Kuskin kunto ratkaisee – "Menestystä varten tärkeintä on löytää yhteinen menotyyli"

Ajan kuluessa hevoset sekä alkuvuosina nähdyt moninaiset ajotyylit ovat muokkautuneet lajin vaatimuksiin sopivammiksi. .”Siinä missä ensi alkuun kutakuinkin kaikki suomalaiskuskit kevensivät ja huhkivat muutenkin hevostensa selässä, on tyyli vuosikymmenten mittaan vaihtunut staattisempaan, hevosta vähemmän häiritsevään ratsastukseen”, kertoo nykyisin Suomen monté-mentorinakin tunnettu Sanna Riikonen..Kontiolahtelainen Riikonen innostui toden teolla raviratsastuksesta vuonna 2008, kun hän 18-vuotiaana osallistui Solvallassa Elitloppet-viikonlopun monté-lähtöön. Lähdön voitti ranskalaisen Maxime Bezierin ratsastama Hot Tub uudella montén maailmanennätysajalla 11,2a/2140 metriä. .”Suoritus teki minuun niin suuren vaikutuksen, että lähdin seuraavana vuonna Ranskaan hakemaan lisäoppia lajista. Työskentelin siellä usealla eri tallilla ja ensimmäisenä opin sen, kuinka kovaa työtä lajin hallitseminen vaatii. Ollessani nykyisen monté-tyylin luojan Philippe Masschaelen tallilla tein ihan hirveästi hommia. Jalat kipeytyivät ja välillä vuosivat vertakin, mutta kestin sen, koska halusin todella kehittyä”, Riikonen muistelee..Hänen opinhalunsa on yhä kova, ja nykyään hän myös jakaa oppimaansa ja osaamistaan suomalaisille monté-ohjastajille. Tarjolla on erilaisia monté-kursseja ja -leirejä sekä yksityisopetusta. .”Nykyaikaisella ratsastustyylillä ei Suomessa ratsasta kukaan. Laukkaurheilusta vaikutteita saaneessa tyylissä satulan jalustinpituus on erittäin lyhyt. Kuski pääsee nousemaan jalustimien varaan, reidet ja pakarat eivät kosketa satulaa ja ohjastaja pyrkii mahdollisimman matalaan asentoon ilman, että takapuoli koskee satulaan. Hän kannattelee vartaloaan tasapainoisesti lihasvoimillaan ilman, että tukeutuu ohjiin ja samalla antaa hevosen selälle vapauden liikkua”, Riikonen kertoo..Nykyaikaisella ratsastustyylillä ei Suomessa ratsasta kukaan.Sanna Riikonen.”Olen valmentanut useita suomalaisia ratsastajia, muun muassa monté-lähtöjä hallitsevaa Janita Antti-Roikoa yli vuoden ajan. Janita on tehnyt kovan työn ja löytänyt hyvän asennon ratsastamiseen. Hän auttaa takapainoisella ratsastuksellaan monen hevosen etupään vapaaksi liikkumaan. Tämä on tärkeää etenkin alapäisille hevosille, jotka saattavat kaatua, mikäli etujalka ei pääse alta pois.”.Vartalon linjaus ihanneasennossa muistuttaa Z-kirjainta, joka muodostuu ohjastajan selän, reiden ja säären linjauksista polven ja jalustimen ollessa asennon tukipisteinä. Asento ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen, sillä se ei sovi kaikille kuskeille ja hevosille. .Eniten se palvelee ratsastettaessa päivittäin useita hevosia ja kilpailtaessa montéa aivan huipputasolla. .”Suomessa monté-ratsastajat ovat pääosin harrastajia. Jos jokin asento ei syystä tai toisesta toimi, täytyy vaihtaa sellaiseen asentoon, joka tuntuu omalta. Hevoset ja kuskit ovat kaikki erilaisia ja menestystä varten tärkeintä on löytää yhteinen menotyyli”, Riikonen näkee. .Viime vuoden monté-tilaston kolmoseksi 15 voitolla sijoittunut, nykyään tamperelaistunut Martta Smura allekirjoittaa tämän. Hän on kehittänyt oman ratsastustyylinsä, joka mukailee ihannetyyliä, mutta joka sopii hänen ruumiinrakenteelleen. .”Ihanneväli takapuolen ja satulan välissä on kananmunan verran. Se on liian tiukka minulle, sillä lyhyillä jalustimilla ratsastaessani nivuseni eivät päästä minua niin jyrkkään kulmaan”, Smura kertoo. ”Oma tyylini on hieman pystympi ja olen oppinut tukemaan sekä hevosta että itseäni siinä hyvin. Myös nilkkani ja sen myötä jalkanikin pysyvät näin hyvin aloillaan ja selkäkin on suorassa.”