Kimot suomenhevoset – venäläistä vai ranskalaista verenperintöä?

Tosin ei välitetty rotupuhtaudestakaan: yhtenäisen kansallisrodun aate heräsi myöhemmin. Tässä vaiheessa oli tarkoitus pääasiassa parantaa maan hevoskantaa ja estää parhaimpien siitoshevosten myynti ulkomaille. Niinpä sekä valtionajoissa että ruununoreissa nähtiin kimojakin.Jos vielä nykyaikanakin hevosten värien tunnistaminen on vaikeaa, ei se ainakaan helpompaa ollut entisaikana, kun värien periytymisestäkään ei ollut vielä juuri mitään tietoa. Valtion hevoshoidonneuvoja Ernst Fabritius jakoi 1800-luvulla kimot kolmeen ryhmään: syntyessään maidonvalkeisiin ja iholtaan vaaleanpunaisiin välke- eli silkkikimoihin, mustahkoina syntyviin ja aikuisina karvaltaan kiiltävän maitovalkoisiin mutta iholtaan tummiin hopeakimoihin, ja maitokimoihin, joiden ero hopeakimoihin oli se, että kiilto puuttuu. Ilmeisesti hevosenhoidonneuvojakin sekoittaa niinsanotut tuplavoikot kimoihin, mainiten toki nämä välkekimot sangen harvinaisiksi. Yleisesti kimoiksi on sanottu päistärikköjä hevosia, ja kimoja taas on nimitetty harmaiksi tai valkoisiksi, mikä kannattaa muistaa suomenhevossukuja ja kansallisrotumme historiaa tutkiessa.Enemmän tai vähemmän puhdasrotuisia kimosuomenhevosia on esiintynyt eri puolilla maata ennen kuin jalostuksella väri saatiin melkein hävitettyä. Näistä eri kimosuvuista monien tiedetään vaikuttavan rodussa nykyäänkin, vaikka kimo väri onkin jalostettu pois niistä kaikista – yhtä lukuunottamatta!Eräs tunnetuimmista kimoista on Pohjois- ja Keski-Karjalaan paljon jälkeläisiä jättänyt nimismies Kockin juoksija Alarik, jota ei pidä sekoittaa samannimiseen kantaori Kirpun poikaan. Alarikin verta virtaa nykysuomenhevosissakin, vaikka kimo väri onkin suvusta sukupolvien myötä kadonnut. Kimovärin se oli perinyt emältään, jota arveltiin rodultaan orloviksi. Suuren Orikilpailun vuonna 1885 voittanut Alarik periytti lahjojensa lisäksi myös kuumaa ja oikukasta luonnettaan, joten sen kokonaisvaikutus siitoksessa oli oikeastaan miinusmerkkinen..1800-luvulla sekarotuinen, nopeudestaan ja kestävyydestään kuulu Halin-Sarkkilan kanta levisi eri puolille Suomea, ja vaikuttaa yhä kansallisrotumme taustalla. Se pohjautuu Lieksaan Halin kartanon arabialaiseen tammaan sekä Sarkkilan hovin furstenbergiläisiksi kutsutuiksi sekarotuisiin, joitten kimo kantaisä kuului Suomen sodan aikana Joensuun seudulla majailleelle upseeri Furstenbergille. Sarkkilasta oli lähtöisin 1800-luvun puolivälissä vaikuttanut Enon kappalaisen Krogeruksen harmaa tamma, josta haarautui jälkeläisiä monille suunnille. Yksi sen varsoista oli kauppaneuvos Mustosen Harmi, joka oli niin rakenteensa, luonteensa kuin kestävyytensä ja nopeutensa puolesta senaikaisista hevosista ylivertainen. Se taittoi säännöllisesti matkan Lieksasta Joensuuhun 9 tunnissa, mikä oli jokseenkin tavaton suoritus. Harmi oli siis syystäkin suosittu siitosori.Harmin tytär Lokki jätti useita jälkeläisiä, joista tyttären Halkaisijan poika Hussa ostettiin ruununoriksi. Mustosen Harmin jälkeläinen oli myös kauppias Hämäläisen kimoruuna, sekin nimeltään Harmi, joka myös kulki Lieksan ja Joensuun välin 9 tunnissa. Vaikka tämä suku haarautui laajalle, saatiin siitäkin jalostettua pois kimo väri..Pohjanmaalla kimosukuja on ollut useita, ja niitä Lauri Rinta on selvitellyt kirjassaan ”Hyviä hevosia ja hevoskasvattajia”. Hän mainitsee yhdeksi värin varhaisiksi lähteiksi venäläiset kasakka- ja upseerihevoset, joilla oli Suomen sodan aikoina seudun hevoskantaan huomattava vaikutus. Seurauksena kimo väri oli Etelä-Pohjanmaalla 1800-luvulla yleinen.Värin periyttäjäksi tiedetään ainakin Isossakyrössä asuneen venäläisen ratsuväen upseerin jaloverinen valkoinen ori. Isokyrössä väriä levisi muun muassa Mäki-Valtarin talosta. Siellä kimoja hevosia oli ollut vuodesta 1871, jolloin taloon ostettiin 2-vuotias kimotamma samalta kylältä talosta, missä sen sukua oli ollut yli 60 vuotta. Kimovarsoja myytiin Mäki-Valtarista ympäriinsä lähipitäjiin, ja muun muassa Isonkyrön rovasti Durchmanilla oli aikoinaan sieltä peräisin oleva kimo vaunuhevospari.Kimot ja niiden varsat kelpasivat varkaillekin: Ylistarossa 1870 paikkeilla maanviljelijä Iisakki Perälältä vietiin tallista takaoven kautta komea liinakkotamma, joka oli valkoisen hevosen varsa. Se kuljetettiin Saarijärvelle, missä sitä pidettiin Parantolan talon vinttikamarissa, kunnes paljastumisen pelossa se oli lopetettava.Ehkä merkittävin kimoperiyttäjä Pohjanmaalla oli kuitenkin ori Iso-Harmaa, joka oli rodultaan joko puhdas ardenner, tai ainakin risteytys. Se vaikutti siitoksessa muun muassa Karl Uno Roosilla, joka tuli 1800–1900-lukujen vaihteessa Alavuden apteekkariksi. Hän tarvitsi liikeasioittensa takia hevosta, ja ensimmäiseksi hevosekseen hän osti Ilmajoelta Iso-Harmaan, jota hän oli jo nuorena miehenä ihaillut Vaasan maanviljelysnäyttelyssä. Roos käytti oria sekä kuormahevosena, että siitokseen. Siitosorina se jätti Roosin mukaan huonoa jälkeä. Kuormahevosena se oli vahva, mutta hidas. Syömään iso ori taas oli hyvä: se saattoi helposti syödä kaksitoista leipää kerralla, joten sen ruokkiminen tuli kalliiksi.Iso-Harmaan veltot liikkeet eivät tyydyttäneet ripeäotteisen apteekkarin mieltä, ja Roosin mitta tuli täyteen eräänä yönä hänen hakiessaan vaimolleen kätilöä. Oli kiire, mutta Iso-Harmaa ei parantanut vauhtiaan, vaikka Roos yritti piiskalla käskeä. Piiskan lisäksi Roosilla oli mukana myös ketjunpätkä, jolla vaimonsa puolesta hätääntynyt apteekkari sivalsi oriaan. Tämän seurauksena se pysähtyi tykkänään. Onnekseen Roos oli varannut matkalle myös sokeria. Kun hän juoksi orin vierellä ja aina välillä työnsi sokeripalan sen suuhun, ori hölkkäsi isäntänsä rinnalla. Mutta jos Roos yritti nousta takaisin kärryille, Iso-Harmaa kieltäytyi liikkumasta. Kätilön se kelpuutti kyytiinsä, mutta tuleva isä joutui juoksemaan hevosensa rinnalla kotiin asti.Tämän reissun jälkeen Roos myi Iso-Harmaan Osaran maanviljelyskoululle, joka oli hänen tietääkseen sen aiemmin maahantuonut, ja päätti ostaa sellaisen hevosen, jolla pääsee vaikka valtion kilpa-ajoihin. Sen hän tekikin, ja niitti menestystä aikansa parhaimpiin kuuluvalla ravuriori Kiivaalla..1800-luvun lopulla heräsi Hippos-aate. Eri puolille maata perustettiin Turun Hippos-yhdistyksen mallin mukaan Hippos-yhdistyksiä, jotka pitivät jäsentensä hevosista kantakirjaa. Tältä ajalta on peräisin rautiaan nimitys ”hipposvärinä”: yhdistysten kantakirjahevosten tuli olla väriltään rautiaita, mielellään ilman isoja valkoisia merkkejä.Vaan joskus menee viisaskin vipuun. Epähuomiossa yhdistykselle hankittiin siitoskäyttöön Savo, uljas ori, joka sai valtion orinäyttelyssä vuonna 1900 ensimmäisen palkinnon. Mutta ostettaessa hallavan raudanrautias viisivuotias ori muuttui ensin hallavan ruuniksi, ja kimoutui sitten edelleen. Se ehti kuitenkin jättää jälkeläisiä, yhden kantakirjapojankin, joka sentään peri emältään rautiaan värinsä.Kun valtio aloitti kantakirjanpidon vuonna 1907, kantakirjaohjesääntöön otettiin mallia Hippos-yhdistysten säännöistä. Valkoisia tai harmaita hevosia ei hyväksytty kantakirjaan. Kun jalostuksessa hyljeksittiin kimoa väriä, se alkoi kadota hevoskannasta.Ensimmäinen kantakirjattu kimo ori onkin H.F. Boris, joka hyväksyttiin vuonna 1985, kun kantakirjanpito oli siirtynyt valtiolta Suomen Hippokselle. Se sai vain yhden jälkeläisen, kimotamma Iiriksen, joka ei periyttänyt kimoa väriään yhdellekään kolmesta tyttärestään. Vuonna 1993 syntyi kaikkien nykykimojen värin lähde, 115 suomenhevosjälkeläistä jättänyt työkantakirjaori E.V. Johtotähti. Sille kimoväri periytyi emälinjalta, jonka ensimmäinen kantakirjattu tamma on vuonna 1951 hyväksytty tummanrautiaankimo Penu. Penun kolmas emä oli Harmaaksi tai Valakooseeksi kutsuttu vuonna 1912 syntynyt tamma Ylistarossa – siis Etelä-Pohjanmaalla, missä tiedetään olleen kimoja venäläisiä jaloverisiä ratsuja, sekä ranskalaista ardennerrotua ollut Iso-Harmaa. Jää siis arvailujen varaan, kummasta alkuperästä kansallisrotumme kimot periytyvät..Kimosuomenhevosten kiusana kohonnut kasvainriskiUppsalan yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa on löydetty uutta tietoa kimoista.Tutkimuksen mukaan kimoutumista aiheuttaa kaksi eri geenimuotoa, jotka ovat STX17-geenin erilaisia mutaatioita. STX17:n introni 6:n monistuminen aikaansaa sen, että minkä tahansa värisenä syntynyt hevonen ensin harmaantuu ja lopulta muuttuu valkoiseksi, eli kimoutuu.Kimogeenimuodot on nimetty sen mukaan, montako kappaletta tätä intronia on. G1 on niinsanottu villityyppi, ei-kimo, jolla intronia on vain yksi. G2-muodossa introneita on kaksi ja G3-muodossa kolme, ja nämä geenimuodot aikaansaavat kimoutumisen. Intronien määrällä on jokseenkin suora vaikutus sekä hevosen kimoutumisnopeuteen, että riskiin saada kimosyöväksikin kutsuttu melanooma. STX17-geeniä hevosyksilöllä on aina kaksi, joista geeniparin toinen puoli on periytynyt isältä ja toinen emältä, ja joista sattumanvaraisesti aina jommankumman hevonen periyttää omalle jälkeläiselleen. .Kimohevosen ulkonäöstä ei voi aina päätellä sen geenimuotoa, sillä kimoutumisessa on yksilöllistä vaihtelua, ja hevosen muut värigeenit voivat vaikuttaa siihen. Varsinaisen tutkimuksen aineistossa ei ollut yhtään suomenhevosta, mutta sen julkaisemisen jälkeen on tutkittu kimotamma Toivon Säihke, joka on geenimuotoa G1/G3. Koska se on perinyt kimovärinsä isänisältään E.V. Johtotähdeltä, josta muutkin kimot suomenhevoset polveutuvat, voidaan päätellä, että muillakin kimoilla suomenhevosilla värin aikaansaa geenimuoto G3. Lisävarmuutta saadaan, jos ja kun lisää suomenhevosia tutkitaan. Kimoilla suomenhevosilla on siis kasvanut riski melanoomaan. Tämä riski on vielä suurempi, jos hevonen perii kimogeenin sekä isältään että emältään, mikä kannattaa ottaa huomioon jalostusvalintoja tehdessä.Tutkimuksen hevosaineistossa oli mukana 1400 hevosta 78 eri rodusta, ja G3-muoto todettiin huomattavasti yleisemmäksi kuin G2, jota löytyi vain kuudesta rodusta. Professori Rebecca Bellone UC Davisilta arvelee, että jalostuksessa on suosittu G3-tyypin kimoja niiden kauniin, valkoisen ulkonäön takia. Todettiin myös, että joskus geenimuodot voivat mutatoitua edelleen niin, että G3-tyypistä syntyykin G2 yhden intronin pudotessa pois solunmuodostuksessa.Kimogeenitestiä tarjoaa Uppsalan yliopiston lisäksi myös UC Davis..Kuukauden suomenratsu oli valkoinen pelastaja - eikä nyt puhuta säästä .Kauneuden hinta - kaikki kimot periytyvät yhdestä ja samasta kantavanhemmasta.Vain hevosilla on kimosyöpää.Teurastamo ei ota yli kymmenvuotiasta kimoa

Kimot suomenhevoset – venäläistä vai ranskalaista verenperintöä?

Aiheeseen liittyvää