Äänetön yhtiökumppani

Sen nimi on Pate. En muuten koskaan sano "hän", ettei Patea luultaisi ihmiseksi. Pate on pyörittänyt Reipin tilaa kanssamme viimeiset neljä vuotta eli ihan toimintamme alusta asti.

Pate ei ajattele liikevaihdon kasvua, eikä omaa rooliaan toiminnassa. Pate elää hetken kerrallaan. Se reagoi tilanteisiin luonteensa, vaistojensa ja opittujen kokemustensa pohjalta. Pate lähtee joka päivä töihin mielellään. Se on tottunut siihen nuoresta lähtien. Nuorempana mentiin raveihin tai ratsastuskisoihin. Pate on saanut hyvän koulutuksen ja asialliset omistajat pitkän 25-vuotiaan elämänsä varrelle.

Virallisesti olen Paten omistaja, mutta en ajattele niin. Ajattelen Paten olevan kaikkien hevonen.

Laskujeni mukaan Patella on näiden neljän vuoden aikana ollut 150-200 synttärit, lukemattomat keväretkiajelutukset, tapahtumat ja ratsastuskerhot. Pelkästään Reipissä sen selässä tai kärryjen kyydissä on käynyt useampi tuhat lasta tai aikuista. Pikkutaaperosta lähtien, ja onpa joku yli 70-vuotiaskin noussut suomenhevosveteraanimme selkään ensimmäistä kertaa elämässään.

Autisti, mielenterveyspotilas, narkomaani, keskittymishäiriöinen, traumatisoitunut, anorektikko, dementikko, kuurosokea, vaikeavammainen. Erilaisten ihmisten lista on loputon. Naurua, liikutuksen kyyneliä. Hiljaista mielihyvää, onnistumisen iloa, pelon voittamista.
Pate ottaa kaiken tyynesti. Pate on arkinen olento. Se haluaa heinää, rehua ja vettä, ja lauman seuraa. Mutta Paten vaikutus, sen ilon tuottama määrä yltää pyhään.

Omalla 25-vuotiaalla elämäntaipaleellaan Pate on tehnyt 110-vuotiaan suomenhevosen eteen aika monen pollen edestä. Pate saa ihmiset innostumaan suomenhevosesta ja ehkä jopa hankkimaan nimenomaan suomenhevosen hevosekseen.

Pate lähtee mukaamme hevosmessuille, minne tulee myös Paten edellinen pitkäaikainen omistaja Maria Rintala. Hänen kanssaan esittelemme kaikille kiinnostuneille Paten neljännesvuosisadan mittaista elämäntarinaa. Tervetuloa moikkaamaan!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi