Donerail. Kuva: Hevosurheilun arkisto.
Donerail. Kuva: Hevosurheilun arkisto.

Donerail menehtyi sairauskohtaukseen

Siitosori Donerail (Valley Victory) kuoli keskiviikkona Stutteri Dingsissä Pohjois-Jyllannissa.

Omistaja Finn Rasmussen kertoi travservice.dk-nettisivustolla, että 25-vuotias ori oli luultavasti saanut aivoverenvuodon. Se makasi karsinassaan, eikä pystynyt nousemaan, ja eläinlääkäri lopetti sen.

Donerailin toi Suomeen West Breeding Oy ja se astui 100 tammaa Kallelan Oriasemalla 2008. Ensimmäinen 67 varsan ikäluokka syntyi 2009.

Doneraililla on Hippoksen Jalostusoriit-sivuston mukaan 211 Suomessa syntynyttä jälkeläistä, joista rikkain on Good Dynamite 11,9a, 122 339 euron tienesteillään.

Donerail aloitti siitoksessa USA:ssa 1996. Sen eniten ansainnut jälkeläinen on yli 900 000 dollaria tienannut Spellbound Hanover, viime vuoden Hambo-voittaja Marion Marauderin emä. Donerailin muutkin tyttäret ovat osoittautuneet huippuhyviksi siitoksessa. Se on emänisänä peräti neljälle Hambletonianin sankarille 2000-luvulla. Ne ovat Marion Marauderin lisäksi Donato Hanover, Royalty for Life ja Broad Bahn.

Peter Haughton Memorialin voittanut Donerail oli Vuoden 2-vuotias 1994.

Se voitti 13 kertaa 15 startissa. Kolmivuotiaana se kilpaili vain 6 kertaa, joista voittoja tuli 3. Sen ennätys on 11,2 ja voittosumma kohosi yli 700 000 dollariin.

Tanskaan Donerail myytiin viime vuoden alussa. Silloin se ei saanut yhtään tammaa kantavaksi. Finn Rasmussen kertoi, että he ovat saaneet Donerailin pakastespermaa ja toivovat saavansa sillä muutamia tammoja tiineiksi tänä keväänä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi