Halsuan perhesiteet

Kun halsualaisen Juhani Torpan kymmenvuotias suomenhevostamma Siveri voittaa, koko perhe huutaa. Koko perhe tarkoittaa tällä kertaa koko Halsuaa, Siveri antaa sävärit ylli tuhannelle kuntalaiselle. Halsuan Käpylän ravirata yhdistää perheitä ei vain keskenään vaan myös pitkälle sukupolvien ketjuun. Saanen selittää.

1940-luvulla jokaiselle Käpylän kylän talolle osoitettiin oma metrimääräinen alue johon piti ajaman maata. Kyse oli suuresta projektista jota oli pohjustettu pitkään ennen kuin kyläläiset pääsivät tulevaa ravirataa kirjaimellisesti pohjustamaan. Silloisen halsualaisen ministerin Viljami Kallikosken vaikutusvalta oli ollut pelissä ennen kuin Halsuan hevosjalostusyhdistys sai seurakunnalta maa-alueen Halsuan Käpylästä. Talkoovoimin  alue hakattiin puhtaaksi puustosta ja kivet ja kannot raivattiin pois. Talkootyönä hevosilla ajettiin radalle savi ja sen päälle hiekkakerros. Jokainen talo ja suku tiesi määränsä, sen määräalan jolla maata piti ajaa. Ja se mikä määrättiin myös ajettiin. Vihkiäisravit pidettiin 1950.

1950-luvulla ajettiin 2-3 ravit vuodessa joista juhannuksena ajetut ajot olivat siihen aikaan tärkeimmät Halsuan hevosmiehille. Miljoonaravit saivat alkunsa 1963. Ravit ajettiin kaksipäiväisinä yleensä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Nimensä ravit saivat siitä, että kaksipäiväisten ravien yhteispalkinto summa ylitti silloista rahaa miljoona markkaa. Taas tarvittiin perheitä. Miljoonaravien hevosmiehet majoitettiin halsualisten koteihin. Monelle hevosmiehille syntyi ystävyyssuhde jonka seuraksena samaan taloon haluttiin asumaan tulevinankin vuosina.

Miljoonaravien luoja oli vuosikymmeniä puheenjohtajana toiminut Reemi Salmela. Sellainen usko ja palo raviurheiluun niinkuin Reemillä oli on vertaansa vailla. Kaksipäiväiset ravit ja väliyöntanssit vaati useiden kymmenien henkilöiden talkootyön tapahtuman onnistumiseksi. Kukaan Halsualla ei vastustanut talkootehtävää jonka Reemi kävi henkilökohtaisesti jokaiselle perheestä toiseen kertomassa ennen raveja.

Tätä kaikkea ajatellen on mukava huomata että Halsualla ravit tehdään myös perheille. Keppihevoskisa ja silöiteltävä poni sekä ehdottoman laadukaspihtiputaalainen jäätelö huomioivat kaikenikäiset terveen palsenmielensä säilyttäneet. Halsualla on kaikki päin perhettä. Moini halsualainen lähtee ravien koittaessa raviradalle kertomaan lapsille tai lapsenlapsille tarinaa siitä  miten mumma ja ukki sekä edelliset sukupolvet ovat olleet mukanna ravirataa rakentamassa.
Sellaista kannattaa käydä todistamassa kauempaakin. Suosittelen vahvasti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi