Tiina ja Juha Koskela. Artikkelin kuvat Harri Lind.
Tiina ja Juha Koskela. Artikkelin kuvat Harri Lind.

Kikkailu on turhaa

Tiina ja Juha Koskela ovat luoneet omanlaisensa konseptin yrittäjänä toimimiseen raviurheilun saralla.

Forssan Pilvenmäellä sijaitsevan tallin nurkalla on trampoliini tiiviissä käytössä. Tiina ja Juha Koskelan tyttäret, tokaluokkalainen Frida ja eskarin aloittava Viivi pomppivat sydämensä kyllyydestä. Kuten Viivillä, on ohjasajoon lähtevällä BWT Dictatorillakin eskari edessä. Hevosilla se on vain huomattavasti lyhyempi ja tarkoitus käydä reilussa viikossa. Sen se ottaa, kun hevonen perästä tapahtuvalla ohjasajolla käy ravuriksi ryhtymisen esikoulun.
”Meillä ajetaan keskimäärin viidestä kymmeneen kertaan perästä”, Juha Koskela sanoo.
Juha ja puolisonsa Tiina Koskela ovat luoneet Suomessa jokseenkin ainutlaatuisen systeemin. Joka vuosi he ottavat elokuun 15. päivänä 14 yksivuotiasta talliinsa. He opettavat varsat ja treenaavat aina seuraavan vuoden heinäkuun 15. päivään asti. Silloin kaikki varsat lähtevät valmentajilleen, Koskelan pariskunta pitää kuukauden loman ja elokuun 15. tallin täyttää jälleen uusi ikäluokka.
”Tämä on viides kausi, ja nyt on eka kerta, että on muutama paikka vielä vapaana. Viime vuonna oli jo keväällä kaikki paikat varattu. Kun on joutunut monelle sanomaan, ettei ole tilaa, niin ei seuraavana vuonna enää kysytä. Ensi vuodelle tosin on jo nyt puolet paikoista varattu.”
Ajatus tällaisesta systeemistä syntyi, kun pariskunta työskenteli Lohtajan Ravitallilla, jossa siitostoiminnan lisäksi tehtiin paljon varsanopetusta.
”Kun oli aika koettaa jotain omaa, niin toimintamalli oli selvä. Ei oteta yhtään starttaria eikä muutakaan vanhempaa hevosta. Ratatalli oli selviö, se on turvallisin paikka varsalle. Ja haluttiin asiakkaiden takia Etelä-Suomeen.”
Pariskunta myöntää, että mallissa on haasteensa.
”Varsan opettaminen mielletään siksi pariksi kuukaudeksi. Me ei olla otettu yhtään asiakasta, jotka tarvitsevat vain sen palvelun. Tarkoitus on, että talli on koko kauden käytössä. Pelkkien opetettavien aika menee äkkiä ohi. Alun perin ajateltiin, että tämä on treenareille hyvä palvelu. Tänä päivänä monella valmentajalla on kuitenkin tallissa tilaa, ja he haluavat pitää varsat itse. Tämä on mennyt aika lailla siihen, että meillä on pienkasvattajien varsoja.”
BWT Dictator ottaa vaadittavan käytävällä seisomisen ja valjastuksen tyynesti. Toiselta puolen riimu on kiinni käytävän kettingissä, toiselta puolen Tiina pitelee riimunnarusta.
”Sen kanssa on edetty kuten muidenkin. Ensin tutustutaan varsaan, otetaan siihen kontaktia ja haetaan luottamusta. Se on ulkona mahdollisimman paljon, mutta otetaan päivittäin karsinaan. Annetaan sen ekat päivät katsoa, mikä tämä tallihomma on. Pidetään kiinni, taputellaan ja harjaillaan. Seuraavaksi sille laitetaan karsinassa silat ja päävehkeet, ja se saa olla niiden kanssa siellä. Ettei se ole outoa, kun ruvetaan tekemään töitä.”
BWT Dictator on ollut viikon työn alla, ja nyt se on lähdössä kolmanteen perästäajoonsa. Sen isä on Prix de Amerique -voittaja Up And Quick, mutta ori ei tunnu olevan siitä ylpistynyt. Eivätkä ole sen opettajatkaan.
”Kaikki hevoset ovat meille yhtä tärkeitä”, Tiina Koskela vakuuttaa. ”Meidän mielestä jokainen yksilö voi onnistua, emme tuijota sukutauluihin.”
Juha valjastaa orin. Viimeiseksi sille tulee päävehkeet, joissa on kokolaput.
”Hevoset keskittyy paremmin”, hän perustelee.
Korviin ei laiteta pumpulia eikä muutakaan tuketta. Näin varsat saavat mennä myös siinä vaiheessa, kun niille laitetaan kärryt perään.
”Vasta ensimmäisillä tierakeleillä korvat tukitaan.”

On aika lähteä haistelemaan lähemmin Pilvenmäen tuulia. BWT Dictator astelee kohti varikkoa, jossa viimeiset lauantaisiin harjoitusraveihin osallistuneet pakkailevat hevosiaan ja tavaroitaan kotimatkaa varten. Juha ja Tiina Koskelan yhteistyö sujuu. Toki ori tekee muutamia turhanaikaisia pikku mutkia, mutta sen perimmäinen suunta pysyy kuitenkin vakaana, vaikka taluttajia on vain yksi – moni varsan opettaja käyttää alkuun taluttajaa molemmin puolin.
”Luemme toisiamme kuin avointa kirjaa”, Tiina sanoo. ”Tiedämme molemmat, mitä siltä varsalta pyydetään, ja ne asiat tehdään sille selkeäksi. Silloin se on varsalle helpompaa kuin että olisi kaksi taluttajaa. Toinen vetää tonne ja toinen tonne, ohjastaja vielä kolmantena. Se on helposti sekaista menoa.”
Pariskunnan yhteen hitsautuminen on syntynyt 16 vuoden aikana, joilta jokainen erikseen nukuttu yö pystytään muistamaan. Viimeksi tällaisia tuli Elitloppetin aikaan, kun Tiina jäi kotitallin hommiin ja Juha suuntasi Solvallaan.
”Toisena päivänä en saanut enää syötyä, kun oli niin ikävä”, Tiina nauraa. ”Unta ei meinannut tulla millään, tämän paita kainalossa koetin nukkua.”
Joillekin pariskunnille tällainen aina yhdessä -elämä saattaisi olla epätoivottavaa, mutta ei tälle.
”Toinen on myös paras ystävä”, Tiina sanoo.
Vielä suurempi katastrofi oli edellinen jakso, jolloin pariskunta hetkeksi julmasti erotettiin. He olivat vuosikymmen sitten 13 kuukautta töissä norjalaisella jenkkitreenarilla Trond Smedshammerilla. He aloittivat New Jerseyssä ja jatkoivat Hambletonianin jälkeen Kentuckyyn, Lexingtoniin.
”Trond sanoi sinä aamuna, kun ensimmäiset hevoset lähtivät Lexingtoniin, että Tiina lähtee sitten mukana. Kiireessä pakkasin, niin puhelin tippui sängyn alle, ei ollut edes sitä. Onneksi oli sentään skype.”
Loppuvuoden huutokaupoista Smeds-hammerille tuli varsoja, joita Koskelat lähtivät opettamaan Floridaan. Kumpikin kehuu auliisti Floridassa oloa ja paikallista ilmastoa. Subtrooppinen lämpö teki kuitenkin omia tepposiaan Pohjolan ihmisille. Kun viisumiaika täyttyi ja tuli kotiinlähdön aika, sinne lähti Tiinan mukana alku kolmattakin Koskelaa.
”Kyllä ne jo farmilla ehtivät huomautella, kun yökkäilin joka aamu.”
Vuosi Yhdysvalloissa jätti pariskuntaan lähtemättömän vaikutuksen. Passina ollut yli miljoona dollaria tienannut Likeabatoutofhell 09,3a takasi urheilulliset elämykset ja työnantajalta jäi käteen oppia loppuelämäksi.
”Trond oli tarkka, että jos jotain tuli, niin siihen tartuttiin heti”, Juha toteaa. ”Ei vaan jatkettu ja jatkettu. Ja vanha sanonta keep it simple selkeytyi täysin. Se on vähän joka asiassa, että turha lähteä rönsyilemään moneen suuntaan. Kikkailu on turhaa, pitää vaan tehdä kaikki alusta alkaen rauhallisesti. Ei pidä hakea isoja harppauksia, loppu viimein asiasta tulee helpommin valmis, kun on edetty pienin edistysaskelin.”
Tätä periaatetta Koskelat nyt noudattavat.
”Hitaasti kiiruhtaen. Hevoselle pitää tehdä kaikki uudetkin asiat niin yksinkertaisiksi, ettei niistä tule isoa mörköä. Sen ei itse kuulu tarvita miettiä, mitä tässä nyt tehdään.”
BWT Dictatoriin nämä opit ovat ainakin purreet. Se tekee kuuliaisesti käännöksiä Pilvenmäen tallialueen esittelyringissä.

Hitaasti kiiruhtaen. Hevoselle pitää tehdä kaikki uudetkin asiat niin yksinkertaisiksi, ettei niistä tule isoa mörköä. Sen ei itse kuulu tarvita miettiä, mitä tässä nyt tehdään.

Mustanruunikko tähtipää tekee kaiken opettajiaan tyydyttävällä tavalla. Niinpä on aika lähteä askeltamaan kotitallia kohti. Tiina ja Juha Koskela ovat iloisia oppilaansa kehityksestä, mutta eivät yllättyneen iloisia. Näin homman pitääkin toimia.
”Oikein hankalaa ei ole tullut vielä koskaan vastaan”, Juha vakuuttaa. ”En usko, että on olemassa sellaisia varsoja, jotka haluavat vastustaa, ellei niillä ole siihen joku syy. Totta kai on erilaisia luonteita: joillekin tammoille pitäisi lähettää anomuskirje, jossa kertoo kuinka asiat on.”
Juha korostaa, että hevosen pitää saada pitää sen oma luonne.
”Kyllä ne luovuttaakin, jos väkisellä vääntää, mutta loppu viimein niin ei päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Kuuma ja herkkä saa olla kuuma ja herkkä, mutta sen pitää silti toimia. Jos sellaiselta vie luonnon, niin ei se tule koskaan tekemään parastaan.”
BWT Dictator kulkee vakain askelin halki Pilvenmäen tallialueen. Se ei jännitä, mutta ei toisaalta ole, että hohhoijaa, tämä homma on jo niin nähty.
”Jos kyseessä on oikein valmis yksilö, niin sille laitetaan kärryt perään jo viiden kerran jälkeen. Ettei se ehdi kyllästyä siihen takaa-ajoon ja rupea sen takia keksimään jotain omaa puuhastelua.”
Toisaalta aisoihin laittamista ei heidän mukaansa pidä myöskään hätäillä. Tiinan edesmennyt isä Mikko Lempiälä oli pidetty orimies Vetelissä. Esimerkiksi Duran Hanover astui monta vuotta toistasataa tammaa kaudessa Lempiälän Oriasemalla. Lempiälässä tehtiin myös pienimuotoista omaa kasvatustoimintaa.
”Isä sanoi aina, että kymmenen kertaa takaa, sitten aisoihin”, Tiina muistelee. ”Kyllä me nykyäänkin keskimäärin sitä kymmentä lähempänä ollaan kuin viittä. Ei niillä muutamilla lisäpäivillä ole mitään merkitystä varsan koko uran kannalta korkeintaan kuin positiivisessa mielessä.”
Tiina ja Juha hoitivat pari vuotta Lempiälän oriasemaa. He olivat vuonna 2003 Ruotsissa Olle Goopilla töissä, mutta tulivat takaisin Suomeen, kun Mikko Lempiälä sairastui ja tauti eteni nopeasti.
”Olle on hieno mies. Oltaisiin oltu siellä varmaan pitkään, mutta tilanteet muuttuu. Olle ja Annika (Olle Goopin puoliso) maksoivat lennot, kun kuulin sairastumisesta, että mene heti katsomaan isääsi. Isä oli silloin vielä, että kyllä he täällä pärjää. Mutta kun tultiin myöhemmin kesälomalle, niin näki, että ei pärjää. Isä tiesi, ettei oriasemahomma ole meille intohimo, mutta silloin hän pyysi, että oltaisiin sen aikaa, että äiti Seija on varmasti jaloillaan.”
Tiinan siskoista Sari Lappi tekee miehensä Askon kanssa omalla tahollaan oriasematoimintaa, mutta Tiinaa ei tämä työ ole verenperinnöstä huolimatta vetänyt puoleensa. Silti sekä hän että Juha myöntävät, että parista vuodesta Lempiälän Oriaseman vetotehtävissä oli hyötyä nykyiseenkin työhön.
”Ainakin hyvä asiakaspalvelu oli se, mitä siltä ajalta jäi käteen”, Juha kokee. ”Siitä koetetaan ammentaa edelleen,  asiakkaan tarpeiden kuuntelemista. Meillä voi käydä vaikka päivittäin ja seurata työtä, mitä varsan kanssa tehdään. Facebook-sivuamme koetetaan päivittää kuvin ja videoin. Sen takia hommattiin kypäräkameratkin, että omistajat voivat kokea, miltä tuntuisi istua varsan kyydissä. Ihmiset ovat tykänneet, että se on kiva.”
Päivän harjoite alkaa olla Up And Quickin pojalta ohi. Se on suoriutunut siitä toistaiseksi mainiosti, mutta vielä kotitallin pihassa odottaa yksi koetinkivi. Olisi maltettava seistä pihamaalla rauhallisesti, kun valjaat riisutaan. Sekin sujuu.
”Takaa-ajosta lähtien riisutaan ne tässä pihalla”, Juha Koskela kertoo. ”Oppivat kerralla, että sen seisomisen kautta homma loppuu.”

Kun sinä, arvostettu lukija, nyt olet saanut tämän jutun luettavaksesi, on BWT Dictator jo mitä suurimmalla todennäköisyydellä siirtynyt esikouluastetta ylemmäs. Sillä on ollut jo kärryt perässä. Se on valjastettu hiittikärryihin, joihin Juha on kustomoinut vaneripalan istuimeksi. Varustuksessa sillä on ollut silmälaput, mutta korvat on pidetty auki, ja kitaraudallinen obersekki.
”Aikaisemmin pidettiin leukalenkillistä sekkiä, mutta on huomattu, että kitarauta häiritsee varsaa vähemmän”, Tiina Koskela huomauttaa. ”Leukalenkki puristaa suuta enemmän. Sudenhampaat pitää tietysti olla poistettu, jos niitä on, muuten ajetaan siihen asti leukalenkillä.”
Koskelat pitävät ensiarvoisen tärkeänä, että varsat ovat terveytensä puolesta valmiita ottamaan niiden uran alkuvalmennuksen vastaan. Ruotsalainen hevosten hammasspesialisti Ulf Berglund käy syksyisin tarkastamassa niiden suun. Eläinlääkäri Jaana Tainio Nikulan Hevosklinikalta puolestaan käy lokakuussa kuvaamassa varsat irtopalojen varalta.
”Näin mahdolliset leikkaukset ja suun operaatiot olisi tehty syksyn aikana”, Juha sanoo. ”Vuodenvaihteeseen mennessä periaatteessa olisi kaikki sellaiset jutut tehtynä, ennen kuin aloitetaan varsinainen treeni.”
Vielä tammikuussa Jaana Tainio tulee käymään varsat läpi, mutta sillä kertaa koulutettuna kiropraktikkona ja lihashuoltajana.
”Hän katsoo, onko varsoilla lukkoja. Niille on myös jo laitumella tai pihatossa voinut tulla lihasvaurioita, kolhuja ja mustelmia. Pyrkimys on, että varsat käyttävät tasapuolisesti koko kroppaansa, eikä niille tule vinouksia, kun rasitusta lisätään.”
Kuvion täydentää tunnettu kengitysseppä Esa Myllymäki. Juha pitää pääsääntöisesti itse varsat kengässä, mutta Myllymäki käy kauden aikana pari kertaa kengittämässä ne läpi.
”Ulkopuolinen näkee varsat, ja saan keskustella hänen kanssaan. Terveydenhuollon ensimmäisiä asioita kuitenkin on, että kaviot ovat toimivat ja kunnossa.”
Etukengät varsalle laitetaan jo viimeistään ensimmäisille kärrylenkeille ja hyvin pian sen jälkeen myös takakengät. Yhtä monien varsanopetuksessa käyttämää varustetta Koskelat eivät laita edes sille ensilenkille.
”Potkuremmiä ei käytetä ollenkaan, koska oman kokemuksemme mukaan varsat vain provosoituvat siitä”, Tiina näkee. ”Pressu otetaan kärryistä pois, ettei jalat ole siinä, jos varsa vähän nostaa perää.”
Varsan aivan ensimmäinen kärrylenkki on kävely radalle, siellä kaksi kierrosta hölkkää ja kävellen paluu tallille.
”Tiina ajaa, minä istun vaneripalan päällä aisalla”, Juha kertoo. ”Ei niillä monta kertaa tarvi kahdestaan ajaa, pari kertaa yleensä riittää. Silloin ne ovat hoksanneet sen homman. Jos on joku herkkäsuinen, vähän rynnistelevä varsa, niin silloin on nähty parhaaksi jatkaa pidempään, että narulla voi ottaa sitä kiinni ja hillitä. Ei tarvi vetää suusta.”
Suurin osa Koskeloiden opettamista varsoista on lämminverisiä, mutta muutamia kotimaisen rotumme edustajiakin joukossa on ollut. Tällä kaudella niitä edustaa ravikuningatar Sirun Valpuriinan ensimmäinen varsa, ori Variaatio.
”Suomenhevosesta on jäänyt sellainen ajatus, että kun se oppii jonkin asian, niin se muistaa sen kyllä. Hyvässä ja pahassa. Jos sillä joutuu vaikka pitämään pikku sairauspaussin, niin voi jatkaa siitä mihin oli jäänyt. Lämminverisellä saattaa sellaisen jälkeen joutua ottamaan askeleen taaksepäin, että mikäs tämä homma oli.”
Kun apukuski jää kyydistä pois, nostetaan varsan ratakierroksia nopeasti neljään. Sillä mennään vuosi loppuun.
”Suunnilleen on laskettu, että varsalle tulisi 200 kilometriä mittariin ennen kuin treeniä ruvetaan vuoden alussa jaksottamaan hiittirytmirutiiniin.”
Alkuun varsat ovat aisoissa viisi kertaa viikossa, mutta lajiharjoitteiden tullessa kuvaan, jätetään yksi päivä pois.
”Kaksi kuuden kilometrin hölkkälenkkiä radalla tai metsälenkillä. Nykyään on paljon mäkitreenareita, ja siksi ajetaan myös metsälenkkiä, että tottuvat siellä mäkeen ja pehmeämmällä menoon. Kaksi treeniä, toinen radalla ja toinen suoralla vetoja. Niissä tulee lämmityksineen yli kymmenen kilometriä.”
Koskelat eivät aja varsoilla koskaan 1.40-vauhtia kovempaa. Heidän tarkoituksensa on luoda varsalle pohja, josta tulevan valmentajan on helppo jatkaa.
”Riskejä, hyvinvoivia varsoja, jotka toimivat tulevalla treenarillaan halutulla tavalla”, Juha määrittelee tavoitteet. ”Emme yritä saada hevosia niin hyväksi kuin ne kilpailumielessä voivat olla.”
Juha korostaa, että hyvin rakennettu pohja varsalle antaa sen valmentajalle mahdollisuuden edetä mielensä mukaan. Huolella pohjustetusta 1.40-vauhdista ehtii halutessa vaikka 2-vuotisstarttiin.
”Varsa voi parin, kolmen viikon aikana muuttua tosi paljon. Korven Pekka on tosi taitava viemään varsoja eteenpäin. Pekka ajoi Eden Duolla Suomen ennätyksen, kun se oli 2-vuotias, vaikka sillä ei meillä ollut ajettu sitä 1.40-vauhtia kovempaa.”
Kun on seurannut Tiinan ja Juhan työskentelyä BWT Dictatorin kanssa, on helppo ymmärtää heidän mottonsa.
”Varsan pitää pelata meidän kanssa samassa joukkueessa.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi