Tulevaisuuden kuski menestyy jo nyt

Tämä on Hevosurheilun ensimmäinen lähikuvajuttu Santtu Raitalasta. Se julkaistaan nyt tuhannennen voiton kunniaksi uudelleen.

PIHTIPUDAS. Santtu Raitala on pitkästä aikaa todellinen nuori ohjastajalupaus.

Raviurheilumme 1970 - 80-lukujen nousukiito toi esiin niin kovia ukkoja, että samat - tänä päivänä viisi - kuusikymppiset - naamat ovat hallitsevia nimiä edelleen. Akseli Lahtinen ja Mika Forss ovat pystyneet 2000-luvulla tekemään nousun kärkiohjastajiin, mutta kummankaan kohdalla nuori lupaus ei ehkä ole ollut oikea kuvaus. Lahtinen oli nousunsa aikaan kolmikymppinen ja Forss vielä puolenkymmentä vuotta vanhempi, molemmat jo silloin rautaisia ravialan ammattilaisia.

Pihtiputaalainen, viime viikolla 19-vuotta täyttänyt Santtu Raitala sen sijaan kantaa nuoren lupauksen titteliä kunnialla. Huipulle on toki vielä matkaa, mutta hänen ohjasotteissaan on sellaista tatsia, joka auttaa Santtua tuon taipaleen käymään. Ehkä sinne tiukimpaan kärkeen saakka. Nuoren miehen ajotehtävät ovat tänä vuonna lisääntyneet huimasti ja hän on vastannut huutoon 29 ykkösellä ja 12 voittoprosentilla. Santtu tuntee kotiutuneensa hyvin vanhempien kettujen joukkoon.

”Mitään syrjimistä en ole huomannut, Raitala kokee. ”Kaikki ovat olleet positiivisellä mielellä. Ei kukaan kiinnitä huomiota nuoruuteeni. Ei ole ollut sellaista henkeä, jos vaikka jonkun kanssa on kilvoiteltu samasta paikasta, että toinen on meinannut, että kyllähän tuo poikanen kumminkin periksi antaa.” ”Muiden ohjastajien kanssa ei tarvi olla kavereita, mutta ei kenenkään kanssa saa vihoissaankaan olla. Se auttaa jos olet vaikka kuolemassa ja haluat keulaan, että siinä olevan kanssa olet edes jonkinlaisissa väleissä. Puheet on kanssa hyvä pitää. Jos vaikka lupaat antaa keulanvaihdossa paikan takaisin, niin oikeasti tekee niin, eikä puhu höpöjä. Niin saa luottamusta omaan toimintaansa. Nopeasti saat huonon maineen jos rupeat työksesi kusettamaan muita.”

Itsekriittisyyttä haitaksi asti

Pihtipudas ei äkkiseltään tunnu luontevalta paikalta yrittää nousua raviohjastajan uralla. ”Täältä on jonkun verran matkaa joka paikkaan, mutta sitten taas kun ajattelee sillä lailla, että olisiko etelässä asuessa saanut vielä mitään mahdollisuutta ajaa vieraiden hevosia”, Santtu korostaa. ”Täällä on ehkä helpompi nousta pikkasen pinnalle.”

”Eikä täältä nyt ihan ylitsepääsemätön matka ole mihinkään. Ainakaan kun siihen on tottunut, että kello 12 on lähdettävä jos meinaa Vermon iltaan ehtiä ja samaan aikaan jos meinaa Rovaniemen iltaan ehtiä. Ei sitä silleen mieti. Arvelee vaan, että lähetäänhän sitten taas matkaan.”

”Bollströmin Henryn ja Vehviläisen Pekan kanssa olen tehnyt usein yhdessä ravireissuja. Niitä on ollut tosi paljon kun olen useasti lähtenyt yhtäkin ajamaan. Vaikka saahan sitä sitten kotia tultua räknäillä oliko reissussa järkeä vai ei”

Santtu on siis tehnyt töitä pärjäämisensä eteen, mutta työ on myös palkinnut. ”Menestys on yllättänyt tosi paljon. Vuoden alussa asetin itselleni tavoitteen, että jos kymmenen voittoa ajan, niin hienosti on kausi mennyt. Ensimmäisen voiton tälle vuodelle ajoin maaliskuussa ja kyllä tavoite tuntui silloin kovalta. Sitten kun niitä voittoja alkoi tulemaan, niin ajamiseen tuli lisää rentoutta. Ei tarvinnut aina lähteissä miettiä, että tänään on voitettava. Pystyi ottamaan enemmän sellaisen asenteen, että tulee, mitä tulee.”

Santtu omaa tiukan itsekritiikin, jopa niin tiukan, että hänen on pitänyt sitä tietoisesti hieman höllentää. ”Alkuun en tahtonut hyväksyä itseltäni virheitä ollenkaan. Jos sellainen tuli, niin sitä sitten mietti pitkään. Että miten nuin huonosti tuon pystyi ajamaan. Ehkä itsekritiikki jossakin määrin on hyvä ominaisuus, että tiedostaa virheet mitä on tehnyt. Jossakin välissä menneet on kuitenkin vaan unohdettava.”

”Nyt ei ole enää virheitä tullut niin kauan märehdittyä. Ennen meni yhdestä virheestä itsetunto
sellaiseksi, että meni kaksi viikkoa palautua normaalille tasolle. Piti tulla voitto tai muu omasta mielestä onnistunut ajosuoritus, että pystyi taas katsomaan peiliin.”

Suomenhevostalosta kotoisin oleva Santtu ei vierasta kotimaista rotuakaan. ”Olen ollut mielissäni kun viime aikoina on tullut tosi paljon suomenhevosia ajettaviksi. Niiden kanssa auttaa ehkä vähän sekin, että on poneilla ajanut. Ne ovat vähän saman tyyppisiä menemään, aina ei tiedä mikä seuraa raviaskelta. Koko ajan pitää olla varppeillaan.”

”Lämpösellä voi lämmityksessäkin katsella maisemia ja tuttuja katsomosta, mutta suomenhevosella katse saa olla aika tiiviisti siinä persauksessa. Jokainen niistä on vielä ihan omanlaisensa ajaa. Suomenhevosen ohjat jäävät helposti kerrasta muistiin. Niissä on mukavasti haastetta.”

Santulle ei ole vielä itsestäänselvää jokapäiväisyyttä, että hevosia tarjotaan ajettaviksi. ”Jos jotain uutta hevosta tarjotaan ajettavaksi, niin kyllä sitä on sen päivän mielissään. Tulee tunne, että on jotain tehnyt oikeinkin kun ohjat luotetaan.”

Treeneistä ei luisteta

Santtu kuuluu siihen - toivottavasti alati kasvavaan - ohjastajapolveen, joka hankki tuntumaa kilpailutapahtumaan jo poneilla. Yli sata starttia toi 23 voittoa, Niskavuoren Aarne - sama poni, jolla Pete Parkkonen ajaa Kuorosodan mainoksessa - toi niistä 11.

”Serkkujen talo on tuossa ihan likellä, heidän kanssaan ruvettiin vonkaamaan ponia”, Santtu hymähtää. ”Perustelut olivat hyvät, sen kanssa meidän hommiin tulisi rytmi ja säännöllisyys. Joka päivä oltaisiin tallilla. Kehua retosteltiin oikein ja lupailtiin isoja. Aika tarkalleen tästä päivästä seitsemän vuotta sitten Niskavuoren Aarne meille sitten tuli. Sen kanssa ruvettiin sitten rääpimään. Ei se ainakaan ajamatta jäänyt. Sitä kyllä treenattiin.”

Hevostalosta kotoisin olevalle on usein kaksi vaihtoehtoa. Joko innostuu hevosista, tai sitten rupeaa inhoamaan niitä. Santtukin häilyi kahden vaiheilla. ”Kotona on ollut aina hevosia ja siinä niistä pikkuhiljaa kiinnostuin. Ihan pienenä ne eivät kiinnostaneet, sitä meni mieluummin kavereiden kanssa palloa potkimaan tai lätkää pelaamaan, vaikka äiti koitti houkutella kaveriksi tallille. Jossakin vaiheessa kymmenen korvilla se kääntyi niin, että piti soittaa kavereille, että odottakaa, käyn ensin tallissa ja tuun sitten.”

”Perheen omien hevosten kilpaileminen, ja niiden pelaaminen rupesi kiinnostamaan. Seurasin nohevana ja jos ne pärjäsi, niin mietin, että olisipa ollut hyvä kerroin. Kerran mummu oli kehunut Heippa-Hein ja kun se lähti kilpailemaan löin mummulle miehekkäästi 20 markkaa kouraan ja käskin pelata sijoitusta. Sain satasen takaisin ja siitähän ilo repesi.”

Santun äidinäiti Pirkko Kinnunen on em. mummu, joka tänä päivänäkin - 73-vuotiaana - hoitaa ponin kengityksen. Hän on ollut Santun äidin Eija Kinnusen ohella tärkeä tukija monessa mutkassa. ”Kyllä siitä ponihommasta jotakin hyötyä oli. Tuli ainakin itselle sellaista säännöllisyyttä, että se on treenattava silloin kun on meinannut. Olen ollut aina sellainen, että jos olen suunnitellut kaksi viikkoa treeniohjelmaa eteenpäin, niin siitä ei luisteta. Oli vaikka itsellä 40 kuumetta, niin silloin mummu on valjastanut hevosen ja minä olen käynyt ajamassa.”

”Veijonkin kanssa ollaan vuosi tehty tätä yhteistyötä ja yhtään kertaa ei ole sovittu ajokerta jäänyt väliin.” Tämä Veijo on Kumpulainen, joka ennakkoluulottomasti antoi lahjakkaan Victory Lanen Santun ohjastettavaksi. Luottamus on palkittu mm. Oulu Expressin kakkosella.

Santtu kokee ponikokemuksen olleen hänelle kaiken kaikkiaan hyödyksi. ”Ponit ovat niin venkoilijoita, että saihan niiden kanssa kaikkia vehkeitä kokeilla. Tietysti kilvanajotilanne on hevosilla tosi paljon erilainen. Ja tulihan sitä kautta laaja tuttavapiiri, on siitäkin mahtanut olla hyötyä. On saanut niiden ihmisten hevosia ajaa, joihin on ponitouhuissa tutustunut.”

Tulevaisuus auki

Santtu sai valkolakin päähänsä viime keväänä, vaikka kuvailee koulunkäyntiänsä enemmänkin vastentahtoiseksi. ”Rehtori on Veijon tuttu ja lupasi, että läksyt saa olla muutaman päivän tekemättä jos pärjäät Veijon hevosella”, Santtu nauraa. ”Usein jos koulu alkoi yhdeksältä, niin meikäläinen lähti seitsemältä treenaamaan hevosta ja mummu huolsi sen kun minä lähdin kiireellä kouluun.”

”Mulla oli meininki mennä suoraan töihin peruskoulusta, mutta äiti lupasi oman hevosen jos minä käyn lukion. Big Sensation oli hyvä harjoitteluhevonen, mutta sillä kilpailtiin kerran kun se oli piilokipeä ja sille tuli sydänlihastulehdus. Se piti laittaa monttuun ja melkein seuraavana päivänä tuli Taxi Driver treeniin. Omistajat soittivat jos minä ottaisin sen. Arvelin, että onpahan joku minkä kanssa saa touhuta.”

Taxi Driver on Santun ainoa kotivalmennettava ja se on menestynyt hänen käsissään hyvin, 14 startista viisi voittoa. Hienoimpana syyskuinen Vermon ykkönen, jossa kovat Jeopardy Hornline ja Darius jäivät taakse.

Seuraavaksi vuorossa on miesten koulu. ”Lähden tammikuussa Tikkakoskelle. Toivottavasti armeijan miehet ovat suopeita, että pääsee välillä kilpaakin ajamaan.”

Sen jälkeen tulevaisuus on vielä auki. ”Välillä oli vakaa tarkoitus, että lähtisin ulkomaille heti armeijan jälkeen, mutta nyt on ollut muutamia oikein hyviä hevosia mitä on saanut ajaa. Jos näyttää, että niitä saa ajaa armeijan jälkeenkin, niin ei meikäläisestä taida lähtijäksi olla.”

”Nyt olen nähnyt kuinka Pihtiputaalla tehdään asiat ja kuinka Pihtiputaalla eletään. Kaikki tahtoo olla Pihtipudas-rajoitteista, tämä kun on aina postiosoite ollut. Kaikista viisainta se ulkomaille lähtö varmaan olisi, mutta eihän näissä hommissa se järki aina sanele.”

Allekirjoittaneen valistunut veikkaus on, että Santtu jatkaa Suomessa, jatkaa nousuaan kohti ajajaeliittiä ja viimeistään vuonna 2015 ajaa yhdellä kaudella sata voittoa. Tiedän, että moni ei tähän veikkaukseen uskalla vastavetoa lyödä.