Yhden päivän korkeakoulu

Kello 7.30 perjantaiaamuna Timo Nurmos lehteili tiiliskiven kokoista Ruotsin kriteriumhuutokaupan luetteloa otsa rypyssä. Puolilta öin samana iltana huutokauppa oli vielä käynnissä. Nurmoksen hevossaldo siltä päivältä näytti nollaa, mutta varjostajan laariin oli sadellut tietoa ja kokemuksia - paljon.

Miehen otsarypyt johtuivat siitä, että perjantain 160 myytävästä varsasta - poisjäännit huomioiden - yksikään ei oikein täyttänyt kriteereitä edes paperilla. Torstain select-huutokaupasta Nurmos oli huutanut yhden, andoverhallilaisen tamman Bugatti Brick, 180000 kruunulla (+ arvonlisävero, Ruotsissa 25%) ja lauantaina mukaan tarttui vielä kaksi omiin nimiin huudettua, orlandoviciläinen ori Antonio Trot (100000 kr) ja Scarlet Knightin tytär Criminal (50000).

”Näistä tämän illan varsoista puuttuu vaan joku olennainen pala. Tottakai täällä loppupäivinäkin on jotain hyviä, ne select-varsathan ovat vaan jonkun ihmisen tai kriteerin valitsemia, mutta kyllä näistä tänään puuttuu. Jos varsa on kiinnostavasta oriista, niin emäpuoli on heikompi tai toisinpäin.”

Eikö sekään auta, jos joku varsa on sellainen ok-sukuinen, mutta helkkarin hieno? Solvallan tämän hetken suurin valmentaja (156 valmennettavaa) ryystää kahvia ja pudistelee päätään.

”Ei yleensä. Tottakai niinkin on käynyt, mutta esimerkiksi en juurikaan osta sellaisten oriiden jälkeläisiä, joiden näytöt ovat vielä antamatta. Annan toisten tehdä kokeilut.”

Missä välissä olet tämän järkäleen lukenut?

”Aina iltaisin nukkumaan mennessä. Välillä on kyllä silmät menny kiinni yhen varsan jälkeen, joten se on edistynyt vaihtelevasti, mutta kyllä se läpi on kahlattu, aika tarkkaan.”

Onko tämä suosikkikirjallisuuttasi?

”Tämä on ammatillisesti elintärkeää lukemista, mutta kyllä koko ajan on jotain muutakin työn alla, dekkareista suuriin filosofeihin. Mä kuuntelen kirjoja. Ne on päällä autossa tai lenkillä, ostan aina Suomen reissuilla uusia.”

Perjantaina ei ole aikaa lepäillä laakereilla. Nurmoksen mersu kaasuttaa eteenpäin, ja toimittajalla on vuokrakotterolla perässä pysymistä. Vaan eipä kaasutella pitkään, Tukholman ruuhkat ovat jotain muuta. Tässä on syy, miksi hiitti- ja starttihevosten - Solvallassa on perjantaina lounasravit - kuljetus lähti tallilta jo 05.30.

”Ei ole mitään järkeä tehdä 45 minuutin kuljetuksesta kahden tunnin mittaista, paljon paremmin ne hevoset viihtyvät Solvallassa karsinassa.”

Kuljetus oli silti ollut pitkä ja vaiherikas. Jorma Kontio tulee vastaan ja hämmästelee:

”Kun kurvasin kohti tallialuetta kehätieltä, ihmettelin että mikä ihmeen metallihäkkyrä tuossa keskellä ajorataa on. Tallilla sitten kattelin, että tuosta kuljetusautosta puuttuu puskuri.”

Rouva Raili Huhta-Nurmos raportoi lisää:

”Joku työmatkalainen ilmeisesti näppäili kännykkäänsä ja rysäytti meidän hevosten kuljetuksen perään. Ei se siinä isossa autossa ollut tuntunut kuin pienenä kahahduksena. Matka vaan venyi. Se tökki jo aiemmin jonkun toisen kolarin takia, ja siinä meni kuitenkin se pari tuntia.”

Ennen 12.45 alkavia raveja pitää ehtiä hiitata kolme hevosta. Ensimmäinen pari tekee todella vaikutuksen: Going for Gold Zaz (6, 1,7 milj. kruunua, 11,4) ja Mellby Viking (6, 1,6 milj. kruunua, 12,5pi ME) ovat palailemassa radoille.

Näytti ”aika” hyvältä?

”Molemmat meni hienosti, Mellby Viking voittaa 2015 Prix d’Am.... no, katotaan nyt”, Nurmos heittää.

Seuraavaksi Jomppe menee radalle kolmevuotiaan starttaamattoman jenkkioriin Extra Fudgen rattailla.

”Olen järkännyt videoinnin tästä hiitistä. Se tulee omistajille yllätyksenä: Kennys andelshästar, niillä on mm. D’One (yli 5 milj.kr, valmennuksessa Roger Wahlmannilla).”

Jeppas Maxin kasvattaja-omistaja Robert Ekström halusi näyttää Maxin huutokauppaan tuotua pikkuveljeä Jeppas Qlipperiä (i. Juliano Star), joka on viereisessä tallissa lepäämässä Ahvenanmaalta alkaneen matkan jälkeen. Varsa syynätään tarkkaan ja puhutaan kuulumiset. Björn Goop ihailee Finn-Tackin kärrykehitystyön tulosta juuri kyseisen tallin ulkopuolella ja lupaa ajaa kuudennen lähdön tammalla Unfemmeamoureuse uusilla kärryillä kokeeksi. Goop ja Nurmos alkavat puhua uudesta kehitteillä olevasta rehusta, jossa on kaikki mitä kilpahevonen tarvitsee yhdessä säkissä. Miehet supattavat.

Saan napattua yhden lauseen selän takaa:

”Sitten siihen tulee öljyä.”

Nurmos tunnetaan varusteiden ja teknisten ratkaisujen kehittäjänä jo ennestään.

”Tottakai pitää olla lisäksi vielä korsirehu, mutta muuten tässä on kaikki. Mä mietin koko ajan uusia parempia ratkaisuja kaikkeen, se kuuluu luonteeseen.”

Lounasraveissa on kuusi hevosta startissa. Homma rullaa tänä perjantaina kuin rasvattu. Pyyhittävällä tussitaululla on kaikki tarpeellinen info, kengitys, päävarustus, kärryt, mihin aikaan ensimmäinen ja toinen lämmitys, kuka ajaa minkä. Henkilökunta touhuaa hymyssä suin ja ehtii heittää huulta mennessään. Torbjörn Jansson kurkkaa taulua ja vaihtaa pikaiset tervehdykset. Molempiin taukohuoneisiin on tuotu palaa kahvin kanssa. Pienessä kakussa on Ruotsin lippu pystyssä.

”Tämän on kuuluisaa Enköpingin kaakkaa, eikö oo hyvää”, Kontio virnistää ja näyttää ajohaalarin kaulustaan, jossa on puolestaan Suomen lippu.

Vain hetki on aikaa kahvitella. Ilma ei ole kylmä eikä lämmin, onneksi ei sada. Lampaannahka kahvipöydän tuolilla vetää huomaamatta puoleensa.

”Se on mun paikka”, tallin isäntä huomauttaa.

Kontio-Nurmos voittaa kahdella.

”Kesällä oli sitkeästi joku virus.

Hevoset ei menny mihinkään, ja veriarvoista sen vain näki. Nyt ne alkaa taas tulla”, Nurmos huokaisi, syvään.

Tallialueen meno alkaa hiljetä. On aika kaivaa taas ”kirja” esiin.

”Tää on oikeastaan aika yksinkertaista hommaa, mutta moni jättää jotain olennaista huomiotta. Niitä kohtia, joihin pitää kiinnittää huomiota on loputtomasti. Ja tää huutokauppapäivä on vain jäävuoren huippu. Tänään ne varsat näyttävät tältä, toisena päivänä joltain toiselta. Tää on vain yksi kohta niiden kehitystä, ja on hyvä tuntea taustaa. Kasvatus on kaikkein tärkein. Monta varsaa mä olen nähnyt jo kesällisinä, ja siitä voi sitten ynnätä, miten ne on muuttuneet tähän päivään.”

”Esimerkiksi varsoille pitää olla kiinteä alusta. Monet kasvattaa hevosia hedelmällisillä ja pehmoisilla entisillä merenpohjan mailla tai hiekkamailla, mutta varsan luuston kehityksen kannalta tarvitaan napakka alusta. Tarvitaan paljon liikuntaa ja oikeaa ravintoa, sopivassa suhteessa. Monet liikutteleekin varsoja vaikka mönkijällä jahtaamalla, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Noin voi saada vahingon aikaiseksi, kun esimerkiksi kipeä varsa menee liian kovaa. Liikunnan pitää tulla luontevalla tavalla.”

Mitä tästä kirjasta voi oppia?

”Siitä voi katsoa esimerkiksi, ovatko emälinjan hevoset olleet voitokkaita. Tässä lajissa haetaan voittoja, ja mä katson hyvin äkkiä, onko niitä voittoja tullut, välillä mä oon laskenut koko neljän polven voittoprosentin siihen sivunnurkkaan. Ja tästä näkee esimerkiksi, että aika monen vanhan tamman jälkeläiset ei oo enää yhtä vahvoja. Toki siinä on loppupäässä starttaamattomassa iässä olevia, mutta näkee sen kumminkin. On siitä poikkeuksia, hambovoittaja Trixton vaikka, mutta kuitenkin. Pitää ymmärtää että kaikesta on poikkeuksia, tässä ei oo mitään ehdotonta totuutta, mutta tiettyä säännönmukaisuutta löytyy kuitenkin.”

Mikä on tärkeintä varsaa valittaessa?

”Tää voi olla kliseistä, mutta varsassa pitää olla sitä jotain, karismaa. Sitä on vaikea määritellä, mutta jos mulle ei tuu sellaista tunnetta, en osta. Ja yleensä se jokin on siinä hevosessa koko ajan. Ne voi muuttua tosi erilaisiksi, pieni voi kasvaa isoksi, mutta yleensä se tunne on pikkuvarsasta saakka, jos olen sellaisen hevosen nähnyt monessa eri vaiheessa. Mutta lopulta tärkeintä on olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, niin kuin elämässä yleensäkin.”

”Tästä voin kertoa käänteisen esimerkin: yhen ainoan kerran olen ollut metsällä. Se oli Rahkosen Karin kanssa, joka on Torniosta niin kuin minäkin. Kari vei mut kerran jänismetsälle. Meillä oli vain Karin pyssy. Käveltiin siinä kohti leiripaikkaa, kun polulla tuli vastaan jänis. Me pysähdyttiin, mutta se huomasi meidät noin 30 metrin päässä polulla. Haulikko oli mulla ja mä nostin sen hitaasti ja tähtäsin. Se jänis ei hievahtanutkaan. Mä katoin sitä tähtäimen läpi ja se katsoi mua. Se käänsi päänsä hitaasti kallelleen, enkä mä tietenkään voinut ampua sitä. Mä ojensin haulikon Karille ja sanoin, että ammu sinä jos haluat.”

”Se jänis kääntyi ympäri ja alkoi hitaasti jolkotella pois, se huomasi että hätää ei ollut. Me jatkettiin nuotiopaikalle ja paistettiin näkkileipää, hauskaa oli silti. Se jänis oli sittenkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaikka hetkeen ei oikein näyttänyt siltä. Tän illan huutokaupassa voidaan kanssa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaikkei siltä näytäkään, ei sitä vielä tiedä.”

Iltapäivä ehtii ja varsoja katsellaan, katsellaan tosi tarkkaan. Katsominen myös keskeytyy tämän tästä: yksi jos toinen vetää miestä hihasta, ja ehdotukset ovat mitä moninaisempia:

”Jos sitä ja tätä, niin saat varsan ilmaiseksi. Osta tämä, niin tehdään näin ja noin. Olis tämmöinen suunnitelma, mitäs tykkäät tästä?”

Entinen NHL-tähti, nykyinen hevosintoilija Kristian Huselius, on ollut Nurmoksen hevosenomistaja jo vuosia, ja hänelle ja ystävälleen sekä tyttärelle Stellalle, 12, haetaan uutta varsaa. Stellan suuri suosikki oli Nurmoksen tallipalossa menehtynyt Caddie Comet.

”Minulle ei tärkeää ole mikään erityinen paikka hevosessa, vaan eri osien suhde keskenään. Esimerkiksi kropan etupään, joka päättyy säkään, varsinaisen selän ja takaosan, ruotsiksi kors, pitäisi olla kaikkien saman mittaisia. Ja samanlaista suhteellisuutta löytyy monesta muusta paikasta hevosen, kuten ihmisenkin kropasta, kuten jo Leonardo da Vinci aikanaan tiesi. Ei ole niin olennaista, onko varsalla pitkät vai lyhyet jalat, vaan mitä ne ovat suhteessa muuhun kroppaan.”

”Ihan ensiksi jotenkin menen varsan takapäätä kohti, siellä se moottori sijaitsee. Kintereet saa olla vähän käyrätkin, kunhan itse kintereen rakenne on muuten hyvä. Koko takapään pitää olla oikeanlainen. Ruotsissa takaosalle kintereestä ylöspäin on oma sanansa, kors, sovitaan että suomeen meidän pitää tämän illan aikana keksiä vastaava sana. Siinä kintereestä ylöspäinhän ihmisellä on akillesjänne, joten kutsutaan sitä hevosen takapäätä vaikka akilleeksi, jos kukaan ei keksi parempaa sanaa.”

”Samoin yhdelle erittäin tärkeälle ominaisuudelle, ehkä tärkeimmälle, ei ole suomen kielessä sanaa: spänst. Vaikka suomessa on monia kymmeniä sanoja erilaiselle lumelle, ei tuota sanaa löydy ollenkaan. Se on koko kropan kimmoisuus, jäntevyys ja rytmikkyys. Varsan pitää olla kuin jousilla tai kuin kumipallo, mutta kimmoisuus ei kuvaa koko asiaa. Kimmoisuus on paikallista, esimerkiksi pallo on kimmoisa, mutta spänst kuvaa koko kroppaa, koko liikettä. Alan puhua siitä tästä eteenpäin keksimälläni sanalla pensti. Hassua että nämä ovat minusta hirmutärkeät kohdat hevosen katsomisessa, eikä suomen kielessä ole niihin edes sanaa!”

Mitä muita paikkoja katsot hevosessa sillä silmällä?

”Kaikkia! Ei lopeteta tätä nyt kesken, kun alkuun päästiin. Kaviot ovat tosi tärkeät, niitä moni ei huomaa katsoa. Ne voivat olla latat tai pukinkavioisuuteen taipuvaiset, eikä sellaisilla kavioilla ole hyvä juosta. Rinta hevosella saa nykymuodin mukaisesti olla mieluummin kapea, varsinkin varsalla. Ja jos jalat kaartuvat vähän ulospäin varsalla, se ei välttämättä haittaa, koska rinta leviää ja paikat suoristuvat. Kunhan nivelet ovat vain sujuvasti kohdakkain ja mittasuhteet hyvät, niin homma toimii. Ja nykyään osaavat sepät ja kasvattajat saavat jalkoja oiottua vuolemalla kaviota ja kengittämällä, mutta siinä täytyy tietää mitä tekee. Jokaiselle toimenpiteelle on oikea aikansa, jos tekee väärin, saa vain vahinkoa aikaan.”

”Sitten tähän liittyy kaikenlaisia uskomuksia, kuten että pitkät korvat pitää olla. Niistä saa helpommin kiinni ja pumpulit paremmin korvaan, hehheh, mutta en tiedä muuten. Toisaalta olen itsekin huomannut että ei oikein hyvillä hevosilla juurikaan ole pieniä korvia. Tai että leuan alla olevaan kuoppaan pitäisi saada ainakin neljä sormea. Kurkkuleikkauksia tekevät lääkärit ovat tyrmänneet tämän täysin. Sillä ei ole mitään tekemistä hengitysteiden leveyden kanssa, sanovat. Leukojen ja hampaiden pitää olla kohdallaan, jotta hevonen saa syötyä kunnolla.”

”Hevosella ei ilmeitä suussa, eikä kasvoissa, mutta sen ilmeikkyys tulee silmien ja korvan yhteispelistä. Siitä näkee vähän miten hevonen reagoi ja ajattelee, ja esimerkiksi kovin muljahtelevasilmäinen tai toisaalta hapan hevonen ei tunnu miellyttävältä yhteistyökumppanilta. Ja leveä otsa on minun kokemuksen mukaan hyvä, silmät saavat olla kaukana toisistaan. Bon Frecialla esimerkiksi on erityisen leveä otsa.”

”Yhtään hyvää hevosta, jolla olisi ollut häntä vioittunut, en muista. Se on tärkeä kapistus kokonaisryhdin ja elämän kannalta, vaikka voi näyttää ylimääräiseltä. Ja jos hevonen tuntuu ulostavan jatkuvasti, niin ei kai sekään ole hyvä.”

”Tietysti kroppa saa olla edestä syvä, vaikka se kapea olisikin. Pitkä ja korkea säkä antaa tilaa etumoottorille, keuhkoille ja sydämelle. En tiedä, mutta kyllä syvät isosäkäiset hevoset ovat monesti olleet juuri niitä hyviä.”

Mitä teet seuraavaksi?

”No, ei tässä hirveästi ehdi levätä laakereilla. Viikonloppuna on molempina päivinä kriteriumravit Solvallassa, meiltäkin paljon hevosia startissa. Maanantaiaamuna lähden Lexingtoniin. Siellä on edessä viikko huutokauppoja ja muuta hevosasiaa.”

Oletko valmistautunut?

”Olen lukenut luetteloa netistä jo viikkokaupalla ja viime päivinä katsellut varsojen videoita. Siellä on toistatuhatta varsaa myynnissä, eikä niitä kaikkia ehdi katsastaa. Pitää valikoida omasta mielestä helmet suvun ja videon perusteella. Tässä pitäisi vielä viikonlopun aikana katsoa lisää niitä videoitakin, ei ole vapaa-ajanongelmia.”

Onko suunnitelmat Lexingtoniin selvät?

”Ei vielä. Usein toimeksiannot ja ideat tulevat siinä kesken pelin, joskus joku voi soittaa ihan viime minuutilla, että hoidatko tämän? Tottakai on ideaa, että tuo ja tuo voisivat olla kiinnostavia varsoja.”

Mihin kiinnität huomion videoissa?

”Kokonaisuuteen. Näyttääkö varsa sopusuhtaiselta ja se pensti on ehkä tärkein. Pitää muistaa että niihin videoihin on leikattu parhaat palat. Joillain on kengät jalassa, joillain ei. Joillakin on pakko olla, muuten ne menisivät peitsiä tai laukkasivat. Kun katsoo niitä tarpeeksi, siihen tulee rutiini. Ja kokemus kertoo myös millaiselta ne uran hyvät hevoset tai tietyn sukuiset varsat ovat näyttäneet videolla. Täällä Kriterium-huutokaupassakin minulla on ollut käytännöllisesti katsoen joka varsalta joku sukulainen treenissä, emälinjaltakin. Se on ehkä paras hevoskorkeakoulu.”

Viimeinen neuvo huutokauppaan?

”Tässä hevoshommassa on niin monta satunnaista tekijää, että pitää minimoida niiden määrää, katsoa ja pohtia tarkkaan. Kannattaa välttää sudenkuopat mahdollisuuksien mukaan, koska niitä tulee joka tapauksessa.”

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Hevosurheilussa 1. lokakuuta 2014.