Palataan kerran vielä yhteen Suomen raviurheilun ainutlaatuisimmista saavutuksista.

Aurinko Joensuun raviradan yllä paistaa jo keskipäivää paljon matalammalta. Se kimaltelee keltaisessa kypärässä ja luo kahden punarautiaan hevosen kylkiin omanlaista hohdettaan. Keltaista kypärää päässään kantava mies kävelee radan etusuoraa pitäen noita kahta tähtipäistä hevosta suupielistä. Hevosten vaaleat harjat saavat ilta-auringosta taianomaisen kultaisen säihkeen. Yleisö mylvii, se huutaa, se taputtaa. Tuonkin äänivallin yli kohoaa silti uhmakkaassa juhlavuudessaan Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa. Hakkapeliittain marssinakin tunnetun suositun palkintojenjako- ja kunniakierrosmarssin säveltäjä on jäänyt historian peittoon, mutta sanat siihen on tehnyt Zacharias Topelius vuonna 1872.

Nyt marssi soi ilman sanoja, mutta lämpimänä suomenhevosten ystävänä tunnetun Topeliuksen säkeet kyllä sopisivat tilanteeseen. ”Kun raunion, tuhkan yli lennetähän, niin kaviotpa loimun lyö säihkyävän.” Kymmenen vuotta aiemmin avattu rata rakennettiin jättömaalle ja sitä täytettiin muun muassa Joensuun kaduilta poistetuilla nupulakivillä. Nämä rauniot peittyivät niin, että päällimmäiseksi jäi kivituhkainen pinta. Nyt sillä pinnalla kävelevien hevosten kaviot olivat kuluneen viikonlopun aikana todellakin lyöneet säihkyävää loimua. Niin voimakasta loimua, että se säihkyää ihmisten mielissä yhä kolme vuosikymmentä myöhemmin. Topelius oli rakastettu satusetä, mutta liekö hänessä ollut myös nostradamuslaista ennustajan vikaa, sillä niin tarkkaan tuo marssin säe nyt toteutuu. Siinä marssii Pentti Savolainen, joka tuo Vekselin ja Vekkuliinan Joensuun kuninkuusravien juhlallisuuksiin. Hänen kasvattamansa, omistamansa, valmentamansa ja ohjastamansa hevoset olivat juuri vieneet molemmat seppeleet. Vekseli viidennen, ja kuten historia myöhemmin osoittaa, viimeisensä. Samoilta raviurheilun lehdiltä jälkiviisaana voidaan todeta, että Vekkuliinalle se oli ensimmäinen, mutta vielä tamma oli ansaitseva kaksi lisää.

”Oli mahtava kävellä siinä välissä”, Pentti Savolainen sanoo 31 vuotta myöhemmin ja kertoo muistavansa tilanteen kuin eilispäivän. ”Hevoset olivat vielä niin jessuksen toimivia, että ne menivät juuri sitä vauhtia, mitä mä kävelin. Oli se niin täydellinen pari.”

Voittajahaastattelijana toimiva, yleensä aina sanavalmis kaiken kansan oma Jukka Virtanen, joutuu hakemaan ilmaisuja tämän sankariteon edessä. ”Oli suuri kunnia tehdä se haastattelu”, Virtanen muistelee tänään. ”Se pörhisti miehen rintaa.”

Superhevoset, kuten Vieteri, Vekseli ja Viesker, ovat aina keränneet myös kadehtijoita. On ihmisiä, jotka mieluummin näkevät titaanin sortuvan kuin seisovan ylväänä voittajana. Nyt Joensuussa tuntuu, että jokainen 13 895:stä maksaneesta katselijasta oli saanut, mitä halusi. ”Siinä tuli sellainen hurmostila, niin itselle kuin yleisöllekin”, juhlamarssilla mukana ollut Pentin poika Pauli kuvailee. ”Vekseli hallitsi siihen aikaan yleensä niin ylivoimaisesti, että joku jo jossain mielessä pettyi, kun se voitti. Joensuussa tuntui kuitenkin olevan sellainen henki kaikilla, että tulos oli ansaittu, ja iloon osallistui niin yleisö kuin mediakin.”

Vain vuotta aiemmin Pentti Savolainen ei ollut Kuninkuusravien sankari, vaan joidenkin mielestä jopa konna. Kun hän saapui lämmittämään Lady Älekärriä Turun kuninkuusravinäyttämölle, kuului yleisöstä vihellystä ja jopa buuausta. Oulun kuninkuusraveissa 1981 oli otettu käytäntö, jossa kaikki matkat ajettiin 12 hevosella ja arvotuin lähtöradoin. Sillä mentiin myös Turussa, ja Pentti Savolainen arvosteli käytäntöä. Vekselille oli arvottu numerot 11-2-9 ja Vekkuliinalle 9-11-9. Viisi takarivin paikkaa kuudesta mahdollisesta. Vielä perjantain Hevosurheilusta saatiin lukea Vekselin ja Vekkuliina viimeiset kuulumiset, mutta Turkuun saapuvia odotti pommi, jota ei tahdottu uskoa. Kumpikin Savolaisen hevonen jäi pois. ”Luulin aluksi, että tämä on nyt taas niitä perättömiä huhuja. En uskonut uutiseen ollenkaan”, Allan Korpi sanoi tuolloin Hevosurheilun Tapio Mäenpään haastattelemana.

Totta se kuitenkin oli. Molemmilla oli jalkaongelmia. ”Rikoin silloin molemmat”, Pentti Savolainen hymähtää tänään. ”Vekseliltä meni jalka ihan alta pois, eikä oikein koskaan selvinnyt, että mikä siinä oli. Vekkuliinalla oli jo ennestään pikkasen sanomista koukistajajänteessä ja se ärtyi silloin niin, että tamma rupesi ontumaan.” Joiltakin tahoilta ruokittiin huhua ja käsitystä, että Pentti Savolainen jätti hevoset pois protestiksi huonoista lähtöpaikoista. Siitä yleisön reaktio Lady Älekärrin lämmitykseen. ”Eihän kukaan ole sellainen, että tekee ensin vuoden töitä ja sitten lyö leikiksi ja jää mieltä osoittaakseen pois.” Näin asia varmasti on, jos yhtään järjellään ajattelee, mutta tuolloin vieläpä eläinlääkäri Pekka Mannisen kirjoittamaa todistusta epäiltiin. ”Vihjailtiin, että Hippos järjestää hevosille uuden lääkärintarkastuksen ja Pekka joutuikin puhutteluun, että oliko ne todella kilpailukelvottomia. Kun kumpikaan ei startannut enää koko loppukautena, niin puheet hiljenivät.”

Joensuussa kaikki tämä on unohdettu. Maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Pauli Savolaisen mainitseman median edustajana kuningasparia ja sen käskynhaltijaa lähimpänä pyörii Hevosurheilun nuori kuvaaja Juhani Länsiluoto. Hänen filmilleen tallentuu kuva, joka on osa suomalaisen ravi-ihmisen sielunmaisemaa. Ikoni, jossa Pentti Savolainen seisoo keskellä ryhdikkäänä, pitäen kaksikkoaan suupielestä kiinni. ”Itselleni elämystasolla numero ykkönen”, tuhansien kuvien mies, 40 vuotta Hevosurheilulle kuvannut Juhani Länsiluoto sanoo tuosta otoksestaan.

On suvinen päivä Mäntsälässä, mikä on harvinaisuus armon kesänä 2015. Vaikka ei tietäisi Savolaisen tilan historiaa, tulee se selväksi viimeistään pihapiirissä seisovan kivipaaden luona. Siinä on laatta jossa lukee ’Vekseli 1971–1997, 5 kertainen ravikuningas’. Muistomerkkiä koristaa myös harvinaisen onnistunut kuva tuon paaden alle haudatun oriin päästä. ”Sille tuli jonkinlainen halvaus 27-vuotiaana”, Pentti Savolainen kertoo. ”Ala-Huikun Jussi tuli lopettamaan sen, ja tuohon se nukkui pois.”

Nuo muistomerkin viileän yksikertaiset sanat sisältävät kaikista oleellisimmat tiedot. Ne eivät kuitenkaan kerro, mitä kaikkea tuo edesmennyt ori on tämän pihapiirin asuttajille merkinnyt. Ehkä se kuitenkin jo itsessään kertoo jotakin, että hauta sijaitsee puutarhassa, aivan talon edessä. ”Onko yhtä päivää, ettei Vekseli jossakin kohtaa olisi mielessä. Viimeistään sitten, kun kuljen tuon hautakiven ohi. Mukavaa sitä on muistella, mutta haikeaa.” Savolainen on pitkän tien eläinten kanssa käynyt vanhan kansan mies. Ikääkin hänellä on jo 85 vuotta. Vaikka hän ikäluokkansa tavoin suhtautuu nuorempiaan luontevammin elämän kiertokulkuun, joutuu hän nyt pitämään liikutukseltaan taukoa. ”Se on luonnonlaki, että jokaisesta on luovuttava”, hän virkahtaa tovin kuluttua.

Olemme paikalla tarkoituksena muistella tapahtumia, jotka johtivat tuohon jutun alussa kerrottuun tilanteeseen. Bonuksena mukaan on lähtenyt jo eläköitynyt Juhani Länsiluoto. Hänet otetaan talossa erityisellä ilolla vastaan. Savolaisten ja Länsiluodon tiet yhtyivät monen monta kertaa, ja valokuvaajalle reitti tallille tuli tutuksi. Kun kuulumiset on tarkkaan vaihdettu, päästään itse asiaan. Joensuun kuninkuusraveihin vuonna 1984.

”Molemmat hevoset olivat sen Turkua edeltäneen loukkaantumisen jälkeen loppusyksyn ihan levossa”, Pentti Savolainen kertoo. ”Talven laittelin niitä jo ihan täysipainoisesti. Tietysti Vekselin jalan niin vahva reagointi pysäytti ja otin sen rajoituksena treenissä huomioon.” Kumpikin aloitti kauden hyvin. Vekseli oli ennen Joensuuta startannut 18 kertaa ja voittanut 8 kertaa. Se oli laukannut yhdeksässä kilpailussaan ja kokenut vain kerran tappion laukatta. Vekkuliina lähti Joensuuhun vain 25 startin kokemuksella koko urallaan, mutta se oli osoittanut kuuluvansa eliittiin. Alla oli voitot kuninkuusravirata Joensuun Karjala-ajosta ja Jokimaa Specialistista. ”Ei minua Vekkuliinan vähäinen rutiini pelottanut. Se oli valmis hevonen alusta asti. Heti kun sen ekan kerran valjasti, niin tunsi, että nyt on kysymyksessä vähän parempi hevonen. Vekselin alkutaival oli paljon risaisempi.”

Perjantaina elokuun 3. päivänä 1984 Mäntsälästä lähti Joensuuta kohti hevoskuljetus. Avolavaisen Chevrolet pickupin ratissa istui Pentti Savolainen ja kyydissä olivat Pauli Savolainen ja hevosenhoitaja Sirpa Julkunen. Muu perhe tulisi toisella kyydillä perässä. ”Kun täältä maalta lähdetään kahdella hevosella tuollaisiin raveihin, niin onhan se melkoinen operaatio”, Pauli Savolainen sanoo. ”Papan kanssa ajettiin kimpassa. Hän tykkäsi ajaa raveihin ja minä ajoin kotiin. Usein ajeltiin kotiin heti yöllä, harvemmin jäätiin mihinkään kisojen jälkeen.”Chevroletin vetämässä kopissa olivat Vekseli ja Vekkuliina sovussa, niin ori ja tamma kuin olivatkin. ”Vekseli oli hyväluontoinen ja nöyrä, se oli hallinnassa joka tilanteessa”, Pentti Savolainen kuvailee. ”Ne sai olla Vekkuliinan kanssa melkein turvat yhdessä, eikä mitään. Pirteä ja eläväinenhän se oli, mutta kiltti.” Mistä sitten autossa puhuttiinkin, niin ei ainakaan kaksoisvoiton mahdollisuudesta. ”Molemmat oli pärjänneet alkuvuoden aika hyvin. Hiljaisena toiveena minulla oli, että jos kaikki onnistuu, voisi semmoinenkin ihme tapahtua, että kumpikin seppelöidään. Siitä ei koskaan kuitenkaan sanallakaan puhuttu ääneen. Ei sanallakaan.”

Määränpäässä odotti Lintuaidan talli. Hevosseuran omistamaa tallia piti Toivo Pakkanen, jonka omistama Goljat oli voittanut Derbyn viisi vuotta aiemmin. ”Siellä oltiin kortteeria”, Pentti Savolainen muistelee. ”Siellä oli hyvä mestat. Vekselin kanssa oli helppo reissata, kun se suhtautui rauhallisesti kortteeriin kuin kortteeriin. Vekkuliina oli ihan samanlainen.” Tallin yhteydessä oli oma rata, jossa Savolainen kävi verryttelemässä kumpaakin hevosta heti perille tulon jälkeen. Mihinkään Joensuun tarjoamiin yöpymispalveluihin, saati sitten iltarientoihin hevosten taustajoukot eivät lähteneet. ”Minä en jättänyt koskaan hevosta yöksi. Nukuin autossa ja Sirpa pihakämpässä.”

Lauantaina aamuvarhain hevoset jälleen valjastettiin. ”Se oli minulla aina ihan ehdotonta, että hevonen ajetaan aikaisin starttipäivän aamuna. Se oli ihan rutiini. Muutama kilometri rauhallista verryttelyä, ja samalla varmistin, että kaikki on kunnossa.” Hevoset matkasivat Lintuaidasta kahdeksan kilometrin päähän radalle tutussa kopissaan. Siihen aikaan Joensuussa ei tunnettu valjastuskatoksia, ja Toivo Pakkanen ajoi hevoskuorma-autonsa varta vasten paikalle. Se toimi Vekselin ja Vekkuliinan valjastuskatoksena. ”Saatiin valjastettua molemmin puolin autoa, ja hevoset olivat välillä huilaamassa lavalla.”

Ehkä Savolaisen edellisen vuoden puheet olivat vaikuttaneet siihen, että Joensuuhun kuninkuusravisääntöjä oli rukattu niin, että mukaan otettiin 16 hevosta kumpaankin pääsarjaan. Kaksi ensimmäistä matkaa ajettiin kahdeksan hevosen lähtöinä, näin kaikki pääsivät eturiviin. Päätösmatkalle pääsi 12 parasta. Se oli kilpailullisesti haavoittuvainen malli, sillä esimerkiksi sunnuntain toinen tammojen maili ajettiin poisjääntien myötä vain kuuden hevosen voimin. ”Olen sitä korostanut, että usein tulee virheitä, kun ruvetaan yrittämään liikaa”, Savolainen veikkaa runsaiden poisjääntien syyksi. ”Sanotaan sitä nyt sitten miehen ylikuumenemiseksi tai miksi tahansa. Pitäisi vaan laittaa jäitä hattuun ja koittaa varjella hevosen terveyttä. Kuninkuuskilpailun erikoisuutta korostetaan vähän liikaa. Kyllä sen sarjan hevosten pitää olla jo niin treenattuja, ettei kuninkuuskilpailun takia pidä, eikä saa, tehdä muutoksia.”

Savolaisen kaksikosta ensimmäisenä tulessa oli Vekkuliina. Se paineli keulaan, piti reipasta kyytiä ja tiputti muut kelkastaan. Tulos 25,0ake oli uusi tammojen SE. ”Ajoin voittoa, ennätys tuli siinä siivellä.” Vekseli puolestaan laukkasi lähdössä, mutta painui kohta kärkeen. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ori haparoi vielä kertaalleen, mutta meni sitten murskaavasti menojaan. ”Pullat olivat hyvin uunissa”, Savolainen toteaa Lintuaitaan palaamisen tunnelmista. Kumpikin hevonen johti omaa kisaansa siinä vaiheessa.

Lauantai-ilta sujui edellisen ehtoon tapaan. Hevoset huollettiin ja sitten oltiinkin valmiita yöpuulle. Kylille ei lähdetty nytkään. ”Joskus käytiin ihan pikipäin syömässä, kun rata tarjosi. Sen verran, että sai syödäkseen ja tavata kavereita ja kilpakumppaneita. Ravien aikana oli niin kiinni siinä omassa touhussa, ettei siinä ehtinyt rupatella, niin se oli mukava hetki tuttujen kanssa tarinoida. Joensuussa talli oli sen verran syrjässä, ettei käyty ollenkaan.”

Sunnuntaiaamu valkeni edellispäivän tavoin kauniina. Myös Savolaisen toimet noudattivat edellispäivää. Verryttelylenkit, hevosten pesu ja huolto, ja radalle. Kuningatarkilpailu jatkui komeasti, kun Silotar vei ensimmäisen mailin erän uudella SE-ajalla 23,7a. ”Kovaa se oli mennyt, mutta ei siinä omien hevosten kanssa touhutessa ehtinyt toisten lähtöjä katsomaan”, Pentti Savolainen kuittaa. Vekkuliinan puolestaan yllätti lähtölaukka. ”Siinä oli ilmeisesti liikaa innokkuutta. En vaan tiedä kummalta, kuskilta vai hevoselta. Vekkuliina ei ollut mikään laukkuri.” Vilotar veti lähtöä ja Hipo juoksi sen rinnalla. Vekkuliina eteni laukkansa setvittyään Hipon perään. Maalisuoralla Hipo ja Vekkuliina kävivät hurjan taiston. Niin tiukan, että maalikamerakuvaa tutkittiin hyvä tovi. ”Vekkuliina oli useamman kerran maalikamerakuvassa, mutta aina se silloin voitti. Se oli sellainen hevonen, ettei se lopettanut. Se tarkoitti sitä, että se maalikamerassa aina oli toista edellä.” Niin myös tällä kertaa. Vekkuliina jatkoi puhtaalla pelillä. Silotar kuitenkin johti sitä kahden matkan jälkeen 0,7 sekunnilla.

Vekseli puolestaan selvitti tällä kertaa itsensä ravilla matkaan ja hurjalla vauhdilla. ”Kuulin, että 18,2 eka viisisataa, niin ajattelin, että nyt ajetaankin kovaa. Olisi pitänyt siinä kohtaa pikkusen tyynnytellä sitä, mutta löysäsin sen turhaan liian kovaan vauhtiin. Kun se oli innokas menemään, niin vauhti kiihtyi aina vaan, ellei sitä hillinnyt.” Etukaarteen lopussa Vekseli yllättäen laukkasi. ”Siinä oli radassa löysä kohta. Kun lanamies kääntyi aina samassa kohtaa ympäri, tuli rataan siihen kohtaa sellainen pieni pehmeä harjanne. Vekseli kompuroi siinä ja laukkasi. Kun en ymmärtänyt pitää hevosta tarpeeksi ja varoa sitä kohtaa, niin ennätysajo meni siinä piloille.” Loppua kohden Vekselin vauhti hieman laantui. ”Lopetin ajamisen ja annoin sen mennä loppuun omalla painollaan. Se oli kuitenkin ylivoimainen siinä kilpailussa, ja ajattelin, ettei mitään ennätyksiä kannata enää yrittää.” Siinä kohtaa Savolainen laskeskeli väärin, sillä lopun vapaasta laskettelusta huolimatta aika oli 21,5a, vain kymmenys jäi uupumaan oriin omissa nimissä olevasta SE-ajasta. Joensuun rataennätys aika oli luonnollisesti, mutta hieman luonnottomasti se on sitä vielä tänäkin päivänä, 31 vuotta myöhemmin.

Samalla tavalla Vekselin vauhti oli yllättänyt Savolaisen edellisen vuoden SE-juoksussa. ”Ennätys tuli Erilo-ajossa Tampereella. Siellä oli ensin karsinta ja ajattelin, että ajan sen hiljaa ja vähän säästän hevosta. Se meni 21,4a.” Savolainen haluaa muistuttaa, että Vekseli oli joka matkan hevonen, vaikka varsinkin nykypolvi mieltää helposti sen nimenomaan pitkän matkan jyräksi. ”Aina puhutaan, että Vekseli oli niin kova pitkän matkan hevonen. Juu, niinhän se olikin, mutta sillä oli myös kaikkien matkojen Suomen ennätykset. Monet toimittajat vielä nykyäänkin sanoo, että kuinka vahva pitkän matkan hevonen Vekseli oli. Kyllä se oli vahva joka matkalla.”

Aina puhutaan, että Vekseli oli niin kova pitkän matkan hevonen. Juu, niinhän se olikin, mutta sillä oli myös kaikkien matkojen Suomen ennätykset.

Ennen päätösmatkaa hevoset saivat vettä ja kostutettuun vehnänleseeseen sekoitettua hedelmäsokeria. ”Siihen aikaan ei ollut elektrolyyttejä saatavana. Kumpikin oli niin hyvähermoinen, Vekkuliinakin vaikka se oli tamma, että ne söivät annoksensa ja muoviastian ihan puhtaaksi.” Radalla hevosia ei enää lämmitelty, vain hieman liikuntaa varikolla ennen esittelyyn menoa. ”Esittelyn jälkeen ajoin sellaisen pruuvilähdön, sellainen minulla oli käytäntö.” Pentti Savolainen oli monen yllätykseksi valinnut Vekkuliinalle päätösmatkalle lähtöradan numero viisi. ”Se johtui siitä, että yritin, ettei Silotar pääse perään.” Niin kävikin. Vekkuliina kiihdytti keskeltä rataa keulaan ja Hipo oli se, joka pääsi sen perään. Silotar jäi juoksemaan toista rataa. Vekkuliina tihensi loppua kohti askelta. Loppusuoran alussa Silotar oli seppeleessä kiinni, 0,7 sekunnin marginaali vielä riitti. ”En ollut huolissani, kun koko ajan tunsin, että varaa on”, Pentti Savolainen vakuuttaa. Vekkuliinalla todella oli varaa. Maalisuoralla tamma meni menojaan. Tulos 28,0api oli jälleen uusi SE.

Nyt kuningatartitteli oli jo Savolaisen plakkarissa. Vekselillä puolestaan oli jo murskaava 3,3 sekunnin etumatka, ja vain joku mielikuvituksellinen tapahtuma saattoi riistää siltä kuninkuuden. Savolainen sanoo, ettei hän vieläkään antanut kaksoisvoiton maistua suussaan. ”Vanha totuus on, että ensin pitää ajaa. Olen aina ollut sellainen, etten hehkuta etukäteen. Parempi hehkuttaa kun tilanne on ohi, jos silloin on enää aihetta.” Vekseli meni heti keulaan ja murskasi muut. Ja kuten asiaan kuului, voittoaika oli uusi SE, 26,1api.

Uusi hallitsijapari vietti vielä yhden yön Lintuaidan tallissa. Aamuneljältä alkoi paluumatka Mäntsälään. Siellä odotti jo täysi juhlahumu. Savolainen kehuu, että varsinkin Mäntsälän kunta huomioi aina hienosti Vekselin menestyksen. ”Olihan se tietysti merkittävä veronmaksaja.” Näin päästiin loppuun tarinassa yhdestä suomalaisen raviurheilun suurimmista merkkipaaluista. Pentti Savolainen on muistanut tapahtumat tavalla, jotka saavat nuoremmat kadehtimaan. Vielä kätellään ja pahoitellaan, ettei Pentti arvaa lähteä tänä vuonna Joensuuhun. ”Hyvää jatkoa ja viekää terveisiä Joensuuhun”, hän vielä toivottelee ovensuussa. ”Tulkaa toistekin, kyllä näitä on mukava muistella.”

Voi, kunpa osaisin sanoin kuvailla, kuinka mukava niitä muisteluita oli kuunnella. En edes yritä.

Muistoja Joensuusta

Sirpa Julkunen, hevosenhoitaja
”Olin Savolaisessa melkein seitsemän vuotta ja Joensuun aikaan 24-vuotias. Se oli ikimuistoinen ja työntäyteinen viikonloppu. Vekseli oli minun vastuullani ja otin hoitajana vähän ennakkosuosikin paineitakin. Ajattelin, ettei minun mokani takia ainakaan saa mikään mennä pieleen. Vekselin vuohiset tarvitsivat erityisen huolellista hoitoa. Sillä putsit hankasivat ja jalat käärittiin aina ajon jälkeen. Vekkuliinalle puolestaan laitettiin etujalkoihin startin ajaksi kipsisiteet jänteitä tukemaan.”
”Yleisö oli ihan unohtumaton. Kun mentiin seremonioihin, niin kuului hyvä Sirpa -huutojakin. Olin ihan päästä pyörälläni. Kun lähdettiin maanantaiaamuna kotiin päin, niin oikeastaan vasta siinä tuli sellainen mieli, että herra jumala, kopissa on ravikuningas ja ravikuningatar, ei tällaista saa joka tallityttö kokea. Kun pysähdyttiin huoltamolla, niin Pentti sanoi, että kuule Sirpa, nyt syödään jäätelöt, kun meni näin hyvin.”

Raineri Puikkonen, kilpakumppani
”Oltiin avausmatkoilla Pentin kanssa eri lähdöissä. Minä voitin neljä ja Pentti voitti neljä. Mutta Penttipä voitti sitten vielä päätösmatkatkin. Oltiin Vekkuliinaa vielä edellä, mutta 3000 oli Silottarelle vaikea matka ja tiesin, ettei me sitä voiteta. Silotar oli hyvä seuraamaan toista hevosta ja jos olisi päästy Vekkuliinan selkään, niin se olisi ollut eri juttu, nyt Hipo piti meidät toisella radalla ja voimat ehtyivät siihen.”
”Ruutu-Pojalta kuninkuuskilpailun kakkonen oli hyvä suoritus, kuukautta aiemmin siltä oli poistettu toinen kives, kun siltä meni sinne suoli. Kunkkuihin tuli kiire. Ei me Vekseliä kuitenkaan olisi voitettu sillä kertaa, vaikka Ruutu-Poika olisi ollut millaisessa kunnossa. Kuka siihen enää pystyisi, että ohjastaa molemmat seppeleet ja mies on itse kasvattanut ja valmentanut hevoset. Ei kukaan.”

Risto Lanki, kilpakumppani
”Ilo-Tähti oli valtavan hyvässä kunnossa silloin ja odotukset oli korkealla. Se piti Vekselinkin takanaan St Michelin suomenhevoslähdössä. Joensuussa siltä irtosi obersekki avausmatkalla, se laukkasi, eikä sitä pystynyt oikein ajamaan. Ne kisat oli oikeastaan taputeltu siinä.”
”Maililla oltiin sitten Vekselin perässä toisia, mutta 3000 oli pettymys. Ilo-Tähden pää oli rautaa, se meni aina kun pyysi, mutta silloin se ei ollut hyvä. Ei me Vekseliä olisi voitettu, mutta kokonaiskilpailussa oltaisiin oltu ihan keulilla, jos Ilo-Tähti olisi onnistunut kuten piti. Ainakin paljon nyt tullutta seitsemättä sijaa korkeammalla. Pentille nostan aina hattua, kun mies tulee vastaan. Oli se niin kova teko.”

Tapio Perttunen, kilpakumppani
”Maililla Hipo kävi kovan kamppailun Vekkuliinaa vastaan ja tottakai maalikameratappio harmitti kovasti. Hipo voitti monena vuonna 3000 metriä ja oli sillä matkalla aina hyvä. Siinä Vekkuliina näytti todella hyvyytensä, kun jätti meitä silloin lopussa, sitä ei Hipolle muuten päätösmatkalla tehty. Vekkuliina oli hienoliikkeinen tamma, juoksija Jumalan armosta.”
”Olen saanut voittaa molemmat tittelit, Hipo oli kuningatar ja Saran Salama voitti kolme kuninkuutta. Pentti Savolaisen Joensuun tempun toistaminen on tietenkin teoriassa mahdollista, kaikkihan on, mutta ei se käytännössä juurikaan enää keneltäkään onnistu.”