Ensimmäisen kautensa suomalaisomistuksessa Going Kronos astuu Salsbron siittolassa Ruotsissa.

Like A Prayerin käännyttyä 22-vuotiaaksi West Breeding on katsellut sille pikku hiljaa seuraajaa. Nyt sellainen löytyi Ruotsista.

”Muistan, miten Going Kronos meni jo 3-vuotiaana ME-vauhtia (10,4), ja tykkään, miten kaukana sen jälkeläistenkin etupää lentää. Silloin hevosen on helppo juosta. Minusta Going Kronos on huippuori”, Petri Rahko West Breedingistä näkee.

Going Kronoksesta on 22 kruunumiljonääriä. Sen jälkeläisten voittoprosentti on 14,2.

”Kriteerinä hankinnalle oli, että oriin pitää olla sellainen, että sillä voi astuttaa omatkin tammat. Going Kronoksella astutetaan heti meidän viidestä tammasta kolme.”

Sitä varten tammat pitää viedä Ruotsiin, sillä oriista oli tehty ennen kauppaa täksi vuodeksi sopimus Keski-Ruotsissa, noin Göteborgin ja Tukholman puolessavälissä sijaitsevan Salsbron siittolan kanssa.

”Meille sopii hyvin, että Going Kronos astuu tämän vuoden Ruotsissa, kun se pääsi pois Bodenista. En oikein ymmärrä, miksi niin hyvä ori astui monta vuotta 10-20 tamman vuosia niin pohjoisessa”, Rahko pohtii.

”Uskon, että Going Kronos saa tänä vuonna 40-50 tammaa. Sen varsamaksukin on varsin kohtuullinen, enää 28 000 kruunua, kun se oli aluksi 125 000.”

Siirtoja Going Kronoksella ei ole tehty koskaan eikä tehdä jatkossakaan.

”Se on vähän kuin Donerail oli, että pystyy paikan päällä astumaan 100 tammaa vuodessa, mutta siirtona määrä jäisi pienemmäksi. Suosiosta riippuu, jatkaako ori ensi vuonna Ruotsissa vai tuleeko se Suomeen.”