Mies joka elää vapaaherran elämää

Heikki Taipale satsaa raviurheiluun tosissaan, mutta kotimaan tilanne on saanut hänet keskittämään toimintaa länsinaapuriin.

Enköping on suomalaisille raviharrastajille tuttu ennen kaikkea Jorma Kontion nykyisenä kotipaikkana. Reilun puolen tunnin matkan päässä Tukholmasta olevaa kaupunkia mainostetaan sloganilla ”Ruotsin lähin kaupunki”, koska millään muulla ruotsalaisella kaupungilla ei ole yhtä monta kaupunkia 120 kilometrin säteellä. Tämä on yksi syy, miksi hollolalainen Heikki Taipale päätyi ostamaan 100 hehtaarin tilan juuri täältä.

”Monta paikkaa katsoin Tukholman lähistön joka puolelta”, Heikki Taipale kertoo. ”Ne olivat kaikki niin hirveän syrjäisiä. Tämä on sopivalla paikalla, moottoritielle on neljä kilometriä ja siitä pääsee minne vaan. Eikä Enköpingin viinakauppaan ole kuin kolme ja puoli kilometriä.”

Rintamakarkuriksi Taipale ei itseään koe.

”Paljon mieluummin tämän toteuttaisin Suomessa kuin Ruotsissa. Siteeni Ruotsiin ovat kuitenkin vain, että luin koulussa kolme lukukautta heidän kieltään ja sattuneesta syystä vielä niiden väliset kesätkin.”

Hän oli ehtinyt jo hankkia Hollolan Herralasta 60 hehtaarin tilan, joka nyt jää odottamaan parempia aikoja.

”Puuta hakattiin ja piti jo ruveta rakentamaan, mutta viime kesänä rupesin katselemaan ja ajattelemaan, että nyt tämä touhu näyttää siltä, että parempi ottaa siinä projektissa aikalisä. Ehkä sitä sitten joskus jatketaan. Vaikka puhutaan, että meneehän Ruotsissakin huonosti, niin vielä meillä on valovuosi eroa tänne.”

Iso mies hymähtää ja haroo keskiruotsalaisen tuulen sekoittamaa tukkaa. Nallekarhumaisen - mikä porilaislähtöiselle tietty sopii, karhu se on nallekarhukin - Taipaleen raskasluomisiin silmiin syntyy vaikeasti tulkittava ilme. Se kulkee jossakin huvittuneen ja ärtyneen välimaastossa. Sillä tuon nallekarhumaisuuden, rauhaisasti soljuvan puheenparren tai nuoruudesta asti lempinimenä kulkeneen Hössön ei pidä antaa hämätä.

Lurpahtavien silmien takana liikkuu ärhäköitäkin mietteitä. Pyöreästä miehestä löytyy myös kulmia.

”Suomen raviurheilun tilanne on nyt se, että jotain täytyisi tapahtua. Tämä on tietysti helppo sanoa, eikä minulla viisasten kiveä ole, mutta ihan ensimmäisenä täytyisi rakenteiden muuttua, että niitä päätöksiä pystyttäisiin edes tekemään.”

Taipale luettelee ristivetoa, joka kulkee suomalaisessa raviurheilussa. Sitä on hänen mukaansa liikaa amatöörien ja ammattilaisten välillä, suomenhevosten ja lämminveristen sekä tietenkin aluepolitiikassa.

”Isossa massassa kaikki heittelee omasta nurkastaan palloja. Niin ei voi jatkua, muuten odotetaan koska palkinnot kerätään kolehtihaavilla ja derbyvoittaja palkitaan vain kolmella hurraa-huudolla.”

Hän korostaa, ettei kolehtihaavi-idea ole edes hänen omansa, vaan surullista kyllä peräisin Hippoksen taannoisista puheenjohtajavaaleista.

”Vaikka niissä vaaleissa annettiin epämääräisten lupausten lisäksi opetusta kertotaulussa, ei minun järkeeni mene, että ongelmat poistuvat sillä, että jokainen hevosenomistaja pelaa viikoittain tietyn summan 75-peliä.”

Pitää tietää, kuka on laivan kapteeni. Nythän tämä on vähän kuin puna-armeijan hallintasysteemi, se ratkaisee kuka lujimpaa huutaa.

Heikki Taipale raviurheilun päätöksenteosta.

Taipale on ansioitunut yritysmaailmassa. Hän nosti taloushallinnon ohjelmia tekevän Passelin toimialansa huipulle ja myi vuonna 2011 koko yrityksen. Kauppa teki hänestä tuon vuoden veroäyrikuninkaan 34,2 miljoonan tuloilla.

”Enemmän pitäisi kopioida raviurheilun päättämiseen mallia yritysmaailmasta. Pitää olla hallitus, jolla on valta ja vastuu. Ei voi olla valtaa ilman vastuuta kuten nyt. Pitää tietää, kuka on laivan kapteeni. Nythän tämä on vähän kuin puna-armeijan hallintasysteemi, se ratkaisee kuka lujimpaa huutaa. Se menee niin, että toimitusjohtaja on velvollinen tekemään selkeän road mapin, mihin päin mennään ja jos hän ei sitä tee, niin vaihdetaan toimitusjohtajaa ja jos näin ei toimita, vaihdetaan hallitusta. Se on raadollista, mutta simppeliä ja totta.”

Taipale kokee, että alan toimijoilta puuttuu yhteinen selkeä maali.

”Ei yrityselämässä voisi olla tällaista. Joku sanoo, että hyvä kun on tasapuolista, mutta siitä ei tule kuin nahkaratkaisuja. Jos autoillaan ja ratissa oleva mies sanoo kääntävänsä oikealle, mutta kyydissä oleva vaimo vasemmalle, niin keskimääräisen ratkaisun tekeminen vie metsään.”

Hänen mielestään nyt on kovien ratkaisujen aika.

”Nyt niitä tehdäänkin, kun paikalle on saapunut sellainen konsultti, joka niitä laittaa tekemään. Sen nimi on pakko. Se on sellainen konsultti, joka järjestää asioita. Jostain radoista joudutaan ehkä luopumaan, päiviä joudutaan vähentämään ja asioita pitää pystyä priorisoimaan hyvin tarkkaan.”

Raviammattilaisuuden loppuminen Suomesta on Taipaleen mielestä suuri uhkakuva tällä hetkellä.

”Amatöörit pyörittävät tätä hommaa ja pitävät sen pystyssä, mutta jos tätä mennään ihan amatööripohjalta, niin ei sekään mikään suuri ratkaisu ole. Ammattimainen toiminta on nyt katkolla. Jos pelattaisiin shakkia, niin se olisi nyt shakki ja viimeisiä siirtoja pitäisi tehdä, ettei tule mattia. Ja niiden siirtojen pitää olla aika radikaaleja.”

”Viisi valmentajaa on jo kysynyt, vuokraanko täältä karsinoita. Se kertoo jo paljon.”

Rickeby on vanhaa viikinkialuetta. Kun astelemme orilaitumelle, Taipale esittelee matkalla monia kiviä, joissa on toista tuhatta vuotta sitten tehtyjä riimukirjoituksia. Yhteensä tilalta löytyy 43 suojeltua kohdetta.

Orilaitumelta löytyvät tilan ensimmäiset asukit, viisi vuotiasta orivarsaa, joista Juha Siirtonen on ottanut vastuun. Taipale ja Siirtonen ovat nuoruuden tuttuja jo lähes 40 vuoden takaa.

”Sinänsä huvittavaa, että tehdään nyt yhteistyötä juuri Ruotsissa”, Taipale naurahtaa. ”Tämä maa oli meillä nuoruuden yhteinen pilailun aihe.”

Siirtonen on raviurheilun kosmopoliitteja, joka on työskennellyt Yhdysvalloissa, Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa. Viimeiset kuusi vuotta hän on asunut perheensä kanssa Ruotsissa ja työskenteli ennen Taipaleelle siirtymistään Björn Röcklingerin lukuun.

”Tämä helpottaa perhe-elämää paljon, kun Heikki osti tämän paikan vain kuuden kilometrin päästä kotoani”, Siirtonen kiittää. ”Röcklingerille kulkemiseen meni tunti suuntaansa.”

Varsakaarti kokoontuu kaksikon ympärille ja miehet ovat selvästi tyytyväisiä esitellessään yksilöitä. Omat kehunsa ansaitsevat Secret Journey ja Sultan Journey.

”Otin eilen iltahämärissä tuossa terassilla lasillisen viiniä ja katsoin kun oriit juoksivat laitumella”, Taipale pohjustaa. ”Pakko oli lähteä katsomaan, mitkä kaksi menivät ravia edellä, kun muut tulivat täyttä laukkaa perässä. Siinä oli nämä kaksi donatohanoverilaista.”

”Heikki soitti myöhään illalla ja ihmettelin mikä nyt on hätänä”, Siirtonen hymähtää. ”Hän tohkeili näistä ja minä sanoin, että hyvä kun sinäkin huomasit. Olin ajatellut, etten puhu Heikille omista ajatuksistani mitään.”

Taipale on ollut pelissä mukana 40 vuotta ja tuntee kuitenkin alan realiteetit.

”Sitähän ei tiedä tuleeko näistä mitään, mutta kiva niiden menoa nyt on katsoa”, hän kokee. ”Se on minulle jo yksi tämän homman suola.”

Oriinkekkulien lisäksi pari saman ikäistä tammaa on jo tilan laitumilla sekä jälkimmäisiä tyyräävä Taipaleen vanha sotaratsu, yhdeksänvuotias Bianca Journey. Siitostammaksi moninkertaisesta 75-voittajasta ei ole, sillä siltä puuttuu munasarjat.

”Sillä on nyt oma hommansa, jonka se on ottanut erittäin hyvin. Se pitää kersanttina varsoille jöötä. Siinä se on hyvä, ei se rupea niitä kiusaamaan, vahtii vaan.”

Kolme latvialaista työmiestä naputtelevat vasaraansa täyttä päivää valmistellessaan valmennuskeskusta tosi toimiin ensi syksyksi. Valmistumassa on 25 karsinan talli, muutamia ulkokarsinoita ja pari pihattoa.

”Siitostammat ovat muualla. Kun varsat vieroitetaan, ne tulevat pihattoon ja siitä lähdetään. Sitten niitä katsellaan tilanteen mukaan, mikä kilpailee täältä ja mikä menee mihinkin. Myyntivarsoja ei ruveta kasvattamaan ja tarkoitus on tulla kilpahevosista omavaraiseksi. Tottakai niitä myydään sitä myöten pois, jos rupeaa näyttämään, ettei kyseessä ole jonkinmoinen ikäluokkahevonen, sellainen oikea hevonen. En halua pitää sellaista mikä juoksee 13,0 ja tienaa muutaman kympin rahaa.”

Ajopaikkojen tärkeyttä Taipale korostaa. Tilalla on aiemmin ollut pientä ravitoimintaa amatööripohjalta ja sen jäljiltä on hiittisuora, jota parannellaan.

”Sen lisäksi tulee 1300 metrin rata ja muita ajolenkkejä riittävästi.”

Äkkiä tuumaten omiin kasvatteihin pohjautuvan monikymmenpäisen ravitallin perustaminen kuulostaa jokseenkin huikealta ajatukselta.

”Mulla on kohtuullinen matikkapää, eikä tätä voi niin paljon itselleen valehdella, että voisi kuvitella pyörittävänsä tätä taloudellisesti kannattavasti. Joku sairaus tämä on, mutta huonompiakin vaihtoehtoja tässä maailmassa on kuluttaa rahojaan. Oli mulla hevosia silloinkin, kun olin aivan pers’ auki. Aina niiden kanssa jotenkin vänklättiin. Niin kauan tässä ei ole mitään ongelmaa, kun se kulutettu raha on vielä kivaa hävitä. Ettei se ahdista.”

Taipale korostaa, ettei hänen juttunsa ole ostaa valmista kilpahevosta.

”Minua kiehtoo se, että pystyy itse kasvattamaan hevosen alusta alkaen ja miettimään sen kanssa etenemistä. Elitloppet- ja Prix d’Amerique -voittajaa tässä yritetään, eikä se todennäköisesti onnistu, mutta yrittämättä se ei ainakaan onnistu.”

Sitä suurta voittajaansa Taipale pyrkii kasvattamaan parhaiksi kokemistaan aineksista.

”Ei se ole pelkkää sattumaa, että mulla on seitsemän tammaa Muscles Yankeesta ja neljä Pine Chipista. Olen yrittänyt keräillä sellaisia, joiden emän puolen tuotannoista löytyy täydellisiä huippuhevosia. Jos tamma on jonkun huippuhevosen täyssisko, niin hyvä, mutta sillähän ei taas ole mitään väliä, jos joku siitosori on jonkun täysveli. Tanskalaiset kokeili pirusti niiden kanssa ja tulokset voi nähdä.”

Tammoja valitessaan Taipale raakkaa suoralta kädeltä ääripään kokoiset.

”Alle 150-senttistä, enkä toisaalta 175-senttistä ota, vaikka se olisi minkä sukuinen.”

Harrisburgin huutokauppa on se tapahtuma, jossa Taipale mieluiten uudistaa tammakantaansa.

”Hyvä jos tammalla on omia suorituksia, mutta ei ne välttämättömiä ole. Amerikan systeemi on kuitenkin niin kahjo. Niitä ruuvataan kaksivuotiaana kauheisiin vauhteihin, niin usein siinä sattuu jotain. Maaliskuussa ne ajelee kaksivuotiailla vielä samaa vauhtia kuin suomalaiset, mutta näihin aikoihin kun lähdöt alkaa, niin mennään jo aika haipakkaa. Se on säälimätöntä touhua. Minun silmin ne kilpahommelit eivät ole ihan fiksuja, mutta Amerikan myyntihomma on selkeää. Menee huutokauppaan ja nostaa kättään ylös.”

Tämän hetken suosikkioriita Taipaleelle ovat Donato Hanover, Muscle Mass ja Muscle Hill.

”Ja vanha Muscles Yankee vieläkin. Myös Scarlet Knight tekee vuodesta toiseen huippujälkeläisiä. Yankee Glidesta tykkään kovasti, sitä ei vaan saa siirtona. Toivottavasti löydän huipputamman, joka kantaa Yankee Glidesta. Siitä voisi maksaa vaikka vähän ylihintaa.”

Hevosurheilun vierailu Taipaleen Enköpingin tilalle tapahtui päivän Elitloppetin jälkeen. Mies oli fiiliksissä voittajasta.

”Timoko on ollut suurimpia suosikkejani. Olen ollut Prix d’Ameriquessa Timoko-huivi kaulassa ja pelannut matkan hinnan siihen. Kun sen näkee juoksevan, niin menee kylmät väreet pitkin selkäpiitä.”
Hän siemennytti viime vuonna viisi tammaa Timokolla, mutta vain yksi jäi tiineeksi.

”Ehkä sen kanssa on vähän, niin kuin Mack Lobellin ja Express Riden kanssa, että se alkaa saamaan kantavaksi kun kilpaileminen lopetetaan.”

Etsiessään tilaa Taipale katsasti kymmeniä paikkoja myös Ranskassa. Se on hänelle maailman raviurheilun ykköspaikka, mutta tiedostaa sinne sisään pääsemisen haastavaksi.

”Meinaan joka tapauksessa ostaa muutaman Ranskassa syntyneen ja jättää ne sinne treeniin, kyllä se pitää nähdä.”

Vaikka Taipale paljon pohtiikin ravipolitiikkaa, hän jäi sen vaikutuspaikalta pois, kun ei jatkanut toista vuotta sitten Jokimaan johtokunnassa.

”Mitään negatiivista siellä olemisessa ei ollut, mutta tuntui, ettei raviradalla ole mitään oikeasti päätettävää. Ravirata voi päättää mikä munkkipossun hinnaksi tulee, mutta se on siinä. Raviradan hallitus on kuriositeetti, niin kuin K-kaupan pitäjä. Oikeudet on riisuttu.”

Hän toimi useamman vuoden myös kotiratansa suurimman kilpailun, Suur-Hollolan, pääyhteistyökumppanina. Samaan aikaan Passeli oli näkyvästi mukana MTV3:n F1-lähetyksissä.

”Olivathan ne ihan eri atmosfääreissä. Kolme viikkoa puolen minuutin mainospätkiä ennen kymmenen uutisia samalla rahalla kuin Passelin Suur-Hollolan sponssaus. Mitä luulet, kumpi tuo yritykselle enemmän näkyvyyttä?”

Tajua markkinoinnin voimaan Taipaleella riittää. Aromipesä oli hänen ensimmäinen varsinainen menestystuotteensa ja monen mieleen on jäänyt varmasti sen runsas televisionäkyvyys. Samalla tyylillä hän lähetti Passelin hurjaan nousuun, puoli tuntia Reijo Salmisen esittelemää talousohjelman erinomaisuutta Ostoskanavalla sai monen tekemään ostopäätöksen. Ravien markkinointia mies ei kaikilta osin kokemuksensa pohjalta ymmärrä.

”Jos me unohdetaan hevonen markkinoinnista, niin yhtenä päivänä nettiin tulee peli, joka pyyhkäisee toton kokonaan kumoon. Entä se 75-markkinointi, että ne alkavat myöhään ja ihmiset voivat marketteihin mennessään pelata. Väitän, ettei marketeissa monta euroa pelata. Eihän suurin osa myyjistä osaa käyttää edes konetta. Kaikkeahan pystyy myymään, mutta myynnin kulut ei saa olla tuloja suuremmat. Jos esimerkiksi menot lipunmyynnistä ovat isommat kuin lipunmyyntitulot, niin eikö homma ole aika harmittavaa. Minulta 75-ravit ovat jääneet, mulla on sosiaalista elämää lauantai-iltaisin. Alkamisajankohtaan on ihan varmasti joku syy, minä en vaan ole vielä sitä ymmärtänyt. Se ei ainakaan ole, että pelattaisiin enemmän.”

Hän näkee 75-pelin pelien kuninkaana, joka Suomessa on laitettu narrin rooliin. Hän kokee, että ruotsalaisten suhtautuminen nk. robottipelaamiseen on oikea.

”Raviurheilu on aika monen kymmenentuhannen harrastus ja joillekin toimeentulokin. Pelinjärjestäjällä on kultainen kuningasidea tehdä niin, kuinka kymmenen peliriippuvaista haluaa. Heidän toimiensa mukaan ohjataan kaikkia alan ihmisiä. Ennen Helsingissä korttimiehet pelasivat Tornin alakerrassa. Aina joku pärjäsi aikansa hienosti, mutta kohta toi juna uuden nuoremman kaverin jostain Oulusta ja vanha korttimies meni poikki. Ei korttimiestä ikinä omalla rahalla multiin saatu, kyllä ne kunnallisesti haudattiin. Pelimies menee aina poikki. On todella riskialtista olla muutaman pelaajan varassa. Ne katkeaa, rupeaa ryyppäämään tai vaihtaa peliä, niin siinä sitä ollaan.”

Taipale ei puhu raviurheilun ongelmista räksyttääkseen, vaan koska laji on hänelle rakas ja hän on huolissaan sen tulevaisuudesta.

”Serkkupoika kysyi minulta mitä hienoa siinä on, kun hevoset juoksee ympyrää ja ulkona myydään makkaraa. Mutta kyllä tässä vaan on, tämä antaa ihmiselle uskomattomia tunnekokemuksia.”