Mokomani

Kasvattajat Seppo Kivimäki ja Pekka Oravisjärvi

100 starttia: 22 – 22 – 10

sijoittumisprosentti 54 %

voittosumma 128 540 e

ennätykset 22,0aly ja 24,4ly

Kantakirjausarvio:

Luonne 10

Liikkeet 9

Runko 8

Jalka-asennot 7

Jalkojen terveys 7

Kaviot 8

Porista hankittu kuningatarseppele teki Mokomanista elokuun Kuukauden hevosen.

Haapajärveläinen Eero Flankkila oli toukokuisena päivänä vuonna 2008 valiojuoksijatammansa Kensun kanssa Pihtiputaalla raveissa, kun kotoa tuli tieto. Sydäntä pysäyttävä tieto.
Äskettäin talliin hankittu tamma Mokomani oli hypännyt karsinan päälle ja repinyt päätään. Tilanne oli kriittinen, hevosen poskilihat olivat pahasti auki ja verta tuli solkenaan. Toinen tallitytöistä oli pyörtynyt ja toinen sai puhelimessa ohjeita Flankkilan Kati-tyttäreltä, joka oli Raahessa. Kati on paitsi hevosihminen myös koulutukseltaan ja ammatiltaan sairaanhoitaja. Niillä hetkillä sillä oli suuri merkitys.

”Toisen tallitytön isä oli saatu hätiin ja hän sai laitettua ohjeiden mukaan painositeen riimun alle”, Flankkila muistelee hiljaisen oloisena. Matkaa Pihtiputaalta Haapajärvelle on viisikymmentä kilometriä eikä raveista lähdetä hevosen kanssa kotimatkalle aivan heittämällä. Eero Flankkilan päästyä kotiin ei eläinlääkäriä oltu vieläkään saatu paikalle.

”Kyllä ne olivat pitkiä hetkiä odotella, ehdin jo soittaa tutulle poliisille, ihan pahimman varalle. Katselin tallin lattiaa, jossa oli iso ja iljettävän näköinen verimäärä”. Tätä tarinaa ei kuitenkaan kirjoitettaisi, ellei eläinlääkäriä olisi saatu ajoissa paikalle.

Onnettomuutta seurasivat hiljaiset viikot ja pohdinta siitä toipuisiko tamma ennalleen. Taitaa olla niin, että juuri noina viikkoina ”Moko” eli Mokomani otti lopullisesti paikkansa Flankkilan väen sydämissä.

 

Pari kuukautta ennen noita dramaattisia hetkiä Eero Flankkila teki flunssan kourissa apteekkiin vierailun, jota hän ei unohda milloinkaan. Haapajärven apteekissa oli omilla asioillaan myös nuoremman polven hevosmies Hannu Siika-Aho.

”Hannu kertoi kaupitelleensa hevosiaan pois jo pidempään oman elämäntilanteensa muututtua. Hän kertoi kaupittelevansa sekä lämminveristä että suomenhevosta. Sitä suomenhevosta minä lupasin sitten lähteä katsomaan”, Flankkila kertoo.

Siitä hevosenkatsomisesta alkoi Flankkilan perheen ja silloin viisivuotiaan tamma Mokomanin yhteinen matka. Tuo taival on ollut tunteiden suuri vuoristorata, jonka alku oli silattu lempeällä vinoilulla. Flankkila sai kuulla hellää huomauttelua lähipiiriltään taluttaessaan kotitallin kovin pyöreänoloisen tulokkaan menestystamma Kensun seuraksi. ”Niska oli kuin oriilla. Erikoisennäköinen tamma, joka juoksi puoliepätasaista hölkkää, sellainenhan Moko tullessaan oli”, Flankkila muistelee.

Kensu 24,4a kilpaili kilpaurallaan kahdeksan kautta saavuttaen 135 startissaan kunnioitettavan statistiikan 16 voittoa ja 38 muuta totosijaa. Kensu ja Eero Flankkila tunnettiin maakunnissa valjakkona, joka oli paikalla pienemmissäkin ravitapahtumissa. Voittosummaksi Kensu juoksi 32 375 euroa. Jotain Kensun kanssa jäi kuitenkin kokematta.

”Kensun kanssa koetimme hankkia varsoja, mutta siinä ei valitettavasti onnistuttu. Mokomanissa minua kiinnosti suku. Ajattelin sitä ennen kaikkea siitostammaksi, mutta melkoinen juoksijahan pyöreän tamman sisältä löytyi”, Flankkila muistelee.

Suurin pyöreys Mokomanista hävisi kuitenkin sen parannellessa itseään edellä kerrotun onnettomuuden jäljiltä. Mokomani vietti aikansa tarhassa poskiaan ja sen myötä syömistä arastellen. Hevosen paino putosi isännän arvion mukaan lähes sata kiloa. Ajan myötä ruokahalu ja elämänhalu voittivat.

Flankkila odotti että hevonen oli täysin terve, ennen kuin se oli seuraavan kerran valjaissa. Hän tähdentää, ettei hevonen saa milloinkaan kokea kipua juostessaan. ”Sen jälkeen se kipu seuraa joka askeleella. Siksi hevosista ja varsinkaan tammoista ei milloinkaan tule juoksijoita kepillä opettamalla.”

Mokomanista tuli juoksija. Kun juoksijanura vihdoin pääsi alkuunsa tiesi koko ravimaakunta pian kertoa että ”Eero oli löytänyt taas juoksijan itselleen”. Syksyllä 2008 Mokomani voitti kaikki neljä starttiaan, joista kaksi oli Nuorten Sarjan lähtöjä. ”Mokomani juoksi ja minä istuin rattailla. Oli se helppoa hommaa”, Flankkila nauraa.

 

Mokomani 0815AL (3)

Mokomani ja se totisempi luonto. Kuva: Anu Leppänen

Menestys jatkui vuonna 2009. Vuoden kuudestatoista startista yhdeksän päättyi voittoon ja neljä kakkossijaan. Muissa kolmessa kisassa Mokomania vahvempia eivät olleet sen vastustajat, vaan omat laukat. ”Mokomanin askel oli sellaista, että raskas kenkä auttoi tamman ravaamisen alulle”, Flankkila muistelee.

Toukokuussa 2009 kirjoitettiin ennustus. Asialla oli metsuri ja armoitettu runoniekka Raimo Saarela Reisjärveltä.

”Haapajärven vappuraveista kun pääsin kotiin niin alkoi tekstiä tulla. Olinhan minä Mokomania seurannut koko sen uran ajan, mutta oli se niin hieno esitys. Mokomani laukkasi ja jäi, mutta kiersi sitten koko porukan ja voitti”, Saarela kertoo kronikkansa syntyvaiheista.

 

”Kuninkuusraveissakin tämä voi joskus olla
jos vain Eero-pojalla kestää polla.
Treenata sitä sopivasti
että kestää ehjänä sinne asti.
Niin ja ne kunkkareiden kolme matkaa
jos Mokomani kunnialla juosta jaksaa.
Seppele kaulaankin on mahdollista saada
kunhan ei ne juhlat sitten kaupungin
taloutta kaada.”

 

Kokonaisuudessaan yhdeksänsäkeinen ennusruno oli komea.

Mokomanin menestys jatkui vielä seitsenvuotiskaudella, kunnes kilpailukirjaan alkoi ilmestyä sijoitussarakkeeseen aiempaa suurempia numeroita. Hymynsä takana Flankkila näyttää muistavan myös kaikki kuulemansa maininnat siitä miten Mokomani olisi hiipumaan päin.

”Niin käy kaikilla hyvillä hevosilla. Jossain vaiheessa lähdöt tulevat niin paljon kovemmiksi, että kokeneemmat vain menevät edelle. Mutta nekin lähdöt täytyy ajaa, vaikkei kaikki sitä ymmärrä. Ei nämä hevoset kotona kehity.”

Koukistajajänne alkoi myös kiusata Mokomania. Flankkila kehuu vuolaasti eläinlääkäri Antti Helmisen kanssa tehtävää yhteistyötä. ”Viime vuosina ei ole tarvinnut jalkoja isommin hoitaa. Tänä vuonna kertaalleen Helätin-ajon jälkeen kesäkuussa hieman”, Flankkila kertoo ja pitää niin monille hevosihmisille tutun hiljaisen tauon. ”Aina kun hevosen terveydestä ryhtyy edes puhumaan niin pelkää, että saman tien jotain tapahtuu.”

 

Flankkila uskoo treenissä kolmen päivän jaksoihin. Ensimmäisenä päivänä ajetaan kevyesti ja rennosti. Toisena päivänä mennään jo aika paljon kovempaa ja kolmantena todella kovaa. ”Minä en usko, että hevosta saa juoksemaan kävelyttämällä. Kuntokäyrän nostaminen vaatii terävää harjoitusta. Mokomanin kohdalla sellaisten puute näkyi tänä keväänä, kun emme päässeet jäisten olosuhteiden takia treenaamaan totutulla tavalla.”

Flankkila ei aja radalla intervallia. ”Pää menee siinä liian kuumaksi.” Viritysvaiheessa hiitti on kaksiosainen, ensin mennään kaksi kilometriä reipasta ja sitten pidetään tauko. Sen jälkeen mennään kolme tai jopa kolme ja puoli kilometriä reipasta jälleen. Flankkila uskoo hevosten tarvitsevan vauhdikasta ajoa. ”Päätä kasvattaa kun mennään”. Flankkilan nyrkkisääntö hiittivauhdille on kymmenen sekuntia ennätysvauhdin päälle

Talvella kuntopohjaa luodaan 8–15 kilometrin mittaisilla lenkeillä. ”Onneksi on hyvät naapurit ja saadaan ajaa pelloilla. Metsässä Moko viihtyy hirmu hyvin, tuntuu ettei se metsässä ollessaan koe olevansa treenissä ollenkaan. Se seurailee luonnon tapahtumina kiinnostuneena ja virkeänä.” Kesällä Mokomania ajetaan vain radalla. Haapajärven ravirata on Flankkilalle ja Mokomanille kuin toinen koti, tosin hieman yksinäinen sellainen.

”Muistan ajat, jolloin radalla saattoi olla parikymmentä hevosta hiittaamassa. Nyt täytyy erikseen sopia kaverin kanssa, jos haluaa sinne jonkun tammaa piristämään.”
Flankkila aikoo jatkaa Mokomanin kilpailuttamista aktiivisesti. ”En usko kovin pitkiin taukoihin. Vanhemmilla hevosilla on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Pitkien taukojen jälkeen omien havaintojeni mukaan niitä huonoja päiviä alkaa olla enemmän.”

Flankkilalla on suomalaisille raviradoille toive, hän kaipaa enemmän tammalähtöjä. ”Tammalähdöt ovat vaikeita ja mielenkiintoisia veikattavia. Suomessa ei ole tälläkään hetkellä yhtään lämminveristä tai suomenhevostammaa, joka olisi täysin suoritusvarma.”

Mokomanin siitosura ei ole vielä mielessä. Ensi vuoden kunigatarkisasta on keskustelu yksi asia. ”Sanoin Kauhasen Jukka-Pekalle, että sinne ei lähdetä, jos hevonen ei ole kunnossa. Olisi väärin viedä sieltä paikka joltain toiselta hevoselta sillä tavalla.”

Haapajärven raviradalla on kuulas loppukesän iltapäivä. Radan keskiosassa harjoitetaan ratsua, muuten äänistä vastaavat vain muuttoa pohtivat linnut ja etäämpänä kulkevan maantien kulkijat. Eero ja Mokomani ovat molemmat hiljaa, tutussa puuhassa. Ketjut on taidettu pistää valjastuspaaluun kiinni ihan vieraita varten, silmänlumeeksi.

”Verikokeet tältä saa ottaa kopissa. Arjen askareissa tämä on maailman mukavin ja helpoin hevonen. Minä mietin aikanaan, että löytyykö tästä taistelijaa ollenkaan. Taisi miettiä joku muukin.” Eivät mieti enää.

Valjastettaessa Mokomani muistuttaa käytökseltään lähinnä suurikokoista rauhallista koiraa. Flankkila tuntuu ohjaavan hevosta lähinnä katseella, muutamilla sanoilla. Mokomani tietää mitä on tulossa ja pitää siitä. ”Tämä nauttii juoksemisesta, sen näkee joka kerta. Heti jos siinä tunteessa on pienikin häivä, tietää että nyt jokin tauti tekee tuloaan. Silläkin tavalla Moko on todella helppo valmennettava”.

