Iikka Nurmonen Kuukauden henkilönä 13.10.2017. Artikkelin kuvat Harri Lind.
Iikka Nurmonen Kuukauden henkilönä 13.10.2017. Artikkelin kuvat Harri Lind.

Heilu keinuni korkealle

Jumalten keinu on nostanut tänä vuonna Iikka Nurmosta poikkeuksellisen ylös, mutta lakiensa mukaan se on käyttänyt häntä myös toisessa asennossa.
Tein Iikka Nurmosesta lehtemme ensimmäisen henkilökuvan joulukuussa 2012. Juuri 19 vuotta täyttänyt nuorukainen oli tuolloin voittanut historian ensimmäisen Salamakypärät-kilpailun.
Tapasin hyväkäytöksisen, joskin ujohkon nuoren miehen, jolta sai lyhytlauseisia vastauksia kaivaa esiin. Puoli vuosikymmentä myöhemmin mies on edelleen nuori, mutta jo aivan eri tavalla median ahdisteluun turtunut. Hyvä käytös on jäljellä, mutta lauserakennelmat jo pidempiä, eikä niiden esiin saamiseksi vaadita kuulustelua.
Eikä ihme, sillä tässä viidessä vuodessa Iikka Nurmonen on ravirintamalla kokenut enemmän kuin moni viidessä vuosikymmenessä. Tämä kausi on vain kiihdyttänyt hänen tahtiaan. Midnight Hourin St Michelin voitto avasi tien Åby Stora Prisiin, jonka sensaatiomainen ykkönen puolestaan vei ensin Ranskaan, ja seuraavaksi Yhdysvaltoihin.
”Ei se Salamakypärä-kisa ainakaan huono ollut”, Nurmonen hymähtää. ”Siitä ekasta vuodesta on pärjännyt tosi hyvin ainakin Torvisen Hannu, Irrin Joni-Petteri, Raitalan Santtu ja Tupamäen Antti.”
Haastattelua tehdään Elina Laakkosen tallilla Asikkalan Salonsaaressa. Nurmonen ja hänen avopuolisonsa Jenni Tuokko muuttivat pari viikkoa sitten Asikkalan kuntakeskukseen Vääksyyn.
”Elina tarjosi tätä mahdollisuutta, ja onhan tässä puitteet erinomaiset.”
Tuokko työskentelee Laakkosella ja Nurmonen kengittelee tallin hevosia. Toistaiseksi omia treenattavia Nurmosella on vain yksi, Step Noble, kimppahevonen, jossa puoliso on mukana. Ensi viikolla määrä lisääntyy kahdella ja tarvittaessa hän saa vuokrata Laakkosen tallista aina 18 karsinaan asti.
”Katsotaan nyt, mikä se treenattavien määrä tulee olemaan. Usein kuulee, kuinka puhutaan, että kaikki nuoret haluavat vaan ajaa kilpaa, mutta kukaan ei treenata. Kyllä minua valmentaminenkin kiinnostaa.”
Alussa mainitun artikkelin otsakkeeksi päätyi Nurmosen lausahdus: ”Se, mikä tehdään, tehdään täysillä.” Se henki pitää edelleen. Ensin hän kertoo, kuinka ravimatkat ovat etelässä lyhyempiä, mutta seuraavaan hengenvetoon toteaa jo: ”Ei pohjoisen ja Savon asiakkaita unohdeta. Ja isä-Ossinkin hevosia on tarkoitus ajaa kuten ennenkin.”
Eli käytännössä työtehtävät ja maantien päällä oleminen luultavasti vain lisääntyvät. ”Kyllä se aina välillä kotona näyttäytyy”, Jenni Tuokko kuittaa.
Nurmonen haroo jo muutenkin sekavaa kuontaloaan. Hiljainen hymy lähtee etenemään suupielestä ja kohta itse suustakin löytyy lievä vastaväite.
”Tosi hyvin viihdyn kotona, silloin kun vaan saan olla”, hän vakuuttaa. ”Mikään ei ole niin mukavaa, kuin sohvalla katsella Salkkareita.”
Pariskunta kyllä tuntee alan realiteetit, ja tietää, etteivät ravihommat laiskoja ruoki. Kun he kohtasivat toisensa, oli Tuokko töissä Timo Nurmoksella. Kohta Nurmosella alkoi olla kovasti usein asiaa Ruotsin puolelle ja juuri Nurmoksen tallille.
”Siellä joutui vaan töihin, mutta olihan se tosi mielenkiintoista ajaa mukana ja nähdä sitä systeemiä.”

Jenni Tuokko, Steb Noble ja Iikka Nurmonen.

Sekä Iikka Nurmonen, että Jenni Tuokko työskentelivät Ossi Nurmosen Maaningan Oriasemalla ennen muuttoaan Asikkalaan.
”Omalla tavallaan se oli vaikea lähteä, mutta milloinkas sitä kotoa pois lähtee, ellei nuorena”, Nurmonen pohtii.
Selväksi kuitenkin tulee, että suloinen Savonmaa tulee vielä kutsumaan poikansa takaisin suojiinsa.
”Kyllä me varmaan joskus vielä muutetaan takaisin. Siellä on ihmisen hyvä olla. On sitä suunniteltu, että joskus kun isä lopettaa, niin homma siirtyy mulle. Siihenhän on kuitenkin vielä aikaa, Ossi on vasta 55-vuotias.”
Tätä ennen Iikka Nurmosella on edessään vielä pitkä polku, joka tällä hetkellä vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Mutta mikäs sitä on taivaltaa, kun on vahva usko tekemiseensä ja omaan alaan sekä rakas rinnalla, joka jakaa tämän.
”Ihmiset ovat paljon positiivisempia tänään kuin pari vuotta sitten. Ykköspalkinnot ovat parantuneet, mutta on sekin iso asia, että puolet saa taas rahaa. Se on monelle iso juttu, että saat sen satasenkin, sen sijaan ettei tulisi mitään. Vaikka se ei usein riitä kunnolla matkan kahvimenoihin, niin siitä saa tyytyväisyyden, että jotain on tullut vaivanpalkaksi.”
Nuoresta iästään huolimatta Nurmonen on jo jonkin tason konkari esimerkiksi kengittämisessä. Kymmenvuotiaana hän sai syntymäpäivälahjaksi ponin ja isältä vielä sille ensimmäisen kengityksen. Sen jälkeen poika piti poninsa itse kengässä ja 15-vuotiaana siirtyi jo hevosiinkin.
”Kun lopetin yläasteen ja sanoin rupeavani hevoshommiin, niin kotona sanottiin, että entäs jos koko hevoshomma kaatuu. Sanoin alkavani kengittää ratsuja. Kyllä minä uskon vahvasti tähän alaan.”
Tietenkin oma menestys vahvistaa entisestään tätä vahvaa uskoa.
Surprise Lord nosti aluksi paljon poikaa. Siitä lumipallo lähti oikeaan suuntaan pyörimään, ja hyvin on pyörinytkin.”
Iikka Nurmosen lumipallo on vyörynyt ilman kenenkään suuren treenarin hevosten tukea. Ossi Nurmosen ja Timo Hulkkosen valmennettavat ovat olleet tärkeimmät vakio-ohjastettavat, muuten hän ajaa paljon pikkutallien amatöörien hevosia.
”Onhan siinä se, ettei tarvitse puljata ilmoittautumisten kanssa. Ensimmäisen minkä lupaa, sitä voi myös ajaa.”
Kun asiakkaita on monia ja monenlaisia, on Nurmonen voinut kehittää myös asiakaspalvelutaitojaan. Ne ovat nykypäivän raviurheilussa ohjastajalla arvossa arvaamattomassa.
”Kun ajaa varikolle ja sanoo, että ajo meni pieleen, niin ei sieltä enää ala moitetta tulemaan. Helpommalla selviää, kun myöntää virheensä. Ja aina olen koittanut auttaa mitä osaan, että hevosia saataisiin paremmaksi.”
Tottakai ne asiakkaiden hevoset ovat myös opettaneet miestä. Yhtä lailla omalla tavallaan huiput kuin ne tavallisemmatkin kaviourien kiertäjät.
”Jos aina ajaa tavallisella hevosella, niin sellaisella oppii ajamaan siellä neljännessä sisällä. Ajetaan mahdollisimman hyvää sijoitusta. Mutta kun saa hyviäkin hevosia, niin oppii ajamaan myös niillä, ja ymmärtää, että johtavan rinnaltakin voi sillä pärjätä.”
Radan reunoilla elää käsityksiä, että jotkut kuskit ajavat lähinnä siksi kilpaa, että voivat tehdä kiusaa toisilleen. Tai sitten on niitä, jotka sopivat lähdöt jo valmiiksi. Nurmosen kohdalle näitä tapauksia ei ainakaan ole sattunut.
”Jos aina ajettaisiin kuin viimeistä lähtöä, niin voisi siinä ongelmia tulla, kun samojen kuskien kanssa paljon ajetaan. Tyhjänpäiväistä kiusaa ei pidä tehdä. Jos ajat tyhmästi jotain kuskia vastaan, niin kyllä voit sen edestäsi löytää. Se toinenkin voi ajaa tyhmästi toisella kertaa sinua vastaan. Siinä ei ole mitään, kun rehellisesti ajetaan kilpaa, ja muistaa, ettei itse pidä lappuja silmillä.”

Midnight Hourin tämän kauden huikea nousu on kulkenut kavio kädessä hovikuskinsa kanssa. Åby Stora Prisin voittoa Nurmonen äimistelee vieläkin.
”Vaikea sitä toista kertaa on elämän aikana voittaa”, hän hymähtää. ”Siinä tallipoika oli uransa huipulla.”
Hän myöntää, että ensimmäiseen, voitokkaaseen, hiittiin oli helppo lähteä ajamaan, kun ei ollut mitään menestyspaineita.
”Kunhan lähdettiin ajamaan ja katsomaan miten käy. Sitten se oli pikkusen huonompi toiseen erään, kun ajettiin ilman kaikkia kenkiä. Takakaviot kipeytyivät vähän, ja laitettiin taakse kengät, niin kolmanteen erään se oli taas hyvä.”
Toki jotain on kauden mittaan hampaankoloonkin jäänyt, päällimmäisenä Suur-Hollolan pussiin juuttuminen.
”Hirmu kausi hevosella, mutta sieltä jäi rahaa ajamatta. Se olisi voittanut senkin, jos olisi päässyt ulos.”
Tällä hetkellä Midnight Hour on jo Tiina Nurmosen kanssa New Yorkissa.
”Omistaja ja valmentaja päättivät kutsun hyväksymisen. Minä luin lehdestä, että sinne lähdetään. Hevosella oli ollut vähän lämpöä viime viikon torstaina matkustamisen jäljiltä, mutta perjantaina se oli jo ohi.”
Tätä luettaessa myös Iikka Nurmonen on lentänyt jo paikalle.
”Mielenkiintoinen kokemus odotettavissa, enkä osaa muuta odottaakaan kuin kokemusta. Hevonen on kehittynyt, mutta menestyspaineita ei ainakaan mulla ole minkäänlaisia.”
Meni kilpailu miten meni, niin paluu arkeen tulee olemaan nopea.
”Maanantaina takaisin Helsingissä ja siitä suoraan Joensuun raveihin.”
Suur-Hollolan lisäksi derby jäi Nurmosen mielestä voittamatta, vaikka olisi pitänyt.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun Next Direction hävisi juoksemalla. Muuten tappiot ovat tulleet laukoista tai kuskin tössimisistä – se on helppo sanoa, kun itse on ajanut. Silläkin harmittaa, kun viime vuonna puolestaan kehuin puoli vuotta, että se voittaa Kymenlaakso-ajon. Silloin se laukkasi karsinnassa, eikä päässyt finaaliinkaan.”

Toki raviurheilu on jaksanut tänä vuonna muistuttaa myös siitä toisesta puolestaan. Keinu on heittänyt miestä välillä taivaan ja maan.
Aivan erityislaatuinen on Katajan Kunnarin tapaus, jossa Iikka Nurmosen ajama hevonen lopetettiin kilpailun jälkeen, ja sen omistaja haluaisi viedä asian oikeuteen eläinsuojelurikoksena. ”Kuulostellaan ja odotellaan”, Nurmonen tyytyy toteamaan.
Nurmosen ohjastama Sophie Savage puolestaan menehtyi sairauskohtaukseen kesken kilpailun ja aiheutti samalla kolarin. Todellinen hengenvaara taas löytyi maantieltä.
”Ajoin kahden hevosen autoa ja koppi perässä. Vasemmalta tuli kolmion takaa auto kylkeen ja vetokoukun pultit napsahti poikki, ja koppi lähti metsään. Peilistä näin, että koppi meni kyljelleen, mutta hevonen oli heti pystyssä sen vieressä. Siinä kävi tuuriakin.”
Paljon aikaa maantiellä viettävälle miehelle ei kolarista jäänyt pelkotiloja sen enempää, mitä niitä ennestään oli.
”Hirvet vähän pelottaa. En ole osunut, mutta välillä on läheltä mennyt.”
Puhelin on oiva seuralainen pitkää siivua ajettaessa. Voi sopia tulevia startteja ja käydä läpi menneitä. Moni ohjastaja saa totalisaattoripelin harrastajilta ravi-illan jälkeen kuumatunteisiakin lähestymisiä, mutta Nurmonen on jostain syystä säästynyt näiltä.
”Ennen kuulemma oli aika kilhakoitakin soittelijoita pelimiehissä, mutta ei minulle ole tullut. Enkä kuulu twittereihinkään, niin en onneksi tiedä, mitä siellä kirjoitellaan.”
Raviradalla ohjastaja on mielellään valokuvattavana, se on tietänyt menestystä. Maantiellä puolestaan se ei ole niin haluttua.
”Vuosi sitten kävi kortti huilaamassa, mutta sen jälkeen ei ole tolpat välähdelleet.”

Iikka Nurmonen kuuluu nuoreen ohjastajapolveen, joka on kasvanut suoraan sisään moniin alan uusiin tuuliin. Toki esimerkiksi kenkiä on hevosilta riisuttu kautta aikain, mutta siitä ei ole niin puhuttu, eikä se ole koskaan aiemmin ollut nykyisen kaltainen ilmiö.
”Olin yhdentoista vanha, kun otin jo ponilta takakenkiä pois”, Nurmonen naurahtaa. ”Isän hevosilla on aina otettu paljon kenkiä pois, ja minä tietysti apinoimaan häntä. Meille se juttu ei ole tullut Kari Lähdekorven mukana.”
Nurmonen näkee jopa, että kenkien riisuminen auttoi häntä omalta osaltaan vauhtiin ohjastajan uralla. Kun hän uutuutena ehdotti kenkien riisumista ja hevonen paransi, niin tuloksena oli usein uskollinen asiakas jatkossakin.
”Siitä oli iso hyöty silloin, kun rupesin ajamaan kilpaa. Moni paransi paljon, hyöty on vaan nyt paljon kaikonnut, kun kaikki muutkin ottaa ne kengät pois. Jos isältä kysyy, niin hänen mukaansa kenkiä riisuttaessa tulee paljon hutejakin, ja tottakai niitä tulee, mutta minun mielestäni kumminkin aika harvoin.”
Toinen asia ovat luonnollisesti niin sanotut jenkkikärryt. Nurmosen talli oli aivan ensimmäisessä aallossa hankkimassa aidot Ufot Amerikasta. Niiden nimeen Iikka Nurmonen vannoo edelleen.
”Ufot ja Spiderit ovat ne, mistä tykkään. Kopioita on monenlaisia, mutta ei ne alkuperäisiä vastaa.”
Iikka Nurmonen ajeli raveihin Volvollaan ja kattotelineellä oli Ufot. Niitä vuokrattiin ja niitä laitettiin päivän ajokkien perään.
”Moni vanha lämminverinen muuttuu tosi paljon. Sillä on ajettu kilpaa potkupuomikärryillä, joihin ei ole hetkeen muistettu pumpata ilmaa renkaisiin. Silloin Ufot tuovat ison muutoksen.”
Nurmonen muistuttaa itsestäänselvyydeltä tuntuvasta asiasta, joka hänen mukaansa ei sitä kuitenkaan ole. Ilmakumirenkaissa kannattaa pitää sitä ilmaa sisällä.
”Jokainen pyöräillyt tietää, että tyhjillä renkailla on työläs polkea.”
Aivan tyhjentävää vastausta Nurmosellakaan ei ole, miksi jenkkikärryt tuovat hevoseen lisätehon. Hän luettelee tavalliset selitykset eli hevosen etupään keventymisen ja laakereiden vähäisen kitkan, mutta niiden lisäksi hänellä on tarjota harvemmin kuultu teoria.
”Moni hevonen hengittää ja ravaa rennommin ilman apuaisoja.”
Kuten tunnettua, volttilähetys asettaa omat haasteensa jenkkikärryjen käytölle.
”Juoksuradalta ei ole ongelmia, mutta muilta radoilta varsinkin isommalla hevosella herkästi jää vasen takajalka renkaan alle, ja silloin tulee lähtölaukka, kun se säikähtää sitä.”
Nuoremmat ohjastajat tuntuvat olevan myös vanhempia virkaveljiään valmiimpia kyseenalaistamaan tuomariston päätöksiä. Siinä missä kokenut ratakettu katsoo viisaammaksi vaieta ja korkeintaan puida nyrkkiä taskussa, ottaa nuorempi sukupolvi yhteyden torniin.
”Asiasta soitan ja asiallisessa hengessä puhutaan, en heille hermostu. Ja vaikka hermostuisinkin, niin maltan olla näyttämättä sitä.”
Nurmonen kokee suurimman ongelman olevan eri ratojen erilaiset linjat.
”Parempi kuitenkin olla yrittämättä venyttää ja hakea sitä viivaa, missä se milläkin radalla menee. Eikä sitä siinä ajaessa kuitenkaan mieti, että nyt ajan Kuopiossa tai nyt Porissa.”
Yhden radan hän nostaa tuomarityöskentelyssä omaan kastiinsa.
”Vermo on minusta sellainen, että jos siellä saat sakot, niin se on aiheesta.”

Kun haastattelu on haasteltu, on aika tarttua taas toimeen. EL Catwalkin kaksivuotias andoverhallilainen sisko saa uudet kengät. Eikä niin pientä työmaata ole, etteikö siinä pomoa tarvittaisi. Iikka Nurmoselle niitä ilmaantuu nopsasti kaksikin. Vuohi ja dobermanni. Häntä hymyilyttää.
”Tulisiko tästä mitään ilman näitä mestareita.”
Niin luottamusta herättävä kuin tämä hänen työtään vahtiva kaksikko onkin, niin jotenkin on sellainen tuntu, että kyllä, kyllä siitä tulisi. Iikka Nurmonen on nyt sellaisessa lennossa, ettei hänelle tarvi pökkiä lisävauhtia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi