Kriteriumin finaalissa Target Hoss piti Boulder Classicon kurissa ja juoksi SE-ajan 15,6a / 2600 metriä. Kuva Juhani Länsiluoto.
Kriteriumin finaalissa Target Hoss piti Boulder Classicon kurissa ja juoksi SE-ajan 15,6a / 2600 metriä. Kuva Juhani Länsiluoto.

Target Hoss suuriin saappaisiin

Target Hoss viettää lomapäiviä loistavan Kriteriumvoittonsa jälkeen. ”Ja sen kyllä huomaa”, hoitaja Vilja Paunonen vakuuttaa Timo Nurmoksen suurella 120 hevosen valmennustilalla Ruotsin Fitunassa lähellä Tukholmaa.

Hevosurheilu kuuli Target Hossista ensimmäisen kerran tavallaan ennen kuin sitä oli olemassakaan. HU oli tekemässä kriteriumvoittaja Funky Ridestä Kuukauden hevonen -juttua, kun Tuomas Korvenoja kertoi ’hieman siivonneensa juuri nurkkia’ eli myyneensä tallista neljä hevosta Esa Lahtiselle.
Ingmanien tamma Celebration Ride siirtyi näin neljän kauppahevosen joukossa Lahtiselle. Tamma oli astutettu Tanskassa Muscles Yankeella ja Lahtinen myi kantavan tamman edelleen Hanna ja Hannu Härmälälle. ”Pyysin, etteivät he myisi varsaa mahaan kenellekään ennen kuin olen nähnyt syntyneen varsan.”
Näin tehtiin. Lahtinen näki Target Hossin kuukauden ikäisenä. Ja osti sen.
”Se oli Härmälässä, mutta 1-vuotiaana otimme sen Paattisiin omaan talliimme ja opetimme sen.”
”Sehän oli juoksija, sen näki heti. Ja iloinen varsa.”
Elämä vei Lahtisen takaisin Amerikan mantereelle, nyt Kanadaan, jonne Target Hosskin sai luvan lähteä.
”Mikäs ruljanssi se nyt on? Hevosen rahti maksoi sen 5000 dollaria ja maksoin tamman heti kaikkiin jenkkien suurkilpailuihin 500 dollarin alkumaksulla.”
Hevosella meni uudessa kotimaassa kaikki valoisasti kunnes yhtenä päivänä se löytyi tarhasta jalka verta vuotavana. ”Vieläkään en tiedä mitä sille oli tapahtunut. Oikeasta etusesta iho oli revennyt niin, että luut vain näkyivät. Onneksi sain lähistöllä sattumalla olleen eläinlääkärin kiinni ja hän ompeli heti haavan kiinni. 15 tikkiä. Ja jalka parani täysin.”
Target Hoss aloitti kilpailemisen talvella tammikuussa Kanadassa. ”Radat olivat kovia, talvi oli täällä paljon kovempi kuin Suomessa”, Lahtinen kertoi keskiviikkona puhelimessa kesken Harrisburgin huutokauppamatkaansa.
Target Hoss kilpaili vanhempia hevosia vastaan Riina Rekilän ajamana. Se voitti kolmesti, mutta avauskilpailussaan se jäi toiseksi. ”Se oudoksui keinovaloja ja jäi alussa liikaa puolen mailin radalla. Se teki siinä parhaan juoksunsa Kanadassa, mutta ei aivan tavoittanut voittajaa.”
Jatkossa Target Hoss tavoitti pian uudet omistajat. Timo Nurmos oli nähnyt tamman pikkuvarsana kahdestikin Suomessa Härmälöiden tilalla ja hän oli tykännyt varsasta. Muuta ei enää tarvittu, kun hän näki netistä tamman juoksut, jotka olivat Lahtisen mukaan paljon vaativampia kuin mihin samanikäiset joutuvat Pohjoismaissa samaan aikaan.
Nurmos osti Target Hossin, maksoi nyt puolestaan sen rahdin Eurooppaan ja ryhtyi kauppaamaan varsaa eteenpäin.
”Meillä oli tuttu kimppa Axel Laukon ympäriltä, jonka pohjalta uusi kimppakin sai nopeasti muotonsa”, Nurmos kertoo.
”Ei se mikään halpa ollut, hyväsukuinen ja hyvin uransa siellä aloittanut. Mutta sehän on suhteellista. Nyt ajateltuna se oli halpa.”
Target Hoss saapui Ruotsiin Nurmoksen suureen 120 hevosen valmennuskeskukseen viime keväänä. Aikaa kuitenkin kului paljon ennen kuin tammalla voitiin aloittaa täysipainoinen valmennus.
”Kanadan sieni”, Nurmos nimeää ihosairauden tamman takajaloissa ykskantaan. Sen parantamiseen kului aikaa.
Ja kun siitä päästiin oli tallissa kiertänyt flunssa tarttunut Target Hossiinkin. Kurkun kuntoon saaminen vaati useamman lääkekuurin.
”Halusin että hevonen on sataprosenttisesti terve ennen kuin aloitimme valmennuksen”, Nurmos kertaa.
Kesä oli siis pitkällä kun voitiin ajatella ensimmäistä kilpailua.

”Matsaus meni juuri nappiin”

”Jälkikäteen ajateltuna oli hyvä vaan, ettei tarvinnut ajaa Tammakriteriumia. Siihen olisi joutunut valmistautumaan vähän kiireessä.”
”Eikä siihen varmaan olisi koskaan ilmoitettukaan, jos ei kilpailu olisi ollut Kriteriumiin maksetuille.”
Target Hoss ei saanut kilpailla Tammakriteriumissa, koska siltä puuttui volttilähtönä juostu koelähtö. Tamma oli kilpaillut Kanadassa jo kuitenkin tammikuussa voittotuloksen 15,9a, joten lienee kyse aikansa eläneestä säännöstä?
”Tyhmiä sääntöjähän tuollaiset ovat hevosella, joka on jo kilpaillut. On varmaan muitakin sääntöjä joita pitäisi ajanmukaistaa, mutta meitä se ei haitannut.”
”Kun valmistautumisaika jäi lyhyeksi, ajattelin tähdätä vain Kriteriumiin, koska kuntokin voi lopahtaa äkkiä.”
”Ajattelin, että kun saadaan Kriterium kotiin, niin kausi on sen jälkeen helppo lopettaa.Iltaravit eivät sen jälkeen houkuta.”
Miten tiukille sitten meni päästä huippukuntoon syys-lokakuuksi Kriteriumiin, jos kerran Tammakriterium olisi tullut elokuussa liian aikaisin?
”Hyvinhän me onnistuttiin, matsaus meni juuri nappiin.”
”Kunnon ajoitukset sattuivat onnistumaan tällä kertaa hyvin.”

”Työ on treenausta enemmän kuin ennen”

Ylipäätään, lähestytäänkö raviurheilussa enemmän laukkaurheilua, jossa nuorilla hevosilla startataan vuosi vuodelta vähemmän ja vähemmän ennen suuria ikäluokkakilpailuja? Esimerkiksi Target Hossille Suomen Kriteriumin finaali oli uran kahdeksas kilpailu ja Petri Salmelan Brutus Sund juoksi Ruotsin Kriteriumin finaalissa viidennen kilpailunsa?
”Vaikea sanoa yleisesti, joillakin voi olla ongelmiakin syynä vähiin startteihin. Target Hossillakin olisi varmaan ajettu enemmän kilpaa, jos se olisi ollut täysin terve.”
”Mutta kyllähän varsat pystyy treenaamaan nykyään kuntoon, vaikka ei ajaisi yhtään lähtöä. Tietenkin lähdöt vievät erilailla eteenpäin varsinkin nuoria hevosia, ne tarvitsevat rutiinia.”
”Nykyään pystyy hevosia treenaamaan ihan erilailla, kun on omat radat ja suorat.”
”On ehkä vanhanaikaista, että ajetaan paljon startteja. Tietenkään kaikilla ei ole ratoja ja suoria kotona.
”Meilläkin tämä työ on nykyisin enemmän treenaamista kuin ennen. Monelle hevosmiehelle raviurheilu oli takavuosina enemmän harrastelua raveissa ja välillä käytiin metsissä vain hölköttelemässä hevosella.”
”Nykyään taso on niin kova ja lähdöt ovat jo niin isoja, että kaikki satsaava treenaamiseen.”
”Se on sama kaikissa lajeissa, yleisurheilussakin. Kaikissa lajeissa treenaaminen menee eteenpäin. On kyse jo niin isoista rahoista, kaikki ovat vuosikausia satsanneet ja taso kovenee kaiken aikaa.”

Tamma kukisti oriit Kriteriumissa

Esa Lahtinen ei haikaillut USA:n suurkilpailusuunnitelmiensa perään, kun hän myi Target Hossin takaisin Suomeen. ”Minähän elän kaupalla”, hän toteaa ja lisää: ”mutta minulle oli kyllä yllätys, että tamma kukistaa kaikki oriitkin Kriteriumissa!”
Entä Timo Nurmos, missä vaiheessa sinulle varmistui, että Target Hoss pärjää oriita vastaan?
”Vaikeahan sitä on sanoa ennen kuin ne hevoset näyttävät sen itsekin, mutta juoksihan se Ruotsissa periaatteessa normaaleja lähtöjä oriita ja vanhempia hevosia vastaan, yksi tammalähtö taisi olla ennen Kriteriumia. Mutta se sai kilttejä lähtöjä.”
”Ei se kertaakaan mennyt väsyksiin, ei edes Kriteriumissa.”
”Siinä mielessä vuosi meni hyvin sen kanssa, kaikki startit mitä se täälläkin voitti, se tuli voimissaan maaliin. Ei tarvinnut avata korvia kertaakaan.”
Jorma Kontio on ajanut Target Hossin kaikki Euroopan kilpailut. ”Kriteriumissa ajettiin alkukiihdytys kilpaa ja samoin lopussa 200 metriä, kun Boulder Classico yritti hyökkäystä. En edes ehtinyt avata korvia, ajoin vain voittoon”, hän huomauttaa.
”Tietysti Passionate Kempin saappaisiin astuminen on paljon sanottu, mutta mielestäni Target Hossilla on siihen kaikki mahdollisuudet. Se on osoittanut nopeutensa ja kykynsä kaikilla matkoilla”, Jorma Kontio esittää arvionsa aidosti Target Hossista innostuneena.
”Ensi vuonna Target Hoss tullaan näkemään monta kertaa Suomessa”, Nurmos lupaa. ”Kriteriumin jälkeen ajettiin kuntoa alas, nyt se ottaa vähän aikaan lunkisti, sitten alkaa valmistautuminen 4-vuotiskauteen.”
”Aluksi ajetaan peruskuntoa, pohjia, kova treenikausi on edessä silläkin”, Nurmos lupaa. ”Nelivuotiskaudella niiden pitää kehittyä lapsesta aikuisten sarjoihin. Derbyn aikaan niiden pitää olla jo aikuisten mitoissa.”
”Sittenhän huippuhevoset eivät enää hirveästi kehity. Hevoset saavat hitusen lisää rutiinia, kun ne kääntyvät viiden ikään.”
Fitunan valmennuskeskuksella Nurmoksella on käytössään hyvät mäkiset maastot. ”Täällä pystyy treenaamaan monia systeemejä käyttäen”, hän myöntää  tyytyväisenä. ”Olen ollut seitsemisen vuotta Ruotsissa valmentajana ja koko ajana tässä samassa paikassa.”
Yli 2000 hehtaarin kartanon omistaa Tukholman kaupungin. Nurmos on vuokrannut omat tallinsa Peter Karlssonilta, joka kasvattaa tilan toisissa talleissa Farming-ravureitaan. Niiden valmennuksesta vastaa Pasi Aikio.

Vilja Paunosen tarkassa hoidossa

”Tosi reipas se oli, kun oltiin ensimmäistä kertaa poissa kotoa”, hoitaja Vilja Paunonen hymähtää kriteriumreissuista Suomeen. Target Hoss teki matkat kahdestaan hoitajansa kanssa.
”Se on aina vähän jännittänyt autossa menoa ja ravipaikalla oloa. Se vähän tärisee ja hikoilee, mutta kyllä se oppii siihenkin koko ajan. Karsinnoissa olimme vierastallissa ja finaalissa Ari-Pekka Pakkasen tallissa.”
”Yölaivassakin se viihtyi, oli syönyt ja juonut aina kaiken.”
Vilja Paunonen on yksi Timo Nurmoksen 20 työntekijästä. Hän on ollut Fitunassa töissä viisi vuotta. Sulkavalta hevoskipinän ratsastusharrastuksen ja paikalliskilpailuista saanut Vilja innostui jatkossa ravureista ja montésta, jossa hän on pärjännyt huippuprosentein. Hevosenhoitajan työt alkoivat Juha Kortekallion tallilla.
”Nykyään monté on jäänyt taka-alalle, joka on tavallaan harmi. Starttaan enää Solvallassa, koska muiden töiden päälle on aikaa vievää lähteä muualle kilpailemaan”, tänä vuonna 11 kertaa kilpaillut Vilja toteaa.
Nurmoksen tallissa hevosia ajetaan suurissa rykelmissä kolme rinnan. HU:n vieraillessa hiittilistaan oli merkitty yhdeksän vähintään kuuden hevosen ryhmää, joissakin oli yhdeksänkin hevosta yhtä aikaa.
Vilja Paunonen ajaa Target Hossilla usein harjoitukset, toisinaan rattaille istuu valmentaja itse. ”Hirmu kiltti ja hieno ajaa, ei paina eikä potki.”
Sanoit Target Hossin aloittaneen loman, onko se itse tajunnut vielä sen alkamista, Vilja?
”Todellakin on. Se on paljon rauhallisempi ja rentoutuneempi nyt kun kriteriumkiireet ovat takana. Se vai syö ja ulkoilee tarhassa. Näin tehdään seuraavat kolme viikkoa.”
”Target Hoss on ollut aina hyvä syömään. Sillä on aina nälkä kun on ruoka-ajat. Kauraa, heinää ja Kraftin Groov täysrehua katoaa ruokakupista.”
Viljan mukaan Target Hoss on kiltti hoitaa ja käsitellä, mutta ”kauhean tarkka päivärutiineistaan. Ne eivät saa mennä sekaisin. Tammaa hermostuttaa, jos se ei pääse tarhasta ajallaan tai vastaavasti tallista ulos ajallaan.”
Miten se osoittaa hermostumisen? ”Se vetää herneen nenään, minä sen huomaan, ei välttämättä muut, jotka eivät sitä tunne.”
”Se on kovapäinen, vaikka kotitallissa tuntuisi, että sillä ei ole omaa päätä ollenkaan. Kun se juoksee kilpaa niin huomaa, että sillä on oma tahto ja päättäväinen luonne.”
”Mittasimme sen juuri. Se on 160 senttiä edestä ja 160 takaa. Hyvän kokoinen, lihaksikas, muttei liian iso.”
Kriteriumfinaalissa Target Hoss juoksi ilman kaikkia kenkiä, muuten on kilpailuihin otettu vain etukengät pois.
Nurmoksen 120 hevosen kengitysvastuun hoitaa suomalainen Kalle Itkonen, joka on ollut pitkään töissä Ruotsissa Veijo Heiskasella, mutta asui välillä Suomessa. Hänellä käy ruuhka-apuna ruotsalaiskengittäjä.
Kengitystyö käy selän päälle, miten jaksat näin suuren määrän kanssa? ”Koko ajan pitää treenata omaa kroppaani, jotta pysyn kengityskunnossa. Jos viikonkin laiskottelee treeneistä, niin sen huomaa selässä heti”, Kalle Itkonen kuvailee.
”Mutta ei tämä mikään ennätysmäärä ole, Tarrinmaan Petri kengittää vielä enemmän Stig H Johanssonilla”, Itkonen huomauttaa viedessään Sahara Dynamiten Breeders’ Crown finaalin kilpailukenkiä Nurmoksen toimistoon. ”Timo haluaa säästää aina suurten voittojen kengät.”
Suuressa tallissa paitsi kengitetään jatkuvasti, nähdään usein eläinlääkärikin. Suomesta Jukka Houttu vierailee Fitunassa kerran kuussa. Enköpingissä omaa klinikkaa pitävä eläinlääkäri Nicolas Dimitri käy tarkastamassa ja hoitamassa ravureita lähes kerran viikossa.
”Näin on päästy hyviin tuloksiin. Usein käyvän Nicolas Dimitrin kanssa Timo pystyy niin paljon sopimaan ja kertomaan mikä on Timon mielestä kulloinkin parasta”, Target Hossin hoitaja Vilja Paunonen näkee.
Dimitri hoitaa hevosia myös IRAP-seerumihoidoin, joista kerrottiin hiljattain lehdessämme (HU 24.10.). ”Olen hoitanut menetelmällä 1,5 vuotta ja olen saanut paljon kokemusta Timon isolla tallilla. Se on erittäin hyvä nivelensisäinen hoitomuoto tietyissä tilanteissa, mutta ei sekään kaikissa vaihtoehdoissa”, Dimitri muotoili pikakommenttinsa kesken hoitopraktiikkansa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi