Huutavan ääni Lähdekorvessa

Kuukauden henkilö on kuulunut pitkään Hevosurheilun ohjelmaan, mutta tästä eteenpäin esittelemme myös Vuoden henkilön. Vuonna 2014 tästä henkilöstä ei ole epäselvyyttä, hän on itseoikeutetusti Kari Lähdekorpi. Mies joka puhuu ja josta puhutaan.

Kun kohtasin Kari Lähdekorven edellisen kerran tässä samassa valkeakoskelaisessa omakotitalossa, oli elokuu vuonna 2012 ja tekeillä Kuukauden henkilö. Miehellä oli silloin takanaan muutama kuukausi paluumuuttajan suomalaista elämää.

Hän oli shokeerannut raviurheilevaa Pohjolaa lopettamalla menestyvän valmennustoimintansa Ruotsissa. Samaan ajanjaksoon osui vielä avioero ja läheisen ystävän kuolema. Silti tapasin silloin rennon ja elämäänsä tyytyväisen miehen, joka pursusi ideoita suomalaisen raviurheilun eteenpäin viemiseksi.

Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tapaan miehen, jolta toki edelleen irtoaa naurukin, mutta olemuksessa on tiettyä väsymystä. Kuten Suomen sotaherrat löivät 70 vuotta sitten päätänsä Karjalan mäntyyn, tulee mieleen että Kari Lähdekorven otsa on osunut pari kertaa liikaa Tulkinkuja kolmosen kivijalkaan - eikä Hippostalon perustukset ole antaneet tippaakaan periksi.

”Eeeeeiiii”, Kari Lähdekorpi kiistää tämän olettamuksen. On hetken hiljaa, laittaa kädet niskansa taakse, nojaa takakenoon ja toistaa ”Eeeeiiii.”

Kaksi kirjainta napakasti peräkkäin ilmaistuna, e ja i, olisi kuitenkin vakuuttavampi kielto, kuin että näitä samaisia vokaaleja ladataan jonokaupalla.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän vaivun depressioon syksyllä”, hän perustelee pienen hiljaisuuden jälkeen olemustaan. ”Tänä syksynäkin olen miettinyt asioita kovasti.”

Tällainen miettiminen tietysti äkkiseltään säikäyttää suomalaista raviväkeä. Varsinkin kun sitä tekee nopeista liikkeistään tunnettu mies. Kari Lähdekorpi on tuonut tuulenvirettä pitkään seisoneeseen ja tunkkaiseksi käyneeseen ravi-ilmastoomme. Mitä jos miehen kelkka onkin kääntymässä jälleen uusille urille, joihin ei kuulu nykyisen kaltainen yhden miehen raviherättäjäliikkeen saarnaajana toimiminen.

”Kyllä rajoilla on käyty”, mies myöntää. ”Tulee sellainen tunne, että mitä mä täällä rähjään ja mitä tämä mulle kuuluu. Miksi välittäisin tästä sen enempää kuin kukaan muukaan. Olisin vaan kuin kaikki muutkin.”

”Jos käyttäisin sen energian minkä nyt käytän raviurheiluun, johonkin tuottavaan, niin saisin aika paljon aikaiseksi. Mulla ei ole mitään työtä, mutta aina kiire. Persuksilleen ei ehdi istua. Sanoin jo Rikullekin, että en sitten tule mukaan näihin ohjelmiinne. En jaksa, antaa olla.”

Ravilähetysten vastaava tuottaja Riku Riihilahti, kuten myös suurin osa katsojista huokaisi helpotuksesta, kun Lähdekorpi teki kuitenkin jatkopäätöksen. Hänet nähdään MTV Sportin keskiviikkolähetysten asiantuntijana.

Hiljalleen mies jälleen vertyy. Lämmittely on suoritettu ja ollaan pääsemässä kiinni asian laidasta. Kädet eivät enää jouda niskan taakse, ne tekevät yhä laajenevia kaaria ja välillä sormet naputtavat merkitsevän painokkaasti pöytää.

Hänen pääteesejään on, että lajin suurimmat jarrut ovat ne, jotka saavat siitä leipänsä. Hippos, raviratojen vetäjät, toimittajat ja muut vastaavat tekevät hänen mielestään asiat tietyllä tavalla, koska niin on tehty aina.

”Ei täällä ole mikään muuttunut. Eikä muutukaan. Niin kauan kuin tätä touhua johtaa samat miehet, niin miksikä se voisikaan muuttua.”

Hevosurheilu-lehtikään ei saa armoa, vaikka se puolestaan lähti uusille linjoille. Jo haastattelua sovittaessa Lähdekorpi ilmoitti, että hänellä on painavaa sanottavaa lehdestä.

”Mutta et sä kuitenkaan kirjoita sitä”, hän epäili.

Lupasin kirjoittaa ja kirjoitan myös, mutta ellette nyt pysty tästä valmiista jutusta sitä osuutta lukemaan, on se jäänyt editorin haaviin.

”Kun Hevosurheilu laitettaisiin kuntoon, niin sekin auttaisi paljon tätä lajia”, Lähdekorpi aloittaa. ”On järkyttävää, minkälaista lehteä meille raviurheilijoille tarjotaan. Sillä aliarvostetaan raviurheilua ja lukijakuntaa, kun kirjoitetaan enemmän mongolianhevosista kuin Jyväskylän iltaraveista.”

Hän sanoo, ettei hyvän lehden tekeminen ole sen vaikeampaa kuin huononkaan, ja aloittaa ulkomaanosastosta, jossa tulee kirjoittaa huippuhevosista sekä hevosista, joilla on kytkös Suomeen.

”Sitten kaikista raveista pitää kirjoittaa, joita tässä maassa ajetaan. Syön vaikka pääni, ettei se ole kustannuskysymys. Ihmiset ovat niin naurettavia – tiedän sen itsestäni – että oma voittanut hevonen pitää mainita, vaikka siitä ei olisi kuin se rivi taikka kaksi.”
Henkilökuvat kuuluvat listalle.

”Mielenkiintoisia ihmisiä on tässä maassa niin paljon, että kun ne loppuu, voit aloittaa taas alusta. Kaikki tyhjä hömppä pois.”

Kysyn mitä pois jätettävä tyhjä hömppä on, ja hän mainitsee mongolianhevoset.

”Lehti pitää tehdä sille kohderyhmälle joka sitä lukee, nyt se tehdään joillekin muille. Joillekin joita toivotaan olevan, mutta joita ei ole. Aina kaikessa puhutaan, että pitää saada uusia tämän lajin pariin, mutta pidettäisiin nyt ensi huolta näistä vanhoista.”

Hän haluaisi myös lukea, miten raviurheilulla päättäjien mukaan menee.

”Pekka Soinilla pitäisi ehdottomasti olla viikoittainen palsta, jolla hän kertoo mitä tapahtuu ja missä mennään.”

Lähdekorpi ja Hevosurheilun päätoimittaja Jussi Lähde keskustelivat - mikä on hieman komeasti sanottu siitä sopasta - lehden sisällöstä syyskuisessa Satavarmassa, eikä kyseinen jakso kuulu ohjelman loistokkaimpiin tähtihetkiin.

”Seuraavana päivänä lopetin tilauksen”, Lähdekorpi puuskahtaa, ja jatkaa painokelvottomalla tavalla tuon keskustelun sisällön arviointia.

Hän saa nähdäkseen Hevosurheilun tulevan vuoden uudistettuja sivusuunnitelmia, ja tulkitsen puhinan ja kurkkuäänet ainakin jonkin tason myönnytykseksi paremmasta suunnasta.

Kun Kuukauden henkilöä kaksi ja puoli vuotta sitten tehtiin, ilmoitti Lähdekorpi selvin sanoin olevansa hyvinkin altis asialle, mikäli hänelle tarjottaisiin jonkinlaista paikkaa ravipäättäjien joukossa, joko Hippoksessa tai jollakin raviradalla.

Hänet valittiin juuri Pohjois-Hämeen Hippoksen johtokuntaan, mutta muuten Lähdekorpi on saanut olla huutavan ääni korvessa. Vastakaikua tulee alan kentältä, mutta yhteyttä päättäjiin ei ole löytynyt.

