytetään ilmausta ”jakso”. Voisi olettaa, että ”jakso” tarkoittaa ”pätkää”-pätkänopeutta tai sitä, että jaksaa juosta vain osan matkasta. Mutta ei, ”jakso” tarkoittaa väsymätöntä hevosta.

Ja jos tällainen väsymätön Köppinen tai Naputus joskus väsyy, voi todeta, että ”siltä pitää kattoo veret.”, tai ”käyttää linikalla”. Ja jos käytetään hevosta eläinlääkärin luona, kannattaa ensisijaisesti käyttää jonkun tietyn meritoituneen eläinlääkärin nimeä. ”Käytettiin ruuna Houtulla.” Sinun pitää tietää kuka on Houttu tai Tupamäki.

MUKAVAN PÖRHEE
Varsinkin suomenhevosiin näitä hevosia silloin tällöin sattuu. Tämän päivän ravureissakin niitä on. Ne käyvät kuumana ja pullaavat. Ovat jopa hengenvaarallisia. Raviohjelmissa on muodissa ilmaus ”väkivaltainen”. ”Perttusella on pitkät kolme minuuttia, Ravituuli on väkivaltainen ajettava.”, sanoi Kari Lähdekorpi.
Älä käytä tallialueella näitä dramaattisia termejä. Ravimies on julkisella paikalla tohtoritason vähättelijä. Voit sanoa silmämuniaan muljauttelevasta ryöstäjästä: ”On mukavasti ohjilla.” ”On hyvin kuulolla.” ”Mukavan pörhee ajettava” tai ”Pikkusen leukava”. Mutta älä liioittele vaaramomentteja. Kunnon kuskilla pitää olla käsivarret siinä kunnossa, että hevonen voi niihin vähän nojata.

MUKAVASTI LUONNETTA
Jos omistat suomenhevosoriin, joka on mahdoton käsitellä, ja jonka ruunausta välttelet kuninkuusravien toivossa, se on ”luonteikas”. Arjen toimissa sinulla pitää olla silmät selässäsi, sillä ori odottaa koko ajan tilaisuutta päästä laumanjohtajaksi tappamalla sinut. Talutettaessa se kulkee koko ajan kahdella jalalla, ja monta läheltäpiti tilannetta on ollut. Kerran jouduit ravipaikalta sairaalaan jäädessäsi orisi ja vieraan tamman väliin. Alkuesittelyissä ori esittelee joustavan ravin sijasta sukukalleuksiaan, eikä volttaus onnistu tammojen vuoksi. Kilpailurutiinia vaan, niin kyllä se siitä. Pikkusen luonnetta pitää olla, muuten ei pärjää.

RUUNA, TAMMA, ORIHI, ORII
Älä koskaan puhuttele hevosiasi niiden nimillä. Voi käydä ruunan kanssa ratalla, tai ilmoittaa tammasi tarttiin. Nimeä käyttämällä tavallaan aliarvioit toista keskustelijaa. Vaikka hevosesi olisi ollut vuoden tauolla, oikea ravimies kyllä tietää, kenestä puhut. Tai ainakin näyttelee tietävänsä.
Varsasta ja kilpailemattomasta nuoresta hevosesta voit käyttää tarkentavaa ilmausta sen isän mukaan, ”Vieskeriläinen” tai ”Tuiskutopilainen”.

YHDYS SANAT
Jos kirjoitat autenttista ravikieltä, tärkeintä sääntö on, että yhdysanoja ei ole olemassa. ISOJEN, pienten ja isojen alkukirjainten käytössä kannattaa olla suurpiirteinen. Välimerkeistä voit käyttää ainoastaan pistettä ja huutomerkkiä.

HEVOS KAUPAT
Jos esimerkiksi myyt hevosia hevostalli.netissä, laita useampi hevonen samaan ilmoitukseen otsikolla: ”Eläke ukko vähentää”, sitten vaan puhelinnumero alle. Hevosten nimiä ja tietoja annetaan vasta puhelimessa. Ja jos joku soittaa, yksikään hevonen ei saa olla myynnissä alle kymppitonnilla. Jos hintavuutta ihmetellään, sanot vain, että ”elä osta huonoa, sellasta märännyttä ei kannata ostaa. Osta sellanen millä on nelijä jalakaa.”

TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN
Anna ruunalle rekkee talavi hankireenisä ja polanteilla. Kun ruuna on viimein tartisa, juokse tallikahvioon ja huuda isoon ääneen KEULAAN JA KUKAT!