Puheenvuoro
Ryysyt ovat rikkautta
Katselin viime talvena ratsastuskenkiäni. Olin paikannut ne jesarilla sen jälkeen, kun kentän poikki kävellessäni huomasin sukan kastuneen. Sen jälkeen vein kengät ensimmäistä kertaa kotiin sitten ostopäivän. Kengät olivat muhineet tallilla vuosikausia. Joskus tallikaveri oli pessyt ne, koska oli lainannut niitä.
Kengät olivat lähes viisi vuotta vanhat. Ne maksoivat uutena alle sata euroa. Pohjat olivat kuluneet lähes sileiksi. Tavallaan niissä oli tietynlaista ihailtavaa ajan patinaa. Ne huusivat kaikille vastaantulijoille, että niitä oli käytetty. Ja mikä parasta, ne kertoivat, että niillä oli ratsastettu.
Kenkä tulee yleensä parhaimmaksi juuri ennen kuin sen aika tulee täyteen. En ole tavannut montaakaan hevosihmistä, jonka mielestä uusi ja hiomaton varuste ratsastajan päällä lisäisi ratsastajan arvostusta. Se on vähän kuin ylioppilaslakki yliopistoriennoissa; mitä valkeampi se on, sitä tuoreemmasta opiskelijasta on kysymys. Se taas kertoo vähäisestä kokemuksesta ja siksi yliopistoelämän yksi merkittävimpiä tavoitteita on saada ylioppilaslakkiin elämän makua. Sitä saadaan kuohuviinillä, kaverin huulipunalla ja lukuisilla vappupäivän piknikeillä.
Nyt olin kuitenkin velvoitettu ostamaan uudet kengät. Hyvästelin vanhat haikealla mielellä. Ne jalassa olin ratsastanut kaikki ne kerrat, kun olin kokenut oppineeni jotain. Kuitenkin uusien kenkien myötä tajusin, miten huonossa kunnossa ne itse asiassa olivat. Loppui jalustintenkin lipsuminen, kun pohja ei ollutkaan umpisileä. Joskus vikaa löytyy myös varusteesta, vaikka yleensä syy löytyy satulan ja kypärän välistä.
Jos uusi ja tuore varuste sopii jollekin, se sopii hevosen päälle. Uskottavuus toki lisääntyy jokaisesta roiskeesta, mutta hevosen hyvinvoinnilla ei sovi leikkiä. Ainakin olisi hiukan arveluuttavaa, jos ne bränikät varusteet olisivat vain ratsastajalla ja hevonen kulkisi ryysyissä. Vähän kuin söisi itse jäätelöä prinsessamekossa, mutta ei sallisi samaa tyttärelleen.
Kätevästi siinä voi sitten tuntea vähän paremmuutta, kun välittää muista enemmän kuin itsestään.
Lue myös Ruuhkavuosiratsastaja: Uskottavaa hevosenpitoa
