Pirkko Ravolainen luki tuoretta Hevosurheilua matkalla Ypäjän varsahuutokauppaan. Vieressä innokas ravituttava Marja-Liisa Kutja. Kuva Totofoto
Pirkko Ravolainen luki tuoretta Hevosurheilua matkalla Ypäjän varsahuutokauppaan. Vieressä innokas ravituttava Marja-Liisa Kutja. Kuva Totofoto

Varsahuutokauppabussissa Ypäjälle ompi tunnelmaa

Ypäjän varsahuutokauppaan saapuu Raviliigalaisia eri puolilta Suomea. Hevosurheilu hyppäsi Vermon ja HIFK:in ryhmän mukana kohti toiveiden iltaa.

”Minä tulostin huutokauppaluettelon ja olen tutkinut sitä jo tarkkaan”, Pirkko Ravolainen esitteli printtejään, joihin oli merkitty hänen mielestään parhaat vaihtoehdot, yhteensä 15 varsaa. Esimerkiksi nimi Varenne oli isäoriina merkitty erityishuomioin.

Pirkko Ravolainen kertoo olleensa ehkä ensimmäinen, joka liittyi  HIFK:in Raviliigaan.

”Siitä kuulutettiin Finlandia-ajossa ja minä oikein juoksin, että ehdin mukaan. Aiempiin kimppoihin en ole ehtinyt ja minulle oli tärkeää, että se varsa on Vermossa”, Ravolainen sanoi.

Hän innostui raveista viisi vuotta sitten Brad de Veluwen innoittamana. ”Myös Venice on suuri suosikkini ja viimeisimpänä Hotshot Luca, joka on todella hieno juoksija.”

Vermon Derbyssä Pirkko ystävystyi Marja-Liisa Kutjan kanssa.

”Istuimme vain vierekkäin ja rupesimme juttelemaan”, Hevosurheilun tuoretta perjantainumeroa lukenut Marja-Liisa kertoi.

”Hevoset Kaivarissa oli mielestäni todella upea tilaisuus. Satuin voittamaan sieltä vielä Suomen Hippoksen kausikortin, jolla olen käynyt nyt ahkeraan raveissa, mm. Suur-Hollolassa ja Derbyssä.”

Kutja on asunut aiemmin 5 vuotta Pariisissa.

”Työskentelin Pariisissa puutarhassa, jonne tuotiin kerran viikossa lannat lähellä sijainneesta Vincennesin raviradalta. Innostuin ostamaan 10 kerran sarjakortin Vincennesiin ja siellä tuli  sen jälkeen raveja seurattua pidempäänkin.”

”Vincennesissä raviurheilu on todella suurta. Siellä omistajille on omat aitiot. Omistajissa on markiiseja ja markiisittaria, aatelisia ja rikkaita, joilla voi olla vaikka 150 hevosta.”

Marja-Liisa Kutja liittyi ystävän houkuttelemana HIFK:n raviliigaan.

”Nyt ollaan HIFK:issä, mutta mieluimmin olisin liittynyt Kalpaan. Heillä vain ei ole raviliigaa.”

Ypäjän varsahuutokauppa alkaa 15.9. perjantaina klo 18.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi