Oletko tehnyt matohäädön tähän asti aina väärin?

Annetaan neljä kertaa vuodessa vaikkapa ratsastuskoulun kaikille aikuisille hevosille Axilur-matolääkkeet. Voidaanko nukkua yö rauhassa? No ei voida, sillä väärin meni ja rahatkin kankkulan kaivoon.Tapa on edelleen valitettavan yleinen toimintamalli.Hevosia neuvottiin matolääkittämän neljä kertaa vuodessa matolääkettä vaihdellen vielä eläinlääketieteellisellä korkeakoulullakin vuonna 1997 eli silloin, kun viime perjantaina 1.11. tohtoriksi väitellyt tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Katja Hautala valmistui.Mutta jokainen matolaji tarvitsee omat lääkkeensä ja eri ikäisillä hevosilla on eri loiset, joten pahimmillaan koko tallille annettavasta matolääkkeestä ei ole ollut mitään hyötyä. Tässä jutussa selviää, että sen sijaan siitä on voinut olla suurta haittaa.Jos palataan vielä Axiluriin, sen vaikuttava aine on fenbendatsoli, jolla on hyvä teho suolinkaisiin, mutta suolinkaisia ei aikuisilla, yli nelivuotiailla, hevosilla ole. Ja vaikka olisikin, ne eivät aiheuta niille harmia..Olemassa olevat matomyrkyt kuuluvat kolmeen pääryhmään: pyranteeleihin, fenbendazoleihin ja makrosyklisiin laktoneihin. Uusia lääkkeitä ei ole tulossa. Viimeisin keksintö tällä saralla olivat makrosykliset laktonit, joihin kuuluu ivermektiini ja moksidektiini. Ne kehitettiin 1980-luvulla. Noihin aikoihin hevosen lantanäyte pysyi puhtaana loismunista kolmesta neljään kuukauteen matolääkityksen jälkeen.Näin ei ole enää. On jo olemassa loiskantoja, joihin ei tepsi enää mikään lääke.TutkimusKatja Hautala väitteli sisäloisista Viikissä 1.11.Tutkimuksen nimi on ”Epidemiology of common equine intestinal parasites and proteomics of Anoplocephala perfoliata”Summittaisen matolääkkeiden antamisen sijaan on ryhdyttävä hevoskohtaiseen, suunnitelmalliseen ja täsmälliseen matohäätämiseen..Toinen erehdys on puhua ”laajakirjoisesta” matolääkkeestä.Vaikka laajakirjoinen on sana, joka hevosenomistajien puheessa eläinlääkärin mukaan toistuu, matolääkkeisiin se ei sovellu. Kaikkiin loislajeihin tehoavaa yhtä lääkettä ei ole olemassa.”Yleensä hevosenomistajat tarkoittavat ’laajakirjoisella’ Equest-tuotemerkkiä eli moksidektiinia, joka on tällä hetkellä tehokkain strongyluksiin. Mutta tämänkin lääkkeen teho on merkittävästi heikentynyt, erityisesti suolinkaishäädössä”, Hautala toteaa.Fenbendatsolin teho strongyluksiin on selvästi heikentynyt eli resistenssiä esiintyy paljon ja heisimatoon fenbendatsoli ei tehoa lainkaan.Ruotsissa ja muualla maailmassa fenbendatsoli-resistenttejä suolinkaisia on jo todettu. Suomalaisissa suolinkaisissa on sen sijaan todettu resistenssiä pyranteelia ja makrosyklisiä laktoneita kohtaan.Mitä enemmän matolääkkeitä käytetään, sitä nopeammin niiden teho häviää myös Suomessa ja loisten resistenssi lisääntyy.Valitettavasti vaikka matomyrkyt, jotka ovat hyönteismyrkkyjä, eivät enää tehoa siihen mihin ne oli tarkoitettu, ne sen sijaan myrkyttävät maan. Ne tappavat maaperästä siellä olevat hyödylliset hyönteiset, kuten lantakasoja hajottavat lantakuoriaiset.”Erityisesti ivermektiini ja moksidektiini ovat hyönteisille hyvin toksisia ja pysyvät maaperässä kauan. Jos ja kun puhutaan pörriäishotelleista ja muista, pitää muistaa myös tämä”, Hautala sanoo.Loislääkeresistenssi on tallikohtaista eli jokaisella tallilla on sille ominainen loispopulaatio, jonka resistenssitilanne pitäisi testata. Tällöin tiedetään, mitkä matolääkkeet kullakin tallilla tehoavat ja mihin loisiin. Matolääkeresistenssiä testataan ottamalla lantanäyte hevosesta ennen lääkitystä ja 10–17 vuorokautta lääkityksen jälkeen ja verrataan näiden näytteiden tuloksia. Silloin kun lääke tehoaa normaalisti, madon munien vähenemä pitäisi olla noin 99 prosenttia..On myös täysin mahdollista, että hevoset tarvitsevat matonsa. Ei evoluutio turhaan ole miljoonien vuosien ajan muokannut loisten ja hevosten välistä symbioosia. Kyllä, jopa symbioosista voidaan puhua, rauhallisesta yhteiselosta, jossa kumpikin hyödyttää kumpaakin.Miksi madoista on sitten tullut ongelma? Tilanteen ymmärtää paremmin, kun tarkastelee minkälainen eläin hevonen luonnontilassa on. Koska se vaihtaa jatkuvasti olinpaikkaansa vaeltaessaan hiljakseen eteenpäin, eteen ei luonnonolosuhteissa tule tilannetta, jossa maahan kakattu lantakasa aiheuttaisi tartuntariskin, koska se lantakasa jäi kauas taakse. Valitettava totuus on, että hevosia, kuten monia muitakin eläimiä, pidetään niin epälajityypillisesti, suuria määriä ahtaissa oloissa, että luonnonvalinnan kehittämä tapa ei enää päde.Entä onko sattumaa, että runsas matohäätäminen ja hevosten autoimmuunisairaudet näyttävät korreloivan, vastaavan ajallisesti hyvin toisiinsa?Katja Hautala toteaa, että tämä kysymys on syytä kysyä.”Mikä tahansa turhan lääkkeen käyttäminen on haitallista. Monestakin syystä”, Hautala linjaa.Nykytiedon valossa toimintatapa madottamisessa on syytä muuttaa. Erityisistä haitoista saattavat kärsiä herkkävatsaiset.”Kun esimerkiksi IBD-hevoselle antaa matolääkkeen, se voi tulla siitä kipeäksi”, Hautala sanoo..Hautala kertoo, että on olemassa paljon parempi tapa toimia. Tämä tapa on hevoskohtainen matohäätö ja tarhojen siivoaminen. Tarhojen siivoaminen ei kuulosta houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta on keinona erinomainen. Miksi?Siksi, että madot tarttuvat toukista, jotka kehittyvät tarhaan kakatussa lannassa olevista munista. Madot eivät tartu munista eivätkä aikuisista madoista. Aikuinen sisäloinen ei ole toimintakykyinen jouduttuaan ulos hevosen elimistöstä. Jos aikuinen mato on lannassa, se on heikossa hapessa, sillä se on joko myrkytetty tai hevosen oman immuniteetin ulostyöntämä.”Madot lantakasassa ovat vaarattomia. Hevonen ei saa tartuntaa aikuisesta madosta, eikä tuoreesta madon munastakaan, vaan madon munan sisälle kehittyvästä tartuntakykyisestä loistoukasta”, Hautala valaisee.Suolinkaisia voi joskus olla niin paljon, että niitä työntyy ulos elävänä muiden mukana. Jokainen, joka kasvattaa varsoja on joskus nähnyt suolinkaisia lannassa. Kokonsa puolesta hevosen lannassa on helppo havaita myös kihomatoja ja heisimatoja. Pienet ja suuret strongylukse ovat niin pieniä, että niitä harvoin huomataan lantakasoissa.Ihanneolosuhteissa, riittävän lämpimänä ja kosteana kesäisenä päivänä, kehitys tartuttavaksi toukaksi voi tapahtua nopeimmillaan muutamissa päivissä.”Jos hevonen syö ihan tuoreen madonmunan, siitä loistartuntaa ei tule, koska olosuhteet hevosen suolistossa eivät ole suotuisat munan kehittymiseksi toukaksi. Arvioin, että loismuna tulee muutenkin suolistosta läpi niin nopeasti, ettei aikaa kypsymiseen olisi riittävästi.”Hautala kertoo, että hevosen sisäloisen mielestä ei ole parempaa paikkaa kuin hevosen suolisto. Hän on kerännyt teurastamolta heisimatoja ajatuksenaan elättää niitä omia proteiinitutkimuksiaan varten, mutta se oli yllättävän vaikeaa.”Mulla oli 38 asteen lämpötila, erikoisilmakehä ja ravintoliemi niille, mutta ei ne viihtyneet. Eivät pysyneet kuutta tuntia kauempaa hengissä millään.”Hän arvelee, että joidenkin tuntien ajan ne käyttivät ravintoliuosta hyödykseen, sillä aineenvaihduntaa oli, ja proteiineja saatiin kuitenkin kerättyä..Hevosparasitologien yleisesti sopima alaraja aikuisen hevosen lääkitystarvetta arvioitaessa on 200 strongylida-munaa grammassa ulostetta. Suolinkaisen, heisimadon ja kihomadon munien kohdalla ’lääkitysrajaa’ ei ole vaan hevonen lääkitään, jos näiden loisten munia löytyy.Hautala kertoo hevosen lannasta löytyvien loismunien määrässä olevan suurta vaihtelua.”Oman laboratorioni ennätys on lähes 13 000 suolinkaisen munaa grammassa ulostetta. Tämä löydös oli terveestä ja hyvinvoivasta pihattovarsasta.”Tämä tekee nopealla laskutoimituksella 26 miljoonaa munaa kahdessa kilossa lantaa.”Määrät ovat huikeita, mutta niistä ei kannata pelästyä. Jos hevoset on hyvin ruokittu ja hoidettu, ne kestävät usein isojakin määriä loisia.”Munille ja toukille tuhoisaa on auringon valo, kuivuus ja korkeat lämpötilat. Toukilla menee nopeimmillaan pari vuorokautta kuoriutumiseen ja tartuntakykyiseksi muodostumiseen. Tämä on suoraan riippuvainen lämpötilasta ja kosteudesta. Viileään aikaan kuoriutuminen on hyvin hidasta ja lähempänä nollaa astetta se pysähtyy kokonaan ja toukat odottavat parempia aikoja munan suojassa. On siis hyvin aikaa siivota lannat pois tarhasta.”Kaksi siivouskertaa viikossa kesällä on varsin tehokas tahti.”Kompostissa munat ja toukat tuhoutuvat, jos lämpö nousee riittävän korkeaksi, noin 70 asteeseen.Muuten strongylusten elinkaari vaikkapa laitumessa on noin kaksi vuotta.”’Toukat säilyvät elinkelpoisina helposti seuraavaan kesään, mutta eivät oikeastaan enää sitä seuraavaan.”Tähän periaatteeseen perustuu myös laiduntavien eläinlajien vuorotteleminen: hevosen loiset eivät elä esimerkiksi lampaassa tai naudassa.Hautala ampuu alas taas erään vanhan uskomuksen.”Ennen neuvottiin olemaan pistämättä hevosta madotuksen jälkeisenä päivänä tarhaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksi, koska lääkitsemiseen astihan hevonen on päinvastoin levittänyt madon munia ympäristöönsä ja lääkityksen jälkeen aikuisten loisten kuollessa madon munien eritys loppuu”, Hautala huomauttaa..Jos hevosen suolistoloiset laitetaan järjestykseen niiden vaarallisuuden mukaan, Hautalan TOP3 on heisimato (Anoplocepahala perfoliata), suolinkainen (Parascaris spp) ja suuriin strongyluksiin kuuluva Strongylus vulgaris. Jälkimmäistä kutsutaan Ruotsissa suureksi verimadoksi ’stor blod mask’.Jos vulgariksiakin on vähän, niiden kanssa kyllä pärjätään, Hautala sanoo. Vulgaris-toukkien hakeutuminen suoliston valtimoihin on se, mikä tekee niistä vaarallisia. Tukkiessaan suoliliepeen verisuonia ne aiheuttavat suoleen kuolioita ja aiheuttavat ähkyjä. Kerran kuolioitunut kudos ei enää palaudu eläväksi, joten leikkaus on pahimmissa tapauksissa ainoa hoitomuoto. Jälleen hevosen elimistö kestää pienen määrän matoja, mutta Hautala tietää myös tapauksen, jossa Suomessa syntynyt kaksivuotias varsa jouduttiin tämän takia lopettamaan.Pienet ja suuret strongylukset ovat hevosten yleisimpiä suolistoloisia, käytännössä jokainen hevonen kohtaa näitä loisia ainakin jossain elämänvaiheessa. Suolinkaistartuntoja esiintyy eniten alle 1-vuotiailla. Heisimatoja löytyi Suomessa joka kolmannesta teurashevosesta, vaikka heisimadon munia todettiin ulostenäytteistä vain harvoin.Tutkimuksessa tunnistettiin useita riskitekijöitä sekä strongylus- että suolinkaistartunnoille. Siittoloissa ja isoilla kasvattajilla syntyneissä varsoissa todettiin useammin suolinkaistartuntoja kuin pienillä kasvattajilla syntyneissä varsoissa..Tulevaisuudessa olisi syytä kiinnittää huomiota myös hevosyksilön perinnölliseen kykyyn vastustaa liiallista loismäärää sisuksissaan.”Vastustuskyky loisia kohtaan on periytyvä ominaisuus”, Hautala toteaa. ”Sen moni on huomannut omassakin tallissaan. Miksi jonkun tietyn tamman kaikilla varsoilla on aina valtavasti suolinkaisia ja viereisen tamman varsoilla ei ole? Se ei johdu siitä, että ’tamma siirtäisi varsaansa matonsa tiineysaikanaan’, koska hevosilla loiset eivät siirry sillä lailla. Vaan se johtuu siitä, että tamma periyttää jälkeläiseensä oman yksilöllisen vastustuskykynsä.”.Mitä matoja kannattaa myrkyttää ja miten?Aikuisten hevosten tärkeimmät häädettävät loiset ovat pienet ja suuret strongylukset sekä heisimadot, varsoilla puolestaan suolinkaiset, S. vulgaris ja heisimadot.Lantanäytteiden perusteella voidaan tunnistaa hevosessa esiintyviä loislajeja ja lääkitä niitä. Kihomadon munat näkyvät usein parhaiten peräaukon ympäriltä otetussa teippinäytteessä ja kihomatoihin yleensä tehokkain hoito on fenbendatsoli. Katja Hautala neuvoo toimimaan yli nelivuotiaiden hevosten kanssa seuraavasti.Ottaa keväällä ennen laidunkautta lantanäytteen ja katsoo, erittääkö hevonen loisten munia. Sellaiselle hevoselle, jonka lantanäytteestä löytyy strongylida-munia yli 200 munaa grammassa ulostetta tai todetaan jonkun muun loisen munia annetaan matolääke, jotta se ei erittäisi munia laitumeen.Syksyllä otetaan uusi lantanäyte. Jos lantanäytteessä ei todeta loismunia, heisimatotestin tulos on negatiivinen, toukkaviljelyssä (tai PCR-tutkimuksessa) ei todeta S. vulgaris-loisia eikä tallilla ole todettu käpymatotartuntoja, voidaan aikuinen hevonen jättää syksylläkin lääkitsemättä.Käpymato ei tutkimusten mukaan yleensä aiheuta hevoselle merkittäviä kliinisiä oireita. Käpymatotartuntojen torjunnassa on tärkeä poistaa hevosen karvoissa näkyvät helposti tunnistettavat vaaleat munat.Strongylida-munista voidaan toukkaviljelyn avulla tai PCR-tutkimuksella tunnistaa, onko kyse hevosen terveydelle potentiaalisesti hyvinkin vahingollisista S. vulgaris loisista vai vaarattomammista cyathostominae-loisista eli pienistä sukkulamadoista. Kymmenen päivää kestävä kasvatus on tunnistuksen takia pakko tehdä, sillä munat ovat aivan samannäköisiä.Varsojen kohdalla loishäätö on perustellumpaa, sillä niillä ei ole vielä ehtinyt muodostua omaa vastustuskykyä esimerkiksi suolinkaiselle, jolloin suuri määrä loisia suolistossa voi johtaa jopa suolitukokseen tai suolen repeämään.

Oletko tehnyt matohäädön tähän asti aina väärin?

Aiheeseen liittyvää