Mestaripelimannin ja ohjastajalegendan yhteinen polku

Huippulahjakkuus ei kehity tyhjiössä. Taitavuus versoo virtuositeetiksi ainoastaan oikeanlaisessa maaperässä. Sellaisessa ympäristössä, jossa luovuudelle annetaan tilaa sekä ammentaa perinteistä että kulkea kahleitta omia polkujaan.

Mestaripelimanni Konsta Jylhä oli kolmannen polven muusikko. Hän vietti lapsuutensa Kappelikankaan kahvilassa kuunnellen, säestäen ja myöhemmin jammaillen kokeneempien muusikoiden kanssa. Nuoren pojan annettiin vapaasti soittaa ja kokeilla omia taitojaan ja rajojaan kahvilan omistamilla instrumenteilla. Korvakuulolta ja vaistonvaraisesti omaksutusta viulunsoiton taidosta muodostui omintakeinen tyyli, joka liikuttaa kuulijoita edelleen.

Konsta Jylhän tavoin Jorma Kontion lahjakkuus kypsyi suvun perinnön ja kannustavan ympäristön lämmössä. Hänen hevoskauppiaana työskennellyt isänsä sekä opetti pojalleen omia hevosmiestaitojaan että rohkaisi häntä touhumaan erilaisten hevosten kanssa. Hyödyntämään opittua sekä oppimaan rajoitta ja rakkaudella uutta. Kontion ainutlaatuisessa ohjastustaidossa on paljon samaa kuin Jylhän kyvyssä monimutkaiseen, mutta samalla vaivattomaan jousenkäyttöön.

Ei ole kahta samanlaista huippumuusikkoa, eikä kahta samanlaista huippuohjastajaa. Epäsovinnaiset tekemisen tavat ja ratkaisut muuttuvat mestareiden käsissä tulkinnaksi vailla pakotettua menestyksen painetta, omaksi jäljittelemättömäksi tyyliksi. Sellaista käsien taitoa ei omaksuta oppikirjoja tankkaamalla, vaan pitkän omaksumisprosessin kautta. Elämällä.

Ajomiehet kuulevat kutsumuksen

Viuluvirtuoosi Konsta Jylhä oli myös ajomies. Hevosen sijaan hän ajoi työkseen kuorma-autoa neljän vuosikymmenen ajan. Ura alkoi jo koulupoikana, kauan ennen varsinaisen ajokortin hankkimista. Siinä iässä, jossa Jylhä huristeli rakennustarvikkeita menemään työmaille, Kontio sai kokeilla vossikan ajamista ympäri Oulua. Auton kyydissä vietettyjä yksinäisiä kilometrejä Kontiolle alkoi kertyä myöhemmin, kun ohjastajanammatti rupesi kuljettamaan häntä raviradoille ympäri Suomea ja myöhemmin maailmaa.

Jorma Kontio omistautui kutsumukselleen nuorena. Hän sai ajoluvan poikkeusluvalla jo 14-vuotiaana ja voitti saman ikäisenä ensimmäisen kolmen lähdön sarjansa. Konsta Jylhä keskittyi täysipäiväisesti musiikkiin vasta menetettyään työkykynsä sydänkohtauksen seurauksena 52-vuotiaana. Intohimo soittamiseen ja säveltämiseen paloi hänessä niin vahvana, että hän jatkoi sairaudestaan huolimatta aktiivisesti muusikonuralla vielä pitkään.

Samanlainen voimakas palo on Jorma Kontiossa. 60 vuotta täyttävä ohjastajalegenda ei osoita hidastumisen merkkejä sen enempää työtahdissaan, kuin hevosen perässä raviradoilla. Kutsumusammateissa ei tunneta eläkeikää, ne ovat onnellinen osa ihmistä.

Vaatimattomasti virtuoosit

"Kun kaustislaisena kulki maailmalla, kysyttiin kaikkialla, mitä Konstalle kuuluu", kirjoitti Heikki Laitinen Kansanmusiikki-lehdessä vuonna 1984. Konsta Jylhästä puhuttiin kuin vanhasta perhetutusta täysin riippumatta puhujan yhteiskunnallisesta asemasta tai siitä, oliko hän koskaan Jylhää tavannut. Mestaripelimannin avoimuus ja lämpimän tuttavallinen asenne sai ihmiset välittömästi pitämään häntä ystävänään.

Myös Jorma Kontiolla on samanlainen poikkeuksellinen kyky tulla toimeen kenen kanssa tahansa, täysin asemaan ja elämänkokemukseen katsomatta. Raviradoilla ja niiden liepeillä muistellaan myhäillen Jompen sutkauksia ja ihmisillä on hänestä ainoastaan hyvää sanottavaa.

Jorma Kontion kanssa keskustelleet tietävät, että ohjastaja kehuu suvereenisti muita, mutta on huono puhumaan itsestään. Kontion tavoin Konsta Jylhä tunnettiin miehenä, joka ei tuonut itseään mielellään esiin. Jylhälle myönnettiin Pro Finlandia -mitali, director musices -arvonimi ja kosolti muita tunnustuksia.  "Että ne lahjoo tämmöistä ukonrumilusta", oli hänen oma epäuskoinen kommenttinsa. Voi vain kuvitella, miten pilvenreunalla on punasteltu, kun hänestä tuli Jean Sibeliuksen lisäksi ainoa muusikko, jolle on järjestetty valtiolliset hautajaiset.

Nöyrästä käsityöläisasenteestaan huolimatta mestaripelimanni sopeutui jalustalla seisomiseen, sillä hän halusi edistää omalla työllään kansanmusiikin asemaa. Myös Jorma Kontio on saavuttanut kaiken, mutta säilyttänyt vaatimattomuutensa. Valitettavasti virallisen Suomen suhtautuminen Kontion saavutuksiin on ollut vähintään yhtä vaatimatonta.

Huippulahjakkuus ei synny tyhjiössä. Se vaatii ymmärryksen perinteestä, oikean kasvuympäristön ja poikkeuksellista luovuutta. Huippulahjakkuus on harvinaista ja suomalaisia on onnistanut - meillä on sekä Konsta Jylhä että Jorma Kontio. Ehkä olisi aika, että valtio tunnustaisi myös jälkimmäisen saavutukset. Vaikka arvonimet saisivat vastaanottajassa aikaan vaivaantunutta punastelua, ne olisivat olennainen askel lajin arvostuksen lisäämiseksi ja tulevien sukupolvien inspiroimiseksi.

Artikkeli on julkaistu Hevosurheilussa ensimmäisen kerran 7. elokuuta 2013 Jorma Kontio 60 v. -liitteessä