Kun Mokomani siirtyy radalle, sen luonne muuttuu. Rennosta ja hyväntuulisesta tarkkailijasta tulee totinen toimen tamma. ”Kilpailuvietti on kova. Lähtötilanteessa tämä on edelleen kuin tuli ja leimaus. Muuten tämä on iän myötä rauhoittunut.”

Vaikka Haapajärven raviradalla ei ole hiittien aikana toisia hevosia, Mokomanista näkee, että se on tosissaan. Nopeat kierrokset tamma kulkee keskittyneesti ja halulla. Vaikka juoksuhaluja ja paineita jää harjoitusten jälkeen jäljelle, valjastuspaikalla on kohta jälleen käytökseltään rauhallisin tämän artikkelin kirjoittajan koskaan tapaama menestyshevonen.

Kuningatar Mokomanista tuli siksi, että se osasi olla Porin kilpailumatkalla ja kisapaikalla kuin kotonaan. ”Kun Mokomani oli ensimmäistä päivää Iisalmessa Kauhasilla, se oli jo iltaruualle täysin kotiutunut. Jukka-Pekka sitä oikein puhelimessa ihmetteli”, Flankkila muistelee.

Vastaus näihin taitoihin löytyy Mokomanin kolmannesta kodista Raahesta, Flankkiloiden Kati-tyttären perheen luota. Flankkiloiden lähtiessä matkoille Moko viedään Raaheen tyttären perheen luo hoitoon. Mokomani on kolmen sukupolven hevonen, myös paperilla.

”Sellainen ajatus tuli silloin, kun hevosen ostin. Ja kyllä siitä päätöksestä on ollut paljon iloa. Kuninkuusravien jälkeen saatiin laitettua lapsenlapsista nuorimmainen, viisivuotias Eino Kaino Aukusti myös papereille mukaan omistajaksi.”

Kati Salmelalla ja hänen miehellään Mikalla on ollut oma tärkeä osansa Mokomanin menestykseen.

”Raahessa on upea ravirata ja kertakaikkisen hienoa talkooporukkaa. Vävypoika käy siellä treenaamassa Mokomania aina, kun tamma on siellä.”

Raahen olosuhteet saavat Flankkilalta ylistystä. Hiittisuoran ja uittopaikan lisäksi alueelta löytyy lenkkeihin sopivia hiekkakankaita. ”Minä ihannoin raahelaisten talkooihmisten intoa ja kykyä saada asioita aikaiseksi. Olen hyvin kiitollinen”, Flankkila toteaa lähes hartain äänenpainoin.

Kati Salmela hieroo hevosen 3–5 viikon välein. Hän on hankkinut itselleen myös hevoshierojan koulutuksen. ”Ai että tamma nauttii hieronnasta, nestettä valuu sieraimista, kun se on niin onnellinen”.

Ilman kolmatta kotiaan Mokomani olisi tuskin ollut täysin valmis kuningatarkisaan. ”Raahessa hyppääminen on kasvattanut luonnetta. Kotona Mokomani on vieläkin hieman arka ja täällä se on aina yksin. Raahessa on muutama muu hevonen ja poni seurana. Niiden läsnä ollessa Moko on oikein päivystävä luonne”, Flankkila nauraa.

 

 

Kaustinen 8.8.2010 LŠhtš 6: Mokomani / Eero Flankkila.

Mokomani ja Eero Flankkila Kaustisilla 8.8.2010. Kuva: Elina Paavola

Flankkiloiden ja Mokomanin viime viikot ovat olleet yhtä juhlaa. Haapajärvellä ei ole nähty yhtä komeaa kansanjuhlaa sitten Mika Myllylän menestyksen päivien. Ravikuningattaren kunniaksi kajautettiin oikein kantaatit paikallisen kuoron voimin. Eero Flankkilalle hetki oli herkkä, hän laulaa itse samaisessa Haapalastut-kuorossa.

”Pääsivät yllättämään, en tiennyt asiasta mitään. Kyllä se oli hieno hetki.” Haapajärven juhlissa oli paikalla kuutisensataa onnittelijaa, mutta aikanaan ennustuksen kirjoittanut Raimo Saarelakin sai olla rauhallisin mielin. Talkoilla järjestetty tapahtuma ei kaatanut Haapajärven kaupungin taloutta.

Mokomani on kuningatartehtävissään käynyt esittäytymässä Vieremän raveissa ja omat juhlallisuudet on järjestetty myös Ylivieskassa. Viime lauantaina vuorossa oli kuninkaallinen vierailu Raahen raviradan harjoitusraveissa, missä Mokomani on jälleen juhlan kohteena. Eipä taideta edes keihäsmies Antti Ruuskaselle järjestää Suomessa yhtä monia juhlia.

”Kyllä tämä on ollut meidän hevosmaakunnalle iso juttu. Vaikea näitä on keskenään verrata, mutta samanlainen tunnelma näiltä seuduilta tulee mieleen vuodelta 1976, kun Riuskan-Tyttö voitti Oulussa Pohjola Grand Prixissä Vieterin ja siihen päälle Jixy vei voiton lämminveristen kilpailussa.”

Martti Törnvallin Riuskan-Tyttö oli kotoisin Kalajoelta ja legendaarinen Jixy oli valloittanut tuolloin jo koko Pohjanmaan sydämet.

Flankkiloiden ja Mokomanin suhdetta menestys ei ole muuttanut. ”Onhan se meille ja varsinkin Katille sellainen lellikalu ja tulee minunkin sitä aivan liikaa paapottua”, Eero Flankkila moittii itseään sydämellinen hymy huulillaan.

Totuus kuuluu lastenlasten suusta

“Mokomani ostettiin meille sen ollessa viisivuotias ja voi että me naurettiin papalle, kun hän oli mennyt ostamaan niin pyöreän ja hassun näköisen ’ponin’. Hauska yllätys oli myös kaikille, että se olisi meidän yhteinen hevonen!

Mokon hauskoja puolia alusta pitäen on ollut sen röhisevä hengitys kun se pelkää jotain, se on kuin joku possu. Viime vuosina Moko on kuitenkin aikuistunut, se osaa käyttäytyä sievästi ja nätisti mutta edelleen sen tullessa Raahen kotiin sen pitää näyttää ruunille ja poneille että kuningatar on saapunut kotiin. Mokomani on aina Raahessa ollessaan ollut meidän tallin pomo ja prinsessa, joten ravikuningattaruus ei varmaan sen asemia omassa mielessä muuttanut.

Meidän tallilla Raahessa Mokon ollessa hoitelemme sitä aina yhdessä, äiti hieroo, isä ajaa ja kaikki osallistuvat hoitamiseen. Moko on tosi tarkka ruoka-ajoista ja milloin pitää tapahtua mitäkin. Tamma osaa kyllä ilmoittaa huutamalla kuin ori, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan. Mokomanin toinen puoli on sitten leppoisa ja erittäin kiltti tamma. Hoitaa saisi vaikka päivän ja ei varmasti pistä pahakseen mistään. Hierontaa olen myös seurannut useasti ja siitä on varmasti hyötyä niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Itse olen ajanut Mokolla vain muutaman kerran yksin, kun tamma on sen verran kovasuinen, että pappa ei mielellään päästä yksin kyytiin. Radalla se onkin helpompi ja olen ajanut muutaman hiitinkin. Kyllähän se mahanpohjasta ottaa, kun kilpailusuuntaan kääntää. Toinen syy on se, että suurin osa treenistä tapahtuu Haapajärvellä jossa itse olen opiskelujen, töiden ja oman ratsuni vuoksi aika harvoin. Hauskoja muistoja meillä on kuitenkin esimerkiksi Match show-näyttelyt vuonna 2011 jossa minä menin narun nokassa ja Moko talutti minua. Ei sille mitään mahtanut kun mukana oli myös oma ratsuni josta Moko niin tykkäsi. Voitimme kuitenkin luokan ja itse olin yhtä hymyä.

Olen myös ratsastanut tammalla muutaman kerran ja aivan mukavasti se on toiminut.

Kaikin puolin Moko on ehkä erikoisin ja vaikeimmin ymmärrettävä hevonen, johon olen elämäni aikana tutustunut. Aivan mahtava persoona kylläkin, josta en olisi tosin ikinä uskonut ravikuningattareksi. Meille on se on kokon perheen yhteinen harrastus ja ennen kaikkea ystävä, jolla on kultainen sydän.”

Emmi Salmela
Mokomanin omistajia ovat Eero Flankklan lisäksi hänen lapsenlapsensa Eino, Selma, Severi ja Emmi Salmela