Pieni mies, mutta silti hirmu suuri - Rolf Hogbrand
Jokaisella elämänalalla on kulttihenkilönsä. Henkilö, joka on jäänyt elämään enemmän ihmisten mieliin ja tarinoihin, kuin alan historiasta kertovien kirjojen lehdille. Raviurheilullakin on omansa ja heistä ehdoton ykkönen on Rolf Hogbrand.
Puolitoistametrisen ja suomea voimakkaan vieraalla aksentilla puhuneen Hogbrandin lempinimi Raaka-Rolle päästää mielikuvat helposti aivan väärään suuntaan. Jokainen Rolfin kanssa toiminut haastateltu kertoo kuin yhdestä suusta, ettei se suinkaan kerro miehen luonteesta tai hevosten kohtelusta.
”Mukavampaa ja hevosystävällisempää miestä ei ole”, Teivon alkuaikoina Hogbrandin työnantajana ollut Jorma Kontio korostaa. ”Luonnonlapsi ja hevosten kanssa luonnonlahjakkuus.”
Lempinimen alkuperä onkin aivan muualla. Sen antoi Pertti Livisti, jonka vanhemmilla Kalevilla ja Hilkalla Hogbrand työskenteli 70-luvun alussa.
”Rolle tykkäsi syödä raakaa lihaa”, Pertti Livisti hymähtää. ”Siitä se liikanimi tuli. Ja oli hän sillä tavalla raakakin, mutta vain itselleen, että piikitteli hevosten neulalla itseään reiteen B-vitamiinia, että oli pirteänä. Sitten oli puoli jalkaa turvoksissa.”
B-vitamiini auttoi nimenomaan krapulapäivinä, mutta Hogbrandin alkoholinkäyttö ei aina ollut runsasta, vaikka monet niin luulevat. Niihin juttuihin vaikuttaa varmasti osaltaan Kokemäen kaksipäiväisissä kesällä vuonna 1973 saatu puolen vuoden kilpailukiellon alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta - edellisenä päivänä hän oli ajanut Louisella SE-ajan.
”Ainakin meillä ollessa hän joi vähemmän, kuin keskimääräinen normaali suomalainen mies”, kuittaa Jari Mäki, joka oli isänsä Pentin omistamalla King-Tallilla Hogbrandin työpari.
Samaa mieltä on Haiharan Ravitallin isäntä Mikael Lehtinen, jolla Hogbrand työskenteli useampaankin otteeseen.
”Kertaakaan hän ei ollut meillä tallilla juovuksissa”, Lehtinen korostaa. ”Rolf oli vaan niin omanlaisensa, että ehkä jotkut kuvittelivat hänen vesiselvänäkin olevan humalassa. Eikä hän mikään pöhlökään ollut, mutta tykkäsi piruuttaan tehdä pikku jäynää. Ei kukaan voinut koskaan olla hänelle kuitenkaan niistä vihainen.”
Tätä pikkupiruilua hän harrasti myös ravikilpailuissa.
”Välillä hän keskittyi startissa enemmän ärsyttämään muita, kuin itse ajamiseen”, Pertti Livisti naurahtaa. ”Huuteli eteen ja taakse.”
Kuuluisin huutelutapaus sattui Lahden vanhalla radalla 70-luvun puolivälissä. Hogbrand oli viimeiseen kaarteeseen tultaessa Sumgaitin kanssa pussissa ja hän rupesi huutamaan; ”apua, apua, varokaa, ohja poikki, ohja poikki.” Kun toiset varoivat ja väistelivät, lasketteli Hogbrand syntynyttä väylää Sumgaitin ykköseksi - ehjin ohjin.
Tempaukset saivat miehen tuomareiden silmätikuksi, jopa siinä määrin, että lehdistö otti siihen kantaa. Ilta-Sanomat kirjoitti 31.10.1977: ”Rolf Hogbrandtin (sic) rikkeitä on aina rangaistu rankimmalla kädellä ja seurauksena on yleensä Suomen Hippos joutunut tarkastamaan sääntöjään. Paha-poika Rolle taitaa olla erittäin tärkeä Suomen Hippoksen sääntöjen kehitykselle.”
Allekirjoittanut todisti Hogbrandin suhdetta tuomaristoon Teivon tallikaarteessa V5-päivänä, jolloin ratkaistiin vuoden 1978 suomenhevosten Kriterium.
Hogbrand jäi V5-suosikki Leslie Å:lla toiseksi ja lähdön voitti Kauko Yli-Korhosen suuryllättäjä Light Riki. Kun Hogbrand tuli hevosella pois radalta, kiikutettiin hänelle radiopuhelin, josta kuului suora kysymys tornista; ”onko sulla pelit kiinni?”. Hogbrand vastasi naurulla ja sanoi vain: ”ei menny kovempa”.Miehen runsas totopelaaminen olikin yleisessä tiedossa, mikä tietysti aiheutti tuollaisia epäilyksiä. Jo 1960-luvulla hän osti Suomesta totovoitoilla 27 000 markkaa maksaneen venäläisori Cestin, jolla menestyi Ruotsin avoimissa lähdöissä. Cest tuli Kyösti Keskiseltä ja jotakin Hogbrandin huumorintajusta kertoo, että hänen itse kasvattamansa Cestin varsa sai nimen Köysti.
Rolf Hogbrandista kiertää monenlaista, osin ristiriitaista tietoa. Jo pelkästään oikea nimi on hivenen hakusessa. Aikalaiset käyttivät tasapuolisesti versioita Hogbrand ja Hogbrandt. Hogbrandin pitkäaikainen tyttöystävä ja kihlattu Minna Meginness (os. Nousiainen) sanoo, ettei lopun t:tä tarvita ja uskotaan häntä.
Nimestä kulkee vielä yksi versio, mutta se on Hogbrandin itse piruuttaan liikkeelle laittama. Pohjois-Ruotsista, Luulajasta, lähtöisin olevaa Hogbrandia kutsuttiin kotimaassaan Lappeniksi – Lappalaiseksi. Niinpä hän on Suomessa kertonut olevansa alkuperäiseltä nimeltään Kalevi Lappalainen. Joihinkin se meni täydestä.
Tarkkaa tietoa ei ole, miksi Luulajan pojasta tuli hevosmies, mutta siitä on loppumattomasti todistuksia, että sellaiseksi hänet luoja alun pitäen tarkoitti.
”Aivan ilmiömäinen ja synnynnäinen hevosten käsittelijä”, Erik Skutnabb korostaa. Skutnabb tutustui Hogbrandiin 60-luvulla ja Rolf oli hänellä Käpylässä töissäkin.
”Ja aivan pelkäämätön”, ’Nappi’ jatkaa. ”Jopa niille rajoille, että oliko miehellä ollenkaan itsesuojeluvaistoa. Ei ollut sellaista potkuria, ettei hän olisi ajanut, eikä sellaista hevosta, ettei olisi hypännyt selkään. Sitä enemmän hän vaan tykkäsi, mitä vaikeampi hevonen.”
Ruotsissa Hogbrand työskenteli nuorukaisena ainakin Gunnar ja Sören Nordinilla sekä Olle Anderssonilla. Viimeksi mainitun tallille majoittui loviisalaisen Harry Stenbergin kuulu Fredrik ensimmäisellä – mutta ei viimeisellä – Solvallan reissullaan.
Fredrik ja Harry Stenberg Solvallan valloittajina. Mukana Rolf Hogbrand.
Kolmevuotias Fredrik löi 31.8.1967 sensaatiomaisesti ikäluokan Ruotsin ykkösen Rikitikitavin Skandinavian ennätyksellä 22,6kp, ja tutuksi tullut Anderssonin tallipoika Hogbrand hyppäsi voittajaesittelyynkin aisalle. Tästä alkoi tuttavuus, joka johti siihen, että Hogbrand lähti seuraavana vuonna Fredrikin hoitajaksi, kun ori kutsuttiin Moskovan Rauhanajoon. Sieltä palattuaan hän jäi Suomeen.
Syyksi intoon jäädä Suomeen kerrotaan joko asevelvollisuuden tai rattijuopumustuomion pakoilun. Kuinka vain, pakoilu ei ilmeisesti onnistunut loppumattomiin.
”Rolle näki painajaisia linnassa olosta”, Jari Mäki kertoo. ”Kertoi, että hänellä oli siellä aina nälkä, kun isommat karjut söivät kaiken, ja hänelle jäi vain paleltuneita perunoita.”
Rolf Hogbrand oli rauhaton sielu ja vaihtoi tallia ja jopa maata tiheään tahtiin. Hän ei ollut mikään hevosten rakentaja, siihen hänen kärsivällisyytensä ei riittänyt, mutta vanhoille hevosille koitti usein Hogbrandin käsissä aivan uusi kevät.
Siihen aikaan valmennus usein ymmärrettiin mahdollisimman pitkäksi hölkkälenkiksi ja aikalaiset puhuivat Hogbrandin valmennusmetodeista ihmetellen, ja jopa naureskellen. Nykytiedoilla ajatellen mies oli vain edellä aikaansa.
”Yhdelläkään hevosella ei kotona koskaan ajettu”, Jari Mäki kertoo. ”Kahdelle hevoselle laitettiin satula selkään ja toiset hevoset vielä riimunvarresta perään.”
”Ensin kävelytettiin metsässä, sitten sopivassa paikassa päästettiin perähevonen irti ja laskettiin kiitoa niin paljon kuin hevosista lähti. Sitten naarattiin perähevonen taas mukaan ja lähdettiin kävelemään ihan umpimetsään. Hevoset tulivat tietysti paineeseen, mutta umpimetsässä ne eivät päässeet koheltamaan. Tämä toistettiin kaksi, joskus kolme kertaa.”
Hogbrandille valmentajana Käpylä Grand Prix -voiton tuonut Speedy Prophet oli toimimaton, eikä lähtenyt yksin edes tallin pihasta pois.
”Se vain seistä jöpötti ja jos erehdyit käskemään, niin suuttui. Mutta tamman perässä sekin meni kiitolaukkaa ja möyrysi mennessään. Joskus kun Rolle laittoi Speedyn samalle laitumelle kymmenen tamman kanssa, niin kyllä ori sai liikettä. Se painoi muna pitkällä karkuun, kun tammat jahtasivat vihaisina takaa.”
Speedy Prophet ja Hannu Rantavaara Käpylä GP:n voittajina, aisalla keikkuu valmentaja Hogbrand.
Hevosia pidettiinkin isolla laitumella suurissa ryhmissä. Niiden liikkuminen varmistettiin ajamalla niitä takaa mopedilla tai kiinnittämällä häntään peltipurkkeja kolisemaan. Joka ilta Hogbrand ja Mäki hieroivat hevosia ja pliistrasivat niitä jodipliisterillä – Rolfin kädet olivat lähes poikkeuksetta keltaruskeat.
Siihen maailmanaikaan tiukka obersekki oli enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta Hogbrand pyrki ajamaan kilpaa mahdollisimman löysällä sekillä – tai ilman. Kärryinä hän halusi käyttää aikansa jenkkikärrymallia, Falconeita. Niitä ei koskaan valjastettu aisalenkkeihin, vaan niiden päälle. Näin saatiin mahdollisimman suuri takapaino.
Näillä metodeilla Hogbrand ajoi King-Tallille melko arkisilla hevosilla vuonna 1977 29 voittoa (voittoprosentti 22). Hogbrand siirtyi vielä Otto Keväänrannalle Kurikkaan, mutta kun kihlattu Minna muutti vuonna 1979 töihin Ruotsiin, lähti Rolf perässä – eikä enää palannut Suomeen.
Vielä viimeisen vuosikymmenensä Rolf Hogbrand työskenteli eri talleilla, ainakin Bo W. Takterilla. Hogbrand menehtyi sairauskohtaukseen Malmössä 80-luvun lopulla. Pieni mies lähti, mutta suuret tarinat jäivät.
Kihlattunsa perheen vieraskirjaan hän jätti nimensä. Juuri sillä sivulla sattuu olemaan katkelma Aale Tynniä: ”Tien alussa lähdin taivasta tavoittamaan vaan ensin täytyi syvästi löytää maa. Kehä kiertyy umpeen – alkusuuntaan samaan nyt saanko tavoittaa?”
