Hevosnaisten anonyymit uhrit ry: Varsakuumetta

Istuin eilen keinutuolissa ja selailin Hevosurheilu-lehteä, kun puhelin soi. "Tuntematon numero". Vastasin ja kuulin tutun ääneen. Hevonaisten anonyymien uhrien puheenjohtajahan se siellä.

"Ota nopeasti paperia ja kynä ja soita numeroon xxx xxxxxxx! Siellä on ihminen, joka haluaa puhua kanssasi… mun pitää lopettaa, moi."
Kuulin vielä luurin päästä ennen puhelun loppumista kimakan, käskyttävän naisäänen. Taisi tulla hommia puheenjohtajalle, mietin ja soitin hänen antamaansa numeroon. Epävarman oloinen miesääni tervehti. Välillä lievästi falsetissakin käyvä korkeahko ääni alkoi kertomaan:

"Puheenjohtaja kertoi, että sinä välität aidosti ja sinuun voi luottaa. Tilanteeni on ollut vaikea jo vuosia, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen kolmekymentäviisivuotias tavallinen suomalainen mies, jonka haaveet elämästä on aika perinteiset. Kiva työpaikka, oma talo ja pihamaa, vaimo ja lapsia.
Kaikki muu on, paitsi niitä lapsia. En tiedä, onko miehellä biologista kelloa, mutta kovasti kaipaisin jatkumoa ja uutta merkitystä elämäämme. Olemme olleet vaimon kanssa kanssa jo kymmenen vuotta yhdessä, minä olen jo vuosia ollut valmis lisääntymiseen, mutta kumppani on sitä mieltä, että aika ei ole vielä sopiva."

Kysyin, miten tämä liittyy hevosmiesten anonyymeihin uhreihin, mies jatkoi:

"Olen hyvässä ammatissa, it-alan yrittäjä ja olen suoraan sanottuna todella hyvätuloinen. Myin muutama vuosi sitten yritykseni ja jäin kotiin pyörittämään sijoituksiani. Teen jonkin verran start-uppeihin bisnesenkelöintiä. Rahaa on, ja sitä maallista hyvää olen jakanut vaimollenikin. Minulla on ollut huono omatunto takavuosien liiallisen matkustelun johdosta. Vaimo toki aina sanoi, ettei se häntä haittaa. Hänellä kuluu kyllä aika. Asumme nimittäin Nurmijärvellä maaseudulla ja ostimme vanhan perinnekartanon, jonka hevostalliksi kustomoidussa kivinavetassa vaimo on saanut toteuttaa rakasta hevosharrastustaan. Se on hänen intohimonsa numero yksi."

Otin huomaamattani terapeutin roolia ja kysyin, mitä se haittaa. Eikö ole hyvä, että vaimo on viihtynyt itsenäisestikin ja antanut miehen toteuttaa uraansa? Mies puhelimessa jatkoi:

"Kyllä toki, mutta nyt tuntuu siltä, että olemme vieläkin kauempana toisistamme, kun olen paljon kotona. Keväät on pahempia vuosi vuodelta. Vaimolle nimittäin nousee varsakuume, jonka tyydyttämiseen hän käyttää kaiken energiansa. Hänellä on parikin ykköspalkinnolla palkittua kantakirjasiitostammaa, joiden astuttaminen ja täydellisen orikandidaatin metsästys on hänen elämäntehtävänsä.
Hän käy lukemattomia skype-puheluita ja somekeskusteluja aiheesta. Rakenteen merkitystä ei voi liikaa korostaa, kilpahevoselle pitää jalostaa myös luonnetta, paras pitää astuttaa parhaalla ja niin edelleen, hän vaahtoa puhelimeen."

"Minä yritän parhaani mukaan vihjailla omista toiveistani. Kerran olin ottanut pari lasi punaviiniä ja sanoin jopa hieman suoremmin, että eikö tänä keväänä olisi meidän vuoromme lisääntyä, kummallakin tammalla on jo kaksi jälkeläistä. Vaimo suuttui ja alkoi huutamaan, enkö tajua, että astutusvuorossa olevalla tammalla on kaksi orivarsaa, ne saatetaan joutua ruunaamaan, tammavarsaa on pakko yrittää nyt, jotta saadaan tulevaisuudessakin tämä hieno sukulinja jatkumaan!"

"Tajusinhan minä. En ole tämän jälkeen uskaltanut juoda enää viiniä, suorapuheisuuteni kadutti niin paljon. Hevoset ovat vaimoni perheenjäseniä. Varsat ovat hänen lapsiansa. Niiden geneettisessä olemuksessa näkyy hänen rakkaudellinen visionsa. Mutta minulle se ei riitä."

Kysyin, voisiko hän jotenkin itse yrittää herättää vaimonsa mielenkiinnon. Samaan tapaan kuin ne oriit, jotka viimein läpäisevät vaimon tarkan seulan. Heti kysyttyäni tajusin, miksi terapeuteilla on koulutus ja minulla ei. Kysymys oli huono. Miehen ääni alkoi karkailla entistä useammin falsettiin hänen jatkaessaan:

"En ole lihava, mutta en myöskään erityisen atleettinen vartaloltani. Teini-ikääni kuuluivat tietokoneet, eikä jääkiekko ja punttisali. Olen yrittänyt käydä juoksulenkillä, ja kokeillut jopa personal-trainerin palkkaamista, mutta ei siitä ole mitään tullut. Selkäni kipeytyy rasituksessa, sillä toinen jalkani on neljä senttiä lyhyempi kuin toinen. Tykkään kävellä luonnossa koiriemme kanssa, mutta en juosta hiki hatussa. Olen halunnut ennemmin kehittää aivojani kuin vartaloani."

"Huomasin kerrankin, miten vaimo minua katseli aamulla suihkun jälkeen. Jalkojeni erimittaisuudesta johtuen näyttäisi aivan siltä kuin minulla olisi käyrät kintereet. Hän katsoi minua kuin oria rakennekuvassa, eikä varmasti pitänyt näkemästään. Minulla on myös atooppista ihottumaa ja lukuisia erilaisia allergioita. Vaimo on täysin oikeassa. Eihän sellaisella oriilla voi ketään astuttaa, jolla on käyrät kintereet ja perinnöllisiä sairauksia!"

Mies kiekui niin korkealta ja kovaa viimeisen lauseen, että minun täytyi laittaa luuri kauemmaksi korvasta. Pyysin anteeksi, että olin kysymykselläni saanut hänet kiihdyksiin. Mies alkoi itkemään.
Mietin, olisinko ehdottanut miehelle oman siitostamman hankkimista esimerkiksi Thaimaasta, mutta tämä traaginen hevosnaisen uhri ei ollut enää vastaanottavaisessa tilassa.
Mies kuitenkin jatkoi:

"Pyydän anteeksi suuttumistani. Minun täytyy nyt koota itseni ja mennä sanomaan heipat vaimolle. Vaimon taksi odottaa pihassa. Hän on lähdössä pitkäksi viikonlopuksi Milanon All Dente -oripäiville tutkimaan erilaisia siirtospermavaihtoehtoja."

Meinasin ihmetellä ääneen, että en ole koskaan sellaisista oripäivistä kuullutkaan, mutta sain viime hetkellä suuni suppuun. Aloin hieman oppia terapeutin roolia. Usein on parempi malttaa mieli ja kuunnella hiljaa.

Varsinkin kun asiakkaana on hevosnaisen uhri.

Liity myös  facebookissa uhrien tukiryhmään!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi