Harri Konttinen 6.12.1955 – 7.2.2025. Mukana kuvassa hänen elämänsä hevonen Huiman Pyste.
Harri Konttinen 6.12.1955 – 7.2.2025. Mukana kuvassa hänen elämänsä hevonen Huiman Pyste.Kuva: Marianne Pykäläinen

Muistokirjoitus: Vanhan kansan hevosmies Harri Konttinen ei nostanut ketään toisen yläpuolelle

Ravivalmentajana mittavan uran tehnyt Harri Konttinen on kuollut.
Julkaistu

Harri Konttinen menehtyi perjantaina äkilliseen sairaskohtaukseen kirjaimellisesti saappaat jalassa, pyöröpaalin viereen kotipihassaan Suonenjoen Koivulanmäellä. Itsenäisyyspäivänä hän olisi täyttänyt 70 vuotta.

Leppävirralla syntynyt Konttinen oli työtä laistamaton vanhan kansan hevosmies sanojen varsinaisessa merkityksessä. Ensiopit tulivat jo isä-Veikon tukkihevosten kanssa. Tiheään liikuttamiseen valmennuksessa uskoneelle Konttiselle hevonen oli rotuun tai sukupuoleen katsomatta hevonen eikä työkalu, mutta myös ihmiset hän kohtasi tasa-arvoisesti ketään toisen yläpuolelle nostamatta.

”Ei ollut semmoista kadunkulkijaa, jota isä olisi ylenkatsonut. Se on käynyt hyvin ilmi, kun niin moni on ottanut yhteyttä ja muistanut häntä hyvällä”, tytär Minna Konttinen kuvailee.

Hevosten merkitys oli Konttiselle valtava. Elämä hänen ympärillään pyöri hevosten ehdoilla, ja kaikki menemiset ja kulkemiset suunniteltiin hevosten aikataulujen mukaan, ruokinnat ja ravireissut huomioiden. Kyläillessäkin Konttisen tokaisu ”pittää lähtee viskoomaan iltaheinät” tuli tutuksi. Mikään keliolosuhdekaan ei ollut sellainen, että se olisi Konttisen tekemisiin vaikuttanut.

Myös hevosenomistajia ja yhteistyökumppaneita kohtaan Konttinen oli lojaali. Se edesauttoi pitkiä asiakassuhteita. Esimerkkinä tästä käy yhteistyö Jari Tiitisen kanssa, jonka Savon-liitteiset hevoset juontavat juurensa kauas. Yhteistyö alkoi, kun Tiitisen eno tarjosi 1980-luvulla tamma Viskeliä valmennukseen. Lahjakkuuden jalat eivät kestäneet, mutta tamma jätti niin ikään Konttisen treenissä olleen Savon Sadun, jonka tyttärellä Savon Susannalla Konttinen osallistui neljä kertaa kuningatarkisaan ja sijoittui parhaimmillaan kokonaiskisan neljänneksi.

Merkittäviin hevosiin Konttisen uralla kuului teräsruunaksi mainittu Pimpom, joka vaikutti siihen, että hänestä tuli ammattivalmentaja.

”Siitä tämä homma oikeastaan lähti liikkeelle silloin 80-luvun alussa. Sillä ajettiin kilpaa jopa kolmenakin päivänä peräkkäin, eikä se ollut siitä moksiskaan”, Konttinen muisteli vuonna 2010.

Harri Konttinen ja porkkanapussilla palkittu Pimpom vuonna 1992.
Harri Konttinen ja porkkanapussilla palkittu Pimpom vuonna 1992.Kuva: Mauno Hämäläinen / Savon Sanomat

Ammattivalmentajaksi ryhtymiseen oli efektinsä myös Ripinvisalla, joka jää usein vähälle huomiolle, mutta valloitti useasti Vermonkin.

Konttisen suurimman menestyshevosen Huiman Pysteen (kuvassa) osaomistaja Kari Hintikka on pitänyt hevosiaan Suonenjoella 1990-luvulta lähtien. Huiman Pysteellä Konttinen voitti kahdesti Powerpark-ajon ja sijoittui Kouvolan kuninkuuskisassa 2007 kaikilla osamatkoilla toiseksi vain Saran Salamalle häviten. Ikimuistoisimmaksi yksittäiseksi voitoksi Konttinen on kertonut Lappeen Kuninkuusravien 3100 metrin osalähdön voiton valtavan yleisömeren edessä.

Huiman Pyste voitti kaikkiaan 35 kertaa. Voitoista 20 syntyi Konttisen ajamana.
Huiman Pyste voitti kaikkiaan 35 kertaa. Voitoista 20 syntyi Konttisen ajamana.Kuva: Elina Paavola

Tuhannen voiton klubiin Konttinen ohjasti Mikkelissä Bones Baron R:llä vuonna 2010. Vaikka olkapään hajottua kilvanajo rajoittui, Konttinen pystyi ajamaan vielä jonkin verran kilpaa. Kaikkiaan vuonna 1977 alkanut ura käsitti 10 979 kilpailua, joissa voittajaesittelyyn Konttinen kaartoi 1109 kertaa.

Kymmenisen vuotta sitten hän saavutti yhden merkittävimmistä voitoistaan kukistettuaan syövän.

”Hevosmies on ikuinen optimisti”, Konttinen tapasi sanoa muikeasti hymyillen.

Kotipihassa on tälläkin hetkellä 12 hevosta, joiden iltaheinien laitosta ja pihan traktorihommista Konttinen vastasi loppuun asti.

Kaipaamaan jäivät lapset Minna, Niina ja Ella, ukin tyttö Essi sekä laaja ystäväpiiri.

Huiman Pyste ja Harri Konttinen keväällä 2023.
Huiman Pyste ja Harri Konttinen keväällä 2023.Kuva: Juhani Hynynen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi