Italialaisori Owen's Club juoksi riemastuttavia voittoja myös Suomen suurkilpailuissa. Kuva Mikkelin ravirata.
Italialaisori Owen's Club juoksi riemastuttavia voittoja myös Suomen suurkilpailuissa. Kuva Mikkelin ravirata.

Owen´s Club Italiasta Lohtajalle siitosoriiksi - esitetään Ypäjän orinäyttelyssä 15.2.

Owen´s Club, ennätys 9,7a ja voittosumma 420 952€, on vuokrattu Suomeen siitosoriiksi.

St. Michelin ja Sweden Cupin sankari sijoitetaan BWT Siittolaan Lohtajalle. Ori on vuokrattu poikkeuksellisen pitkällä, 5+5 vuoden sopimuksella. Suomeen Owen’s Club saapuu helmikuun alussa ja se näytetään Ypäjän orinäyttelyssä 15.2.

Oriin välitti Suomeen sen pitkäaikainen valmentaja Harri Rantanen.

”Owen’s Club on lahjakkain hevonen mitä olen valmentanut. Se oli erittäin varhaiskypsä ja nopea. Olen Italiassa nähnyt, että se jättää varsoihin paljon omaa leimaansa. Olen varma, että se tulee onnistumaan Suomessa siitoksessa hienosti”, Rantanen toteaa BWT Siittolan tiedotteessa.

Owen’s Club aloitti kilparadoilla loistavasti. Heti ensimmäiseen starttiin se paineli kilometrin ratojen uuden ME:n 13,1a. Toisessa startissa se siirsi historiankirjoihin Viking Kronoksen 800 metrin ratojen Euroopan ennätyksen tuloksella 14,1a.

St. Michelin ja Sweden Cupin voittaja

Viisivuotiaana Owen’s Club nousi Euroopan parhaiden vanhempien hevosten joukkoon. Kausi alkoi kotimaassa Gran Premio E.N.C.A.T:in voitolla. Ruotsissa Owen’s Club voitti Elitloppet-viikonloppuna Sweden Cupin karsinnan ajalla 11,0a ja finaalin ennätyksellään 09,7a. Toiseksi jäi Up And Quick ja itse pääkilpailun voittoon riitti neljä kymmenystä heikompi aika. Mikkelissä St. Michelissä Owen’s Club kiri kolmannesta ulkoa voittajaksi ajalla 10,1a. Italiassa Owen’s Club voitti vielä syksyllä Gran Premio Freccia d’Europan.

Owen’s Clubin isä Duke Of York 1:55.4 $882 528  voitti mm. Breeders Crownin ja Ontario Sire Stakes Superfinaalin. Kolmevuotiaana se oli kolmas Hambon finaalissa. Siitoksessa Duke Of York jätti Pohjois-Amerikkaan 288 varsaa, jotka ovat tienanneet yhteensä lähes 12 miljoonaa euroa.

Owen’s Clubin emä Duse Tab ravasi 3-vuotiaana 14,6a ja tienasi lähes 30 000 euroa. Siitoksessa se on jättänyt Owen’s Clubin lisäksi Magic’s Clubin 11,4a 169 808 €, Noemi Sidolin 12,3a 78 350 € ja Tenax Clubin 13,2a 25 775 €.

Owen´s Club aloittaa Suomessa 1350 euron varsamaksulla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi