Voihan lettu eli terveisiä Loviisasta

Viisas olisi oppinut minua aiemmin. "Ensi kerralla otamme sitten neljännenkin mukaan", naiset lohduttelevat. Mimmi ja Maikki ovat paistaneet ja myyneet kaikki letut vaikka vasta seitsemän lähtöä on juostu. Kolme ämpärillistä lettutaikinaa oli Loviisan väkijoukkoa varten liian vähän. 1600 suuta on nauttimut häpeilemättä ohukaisensyönnin ihanasta synnistä vaikka missään ei raveja ajeta niin likeellä kirkkoa kuin täällä. Lohtua ei tuo myöskään tieto siitä että ensi viikolle eli 13.7. kalenteriin sijoitetut ravit on juuri tänään hevospulan takia peruutettu. Tilanne on Loviisan kohdalla ennenkuulumaton.

Ravipäivän peruuttaminen tarkoittaa paljon. Loviisan kohdalla se tarkoittaa menetettyjä kilpailumahdollisuuksia mutta myös koelähdön ja opetuslähdön peruuntumista. Vermossa ajetaan ravit perjantaina, Turussa maanataina ja Lappeessa tiistaina. Hevosia on varmasti vetänyt puoleensa myös Jämsä. Viikonloppuna ajetaan kaksipäiväiset ravit jotka huipentuvat Suivikkaan, Vieskerin Valon ja Tähen Topeliuksen kohtaamiseen. Tällä hetkellä sekään ei lohduta. Loviisan ravien peruuttaminen tarkoittaa näet myös Mimmin ja Maikin lettutaikinaämpäreiden ja paistettujen lettujen perumista. Viikon kuluttua toista tuhatta ihmistä tekee jotain muuta kuin lähtee raveihin.

Mietin mitä Silja ja Marita mahtavat tehdä ensi viikolla? Heidän ensikosketuksensa Loviisan raveihin on vuodelta 1972, talviravien lumipenkasta. Ikää heillä ei ole ollut silloin montaakaan vuotta. Sillä tiellä he ovat edelleen, Loviisan raveissa tapaamassa toisiaan ja muita ihmisiä.

Ravien peruuttaminen ei ole kenellekään mieleen eikä moinen ole varmasti ollut kenekään tavoite. Tallialueella ja yleisön joukossa tilanne nostattaa harmin sijaan enemmän esiin pientä pelkkoa. Eikö hevospulan pitänyt kuitenkin olla jotain sellaista joka tapahtuu jossain muualla ja on kuuluu enemmänkin lavean uhakauvien maalailun kuin todellisuuden piiriin? Ei. Omalta kesäratakierrokseltani jäi kokematta Kalajoen ravit jotka peruttiin viime lauantailta jo ennen ilmoittautumisaikaa.

Ravikalenterin laatiminen on vaikeaa työtä jota en millään lailla kadehdi. Asiaa vierestä seurattuani en saa suustani turautettua kaikkitietävää lausetta jonka mukaan itse olisin kyllä heti nähnyt silmälläni, ettei tämän vuioden kalenteri juuri tällä kohtaa osoittautuisi toimivaksi. Moni toimimattomaksi epäilemäni kohta on kuitenkin toiminut. Tämä ei.

Yksittäinen kesäravitapahtuma Loviisassa on niin täynnä raviurheiluun liittyviä säikeitä, että sitä on liki mahdoton kokonaan ymmärtää. Sitä kun jää pohtimaan käy juuri niin kuin  käy, letut ehtivät loppua ja ravit on juostu ennen kuin ajatus on ohi. Olisi ollut järjestäjiltä vastuutonta lähteä ajamaan Loviisan tulevia raveja vain kuudella lähdöllä. Järjestävälle seuralle se olisi mekinnyt tappiota ja tapahtumalle puolittaista tunnelmaa.

Joillekin Loviisan ravissa tärkeää ovat lapsuuden muistot ja ystävät, toiselle se miten tänä iltana ajetaan Loviisan radalla miesmuistiin ensimmäinen mailin kisa autolähdöllä ja kolmannelle se että jälleen yksi ravirata on tullut bongattua.

Loviisa tarjoaa niin merkittävän määrän elämyksiä, raviurheilun ydinkokemuksia ja ainutlaatuisia aitiopaikkoja etusuotan ääreen pakkautuneelle yleisölle. Elämysvaihto Loviisassa on aina pelivaihtoa suurempi. Tästä syystä jokainen kalenterista peruttu kesäravipäivä on kuin maahan kaadettua lettutaikinaa.

Olen onnellinen ja etuoikeutettu kun olen saanut kokea Loviisan ravien upean tunnelman. Malin Kullbergin ratahaastattelujen ruotsinkielinen tiivistys tuo mukaan mukavan kansainvälisen pikkukaupungin tuulahduksen. Tuntuu vastentahtoiseltä lähteä autolla mihinkään kun yhtä hyvin voisi kävellä Loviisan keskustaan ja nauttia illasta. Sunnuntaina 9.8. Loviisan ravit juostaan kello 14.00 alkaen. Jos minä olisin Sinä avaisin kalenterini juuri nyt ja kirjoittaisin sen päivän kohdalle. "Muista käydä letuilla ajoissa, ihan ettet jää ilman".

Ja olisinhan minä hyvin letuille ehtinyt jollen olisi jäänyt ihailemaan mielestäni yhtä Suomen komeinta suomenhevosta pirkkalalaisen Team Six Pistolsin omistamaa Palomestaria. Palomestari on taannoin jouduttu ruunaamaan liian suurten kivesten takia ja siinä meni iso joukko komesgeenejä hukkaan. Mutta hevonen on ruunanakin kerrassaan hieno ja voitti vielä lähtönsä tavalla joka tulee toistuimaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi