Rakkaus raviurheiluun ajaa Timo Nurmosta eteenpäin

Artikkeli on 16.9.2011 julkaistu Kuukauden henkilö.

Timo Nurmos on vuosituhannen näkyvimpiä pohjoismaisia ravivalmentajia. Suuret voitot eivät ole jähmettäneet miestä aloilleen. Päinvastoin, isonkin voiton hetkellä hän suuntaa katseensa jo eteenpäin.

Torstaipäivä Fitunan tilalla, Nynäshamnin Sorundan kylässä, on Timo Nurmoksen mukaan rauhallinen päivä - sopiva haastattelun ajankohdaksi.
Kuitenkin hevoset tulevat ja menevät jatkuvalla syötöllä, kengitysseppä lyö jo yhdeksän aikaan ties kuinka monetta kenkään, hammastenhoitaja tarkastaa suita ja eläinlääkäri Jukka Houttu on saapunut tutkimaan hevosia kuukausittaiselle kolmen päivän vierailulleen.
Eikä tässä vielä toki kaikki, samanaikaisesti aitaa rakennetaan, treeniratoja kunnostetaan, rehuja siirrellään ja kaikkea muuta.
”Ison tallin pitämisessä on 15 asiaa jotka pitää hallita”, Nurmos huomauttaa. ”Treenaaminen on vain yksi asia. Moni ajattelee valmentajaksi ryhtyessään, että mä tässä treenailen hevosia omissa oloissani ja käyn sitten ajelemassa niillä vähän kilpaa ja se on siinä. Mutta tämä on kaukana siitä.”
Nurmos sanoo, että toki kaiken keskipisteenä on hevonen.
”Kun pikkupoikana rupesin tähän hommaan, niin lähtökohta oli, että tykkäsin hevosista ja luonnosta ja tämmösistä asioista. En ole lähtenyt tähän kilpailun tai rahan takia, vaan hevosten kautta vaikka kilpailuluontoinen olenkin. Hevosen tuoksu on ollut mulle positiivinen asia pienestä pitäen, kaikkihan ei voi sen hajua edes sietää.”
”Tykkään treenaamisesta, mutta harvoin nautiskelen hevosen rattailla. Mietiskelen sitä hevosta aina huonoimman kannalta, en koskaan ajattele vaan, että tämäpä menee hyvin. Koska ei ne koskaan mene sataprosenttisesti. Aina jossain on parannettavaa, kun se pieninkin asia pitää parantaa.”
Hän kuvailee itseään harkitsevaksi, mutta päättäväiseksi.
”Tässä lajissa ei selviä helpolla, mutta en mä sitä ole pyytänytkään. Olen sen luontoinen, että haluankin mennä vaikeamman kautta. Tämä on henkisesti kovaa hommaa. Siihen on tottunut, että on katastrofi päällä koko ajan. Katastrofi on raaka sana, mutta siitä jokainen ymmärtää mitä tarkoitan. Tämä on koko ajan vaikeuksien voittamista.”

Nurmoksella on 25 työntekijää ja puolitoista sataa hevosta. Hän tekee itse niille hiitti- ja eläinlääkärilistat.
”Mulla on 20 vuoden päiväkirjat on tallessa. Täältä näen esimerkiksi millä balanssilla hevoset ovat juosseet kilpaa, millä kengillä ja millä vehkeillä. Koska ja miten niitä on treenattu, ja niin edelleen. Tosin harvoin minun tarvii niitä taakse päin kelailla, mulla on hyvä muisti. Muistan kaikkien treenissä olevien balanssit ja päävehkeet. Ei mitään ongelmaa.”
Nurmos vakuuttaa, että hänelle on helppoa hallita näinkin suuren hevoslauman yksilölliset tarpeet.
”Ajan treeniä koko ajan ja lämmitän itse hevosia paljon raveissa. Ja kuskeilta saa palautetta.”
Stig H. Johanssonista kerrotaan, että hän muistaa hevosten sekkien pituudetkin reiälleen, pystyykö Timo vastaavaan?
”No sillä nyt on niin pitkät sekit...”

”Elämää pitää ajatella vähän laajemmalta kantilta - filosofisesti”
Timo Nurmos ei valita kiireitään tai paineitaan, hän vain toteaa ne faktoina ja korostaa tämän elämäntyylin olevan hänen omaa valintaansa.
”Oravanpyörä pyörii, mutta ihmisen pitää välillä pysähtyä ja mietiskellä maailman asioita. Minä mietin näitä paljon filosofisesti. Uskon, että se on minulla vahvuus. Monesti vaan mennään ja touhutaan, eikä ajatella asioita kokonaisvaltaisesti. Elämää pitää ajatella vähän laajemmalta kantilta - filosofisesti.”
Nurmos kertoo kulttuurin auttavan häntä löytämään uusia näkökulmia myös raviurheiluun. Hän valittelee, ettei kirjallisuudelle jää juuri aikaa, mutta Tukholman maratonillekin vienyt juoksuharrastus tuo apua tähän.
”Siinä saa hyvin tyhjennettyä pään kun lähtee metsään lenkille. Kuuntelen usein äänikirjaa juostessa, nyt on menossa Dan Brownin Kadonnut symboli. Aloitin juoksemisen viisi - kuusi vuotta sitten. Olen treenannut ikäni hevosia, en itseäni, mutta tämä on raskas laji ja halusin, että pysyn kunnossa.”
Juokseminen - jota toista vuotta sitten tehty polvileikkaus hieman hillitsee - on vienyt miehen siinä määrin, että suunnitelmissa on jossain vaiheessa New Yorkin maraton.
”Se siintelee tavoitteena. Sama se on hevostouhussa, että pitää olla päämäärä, niin jaksaa touhuta sen eteen.”
Kulttuurinnälkä ei toki pelkillä juoksulenkeillä tyydyty.
”Kyllä melkein käyn teatterissa tai museossa aina Suomessa käydessäni. Museot pysäyttävät. Me jotka täällä tänä päivänä eletään, luullaan, että ennen ei ollut mitään, eikä tulevaisuudessa ole mitään. Että tämä on ainoa oikea aika ja me ollaan ainoita oikeita ihmisiä.”
”Ei se näin voi olla. Ihmisiä on elänyt ennenkin ja varmasti yhtä onnellisina tai onnellisempina kuin tänä päivänä eletään. On pärjätty ilman kännyköitä ja tietokoneita. Ei tämä ole se ainoa oikea aika.”

Maailman tapahtumien ja muiden urheilulajien - jalkapallo ykkösenä ja siinä seurana Manchester United - seuraaminen ovat kiinteä osa Nurmoksen raviurheilun ulkopuolista maailmaa.
”Politiikkaakin seuraan, vaikken ole puoluepoliittinen. Hyvin tarkkaan katson suomalaisetkin vaalikeskustelut. Tietysti vielä kun hevoshomman kautta on tullut politiikkoja tutuksi molemmista maista, Suomesta ja Ruotsista, niin mukava katsella kun tuntee kaverin. Soini sanoi viimeksi Vermossa, että ei olla me Timot helpolla tähän päästy.”
Joskus hän irrottautuu ympyröistään lomalle, mutta hevoset tahtovat seurata sielläkin.
”Kesän isoihin kisoihin pitää skarpata koko ajan ja kun viimeiset on syksyllä ohi, niin kyllä siinä on takki aika tyhjä. Monena vuonna olen hulluuksissani lähtenyt sitten syksyn Amerikan huutokauppoihin. Onhan se kuitenkin erilaista kuin tässä arkisessa rutiinissa pyöriminen. Viime talvena kävin Thaimaassa, mutta ei se ollut minun paikkani. Tapasihan siellä sentään päivittäin hevosihmisiä.”
”Ja niin se on, että vaikka keskellä yötä herää, niin hevonen on heti mielessä. Sillä lailla tämä homma on koko ajan päällä.”

”Välillä puhaltaa pillillä peli poikki”
Nurmoksen puheesta välittyy selkeän yksinkertainen syy miksi hän on raviurheilussa mukana. Se on rakkaus lajiin.
”Eihän hienompaa lajia ole, vaikka otat minkä vaan jalkapallosta jääkiekkoon tai golfiin. Tämän voi aloittaa nuorena tai vanhana. Tässä ei periaatteessa ole ikärajoja. Kilpaakin voit ajaa 16-vuotiaasta yli seitsemänkymppiseksi. Naiset ja miehet, ammatiksi tai harrastukseksi.”
”Tässä ollaan luonnon kanssa tekemisissä, eläimen kanssa tekemisissä. Tai voi vaikka tutkia vain sukuja, mutta moniko on tutkinut Usain Boltin isän tai emän sukua. Ja mukana on vielä alku ja loppu. Varsan tulo ja hevosesta luopuminen. Syntymä ja kuolema. Raviurheiluun tulee koko elämän kirjo.”
Hän ihmettelee miksi lajin sisäpiiri ei tunnu arvostavan omaa lajiaan.
”Kun tämä on niin hieno laji, niin minua harmittaa, että monilla lajin ihmisillä ei ole muuta kuin negatiivista sanottavaa. Se harmittaa lajin puolesta. Tämä on kuitenkin vapaaehtoista ja tämän voi lopettaa jos tämä on niin hankalaa ja vaikeaa.”
”Raviurheiluun pitää saada positiivisuutta. Jos sä menet johonkin spinningiin ja siellä on vetäjä joka on, että hohhoi pojat, ei tästä tule mitään. Tulee hikikin, eiköhän juoda ensin vähän mehua. Ja eiköhän me lähdetä tänään vähän aikaisemmin kotiin. Ei tätä jaksa, menen itsekseni lämmittämään saunaa.”
”On pikkusen eri asia kun tulee ihminen joka sanoo, että pojat, eikö tämä ole hienoa hommaa. Painetaan vähän yliaikaa kun tämähän on mukavampaa kuin mikään muu. En väitä, että olen täydellinen tai maailman positiivisin ihminen. Jos joku on itselleen vihainen, niin se olen minä, mutta en minä sitä muihin pura.”
”Tämä elämä on kuitenkin lahjaksi saatu ja se pitäisi koittaa elää niin, että kaikkien kanssa menisi mahdollisimman hienosti. Olisi hienompaa elää positiivisesti ja nauraa. Eläisi pidempäänkin. Negatiivisuudessa menee hirveä määrä energiaa hukkaan, kun pitää kitistä ja vittuilla.”
”Joillakin kollegoilla - täällä maassa ja Suomessa - menee puheissa koko ajan päin persettä. En minä jaksaisi tehdä tätä työtä jos tämä on niin huonoa ja hankalaa hommaa. Niitä juttuja ei ole mukava kuunnella tai lueskella. Te toimittajat lähdette vielä siihen mukaan. Oikein haette skandaaleita tai, että joku keksii sanoa jotain negatiivista. Ihmiset haluaa sitä ja te vielä ruokitte.”
Timo pohtii onko tämä vallitsevan ajan hengen tulos vai lajin ominaispiirre.
”En tiedä onko jonkun koirahomman tai autourheilun sisäpiiri näin negatiivinen omalle lajilleen.”

Nurmoksen mielestä tekniikka on mennyt nopeammin mitä ihmisten järki on pysynyt mukana. Hän näkee internetin keskustelupalstat tästä oireena.
”Ihmiset pystyvät nimettöminä kirjoittelemaan kaiken maailman juttuja. Onhan se hirveää jos ei ole sen vertaa selkärankaa, että pystyy sanomaan mielipidettä omalla nimellään. Kyllä on aika pehmeällä pohjalla elämä jos mistään muusta et saa kiksejä, kuin jollain olemattomalla nettiin kirjoittelulla.”
”Kaikkien aktiivien pitää muistaa, että tämä on yhteistä hommaa. Treenareiden, toimittajien, pelureiden ja kaikkien lajin ympärillä olevien. Että tähän on vapaaehtoisesti alettu ja tehty se mielenkiinnosta lajiin. Harva kai tähän on ryhtynyt, että mä menen töihin ja tulen sieltä pois niin kuin tehtaalla kävisin.”
Hänen mielestään jokaisen alan toimijan olisi kohdallaan syytä välillä puhaltaa pillillä peli poikki ja pysähtyä miettimään miksi yleensä on tässä lajissa mukana.
”Jos pannaan seitsemänvuotiaat pojat pelaamaan jalkapalloa ja heille on määritelty paikat; sinä olet maalivahtia, sinä vasen laitahyökkääjä ja niin edelleen. Mutta sitten kun pannaan pallo peliin, niin siellä on 20 kaveria yhdessä nurkassa - koko helkatin sakki - missä se pallo on. Kukaan ei tiedä enää omaa paikkaansa, hyvä ettei oma maalivahtikin ole siellä hyökkäyspään nurkassa.”
”Silloin pitää panna peli poikki ja jokaisen pitää miettiä olenko oikealla paikalla. Miten minä olen täällä oikean laitahyökkääjän paikalla vaikka minun pitäisi olla vasen puolustaja. Hevoshommissa pitäisi samalla lailla puhaltaa pilliin ja pysähtyä. Miettiä minkä takia Hippos on olemassa, minkä takia ravirata. Minkä takia niitä hevosia treenataan. Kelle tätä homma tehdään. Minkä takia minä tätä teen.”
”On menty vähän samalla tavalla kuin juniorijalkapallossa, että kaikki on vaan rynnänneet sen pallon perään. Ei ole pidetty oikeita paikkoja.”

”Ei olisi Seabiscuit voittanut Derbyä”
Timo Nurmoksen menestys on ollut huimaa. Hän uskoo, että osa siitä on tullut silkalla päämäärätietoisuudella.
”Laji kuin laji, niin pitää olla kilpailupäätä. Et sä pärjää, ellei sulla ole halua pärjätä. Tulin tänne sillä päällä, että en tyydy vähään. Että lataan ja satsaan tähän hommaan tosissaan. Sama se on hevosella, ellei sillä ole kilpailupäätä, niin sillä voi voittaa onnella joskus kolmannesta sisältä, mutta vähiin ne ykköset jäävät.”
Loput menestysreseptistä voisi yksinkertaistaa lahjakkuudeksi ja vuosien rutiinin mukanaan tuomaksi osaamiseksi.
”Hevoshomman pitää olla hyppysissä, sen pitää tulla selkärangasta. Tämä on tunteella pelaamista. Kun hevonen ei puhu mitään, niin se pitää tuntea ohjista mitä se haluaa sanoa. Se on kuin kaksi ihmistä, jotka molemmat ovat kuuromykkiä. Heidän pitää vaan oppia elämään ja kommunikoimaan keskenään. Se on sama kun ihminen on hevosen kanssa, ei sen kanssa puhuta ja keskustella.”
”Sen tilanne pitää vaan tietää sen elämisestä. Eleistä, tavoista, miten se syö, sen rutiineista. Sitä pitää lukea.”
Sitkeä usko ja väite on, että Nurmoksessa treenataan hevosia kovaa.
”Eiköhän trendi ole se, että treenataan vähemmän, mutta oikein. Mitä kovempaa treenaat, sen huonommin pärjäät. Ei tätä kaikki hallitse ja se olisikin helppoa jos se pärjäisi parhaiten joka treenaisi koviten ja eniten.”
”Ei Pitkämäen treeneissä taida kukaan pysyä mukana, mutta keppi ei vaan lennä. Silloin treenaaminen on mennyt kaikista eniten hevosillakin pieleen kun on treenannut liikaa. Sellainen voi vielä pärjätä joka valmentaa vähemmän ja rauhallisesti. Silloin hevonen tulee starttien kautta kuntoon. Mutta kun treenaat liian kovaa, menee hevoset rikki tai eivät saa itsestään mitään irti.”
Nurmos korostaa, että hevosten valmentaminen on kääntynyt entistä enemmän urheilufysiologian suuntaan.
”Aina sanotaan, että hyvä hevonen tekee hyvän treenarin, mutta kyllä mä voin sen verran sanoa, että jos nyt treenaisin kuin 20 vuotta sitten, niin ei mulla olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä. Ei olisi Seabiscuit voittanut Derbyä vaikka huippuhevonen onkin. Treenaaminen ja ruokinta ovat menneet niin valtavasti eteenpäin.Tämä on nykyään huippu-urheilua.”.
”Rehuanalyysit ovat muuttaneet ruokintaa. Voi suunnitella tarkkaan mitä annetaan. Meillä pohjana on heinä, sille tehdään analyysi ja sen mukaan lasketaan muu ruokinta. Erilaisia hevosia ruokitaan erilailla, niin kuin erilaisia hevosia treenataankin erilailla.”
”Hyvä hevonen heti alkuun voi viedä miehen harhaan. Ei jaksa syventyä alaan tarkemmin. Opetella sen hienouksia, kun ajattelee, että tämä on helppoa. Sellaiset ihmiset kyllä katoavatkin alalta aika äkkiä.”

Kaikessa Nurmos palaa kuitenkin samaan teemaan; lopulta homman pitää vain olla selkärangassa ja hyppysissä.
”En voi yht’äkkiä jollekin sanoa, että kun teet näin ja näin, niin silloin onnistuu. Siinä pitää olla mukana ajamassa ja tuntemassa sitä hevosta. Ei toiselle voi delegoida sellaista asiaa. Se on vaan siellä selkärangassa.”
”Näissä meidän paikoissa on joskus hevosilta otettu kaiken maailman testit, maitohappo ja muut. Olen käyttänyt pulssimittaria ja pulssia on katsottu ennen ja jälkeen harjoituksen. Nykyään tiedän nämä paikat jo niin hyvin, että kun ajan hevosella, niin tunnen jäikö tälle varaa vai ei. Pitääkö ajaa enemmän vai lopettaa tähän. ”
”Pulssin katson siitä miten hevonen hengittää. Kun tähän tulee rutiini, sen näkee siitä.”
Jos on treenaus muuttunut, niin on mieskin sen mukana.
”On tässä oma luonne muuttunut. Sitä ei ole enää niin ehdoton, että näin sen täytyy olla. Ei kaikki ole enää suoraan niin musta-valkoista, voi ajatella asiaa useammalta kantilta. Esimerkiksi derbyhommissa olin onnellisempi hevosten taustajoukkojen puolesta, kuin itseni. Kasvattajien, hoitajien, omistajien, niiden jotka ovat siellä taustalla.”
”Kun pääsee viikonlopun aikana kolmen tällaisen kisan voittajakehään, niin siinä näkee monenlaista ihmistä, monenlaista tunnetta. Nyt tällaisia asioita pystyy käsittelemään, mutta kun voittaa ensimmäisiä isompia kisoja, niin sitä ei muista mitään mitä siellä tapahtui.”

Nurmosta moni pitää kylmänä kun hän ei näytä liiemmin innostuvan isoistakaan voitoista, mutta se on osa hänen tietoista strategiaansa.
”En ole sillai tyytyväinen koskaan. Sitä ajattelee, että ei tämä ollut tässä. Että sitä haluaa vielä vaan eteenpäin. Jos ei osaa voittaa, niin tämä homma ei pyöri eteenpäin. Jäät siihen tai taannut. Huipulla on yhtä vaikea pysyä kuin sinne päästä.”
Entä tappiot?
”Silloin tietysti harmittaa jos jää sellainen mieli, että olisin voinut jotain tehdä itse eri tavalla - koitan kyllä kaikkeni, ettei niin käy. Tappio on helppo käsitellä kun tiedän, että olen itse tehnyt parhaani. Olen perusteellinen ja teen valmistelutyöt niin hyvin, ettei mulla ole mitään ongelmaa silloin hävitä. Oli se sitten pieni tai iso kisa.”
”Ulospäin voin näyttää tilanteen mukaan onnelliselta tai murtuneelta, mutta siinä vaiheessa asia on jo omassa päässä käsitelty.”