Sukulinjat: Rannan perheestä löytyy rauhallisuutta ja voitontahtoa – "Hevosmiestaidossa olen isään verrattuna aika pitkällä takamatkalla"

Aarne Ranta, 63:“Markku on keskimmäinen lapsistamme, ja hän on maatilalle syntynyt. Silloin 1980-luvun alussa meillä oli lehmiä ja hevosia pihassa, joten lapset ovat ihan luonnostaan kasvaneet maaseudun elämään. Koskaan ei olla patisteltu, vaan he osallistuivat kaikkiin toimiin, kuten oli tapana.Markku oppi jo lapsena tulemaan toimeen monenlaisten hevosten kanssa. Niihin aikoihin kasvatimme itse paljon lämminverivarsoja, ja opetusvaiheesta saakka hän on ollut mukana, kun hommia porukalla tehtiin.Muistan yhden varsan, jonka kyydissä Markku istui koppakärryissä tallissa. Löysäsin narun, ja samassa orivarsa lähti niin railakkaasti liikkeelle etten ehtinyt hyppäämään koppakärryihin mukaan. Siinä alkoi heti metsä, ja ehdin huutaa että aja vain isoa koivua kohti, niin varsa hiljentää. Näin kävikin, ja ehdin hyppäämään sitten lennosta mukaan kyytiin.Olen sanonut molemmille pojille, ettei hevosta saisi ikinä päästää karkuun, koska se tuo ongelmia jatkossa. Tietenkään ei saisi itseään loukata, mutta monesti uuden hevosen kohdalla kyllä tuntee, jos se joskus on päästetty irti. Hevosen kanssa pyritään aina tulemaan samaan aikaan takaisin tallille, ja Markku on siinä onnistunut.Silloin kun Markku aloitti kilvanajon, niin jännitin oikeasti tosi paljon. Pystyin kyllä katsomaan lähdöt, mutta aina sitä miettii, mitä kaikkea voi sattua ja miten poika onnistuu. Ajan myötä jännitys karisi pois. Ajohommassa ajosilmää joko on tai ei ole. Markun kohdalla huomasi aika nopeasti, että sitä on.Ohjastajana hän on ehdottomasti minua aktiivisempi, ja olen muutenkin vähentänyt sitä hommaa paljon. Ajoin paljon omillani, mutta nykyään Markku ajaa täysin vieraita hevosia. Se on erilaista, ja poika on luonnostaan muutenkin voitontahtoisempi. Lainakuskin irtisanomisaika on aika lyhyt, ja olen sanonutkin, että siihen pitää vain tottua. Omistajan menestymättömyydessä on kuski, kengittäjä, ruoka tai rata. Loppupäässä tulee hän tai hevonen. Niin sen pitää mennäkin.Paljon on hyviä muistoja. Torniossa ajettiin ainakin kerran kaksoisvoitto. Nyt tuoreeltaan yksi kesä huomasin, että lähtölistan kannessa oli kolme Rantaa, minä, Markku ja nuorempi poikani Ville. Se sai hymyilyttämään. Ehdottomasti tämä on ollut meille kaikille elämäntapa. Pihassa on nytkin useita hevosia.Tykkään valtavasti molempien poikien kanssa touhuta. Ei tule mitään huutohommia. Ajetellaan Markun kanssa monista asioista samalla tavalla. Hän soittaa aina ravien jälkeen, kun tietää, että katson aina lähdöt. Jutellaan, miltä hevonen tuntui ja mitä voisi tehdä toisella tavalla. Markku noteeraa monen muunkin ajatuksen, ja ottaa ennen lähtöä aina selvää hevosista. Arvostan sitä.Ei sitä aina onnistu. Nuorempi poikani Ville antoi joskus ravien jälkeen aika suoraakin palautetta meille molemmille ajohommista. Nyt kun hän on itse alkanut ajamaan kilpaa, niin ollaan naurettu sitä, että palaute on ainakin vähän lieventynyt. Yleensä kyllä tietää itsekin, jos on tullut tehtyä vääriä ratkaisuja radalla.” . Markku Ranta, 42:”Jo Eero-papalla oli hevosia, ja niillä tehtiin ensin savottatöitä. Myöhemmin hän sitten alkoi ajamaan niillä kilpaa. Eli isä on myös syntynyt samalla tavalla hevosten pariin kuten minäkin.Meillä on aina ollut kotona hevosia, ja silloin lapsena niitä saattoi välillä olla kotona jopa reilusti yli parinkymmenen. Tosi nuorena poikana aloin niitä ajamaan, olisinko ollut 10-vuotias. Se alkoi niin, että viikonloput meni hevosia treenatessa.Kaikki opit alkuun tuli isältä. Sitten kun tuli vähän ikää lisää ja ajoin kortin, isä muutti Forssaan, jossa hän valmensi ihan ammatikseen. Kilvanajon aloittaminen olikin sitten vaikeampi juttu, kun isällä oli hevoset mukana etelässä. Ei ollut omia hevosia joilla päästää kilpaa, joten aika lailla nollasta lähdin ajohommassa liikkkeelle. Kaikki ajokit piti hommata itse. Siitä se lähti kuitenkin pikku hiljaa etenemään.."Hevosmiestaidossa olen isään verrattuna aika pitkällä takamatkalla"Markku Ranta. Isältä olen oppinut vuosien varrella paljon. Hänen paras puolensa on rauhallisuus, ja olen sitä jossakin määrin häneltä myös perinyt. En toki lähellekään pääse siihen, miten isä asioihin suhtautuu.Paras oppi on, etteivät asiat muutu parempaan, jos hermostuu. Rauhallisuutta olen oppinut isältä lisää aikuisiällä. Ihmettelin, kun hän eräänä päivänä meni ilmoittamaan minulle Vopper Kapperin ajettavaksi raveihin, kun se oli oikein tosi hankala ajaa. Hän sanoi, että tämän hevosen kyydissä sinä opit käsittelemään omia hermojasi kaikista parhaiten. Se olikin hyvä opetus, sillä jos teit mitään ylimääräistä kyydissä, niin Vopper Kapper ampui välittömästi laukalle.Rauhallisuus, kiltteys ja hyväntahtoisuus ovat samalla myös asioita, jotka voi laskea kilvanajossa isän kohdalla pieneksi miinukseksi. Joskus olen katsonut lähtöjä, ja todennut näiden ominaisuuksien vaikuttaneen menestykseen heikentävästi. Ei se tosin omakaan taktiikkani aina kanna maaliin saakka.””Kerran ollaan ajettu isän kanssa samassa lähdössä niin, että sitä seurasi monen päivän mykkäkoulu. Auton takana hevoseni vänkäsi sisälle päin, ja eiköhän siinä tullut kaverin kanssa kontakti. Pieni osuma, mutta selkeä kuitenkin, jonka vuoksi kilpakumppanin hevonen laukkasi. Se oli isän ohjastama hevonen, eikä hän moneen päivään oikein puhunut mitään. Seuraavissa raveissa sitten totesin, että unohdetaan se tilanne. Siitä on jo pitkä tovi ja tuomaristokin varmaan ajatteli, että sen verran tutun kylkeen ajoit, että varmasti saat palautetta kotona.Asumme 30 kilometrin päässä toisistamme. Soitellaan joka viikko ja nähdään muutenkin kuin raveissa. Välillä puhutaan muustakin kuin hevosista, mutta onhan se mahtava, että kun tulee jokin ongelma hevosten kanssa, niin voi aina soittaa isälle. Esimerkiksi kengittäessä isältä saa aina hyvän neuvon.Isä on tehnyt koko ikänsä hirveästi töitä, ja hänen ahkeruutensa on ihan omaa luokkaansa. Toki ajat ovat muuttuneet, mutta olisi siinä monella muullakin oppimista. Aina olen sitä ahkeraa puolta isässä ihaillut. Hevosmiestaidossa olen isään verrattuna aika pitkällä takamatkalla ja tulen aina olemaankin.”

Sukulinjat: Rannan perheestä löytyy rauhallisuutta ja voitontahtoa – "Hevosmiestaidossa olen isään verrattuna aika pitkällä takamatkalla"

Aiheeseen liittyvää