Pertti Puikkonen 70 vuotta: Kultakurkku palasi kotiin

Ajan patinoimat talli ja lato, suurehko pihapiiri, useita tarhoja, vesistöjä ympärillä. Maaseudun rauha.

Keltaisen puutalon portailla istuu tutunnäköinen hahmo, joka on piirtänyt nimensä suomalaisen raviurheilun kunniagalleriaan muun muassa I.P. Vipotiinan kolmella peräkkäisellä ravikuningattaruudella. Portailta tervehtii kaikupohjaisella äänellään Pertti Puikkonen, vaikeiden hevosten laittelijaksi leimaantunut hevosmies, koko ravikansan tuntema "Puikkos-Pete".

"En ole katunut", hän kuittaa muuton Espoosta synnyinseudulleen ja viittelöi talon katolle, jossa numerosarja 1650 tarkoittaa vuosilukua.

"Kekkonen on tuonut sen viirin, kun aikoinaan kierteli sukutiloja", Puikkonen mainitsee.

Alueen kalavedet muikku- ja ahvenrikkaiksi jo lapsuudestaan tietävä Puikkonen näyttää pihan reunalla sijaitsevan lähteen, jonka vesi on niin kylmää, että aivot tuntuvat jäätyvän. Hän esittelee miljöötä ja osoittaa aittaa, jota vartioi puuveistos SE-ajan ohjastamisesta merkkinä oleva kultakypärä kutreillaan.

"Paikan nimi on Lempaala. Tämä on joskus ollut kestikievari. Tuosta tuli talvitie Juvalta järvien yli tähän ja tästä Mikkeliin. Vanha isäntä oli katsellut ikkunasta, kun hevosia tuli. Jos oli komia hevonen, tuumi että tuon minä vaihdan itselleni."

Kierros korkeaan talliin selventää, että tilaa on talvisin viidelletoista hevoselle.

"Kyllä täällä happea on", Puikkonen sanoo ilmavassa tilassa ja katsoo karsinasta kurkkivaa uteliasta silmäparia. "Siinä on Fager. Keväällä joku onnellinen sai Joensuusta (Toto5:stä) satatuhatta yksin, kun pelasi tätä voittajaksi."

Ladon ovissa nimiä Pirjo ja Kari koristavat sydämet. Ne viittaavat Peten sisareen ja tämän puolisoon Kari Haapiaiseen.

"Toin heidät Scout Whitneyllä vihittäväksi. Se oli hyvä hevonen", Puikkonen sanoo. "Heidän pojista Henri on lääkäri ja Karlo on näyttelijä, veti täälläpäin Baddingia ja aina oli lauteet täynnä."

Pihakävely jatkuu kohti läheistä lampea, kun tarhojen asukit on esitelty ja kuulumiset käyty läpi.

”Tästä lähtee treenitie, mitä lapsena kävin koulussa.”

Treenilenkkiä kävellessä nousee pintaan ajatus, että Puikkosen täytyy olla selvästi enemmän Vermon rataa kiertänyt raviurheilija kuin vaikkapa Ari Moilanen tai Ari Hartikainen.

"Eihän ne ole kiertäneet Vermoa puoliakaan, mitä minä", Puikkonen hymähtää. "Muistan, kun kerran oli helvetinmoinen talvipakkanen. Ajattelin, että perketi on kylmä. Likatkin sanoivat, että hyö jäätyy tänne talliin. Sanoin, että pankaahan Hans Laukko valjaisiin. Menin kierroksen, ja hevonen meni niin huuruun, että oli ihan valkoinen. Arvaa, kuka tuli hevosella vastaan? Se oli Korven Pekka, joka sanoi, että eiköhän pyöräytetä kotiin."

Pieni kävely saavuttaa lakipisteensä, kun saavumme rantasaunalle, jonka kuisti avautuu Asilanlammelle päin. Rantasaunalta pulppuaa Puikkoselle muistoja, sillä hänen äitinsä on ollut sitä rakentamassa.

"Pentuna minä olen tehnyt tänne pärekaton, muurannut tämän takan, kaikki nämä saumaukset olen tehnyt... Kun läksin maailmalle, sen verran jäi kesken, että rimat jäivät laittamatta. Ne pitäisi vielä laittaa", Puikkonen katselee ylöspäin.

Asilanlammen rannassa on lumpeita, ja pinnan alla uiskentelee Puikkosen mukaan haukia.

Hevosten uittaminen käy Puikkoselta totutusti veneestä käsin.

”Tästä kun lähdetään, me vedetään 8 minuutin kierroksia. Kolmesta neljään ja viiteen kertaan kierretään. Tässä on huilipaikkakin, missä on hiekkaa ja sitten voi tulla tähän rantaan huiluuttamaan.”

Kävelemme rannasta takaisin entisen kievarin pihaan, jonne ihmiset ovat ennen vanhaan tulleet vain lähteäkseen taas uudestaan. Kuten Puikkonen itsekin. Ikänsä raviradoilla kulkenut ammattilainen ei ole aikeissa lopettaa.

”Siihen oravanpyörään kun jäät, et sä siitä ihan helposti pysty hyppäämään pois”, Pete sanoo istahtaessaan kotipirtin pöydän ääreen.

Puikkonen puhuu kokemuksesta, millaista ammattimainen ravivalmentaminen on.

"Onhan se vaativa ammatti, varsinkin ollut. Ei enää nykypäivänä sillä tavalla, mutta ennen kun kaikki tehtiin itse, kengitettiin, käytiin hiitillä ja sitten raveihin. Eihän siinä kerinnyt kuin 4–5 tuntia nukkua. Housut heilui, kun otit ne takaisin hengarista'', Puikkonen päivittelee työtuntien määrää.

Samalla Puikkonen kiittää, että hänellä on ollut hyviä työntekijöitä.

"Heistä on sitten tullut sairaanhoitajia ja vaikka mitä. Ennen oli hirveästi tyttöjä, jotka oikein riitelivät, että kuka saa hoitaa niitä hevosia."

Puikkonen on laulumiehiä, joka on pitkillä ravireissuilla tottunut toimittamaan radion virkaa. Entisaikoina C-kasetin avittamana revyytunnelma tarttui usein koko matkueeseen.

”Kun oli vanha linja-auto ja musiikkia, myö laulettiin kaikki niitä vanhoja kappaleita. ’Ilta tummentuu, leirinuotio nukkuu’. Kun ne tuli kasetista, oli linja-autossa aina hirviä laulukuoro. Kun tultiin kotiinpäin, kaikki nukkuivat ja minä olin hereillä.”

Vähintäänkin ravipiireissä osaavaksi iskelmälaulajaksi tiedetty Puikkonen sanoo, että joskus mielessä on käynyt, olisiko pitänyt ryhtyä laulajaksi.

"Kai siinä olisi tullut juopoksi, niin kuin monelle on käynyt", Pete sanoo hirtehisesti. "Olisi laulajanuraa voinut kokeilla, mutta yötyötähän sekin melkein on."

Kouvolan Kuninkuusraveista hänelle jäi mieleen keikka Hirvelän lavalla Sippolassa. Puikkonen kävi treenaamassa keikkaa varten pari kertaa Kouvolassa orkesterin kanssa.

"Sitten seuran miehet olivat alkaneet epäillä, että eihän sinne tule ketään paikalle. Ennakkolippuja oli kuitenkin myyty 130 ja illalla paikalle jysähti niin paljon väkeä, että kun tauolla siellä kävelin, järjestysmiehet sanoivat, etteivät he saa autoja mahtumaan mihinkään. Piti soittaa pellolta lisää paikoitustilaa. Ne tulijat olivat nuoria, ja sanoivat, että vedä jätkä rokkia. Minähän vedin, ja orkesteri oli paineissaan. Epäilijät saivat nenilleen. Vain yhdellä artistilla oli kuulemma ollut aiemmin enemmän yleisöä. Kysyin, kuka hän on. Sanoivat, että Arja Koriseva."

Puikkosen tuvassa senkit ja piirongintasot kantavat harteillaan merkkejä menestyksen vuosista kotimaasta ja ulkomailta. Pystien runsaus pistää silmään.

”On meillä pokaaleita. Aika paljonhan niitä on elämässä tullut, on päässyt voittajarinkiin. Huonomminkin olisi voinut mennä”, Puikkonen mutristaa huuliaan.

Yksi mustavalkea kuva esittää nuortaa poikaa, joka istuu länkiin valjastettujen kärryjen aisalla.

"Olin 7-vuotias, kun vanhemmilta salaa valjastin tämän hevosen, se on ruuna Arpi", Pete ottaa kuvan käsiinsä. "Menin tuohon naapuriin, Pekoseen. Eihän kukaan olisi uskonut, että olen valjastanut itse. Siinä mä köröttelin. Heillä oli Raili-niminen tytär, joka on tämän valokuvan ottanut. Oli mulla vähän korva kipeä sen jälkeen, kun sen salaa tein."

Siitä voi käytännössä katsoa Puikkosen ravimatkan alkaneen. Hän oli nuorena miehenä kesätöissä Martti Viisterällä ja Onni Piekäisellä, jolla oli ruuna Roihu.

"Roihu voitti paljon lähtöjä silloin. Onni sanoi, että mene sitä ajamaan. Ajattelin, että menen tuohon Kokkosenlahden tielle ajelemaan, kun se on hyvä hiekkatie ja siinä on Jyväskylän ralliakin ajettu. Eikö perketi tullut maitoauto ja minä sen perään. Hevonen luuli, että se on starttiauto. Ajattelin, että mun sydän halkeaa, että tämä vie minut Anttolan kirkolle. Sitten kun ruuna seisahtui kävelemään, meinasin, että huh, huh, nyt tämä on pelastus, nyt mä lähden heti kotiin.”

Lämminveritallille Porvooseen Puikkonen suuntasi töihin jo nuorena. Hän työskenteli myös Pekka Korvella Forssassa ja Kaitarannan Ravitallilla Helsingissä. Sieltä hän pääsi kokemaan kilvanajoa länsinaapurissa.

"Olin 17:n vanha, kun kävin Romanolla ajamassa Ruotsissa kilpaa. Muistan hyvin, kun kukaan ei halunnut ajaa sisärataa. Kaikki olivat toisella radalla ja aina ne nostivat minut sinne aidan laitaan. Hyvä, ettei ollut käsiohjelmia suussa. Mutta Romano oli niin hyvä, että se meni kaikista noin vain ohi. Elli Hagert heilutteli terassilta kultasormukset käsissä valkoista nenäliinaa ja huusi mulle, että hyvä rakvo eli hyvä poika."

Puikkonen piti tallia Porvoon Kulloossa ja jatkoi siitä Espooseen ratsutallille. Nuoren miehen läpimurtohevosena toimi ruuna Hurja, joka voitti pohjoismaisen kylmäveriottelun.

"Espoossa katsoin, että tuollahan on tyhjä talli. Menin juttelemaan toiminnanjohtajarouva Penttilälle, että tarvitsisin tallin, voisikohan tuosta rakennuksesta tehdä sellaisen. Hän sanoi, että katsotaan, lähteekö kartano siihen mukaan. Ellei lähde, hän maksaa sen. Siinä tallissa mä sitten kököttelin 45 vuotta."

Vuosiin liittyy hyviä hevosia ja paljon työtä. Nibs Bee menestyi hienosti ja Lucky Numberilla Puikkonen pääsi ajamaan lainakuskina Elitloppetiin asti. Utah Bulwarkin voittaman finaalin neljäs sija 1987 on upea saavutus tänä päivänäkin.

"Pohjanmaaltakin tuli hyviä hevosia, Dallas esimerkiksi", Puikkonen mainitsee kuninkuuskisaan yltäneen menijän. "Siitä soitettiin meille varmaan neljä kertaa. Sitten soitti Laurilan 'Mane', että ota se, ei sun tartte treenata sitä. Hän sanoi, että se on postimieheltä, joka on treenannut sitä neljä tuntia päivässä, kun on jakanut sillä postit. Rupesin vain laskemaan kilpaa, ja siitä tuli vuoden voitokkain."

Spin Bunterilla Pete voitti Moskovassa jättimäisen yleisön edessä 3200 metrin Moskovan-ajon. Hippodromin 150-vuotisjuhlaraveissa Maamme-laulun soitattaminen iski suomalaiskatsojiin lujaa, mutta myös paikalliset katsojat applodeerasivat Spin Bunterille ja Petelle raivokkaasti.

"Turautin siellä viidettä rataa. Hevonen meni niin kovaa, että pääsin keulaan. Sitten alkoi takaa kuulua molotusta, koko ajan takaa veti uusi hevonen. Taas kuului molotusta ja uusi hevonen tuli mun perään, mutta olin jo mennyt menojani", Puikkonen hymyilee.

"Ja kauan kesti, että julistivat voittajan. Ajattelin vielä, että hylkäävätkö ne, mutta eivät hylänneet."

Oma lukunsa Puikkosen ravivalmentajan elämässä on hiljattain taivaallisille hevostarhoille siirtynyt I.P. Vipotiina, jonka Pete nimeää parhaaksi valmennettavakseen kautta aikain.

"Menestyminen tuo aina uutta intoa tähän hommaan", Puikkonen sanoo. "Jos tulee uusia hevosia talliin, nehän kiinnostavat aina hirveästi."

"Kyllä mä muistan kun Vipotiina tuli, Torvisen Heikki toi sen. Sanoin, että pistetään se tuonne alatalliin, että se on rauhallinen talli siellä. Lehtosen Jaana lähti kävelyttämään sitä. Katsoin, että hevonen oli ehjä ja jalat kuivan näköiset. Hän vei sitä karsinaan ja mä aattelin, että nyt tuli Jaana sellainen hevonen, että me ajetaan seppeleistä. Näin mä sanoin ja hän totesi, että hän muistaa sen ikänsä.”

I.P. Vipotiina ja Pertti Puikkonen juoksivat ravikansan sydämiin kolmella ravikuningattaren tittelillään ja lävitsetunkevalla persoonallaan. Vuonna 2009 valjakko voitti Suurmestaruuden ennätysajallaan 20,2a, joka oli kylmäveritammojen ME-tulos. Puikkonen katselee tammasta otettuja raamitettuja otoksia piirongin päällä ja käteen osuu kesäinen kuva.

"Ettei tämä ollut silloin, kun se meni maailmanennätyksen Mikkelissä. Muistan, kun käveltiin etusuoralla tytär Bean kanssa. Hän kysyi, iskä hei, ollaanko me julkkiksia. Mä sanoin, että en ihan varma ole, mutta saatetaan vähän ollakin."