Parvelan Retu on nyt I palkinnon siitosori.
Parvelan Retu on nyt I palkinnon siitosori.Kuva: Anu Leppänen

Parvelan Retun jalostusarvostelu valmistui

Parvelan Retun arvostelu jäi viime perjantaina Jokimaan orinäyttelyssä kesken. Hyväksymisen ehdoksi asetettiin eläinlääkärin lausunto oriin purennasta.

Tutkimus tehtiin oriille heti maanantaina, ja kirjallinen lausunto toimitettiin Hippokseen tiistaina. Tämän perusteella orilautakunnan eläinlääkäri ja puheenjohtaja käsittelivät asian, ja lausunto kirjattiin oriin loppuarvosteluun.

"Purennan tarkastuksessa ei ollut löydöksiä, jotka olisivat vaikuttaneet oriin hyväksymiseen, joten ori palkittiin sen kilpailutulosten perusteella I palkinnolla. Parvelan Retun yläpurenta on 4-5 mm", Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää vahvisti Hevosurheilulle.

Se, onko Parvelan Retu tällä kaudella käytettävissä siitokseen, on vielä auki.  Sen oli tarkoitus hypätä kotona, mutta suunnitelmat mutkistuivat, kun siittola-avustajakurssi maaliskuun lopulta peruttiin.

”Kurssin käyneitä ei välttämättä joka kylällä asustele, ja työaikakin on haasteellinen. Jos asiat ei järjesty, Parvelan Retu ei astu ollenkaan. Ori stressasi viime vuonna kuljetuksia oriasemalle niin, että samanlaista stressiä ei tänä kesän haluta ottaa”, Petri Laine kommentoi tämän päivän painetussa Hevosurheilussa.

Lisää Jokimaan orinäyttelyn tuloksista perjantain Hevosurheilussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi