Vitter kesti arvioivat katseet orinäyttelyssä. Kuva: Pirje Fager-Pintilä.
Vitter kesti arvioivat katseet orinäyttelyssä. Kuva: Pirje Fager-Pintilä.

Derbyvoittaja Vitter näyttelyn paras Kiuruvedellä

Vitter on näyttänyt juoksijankykynsä, mutta torstaina Kiuruvedellä se miellytti myös orinäyttelylautakuntaa.

Luonteesta se sai Vaelluksen tavoin kympin ja palkittiin näyttelyn parhaana.

”Harvinaista, että viisivuotias saa ekan palkinnon”, Jalmari Svart kommentoi I palkinnon SE-oriista liukasta tietä kotiin ajaessaan.

”Kokemus oli tosi positiivinen, en ole oikeastaan ennen näyttelyissä käynyt enkä antanut niille arvoa. Olisiko ollut sata ihmistä paikalla ja tosi hieno kokemus. Ennen kaikkea vielä, kun oli tuommoiset huippukuskit ajamassa sitä kuin J-P Kauhanen ja Risto Tupamäki, joka päästi sillä palan kovempaakin. Ihmettelivät, miten tämä menee niin helpolla tavalla noin kovaa.”

Vitter voitti tällä kaudella viisivuotisikäluokan pääkilpailun Derbyn lisäksi mm. Tawaststjernan muistoajon ja Satakunta Seniorin. Ensi vuoden alussa Vitterin tähtäin on helmikuussa Pariisin kylmäveriottelussa, mutta sitä ennen ohjelmassa on todennäköisesti Teivon Toto76-ravit jo tammikuussa.

”Näyttelyssä se seisoi kuin patsas. Kotona tiet rupeavat kuitenkin käymään sen verran ahtaiksi, että kausi aloitetaan aikaisin”, Svart hymyili.

Vitter voitti tällä kaudella viisivuotisikäluokan pääkilpailun Derbyn lisäksi mm. Tawaststjernan muistoajon ja Satakunta Seniorin. Ensi vuoden alussa tähtäin on helmikuussa Pariisin kylmäveriottelussa.

Derbyn kärkikolmikkoon Vitterin ohella kuuluneet niinikään vieskeriläiset Vaellus ja Särkän Kalle palkittiin Kiuruvedellä II palkinnolla.

Näyttelyssä palkittiin myös ratsuhevossuunnan Rannan Ruhtinas sekä pienhevossuunnan Mäkelän Hurmuri. Hylkäyksiä ei torstain näyttelyssä nähty.

Juliano Star, 18, huomioitiin A-palkinnolla jälkeläisarvostelussa.

Lisää aiheesta ensi viikon perjantain Hevosurheilussa.

Linkki Suomen Hippoksen uutiseen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi