Esa Pehkosen ja Kim Vörlinin omistuksessa komean kilpailu-uran tehnyt Long Tom jää siitosoriiksi Yhdysvaltoihin. Amerikkalaisomistukseen siirtynyt ori aloittaa 3000 dollarin varsamaksulla.

Vantaalaisen AMG Stable Oy:n nimissä kilpaillut Long Tom juoksi 19 kilpailua totosijoin 7-3-2 ja ansaitsi 410.513 dollaria. Ennätyksensä 09,7a se ravasi kolmevuotiskauden avauskilpailussa 19. toukokuuta Meadowlandsissa, kun voitti New Jersey Sire Stakes-karsinnan. Muscle Hillin poika voitti myös NJSS-finaalin sekä Stanley Dancer Memorialin divisioonan. Earl Beal Jr Memorialissa Long Tom oli toinen ja sai suurimman palkintoshekkinsä 125.000 dollaria. Arvokas oli myös Canadian Trotting Classicin kolmossija.

Long Tomin sijoituspaikka on ohiolainen Midland Acress -siittola, jossa on vaikuttanut aikaisemmin myös  Suomesta takaisin Pohjois-Amerikkaan myyty Jailhouse Jesse. Tämän kauden ravurioriit Midland Acressissa olivat Break The Bank K ja Lionhunter. Siittola hoitaa myös Long Tomin osuuksien myynnin.

1,5-vuotiaana 60.000 dollaria maksaneen Long Tomin varsamaksu avauskaudella on 3.000 dollaria.

Ensimmäisenä Long Tomin siirtymisestä siitokseen uutisoi Suomessa Ravinetti.