Marika Pääkkönen on menestynyt mainiosti erityisesti suomenhevostammojen kanssa. Myrskyn Tuuli voitti vuonna 2016 Villinmiehen Tammakilpailun, ja nykyisin tallin ykkösnimet ovat Pikkuprinsessa kakkonen Nätti Tiana sekä tuore kuningatarkisakävijä Hyypän Lilja, jonka sijoitus oli pääkisan kahdeksas..”Väsyneet ovat olleet tunnelmat kunkkariviikonlopun jälkeen. Ollaan viikonlopun antiin tyytyväisiä ja haaveissa olisi päästä Hyypän Liljan kanssa päästä myös ensi vuonna mukaan kuningatarkilpailuun”, Pääkkönen kertoo..Hiljattain talliin oli tullut myös kaksi uutta varsaa, joten nyt tallin hevosmäärä on 16..”Täytyy katsoa, pitääkö jo kohta alkaa vähentämään hevosia vanhemmasta päästä.”.Koko ikänsä hevosten parissa työskennellyt Pääkkönen oli muutama vuosi sitten miettinyt jopa tallin pitämisen lopettamista, mutta nuo ajatukset ovat kaikonneet..”Noihin aikoihin vähensinkin tallin hevosmäärää, mutta nyt on uusia nuoria mielenkiintoisia hevosia, jotka antavat lisävirtaa arjessa jaksamiseen. Kiva kun saa tehdä työkseen sitä, mistä on aina tykännyt”, Pääkkönen ajattelee..Merkkipäiväänsä hän meinaa juhlistaa kotona pienten grillijuhlien merkeissä..”Alkuun suunniteltiin isoja juhlia, mutta kuningatarkilpailuhässäkkä vei niin paljon energiaa, että juhlat pidetään vähän pienemmässä mittakaavassa.”