”Kuilu tavallisten hevosihmisten ja lajin johtajien välissä on aivan liian suuri”, hän kokee. ”Ajattelen asioita hyvin yksinkertaisesti ja uskon, että meitä samalla tavalla ajattelevia on paljon. Puhun sitä kieltä mitä suurin osa Suomen raviharrastajista puhuu. Minä saan sentään jotenkin ääneni kuuluviin, juuri muilla siihen ei ole tilaisuutta.”

Oppositiosta huutelu on tietenkin aina helpompaa kuin päätösvastuu, mutta on jokseenkin hämmästyttävää, ettei miehelle ole löytynyt todellista hyötykäyttöä.

”Ei kukaan ole Hippoksesta pitänyt minuun koskaan mitään yhteyttä. Kilpailutoimenjohtaja Niskanen sanoi jossain, että ne on Lähdekorven höpöhöpö-juttuja. Se on lähin yhteys, mihin olen päässyt.”

Hän itse kuvailee roolinsa olevan telkkarissa esiintyvä pelle. Pellenä ravikansan syvät rivit eivät häntä toki näe, mutta monesti jonkin tason viihdetaitelijana kumminkin.

Ihmeen helposti unohdetaan mikä tämä mies oikeasti on. Vuodesta 1970 laskien Ruotsin valmentajaliigan voittajista löytyy vain viisi miestä - joihin Robert Bergh liittyy tänä vuonna kuudenneksi.

Stig H Johansson (28 kertaa), Sören Nordin (7), Åke Svanstedt (6) ja Olle Goop (1) ovat nimiä, jotka pohjoismaisessa raviharrastajassa herättävät suurta kunnioitusta, suorastaan kylmiä väreitä. Yksi nimi on joukosta mainitsematta, ja se on Kari Lähdekorpi (2). Sellainen pelle on kyseessä.

Nuo muut nimet ovat paitsi huippuvalmentajia, niin myös tunnustettuja hevosmiehiä. Kari Lähdekorpi on ensimmäisenä tunnustamassa, että hänen kohdallaan menestys ei johtunut siitä.

”En ollut paras hevosmies, vaikka talli maan ykkönen jonkun aikaa olikin. Osasin ottaa ympärilleni sellaista väkeä, että meistä tuli parhaita. Se on isompi vahvuus, kuin koittaa tietää kaikkea kaikista asioista itse.”

Tätä taustaa vasten peilaten on vielä vaikeampaa ymmärtää, kuinka Lähdekorvelle ei löydy jotain ”oikeata” tekemistä suomalaisessa raviurheilussa.

On ihmisiä, jotka osaavat täydellisesti jonkun hyvinkin kapean osa-alueen elämässä, ovat he sitten balettitanssijoita, tietokoneinsinöörejä tai jalkapalloilijoita. Nykyaikainen maailma suosii erikoistumista.

Sitten on ihmisiä, jotka osaavat luoda itselleen edellytykset menestykseen, vaikka eivät hallitsisikaan kyseistä asiaa suvereenisti. Tällaisia ihmisiä on vähän, mutta he menestyvät juuri siinä mihin päättävät ryhtyä. Heitä ei raja-aidat pidättele. Kari Lähdekorpi on näitä vähälukuisia ihmisiä. Todennäköisesti hän pärjäisi elämässään alalla kuin alalla.

”En tiedä vaikka olisin lajin diktaattori, pystyisinkö sen parempaan kuin nykyisetkään. Mutta sen tiedän, että ainakin yrittäisin tehdä jotakin. Ihmisiähän nekin ovat jotka sitä tekee, ja minun vahvuuteni on kova kiinnostus lajiin.”

Ei jää epäselväksi, etteikö hänellä edelleen ole palava into lajiin ja sitä samaa hän odottaa myös alan päättäjiltä.

”Pitää olla sellaisia miehiä jotka käy raveissa, joita tämä touhu kiinnostaa oikeasti ja jotka jopa tervehtivät ihmisiä. Kyllä meidän hevosmiesten omastakin porukasta pystyisi joku tätä puljua johtamaan. Hevosmiehillä on vaan niin huono itsetunto, että ne luulee, kun joku tulee jonkunlaisen tittelin kanssa raviurheilun ulkopuolelta, niin hän parantaa asiat.”

”Innostus tähän lajiin auttaa paljon enemmän, kuin hieno titteli tai raviurheiluun viittaamaton koulutus. Kun päättäjien suhde kenttään olisi erilainen, olisi virheetkin helpompi hyväksyä. Koska virheitähän jokainen tekee. Paitsi nykyisellä tyylillä niitä ei tietenkään tule, kun ei tehdä mitään.”

Jos puheenparsi on ollut viimeiset lauseet äkämystynyt, tulee siihen nopeasti lämpöä, kun siirrytään puhumaan lajin aktiiveista. Hän ei voi olla ihailematta ja ihmettelemättä todellisten ravi-ihmisten intoa ja sitkeyttä.

”Ravi-ihmisiltä ei usko ole mennyt, viimeisenä maailmassa Suomessa ajetaan ravikilpailuja. Nämä ihmiset, jotka tätä harrastavat, ovat niin uskollisia raviurheilulle ja tekevät sitä työtään, että heidän takiaan tämä ei lopu. Vaikka tuntuu, että tätä oikein yritetään saada loppumaan, niin ei se lopu.”

Sitten juttu katkeaa yht’äkkiä. Mies haroo harvenevia hiuksiaan, naputtelee pöytää, mutristelee suutaan ja puhti laantuu. Silmiin ilmestyy takaisin väsynyt katse ja hiljaisuuden katkaisee lannistuneen oloinen huokaus.

”Äh, tämä on niin turhaa. Kaikki tietää nämä asiat, mutta mitään ei tapahdu. Liian vähän on heitä, jotka ajattelee raviurheilua kokonaisuutena. Kaikki kuuluvat johonkin klikkiin.”

Epätoivon hetki on lyhyt, kohta ääni taas nousee, koska idealamppu palaa ja hänellä on esittää nimi päättäjien joukkoon.

”Minä tekisin Harri Koivusesta jonkun pomon raviurheiluun. Mies on täysin rehellinen, nähnyt kaiken ja miettii raviurheilua niin paljon, ettei nykyiset päättäjät yhteensä mieti yhtä paljon.”

Ideoita raviurheilun ilosanoman edistämiseksi Lähdekorvella piisaa. TalkKari on ollut pidetty YouTubessa ilmestynyt ohjelma, jossa Lähdekorpi haastattelee ihmisiä 75-ravien tiimoilla.

”TalkKarissa ihmisten jutut ovat vähän erilaisia mitä mediassa normaalisti puhutaan, niitä ympäripyöreitä. Sitä on ollut tosi kiva tehdä, ihmiset ovat kauhean mukavia.”

Lähdekorpi miettii tällä hetkellä TalkKarin jatkoa, ennen kaikkea sen jakelukanavia.

”Joku ratkaisu siihen pitäisi keksiä. Ei kai se kauhean kiinnostava kuitenkaan ole, koska se 7 000 katsojaa mihin me päästään, ei mun mielestä ole kovin paljon. Se on kuitenkin selvä asia, että ne tykkäävät kovasti, jotka sitä katsovat.”

Satavarmaa suunnitellaan osin maksulliseksi ja se voisi Lähdekorven mukaan olla yksi vaihtoehto TalkKarillekin.

”Jos siitä ottaisi maksun, jonka siirtäisi palkintoihin.”

Hän on käynyt asiasta alustavia keskusteluja Fintoton vt. toimitusjohtaja Pertti Koskenniemen kanssa.

”Hän sanoi, että sitten ohjelman pitäisi olla korkeatasoisempi. Mutta ei, sitä en halua missään nimessä. Kyllä siinä pitää mennä vähän kameran linssi huuruun, eikä tekninen taso saa olla oleellisempaa kuin sisältö.”

”Ei se ole sama ohjelma jos siinä tehdessä pyörii useampia miehiä jaloissa, ja on valolamppua ja muuta. Ei haastateltava ihminen ole silloin aito, hän kokee tilanteen ihan erilailla, kuin nykyisen jutusteluun pohjautuvan.”

Vaikka TalkKari ja Satavarma ovat olleet pidettyjä ohjelmia, kuuluvat soraäänet asiaan.

”Palaute silmäkkäin on positiivista, eihän kukaan tule sanomaan, että teet ihan paskoja juttuja. Sellainen palaute tulee sitten internetin keskustelupalstojen kautta, ja otan sen aika raskaasti.”

”Luin juuri Johnny Takterista jutun, jossa hän kertoo kuinka joutuu tekemään hirveästi töitä päästäkseen negatiivisesta palautteesta yli. Olen samanlainen. Se harmittaa kaikista eniten jos sanotaan, että olen jollakin muulla asialla kuin Suomen raviurheilun. Se risoo, kun sanotaan että sehän haluaa vain myydä niitä Ruotsin ruuniaan ja televisio on sen mainoskanava.”

Toki Lähdekorpi hevosia myy, mutta se tuntuu olevan hänelle nykyään lähempänä elämäntapaa, kuin varsinaista leipäheittoa. Hän kertoo Swedbankenin ja Volvon osakkeiden varmistaneen elintason, ei hevoskaupan.

Lähdekorpi myös vannoo ja vakuuttaa ideologiaan, jonka perusteella hänen maahantuontinsa edistää koko suomalaista raviurheilua.

”Ei Suomesta voi ostaa kilpahevosta. Jos sellaisen haluat, on mentävä rajojen ulkopuolelle. Olen varma, että tuontihevoset nostavat touhua, koska sittenhän se innostus kuolee, jos ei saa hevosta ostettua, kun sellaisen haluaa.”

”Kaikki te jotka vastustatte hevosten tuontia, niin miettikää uudestaan vielä kerran sitä asiaa. Sillä tämä touhu saadaan nousuun, että ihmisillä on hevosia, oli ne syntyneet missä maassa tahansa. Siitä en anna ikinä periksi. Kasvatus ei tuontiin kuole, mutta raviurheilu kuolee, ellei hevosia ole.”

Hän perusti Raviliiga-kimpan vuotiaan Reason To Believen ympärille, mutta ajatuksissa muhii myös isompi starttihevosten kimppahanke Ruotsin Travkompanietin malliin.

”Kun Raviliigat tuli, niin en halunnut ruveta tekemään sitä samaan aikaan. Sitä ei olisi hyvällä katsottu. Hevoset ja konsepti olisivat valmiina, mutta säännöissä on viilaamista. Mulla olisi kaksi henkilöä, jotka olisivat valmiita pyörittämään sitä käytännössä.”

”Aloittaminen on ollut tosi lähellä, mutta aina on tullut jotain. Tulee päivä, että joku haukkuu pirusti, niin tulee ajatus, että en minä enää tähän rupea lisää haukuttavaksi.”

Suunnitelmissa on talli, josta voi omistaa osuuden 20 euron kuukausimaksulla. Tallin hevoset olisivat eri treenareilla ympäri Suomen, mutta kilpailisivat tallin väreissä.

”Suomi on vaan semmonen maa, että oli asia mikä tahansa, niin ensimmäiseksi epäillään. Ensimmäinen ajatus on, että mitä tuo tästä hyötyy. Täällä ei luoteta kehenkään, aina pelätään, että kusetetaan. Eikä tämä koske vain raviurheilua.”

”Mahtaako Suomesta löytyä tuhatta ihmistä, jotka ei ajattelisi, että Lähdekorpi kusettaa meitä. Sellaista, joka ajattelee minun laillani, että jess, tämä on kova juttu.”

Väinö-koiraa Lähdekorven on joka tapauksessa lähdettävä kusettamaan ja sen jälkeen alkaa pakkaus kahden viikon Thaimaan-lomaa varten. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan mitä tämän patterien latauksen jälkeen syntyy. Ehkä KariRavikomppania.