Intohimona täydellinen suomenhevonen

Hevosten tarina alkaa Nelittärestä, joka tuli Väisäsille vuonna 1971 suoraan kasvattajaltaan, niin ikään Vieremällä asuvalta Jussi Huttuselta. Mikko Väisänen oli silloin 14-vuotias. Isä Pekka oli kiinnostunut hevosista, ja kotitilalla oli aina ollut työhevosia..”Ensimmäinen ravihevonen meille tuli, kun olin hieman toisella kymmenellä”, Mikko Väisänen kertoo. ”Iisalmesta tuli aroveliläinen ori, joka oli loukannut jalkansa. Se oli hyvä hevonen, ja siitä kai minäkin sen kipinän sain.”.Mikko Väisänen66-vuotias hevoskasvattaja ja maatalousyrittäjäKasvattaa Hissun-suomenhevosiaAsuu synnyintilallaan Vieremällä vaimonsa Helenan kanssaLapset Tiina ja Timo, joista Timo toimii nykyään tilan isäntänä.Nelitärkin juoksi hieman kilpaa, mutta parempi se oli periyttäjänä. Se astutettiin ensimmäisen kerran nelivuotiaana. Oriksi isä valitsi Hilun, koska se oli silloin helposti saatavilla ja suvutkin sopivat aroveliläisen tamman kanssa yhteen..”Uusi-Vetokin siinä kävi, mutta silloin tamma ei ollut kiimassa. Hilu sattui kohdille oikeaan aikaan. Se oli ehkä tarkoitettu niin.”.Nelittären ja Hilun yhdistelmästä syntyi Hillotar, Mikko Väisäsen ensimmäinen oma hevonen. Varsan kutsumanimeksi tuli Hissu, koska se ei laitumella ollessaan pysynyt juuri ollenkaan paikallaan, vaan kipitteli pienin varsan askelin jatkuvasti ympäriinsä, siis hissutteli..Hillotar kilpaili peräti yhdeksän kautta vuosien 1978–1990 aikana. Voittoja kertyi kymmenen ja muita totosijoja 25. Ennätys oli 30,1aly. .”Hillotar olisi voinut olla tähtihevonen, mutta se oli lähtiessä aina hieman liian kiihkeä. Se ei tahtonut malttaa ravata”, Väisänen sanoo..Mutta sitten kun malttoi, kuskin ei tarvinnut muuta kuin kääntää oikeasta ohjasta. ”Se oli luja tamma.”.Hillottaren ensimmäinen varsa syntyi vuonna 1983. Se nimettiin Rentukkaaksi, ja Rentukkaan ensimmäinen varsa puolestaan V.T. Rentuksi, mutta kaikki muut Väisästen tilalla syntyneet suomenhevosvarsat ovat saaneet nimeensä Hissun-etuliitteen..Ensin oli Hissunpinko, sitten Hissun-Siru, ja vuonna 1989 Hissun Tyttö, joka vakiinnutti nimien kirjoitusasun. Siitä populaatio lähti kasvamaan, Mikko Väisänen sanoo..Rentukkaalla oli populaation kasvattamisessa tärkeä rooli. Se sai yhteensä 13 varsaa, joista kaikki ovat kilpailleet. Kymmenen niistä on yltänyt tähtijuoksijaksi, ja ainoastaan kaksi on jäänyt urallaan ilman voittoja. .Tamma sai varsoja yhdeksästä eri orista. Väisäsellä ei ole ikinä ollut varsinaista suosikkioria, vaikka Vieskeriä tulikin käytettyä paljon. Rentukkaan menestyneimmät jälkeläiset, Helätin-ajon voittanut Hissun Virva ja derbykolmonen Hissun Viku, ovat kumpikin vieskerläisiä..Rentukkaasta muodostui Mikko Väisäselle rakas hevonen. Se oli varma periyttäjä ja tuli aina helposti kantavaksi. Kilpaa se juoksi muutaman kauden, ja saavutti viisi voittoa ja 30,6-aikaisen ennätyksen..Suhteen teki kenties erityisen lujaksi se, että varsana Rentukas oli ollut heiveröinen ja tarvinnut paljon ihmisen apua. ”Kaksi viikkoa jouduimme nostamaan sen emän tissille. Etujalkojen vuohiset olivat sillä niin vennot, että kavionpohjat näkyivät, kun se astui maahan.”.Kaikenlaisia neuvoja jalka-asentojen korjaamiseen silloin sateli, Väisänen kertoo. ”Kyllä me yritimme niitä jalkoja tukea, mutta varsan iho oli ohut ja se tahtoi hankautua kääreistä. Sitten yksi vanha hevosmies sanoi, että se nousee kyllä, ja niistä tulee vielä hyvät jalat.”.Mies oli Väisäsen mukaan oikeassa. Kahden viikon iässä jalat alkoivat vahvistumaan. .Rentukas kuoli lopulta joulukuussa 2004. Se oli silloin kantavana Vieskeristä. .”Sen mahassa revähti jotain”, Väisänen sanoo. ”Se oli iso menetys ja kova paikka. Tamma oli muuten hyväkuntoinen ja olisi varmasti saanut vielä muutaman varsan.”.Rentukkaalle myönnettiin vielä kuolemansa jälkeen vuonna 2007 aatelitamman arvonimi. .Väisästen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos noin yhdeksän vuotta sitten. Nyt isäntänä toimii Mikko Väisäsen poika Timo..Tila on ollut samalla suvulla nyt neljä sukupolvea, vuodesta 1935. Maata on noin 100 hehtaaria, ja hevosia varsoineen yhteensä 25. Saman verran on myös lypsykarjaa. .Maitotilan pitkä perinne katkeaa kuitenkin todennäköisesti lähivuosina. .”MYEL-sopimuksen (maatalousyrittäjän eläkevakuutus) takia karjaa täytyy pitää vielä pari vuotta”, Väisänen selittää. Sitten lehmät saavat väistyä..Samaisen sopimuksen takia Mikko Väisäsen nimiin on syntynyt hevosia viimeksi vuonna 2014. Sen jälkeen kaikki Hissun-hevoset ovat syntyneet Timo Väisäsen nimiin..”Sopimuksessa on sellainen pykälä, että emme saa emännän kanssa omistaa kuin kaksi hevosta. Pari vuotta joutuu vielä kituuttamaan niin, etten saa teettää varsoja omiin nimiin.”.Sitten Väisänen aikoo hankkia taas oman tamman. Kasvattamisessa häntä kiehtoo koko kaari orin valinnasta varsan kasvun seuraamiseen ja opettamiseen saakka. Väisäset opettavat kasvatit itse, jos niitä ei myydä pikkuvarsana. .Mutta vaikka varsat syntyvät nyt virallisesti Timo Väisäsen nimiin, yhdistelmiä isä ja poika miettivät yhdessä. Kaupallisuutta ei sovi unohtaa, kun tehdään myyntivarsoja, Mikko Väisänen painottaa. Orivalintaan vaikuttaa yhteensopivuuden lisäksi myös hevosen status. .Tänä vuonna talliin syntyi ensimmäiset varsat omasta orista, Hissun Feeniksistä..9-vuotias Hissun Feeniks lienee tämän hetken kuumin Hissun-hevonen. .Heinäkuun toisena viikonloppuna ori ravasi Kaustisella 3100 metrin matkalla uuden Suomen ennätyksen. Voittotulos 24,5 alitti Parvelan Retun nimissä olleen ennätyksen 0,4 sekunnilla..SE-tulos ei ollut varsinaisesti yllätys, Väisänen sanoo nyt. ”Kyllä me Timon kanssa puhuimme, että voisi se ainakin siihen kahdenkuuden, kahdenviiden väliin pystyä menemään.”.Kasvattajan mukaan Hissun Feeniks on ollut varsasta lähtien hyvän hevosen oloinen. Jo kolmevuotiaana se näytti, että siitä tulee vielä jotakin. ”Mutta sillä oli luukipua ja sellaista varsan arkuutta, eikä ravi aina käynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Jaksava se kuitenkin oli, ja väläytteli aina välillä taitojaan.”.Viime talvena, kun ori pääsi pitkän tauon päätteeksi jäälle juoksemaan, se uhkui voimaa. Tallikaveri Hissun Turbo jäi kaksinkamppailussa heti toiseksi. .”Feeniks vain meni ohi, Turbo ei saanut siihen enää mitään otetta.”.Suurin osa tilan hevosista on luonnollisesti suomenhevosia, mutta joukkoon mahtuu muutama lämminverinenkin. Yksi lämminveritammoista, Cocktail Princess, varsoi tänä keväänä Express Duosta..Väisänen toteaa, että suomenhevonen on huomattavasti lähempänä hänen sydäntään, mutta että hyvälle lämminverisellekin on toki paikkansa. Niitä on tullut talliin aina hieman sattuman kautta. ”On tehty sellaista oravannahkakauppaa”, Väisänen selittää..Osa hevosista on kokonaan omia, osa ulkopuolisten omistamia, ja osa kimppaomisteisia. Vieremän nykyään kenties tunnetuimman raviharrastajan Juha Vidgrénin kanssa Väisäset omistavat neljä hevosta..Iso osa hevosista asuu pihatossa. Niitä tilalla on kaksi. ”Se on sillä lailla helpompaa, ettei tarvitse joka päivä kuljettaa tarhoihin ja kerätä sieltä pois”, Väisänen sanoo..Pihatossa asuvat hevoset ovat häneen mukaansa myös rauhallisempia. ”Kun hevoset ovat kasvaneet siellä ja hierarkia on muodostunut, siinä ei ole mitään ongelmaa. Muutama kilpahevonenkin asuu pihatossa, viime talvikin niitä treenattiin sieltä käsin.”.Treenaamista varten tilan liepeillä on metsäautoteitä, peltoja ja pieni mäki, jossa ajetaan vetoja. Totuus hevosesta paljastuu viimeistään aina siinä, Väisänen sanoo. .Talvella hevosia ajetaan paljon myös jäällä. Harjoituskaudella suomenhevoset valjastetaan kolmesta neljään kertaan viikossa, lämminveriset yleensä kahdesti..”Koko talvi ajettiin kerran viikkoon sellainen hiitintapainen tuossa jäällä. 12–13 kilometriä siinä tuli matkaa.”.Kuntoa kasvatetaan muun muassa kävelyttämällä hevosia hangessa. Raskailla kärryillä tehtävä voimaharjoittelu ei Väisäsen mukaan sovi esimerkiksi Hissun Feeniksille ollenkaan. ”Sillä nousee niin luonto, että se ei tahdo enää käsissä pysyä. Se on niin raju sitten, että siitä ei tule mitään, eikä siinä ole mitään järkeäkään.”.Mikko Väisänen ajaa treenilenkkejä itse aktiivisesti, talvisin kuudesta seitsemään hevosta päivässä, kilpailukaudella hieman vähemmän. Kilpakärryillekin mies istuu vielä toisinaan. ”Välillä joo. Pitäisi ajaa enemmän, että tulisi rutiinia taas siihen hommaan.”.Mukavana touhuna Väisänen kilpailemistakin pitää. ”Hyvällä hevosella se on aina mukavaa.”.Työhevosen tarmo, juoksijan rakenneHyvä suomenhevosravuri on nöyrä, sitkeä ja sopivan pieni.Mikko Väisänen palkittiin vuonna 2020 Suomenhevosliiton Vuoden kasvattaja -palkinnolla. Tunnustus lämmitti mieltä, ja lämmittää yhä. ”Oli se hyvä huomionosoitus pitkästä työstä. Varmaan ihan aiheellinenkin.”Palkintoa perusteltiin muun muassa sillä, että Väisäsen kasvatit ovat aina tulleet niin korkealla prosentilla starttiin.Väisänen kiittää siitä erityisesti työhevostamma Petronellaa, perheen kantatamma Nelittären emänemää.”Se oli kova työhevonen. Vanhat miehet aina haastoivat, että kun ajoivat sillä savottaa, niin vasta viimeisellä kuormalla hevonen vähän käveli. Petronellasta tulee sitkeyttä.”Hissun-hevosia on yhteensä jo yli 70. Mikko Väisänen myöntää, ettei muista aivan kaikkia.Moni on kuitenkin jäänyt mieleen.Hissun Tyttö toi kasvattajalle nimeä voittamalla vuoden 1993 Kriteriumin. Hissun Virva oli sellainen, joka tuli aina loukkaantumisten jälkeen takaisin. Hissun Aarre teki urallaan hirmuisen nousun. Hissun Turbo on tienannut jo yli 100 000 euroa, Väisänen luettelee.Menestyneitä hevosia yhdistää hänen mukaansa se, että niiden kanssa ei koskaan ole ollut vastenmielistä lähteä lenkille. .Ihanteellinen suomenhevosjuoksija ei ole hirveän suurikokoinen, Väisänen sanoo. 150–155-senttinen olisi paras. ”Ei sitä vain tahdo aina saada sen kokoista. Yksi vaelluslainenkin on meillä nyt 170-senttinen. Siinä kestää aikansa, että pyörä alkaa pyörimään.”170-säkäiset ovat Väisäsen mukaan onneksi kuitenkin varsin harvinaisia. Yleensä kasvatit ovat jääneet 160 sentin hujakoille, hieman alle.Toinen olennainen asia on tietysti luonne. Oreja valitessaan Väisänen arvostaa nöyryyttä ja palvelualttiutta. ”Ettei olisi mikään hirveä riekkuja, vaan palvelee ihmistä. Hevoselle on etu, kun sen kanssa ei tarvitse taistella asioista eikä lenkille lähteminen sen kanssa ole vastenmielistä.”Kilpailuviettiäkään ei saa unohtaa. ”Siitä tulee niin monta sekuntia heti lisää, kun hevosella on kilpailuvietti olemassa.”Täydellistä yksilöä on toki vaikea löytää. Hevosta on treenattava niin, että vahvistetaan oikeita asioita ja säästetään toisia, Väisänen painottaa.

Intohimona täydellinen suomenhevonen

Aiheeseen liittyvää