.Sanna Riikonen näkee, että Suomessa monté-kuskit ovat liian etupainoisia. Usein kuskeilla on liian pyöreä selkä, kun sen tulisi olla suora, jopa hieman notkolla. Tämä asento auttaa viemään painoa taaksepäin. Pyöreällä selällä ei myöskään ehdi reagoida laukkaan riittävän nopeasti. Laukan tullen paino pitää saada taakse suoralla selällä ja kantapäitä alas painamalla..”Ratsastajan virheasento lähtee varpaankärjestä, joka on usein ulospäin. Kun varvas on ulospäin, kääntyy sen myötä koko jalka ulospäin. Tässä auttaa oikeanlainen jalustin, joka tukee varpaan ja jalkaterän asentoa”, Riikonen neuvoo..Jalustin sijoitetaan jalkaterän alle pitkittäin ja se on tukipisteenä ohjastajan tasapainolle. Jalustimen oikea paikka on isovarpaan alla ensimmäisen metatarsaaliluun suuntaisesti, jolloin paino on jalkaterän sisäsyrjällä. Jalkateriä pyritään kääntämään sisäänpäin hevosta kohti ja samalla kantapäitä pitäisi pystyä kannattelemaan varvaslinjan yläpuolella. .”Kantapään korkeudella säädetään myös hevosen vauhtia”, Riikonen sanoo. ”Kantapään nostaminen ylös lisää hevosen vauhtia, kun taas vastaavasti kantapään laskeminen alas jarruttaa hevosta”..Montéssa jarruna toimivat myös ohjat – joko lenkkiohjat tai tuplaohjat. Kuolaimista puolestaan yleisimpiä ovat nivel ja olympia. .Lenkkiohjat toimivat hevosen suuhun kuin tavalliset ohjat, ja kuski voi vaihtaa ohjasotetta siirtämällä käsiään pienellä sormityöskentelyllä lenkistä toiseen halutessaan joko myödätä tai ottaa tukevampaa ohjasotetta. .”Lenkkiohjat vievät kuskin tuen hevosen suuhun. Jos kädet nousevat ylös, jarruttaa se menoa. Vaikutus on sama, kun kuski vetää suusta kärryillä. Näiden kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana selän asennosta, sillä jos jarrutettaessa oma selkä ei pysy suorana vaan köyristyy ja jalat nousevat, vauhti vain kiihty. Avut hevoselle ovat tuolloin ristiriitaisia eivätkä auta valjakkoa tekemisessään,” Riikonen pohtii. .”Tuplaohjat puolestaan ovat haastavammat, ne vaativat käyttäjältään kokemusta ja osaamista. Hyötyä niistä on, jos molemmat ohjat ovat kiinni normaalissa nivelkuolaimessa. Silloin paino jakaantuu tasaisesti suuhun. Myös esimerkiksi kompurointitilanteessa ne ovat turvalliset, sillä ne liukuvat käsissä. Sen sijaan lenkkiohjista ei pysty päästämään riittävän nopeasti irti. Tuplaohjat tekevät ratin hevosen kaulalle ja istuvat tukevasti suussa. Jos hevonen painaa, niillä saa sen rauhoitettua hyvin,” Riikonen kertoo ja muistuttaa, että kuolain kuin kuolain on juuri niin kova kuin ratsastajan käsi. .Martta Smura käyttää paljon tuplaohjia..”Painamalla ohjien peräosan hevosen kaulaa vasten saan hyvän ratin ja tuen itselleni, eikä tule ainakaan revittyä hevosta suusta. Ohjissa yläohja on hallitseva. Sen voi monesti laittaa kiinni ylimääräiseen turparemmiin, tosi herkällä hevosella jopa martingaaliin, ja ohjailla sitä sillä. Alaohja tarjoaa puolestaan vipuvartta”, Smura toteaa..Starteissa viimeiset sadat metrit ovat haastavimmat. .”Monté on raskas laji, sillä se vaatii sekä kuskilta että hevoselta hyvää kuntoa. Startissa vauhti on kova ja ratsukot ovat tosi lähellä toisiaan. Meno ei ole aivan tasaista, joten oma keho täytyy olla hyvin hallinnassa eikä rytmi saa seota pienistä tönäisyistä. Viimeinen puolikas on usein haastava startissa, sillä hevosen väsyessä on kuskin pystyttävä tukemaan sitä maaliin asti. Tässä ei riitä, että hevonen on hyvässä kunnossa. Myös kuskin kunnon täytyy olla kohdillaan menestystä haettaessa.”.Ihmiskeho kiinnostaa.Fysioterapeutti, liikunnanohjaaja, urheiluhieroja ja monté-ohjastaja. Tätä kaikkea on 25-vuotias orimattilalainen Suvi Vaittinen.Muutama vuosi sitten Suvi Vaittinen etsi tietoa ilman hevosta tehtävistä monté-ratsastuksen oheisharjoitteista. Etsinnän päätyttyä tuloksettomana hän päätyi opiskelukaverinsa Eveliina Saveniuksen kanssa tekemään opinahjolleen LAB-ammattikorkeakoululle opinnäytetyön aiheesta Monté-ohjastajan oheisharjoitteluohjelma - Ajoasennon fyysiset vaatimukset ja niiden kehittäminen ”Ratsastajan ajoasennolla on suuri vaikutus hevosen hallintaan”, toteaa Vaittinen heti kärkeen. ”Jos hallitsee oman kehonsa, auttaa sillä hevosen menemistä ja omaakin tekemistä todella paljon. Tarvetta hyvälle lihaskunnolle on etenkin silloin, kun hevonen väsyy. Silloin ratsastajan tehtävä on tukea hevosta, eikä hankaloittaa sen suoritusta oman väsymyksen myötä ja painopisteen kääntyessä eteen.”Nilkan oikean asennon ja varpaiden tukipisteen lisäksi Suvi Vaittinen näkee hyvän lapatuen tärkeäksi. ”Itse en aina muista kilpailutilanteissa ylläpitää nilkkani neutraaliasentoa ja näin asentoni muuttuu kokonaan jalan auetessa ulospäin. Lapatuki puolestaan huolehtii rintakehän avoimuudesta ja ratsastaja pystyy säilyttämään muuttumattoman asennon ja pitämään kyynärnivelen kulmassa, vaikka hevonen vetäisi päällään ja kaulallaan kuskia eteenpäin.” Montén ratsastusasento on raskas ja se vaatii ratsastajalta paljon lajiharjoittelua. Kun tyyliä aletaan opetella, on jo yksi hiljainen ravikierros radalla liikaa. Aina kyse ei ole vain lihaskunnosta, vaan myös kehon jäykkyydet saattavat haastaa asennon ylläpitämistä. Lihaskunnon lisäksi ohjastajalta vaaditaan aerobista kuntoa, kehon elastisuutta ja liikkuvuutta. ”Ranskalaiset monté-kuskit ratsastavat päivittäin niin paljon, etteivät he uskoakseni tarvitse paljoa oheisharjoittelua. Vähemmän ratsastaville on oheisharjoittelusta sen sijaan iso hyöty”, valottaa Vaittinen.”Ei ole olemassa yhtä oikeaa tyyliä kuten ei ole yhtä oikeaa ruumiinrakennettakaan. Oman kehon hyvä hallinta auttaa silti aina omaa ja hevosen suorittamista.” Vaittisen ja Saveniuksen opinnäytetyöhön on kerättynä runsaasti liikkeitä kuvineen ratsastajan kunnon ja elastisuuden kohottamista varten. Sieltä löytyy myös tietoa siitä, millä tavalla väärät asennot kuormittavat kehoa vääristä paikoista.Satu Laakso

Kuskin kunto ratkaisee – "Menestystä varten tärkeintä on löytää yhteinen menotyyli"

Aiheeseen liittyvää