Blogi – Reipin pehtoorin ploki Reipin pehtoorin ploki

Hevosnaisten anonyymit uhrit ry

Vermo 1 001

Kuva: Hanna Laakso

Tapasin keski-ikäisen miehen raviradan tallialueella. Olen ottanut tavakseni kysellä raveissa tapaamiltani ihmisiltä, mikä heidät on innostanut raviurheilun pariin. Mies katsoi minuun merkitsevästi, madalsi ääntään. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen ja vannotti, etten kertoisi kenellekään. Lupasin pyhästi hevosmiehen kunniasanalla.

“Mulla ei ole paljon aikaa, kerron nopeasti. Muija on tallikahvilassa ja tulee kohta. Olen Hevosnaisten anonyymit uhrit ry:n puheenjohtaja. Toimimme salaseurana. Oma uhriuteni alkoi huoltoasemalta kymmenen vuotta sitten. Olin tankkaamassa ja näin tuntemattoman naisen kiroilemassa autonsa vieressa, jonka perässä oli hevoskoppi. Menin kysymään mikä on hätänä. Auton rengas oli puhki ja naisella oli kiire raveihin. Renkaan paikkuuseen ei ollut aikaa, eikä sopivia välineitä ollut. Minulla oli vapaapäivä ja vetokoukullinen auto. En tiedä mikä minuun meni, mutta tarjouduin lähtemään kuskiksi naisen ravireissulle.

Tarjotessani kyytiä, en aavistanut että matkaa ravipaikalle oli 200 kilometriä. Luvattu mikä luvattu, sinne lähdettiin. Nainen loisti vierellä kuin se kuuluisa Naantalin aurinko ja kehui, kuinka hyvin ajan hevosyhdistelmää. Hän kysyi mikä kortti minulla on. Kun kerroin, että minulla on oikeus raskaiden ajoneuvoyhdistelmien kuljettamiseen, naisen ääni muuttui vielä maireammaksi. Enkä minä pahalainen aavistanut mitään. Päästiin ravipaikalle ajoissa ja naisen hevonen voitti oman lähtönsä. Nainen hehkui onnesta ja suitsutti korvaamatonta apuani. Väitti myös, että minä toin sen hyvän fiiliksen ja onnen tähän touhuun, minkä hevonenkin aistii. Voitto oli jotenkin myös minun ansioitani. Näin jälkikäteen ajatellen olisi jo tästä pitänyt tajuta monta asiaa, mutta enhän minä yksin elävä poikamies päästänyt järjen ääntä mieleeni.

Naisen voitonhuuma jatkui nimittäin vielä kotimatkallakin ja sitä hän halusi pysähtyä jakamaan minulle heti ensimmäisellä seisakkeella maantielle päästyämme. Kestihän sitä hienoa aikaa tovi. Muutin naisen ja hänen hevostensa luokse. En ollut hevosista kiinnostunut, eikä minulta alkuun vaadittukaan mitään hevoshommia. Mutta pikkuhiljaa autokuskin hommien lisäksi minulle alettiin kuin huomaamattaan määräämään vesien kantoa ja karsinoiden puhdistamista, kun ne olin ensin naisen tarkan valvovan silmän alla täsmälleen oikein oppinut tekemään. Aamun lehti ja kahvittelu ennen töihin lähtöä vaihtui kiireiseen kahvikupilliseen, palaseeseen suuhun ja aamutallien tekoon. Ja illalla hevoshommat jatkui. Omat kaverit ja harrastukset jäi nopeasti.

Minusta oli muutamassa kuukaudessa tullut hevosnaisen uhri. Minulle alettiin myös antaa vastuuta hevosten kanssa. Nainen sanoi, että olin voimakas mies, minun piti käyttää voimiani johonkin hyödylliseen. Ainoa henkireikäni punttisali sai jäädä. Nainen osti erittäin kovasuisen suomenhevosen, jonka treenaaminen lankesi vastuulleni. Päivittäiset niska- ja päänsäryt tulivat jokapäiväisiksi ystävikseni.

Kunpa se kirottu koni ei olisi voittanut silloin! Se jäi nimittäin ainoaksi voitoksi, jota olen ollut todistamassa. Nyt kotimatkat hylkyjen ja peränpitämisten jälkeen kuluvat siihen, kun pettynyt nainen etsii vikoja minun tekemisistäni. Seisakkeilla ei paljoa pysähdellä. Milloin olin ajanut hevosta liian lujaa tai liian hiljaa treenissä, käärinyt pintelit liian tiukalle, tai laittanut liikaa linimenttiä… aina löytyy joku syy, jonka voi kääntää meikäläiseen.

Sellaista on ravinaisen uhrin elämä. Ja usko tai älä, meitä on paljon. Ratsunaisten anonyymejä uhreja on myös satoja yhdistyksessämme. Ehkä yritän lohduttaa itseäni, että jollakulla toisella on vielä huonommin kuin minulla, mutta väitän että ratsupuolella naiset ovat astetta sekopäisempiä. Hevosia käytetään enkeliterapioissa ja miehen negatiivinen aura pilaa hoidot ja sen sellaista – sori mun pitää mennä nyt.”

Sinne häipyi Hevosnaisten anonyymien uhrien puheenjohtaja. Syksyiseen ravi-iltaan, leuka rinnassa kohti uusia tappioita.

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista