Saharan Ravitallin asema Suomen orimarkkinoilla vahvistuu.

Tähän asti lukuisia Amerikan ja Ruotsin suosituimpia siitosoriita pakasteena Eurooppaan välittävän Offspring Managementin yhteistyökumppani Suomessa on ollut Kallelan oriasema. Yhtiön omistuspohjan muututtua ja nimenkin vaihtuessa Offspring Internationaliksi kumppani Suomessa vaihtui.

”Kallela on hoitanut kaiken hienosti, siitä ei ole kysymys. Joskus joudutaan vain tekemään vaikeita valintoja”, Offspringiin osaomistajaksi tullut ruotsalainen Robert Lindström sanoo.

Nyt kumppanin valinta kohdistui Saharan Ravitalliin. Vaakakupissa varmasti painoi, että Lindström on tehnyt aikaisemmin yhteistyötä Saharan kanssa mm. omistamansa siitosoriin Googoo Gaagaan tiimoilta. Jatkossa Saharan Ravitalli hallinnoi kaikkia Offspringin oriita Suomessa lukuun ottamatta suomalaisomisteisia Andover Hallia ja E L Titania, jotka jatkavat omalla sopimuksellaan Kallelassa.

Offspringin välittämällä pakastespermalla on tähän asti siemennetty Suomessa vuosittain 40-70 tammaa. Vaikka varsa- ja varausmaksuina liikkuu huomattavia summia, Saharan Ravitallille taloudellinen merkitys ei ole yhtä huomattava.

”Enemmän kuin bisneksestä kyse on siitä, että pystytään palvelemaan tammanomistajia entistä kokonaisvaltaisemmin. Bisnestä pakastesperman tuonti on vain niillä oriilla, joille tulee massaa. Yhden tai kahden tamman siementäminen yhdellä oriilla menee parhaimmillaan plus miinus nolla”, Saharan Ravitallin Oskari Mäenpää valaisee.

 

Uudelle tasolle yhteistyö harppasi, kun Saharan Ravitalli ja Lindströmin World Trot ostivat vastikään yhdessä siitosoriiksi 10,7-ennätyksisen nelivuotiaan Expectationsin (Muscle Hill – Exceed Expectation, Kadabra). Se saapui Saharaan tiistaina.

”Kun Robert ensin puolihuolimattomasti kysyi kiinnostustamme, en heti innostunut asiasta. Expectationsilla oli aloitettu kantasoluhoito hankosidevammaan, joka olisi vaatinut pidemmän kuntoutuksen, mutta vaikka se olisi onnistunut, en tykkää siitosoriin ja kilpahevosen yhdistämisestä”, Oskari Mäenpää tunnustaa.

Kun yhteisymmärrys keskittymisestä siitokseen löytyi, kiinnostus heräsi ja kaupat syntyivät.

Broadway Hallin viime kausi (80 tammaa) näytti, että tuorespermaoriille on kysyntää. Aloittavan, vielä vailla siitosnäyttöjä olevan oriin varsamaksu jää kuitenkin sen alle ja reilusti alle R C Royaltyn, joten niiden kanssa se ei suoraan kilpaile.”

”Hyvänkokoinen, ja hyvät etujalkojen asennot. Kilpailunäyttöjä löytyy, emälinja on ollut tuottoisa ja emänisä Kadabraa ei ole enää kuin muutama satsi saatavana meillä ja Kanadassa. Isänisänäkään sitä ei Knows Nothingia lukuun ottamatta meillä saa”, Mäenpää kuvailee uutta hankintaa.

Viime vuonna Saharan Ravitallin listalla olleilla oriilla siemennettiin kaikkiaan 250 tammaa. Uuden orihankinnan ja pakastespermasopimuksen myötä hän odottaa määrään 20-25 prosentin kasvua ja ennätyskautta.

Hevosurheilu 29.1.

Expectations 10,7

Expectations on Pohjois-Amerikan ravureiden isäoritilaston viime vuonna viidennen kerran peräkkäin voittaneen Muscle Hillin poika, mutta erisukuinen, sillä emän suvussa ei ole Valley Victorya ollenkaan

Emä Exceed Expecation (Kadabra) 14,3, $9262 jättänyt kuusi elävää varsaa, joista Expectations nuorin. Vanhin My MVP 09,6, 879 804 dollaria oli 2012 kolmas Hambletonianissa ja voitti Kentucky Futurityn. Ohiossa siitosuransa aloittanut ori astuu nyt Kanadan Ontariossa 4000 dollarin varsamaksulla

Cantab Hallista Exceed Expectation on jättänyt myös huipputamma Top Expectationsin 09,1, 499 802 USD

Toisen emän Must Be Heavenlyn (Power Seat) tunnetuin jälkeläinen on Hambletonian Oaksin 1998 voittanut Must Be Victory (Valley Victory) 10,5

Expectations maksoi 2018 Lexingtonin huutokaupan avausiltana 60 000 dollaria. Se kilpaili Marcus Melanderin valmentamana 2-vuotiaana 9 kertaa totosijoin 2-2-1 ja tienasi 139 399 dollaria. Paras voittoaika 11,8 syntyi Kentucky Sire Stakes-karsinnassa The Red Milella. Finaalissa Expectations oli Ready For Monin takana toinen ajalla 11,1

Parhaan tappioaikansa 10,7 Expectations ravasi ikäluokan ensimmäisen suurkilpailun Peter Haughton Memorialin kolmosena. Edellä olivat Muscle Hillin pojat Real Cool Sam ja Rome Pays Off

Arto Sipakko