Maaliskuussa kaksi voittoa napannut Costello keräsi jälleen Hevosurheilun Kuukauden ravurit -äänestyksen suurimman potin. 

Sekä Vermon valiodivisioonakarsinnassa että Kouvolan Valkeala-ajossa loistanut ori sai 42 % suomenhevosille annetuista äänistä. Ensimmäisen perinteikkään suurkilpailunsa voittanut Costello vei äänimäärällään Kuukauden ravurit -äänestyksen kolmatta kertaa peräkkäin.

Ville Herttuan valmentama ja hänen lastensa Hanna ja Tommi Herttuan omistama suosikkiravuri jäi Valkeala-ajon jälkeen tauolle. Costello keskittyy tällä hetkellä siitospuuhien aloittamiseen. Sen kauden päätähtäimiin kuuluvat Härmän Nordic King, suomenhevosten Suur-Hollola-ajo Lahdessa sekä kaiken mennessä hyvin Vermon kuninkuusravit.

Suomenhevosista toiseksi eniten ääniä sai Hevosmaailma-Tallin kasvattama sekä omistama ja Pekka Luukkosen valmentama Lissun Eerikki (Erikasson). 6-vuotias ori starttasi ja voitti maaliskuun aikana kolmesti.

Valta ei vaihtunut lämminveripuolellakaan, sillä suosikkina jatkoi huimassa kunnossa maaliskuussa esiintynyt Venice. Heikki Korhosen menestystamma kutsuttiin 10 000 euron arvoisen Espoon Palkinto -voittonsa jälkeen toukokuussa kilpailtavaan Finlandia-Ajoon. Omistaja-valmentaja vastasi kilpailujärjestäjille kutsuun myöntävästi.

Maaliskuun aikana Venice voitti myös kultadivisioonassa Toto76-kierroksella Kuopiossa, missä se jätti taakseen muun muassa Midnight Hourin.

Lämminverisistä maaliskuun Kuukauden ravurit -äänestyksessä toiseksi sijoittui Harri Koivusen tallin Jeppas Pointer, joka on tällä hetkellä hurjassa voittoputkessa. 5-vuotias ruuna haki viime viikolla Tampereelta jo kuudennen peräkkäisen ykkösensä.

Maaliskuun 2017 Kuukauden ravurit

Kuukauden suomenhevosravuri

1 Costello 42,0 % suomenhevosille annetuista äänistä

2 Lissun Eerikki 10,2

3 Camri 9,0

4 Hissun Aarre 7,2

5 Tapsan Tahti 6,6

Costello ja Risto Tupamäki. Kuva: Anu Leppänen

Kuukauden lämminveriravuri

Venice 27,5 % lämminverisille annetuista äänistä

Jeppas Pointer 18,6

Lessons In Love 12,0

Midnight Hour 7,8

Bret Boko 7,2

Venice. Kuva: Anu Leppänen