Juuri sopivasti kikkeliskokkelista: Pörnä-Loisto on äidin ja tyttären yhteinen projekti

Jutuntekopäivänä Hyvinkään Hyyppärässä on kirpeä lähes kymmenen asteen pakkanen ja 12-vuotias kouluruuna Pörnä-Loisto (Lastun Leka - Assitar, Assin Komu) on virkeänä. Niinpä nähdään kootut kevätjuhlaliikkeet. Kirjaimellisesti kootut, sillä tällä hevosella kokoamisastetta riittää. Niinpä se tarjoaa ensin levadet, jonka jälkeen piffin ja paffin hyvät alut. Sitten voidaankin jo rauhoittua ja esittää pitkät pätkät tasaista, pyörivää, koottua laukkaa.

Tässä vaiheessa vuotta hevosella on vielä meneillään kevennetty jakso: joka toinen päivä ratsasusta, joka toinen päivä ei. Mutta kun tästä muutama viikko vielä menee, aletaan harjoitella.

Ratsastaja Jenna Hiltusen valmentaja Riitta Holopainen asuu hirsitallista muutaman sata metriä Hyyppäräntietä eteenpäin.

Kun Jenna Hiltunen aikanaan luopui puoliverihevosestaan Sudair H:sta (Don Primaire - ULft), hän oli valmis lopettamaan koko lajin. Siinä oli työt ja perheen perustamiset ja lasten saannit ja muut.

"Ajattelin, että kai se riittää, että käyn salilla niin kuin muutkin ihmiset", Jenna Hiltunen nauraa.

Äiti Sirpa oli kuitenkin toista maata. Hän löysi kimppahevosen Pörnä-Loiston, lempinimeltään Pressan, ja vaikkei siinä vaiheessa ollut millään lailla suomenhevosihminen, hän lähti tähän kimppaan Katri Sinkko-Hirvosen kanssa. Varsa ostettiin suoraan Assitar-emän alta.

Aikanaan se meni opetukseen Lasse Julmala-Jäntille, ja opetettiin periaatteessa ravikärryjenkin eteen. Jossakin vaiheessa se oli ratsutuksessa Salla Varennin tallilla.

Ensimmäinen ratsastaja Emmi Talja ratsasti ruunaa kuusivuotiaaksi asti, mutta muutti Poriin. Tässä kohtaa oltiin ilman ratsastajaa, ja Sirpa sai idean suostutella tytärtään palaamaan takaisin satulaan. Tästä on aikaa seitsemättä vuotta.

"Jenna oli ensin, että hän ei tuon selkään kapua. Mutta sitten kun kapusi, mieli muuttui. Muuttui meillä molemmilla, sillä en mäkään varsinaisesti mikään suomenhevosihminen silloin vielä ollut."

Jossain vaiheessa Sirpa lunasti hevosen kokonaan itselleen.

Nyt tytär ja äiti ovat vannoutuneita suomenhevosihmisiä. Eikä ihme. Systeemi on ihan winwin. Yhteinen hevonen tarjoaa mitä parhainta äiti-tytär -laatuaikaa ja Pörnä-Loisto lähestyy kovaa vauhtia suomenhevoskärkeä.

Back of Trackilla töissä olevalla Jenna Hiltusella riittää kiirettä omassa elämässään, joten äiti auttaa.

"Mä yritän ottaa omalle kontolle kolme päivää viikossa", Sirpa kertoo. "Hoidan ja laitan ja olen aina kisoissa mukana."

"Tosin nyt on vähän vaikea, kun meni tässä vuodenvaihteessa käsi poikki. Kaaduin tallinpihalla, vaikka oli nastat kengissä", hän kertoo.

Pörnä-Loisto laitetaan kuntoon ja lähdetään kävelemään sen kanssa huikaisevan kirkkaaseen tammikuun pakkaspäivään. Ruuna on sähköinen ja valpas. Se näyttää huomaavan kaiken. Sadan metrin päässä lenkillä oleva toinen hevonen saa sen pörisemään. Hiltunen istuu rauhallisena satulassa. Hän on tottunut eläväiseen ratsuunsa.

"Se on ihan äärimmäisen kiltti, mutta se on myös ihan äärimmäisen nopea reaktioissaan", hän kertoo. Säpsyilyt alkavat nopeasti, mutta myös loppuvat yhtä nopeasti. Sen Hiltunen paljastaa, että se osaa pukitella aivan yhtä hyvin, kuin lämminverisetkin. Selästä löytyy tarvittaessa notkeaa linkovoimaa. Samoin uukkarit ovat nopeita kuin täykkärivarsalla, eikä siihen tarvita muuta kuin että joku tulee puskan takaa eteen maastossa.

"Se puoliverinen oli tähän verrattuna tosi vetelä ratsastaa", Jenna Hiltunen kertoo.

Sirpa toteaa, että se on isäänsä Lastun Lekaan tullut, vaikkakin lienee rauhallisempi kuin isävainaansa. Ja koko ajan rauhoittumaan päin.

"Kyllä sillä se kikkelikokkelis-geeni kuitenkin on, se mikä oli isälläkin", Sirpa nauraa.

Mutta saa ollakin. Kouluhevoselle on hyvä, että on omaa moottoria. Sen hinta on sitten ajoittaiset säpärit eli purskaukset.

"Se voi kääntyiä ja päättää poistua tai tehdä oikein kunnon köyrypukin. Se on saanut mut kerran pukitettua alaskin. Se tulee kuin tykin suusta, se pukki", Jenna paljastaa.

Pörnä-Loisto on hevonen, jonka selässä ei selata puhelinta.

"Mutta sekin on hyvä. Tuleepahan keskityttyä hevoseen eikä muihin asioihin."

Äiti näyttää videon kisojen palkintojenjaosta, jossa hevonen ravaa tyynen rauhallisena, ottaa kahden sekunnin "rykäyksen" ja jatkaa taas ravilla.

"Sellainen se on."

Hoidettaessa, kuljetettaessa ja kaikissa mahdollisissa muissa tilanteissa hevonen on kuin ihmisen mieli. Kaikki käy ja hevonen tekee kohteliaan hyväntahtoisesti, pyörein, luottavaisin silmin, tuttavuutta myös toimittajaan.

Pörnä-Loisto on täysihoidossa Jussi Tapanin pitämässä hirsitallissa Hyyppärässä. Hevosen rutiineihin kuuluu tarhaan meno aamupäivällä ja Heinätin-automaatti hoitaa syötäväksi sopivaksi katsotun määrän heinää tasaisesti vuorokaudelle jaettuna, väkirehut eivät ole mitään kummallista: Racing Greenline ja Selected ja Sirpa haluaa antaa hevoselle lisäksi Nutrolinen Sport-kalaöljyä. Ja tietenkin mineraalit ja muut vitamiinit päälle.

Nyt on hyvää aikaa hankkia voimaa ensi kautta varten. 70 prosenttia tämä ratsukko on helpossa A:ssa ylittänyt jo vuonna 2023, ja vaativassa B:ssä on saatu 65 prosenttia, mutta aina riittää parannettavaa. Kuten Sirpakin sanoo, Jenna Hiltunen osoittautuu melko tyypilliseksi "mikään ei ole tarpeeksi hyvä" -kouluratsastajaksi, ja myöntää asian hymyillen itsekin.

"Mutta se on oikeastikin niin, että aina voi tehdä paremmin", hän huomauttaa.

Ensi kesän suunnitelmat on helppo sanoa: Pohjolat ja mestaruudet.

Vuoden 2024 mestaruuksissa ratsukko oli loppupisteissä neljäs, muutaman sadasosapisteen valmentajaansa Riitta Holopaista ja Hamuraita parempana, ja alle prosenttiyksikön pronssimitalisti Rodrikista jääneenä.

Vaativaa B:täkin voisi mennä, mutta sen pidemmälle Hiltunen ei suostu visioimaan.

"Vaativa A vaatii niin paljon enemmän kokoamisastetta jo...", hän kuittaa. Mutta mistäpä sen tietää? Kokoamista ja haitaria on harjoiteltu aika paljonkin ja laukanvaihto ei ole ongelma, vaikka sarjoja ei kuulemma olekaan harjoiteltu.

Suomenhevoset tapaavat vaihdoista usein kuumua, niin Pörnä-Loistokin alkuun, mutta Jenna Hiltunen miettii sen johtuvan varmaankin siitä, että suomenratsuilla harjoitellaan koko aiempi elämä niin tiiviisti vastalaukassa pysymistä, koska se on niin olennainen osa niiden ohjelmaa kisoissa, että vaihtaminen voi olla suoranainen kynnys.

"Me aloitettiin niiden harjoittelu pari vuotta sitten. Sen jälkeen pidin niiden kanssa aika pitkän tauon, jonka jälkeen näytti siltä, että hevonen oli omaksunut ne."

Kikkeliskokkelis

Entä edempänä käytetty termi "kikkeliskokkelis"? Se on jäänyt hevosen omistajille käyttöön, koska hyvin kuvailee asian tilaa.

Kikkeliskokkelis on hieman vaikeasti määriteltävä, mutta ilmeisesti hyvinkin periytyvä ominaisuus, sekoitus elämäniloa, energiaa ja tietynlaista nopeutta. Se on kasvattajan oma määritelmä ja näin ollen varmasti luotettava.

Parvelan tilaa Orivedellä asuva kasvattaja Noora Ojanperä kertoo, että Pörnä-Loiston emä Assitar oli sen verran hienosukuinen tamma, että kun se oli myytävänä vuonna 2007, Ojanperä kävi sitä katsomassa "kopin kanssa". Mikä tarkoittaa, että jos ei hevonen ole ihan kamala, se lähtee mukaan. Tamman isä oli Assin-Komu ja emän isä Aro-Manu, joka oli jättänyt Ojanperän nuorempana suuresti ihaileman, Terhi Laurilan mestaruustasolla ratsastaman Mano-Pekan.

"Aika isopäinen se oli. Ajattelin paluumatkalla, hevonen kopissa, että mulla on nyt kylän suuripäisin hevonen, mutta tulipahan ostettua."

Kuinka ollakaan Assitar teki kaikkein kauneimmat varsat ja periytti kaikille jälkeläisilleen myös erinomaisen kauniit päät. Pari vuotta tämän hankinnan jälkeen saatiin taloon ori.

Ojanperällä oli Parvelassa vuosina 2009-2021 verraton jalostusori Lastun Leka (Pilven Poika - Akuli, Vekkuli), jonka 144 jälkeläisistä valtaosa on tehty hänen oriinpitoaikanaan.

Pörnä-Loiston väri, oma moottori ja vireys tulevat arvatenkin Lastun Lekalta, joka oli suomenhevoseksi hyvin erikoinen: vireä, kuuma, notkea ja ketterä. Joku sanoisi, että hullu. Moni, ja heidän joukossaan Ojanperä, sanoisi, että hullun hieno. "Hienoin hevonen mitä mulla on koskaan ollut", hän täsmentää.

Hän sanoo myös, että Pressa on Lastun Lekan kaikista jälkeläisistä eniten isänsä kaltainen. Jo varsana se oli hienoliikkeinen, sporttisen mallinen ja laukka pyöri erityisen joustavana.

Ojanperällä on nimeltään Pörnä-alkuisia hevosia pitkälle kolmatta kymmentä. Vuonna 2015 syntynyt Pörnä-Salama on kuitenkin talon toistaiseksi viimeinen ratsuvarsa, sillä kun puoliso Petri Laineelle, jonka kotitila Parvela on, vuonna 2015 syntyi vähän parempi ravivarsa, Noorakin innostui niistä.

"Petri jossain kohtaa sanoi, että jos hänkin kasvattaa muutaman, ja ne olivat Maisiri eli "Siiri" vuonna 2000 ja Pörnä-Tyttö vuonna 2009 ja näillä tammoilla on ravipuolta aloiteltu", Ojanperä kertoo.

Kyllä, arvasitte oikein jos ette suorastaan jo tienneet, Parvelan Retu (Liising - Maiskaus, Hovi-Ari) on täällä syntynyt, samoin Siirin Valtsu (Vaellus - Maisiri, Sipori).

Maiskauksen omisti Marjo Vanninen, ja hänet on näin ollen kasvattajaksi merkitty, mutta tamma oli tuona vuonna liisattu Parvelaan varsantekoon.

Pieni maailma! Mutta kerrottakoon vielä, että Noora ei sen sijaan ole mitään sukua Antti Ojanperälle, jolla on Retun kova vastustaja Evartti.

Nyt Parvelaan on rakennettu jo isompi varsapihatto, ja siellä ovat ravurit, nuorimmasta päästä vuonna 2022 ja 2023 syntyneet Pörnä-Pate ja Pörnä-Pete, isä Parvelan Retu.

Tosin talossa on tällä hetkellä treenissä myös nelivuotiaaksi kääntynyt Kikkailija, joka on Pörnä-Loiston täyssiskon, Ida Laineen omistaman ratsutamma Pörnä-Keijun jälkeläinen Hiljalan Fantomista, eli täysin ratsusukuinen.

"Sitä on kohdeltu kuin ravuria, mutta kyllä on pakko sanoa, että on se vaan erilainen. Ratsuilla on jotenkin niin paljon enemmän omia ajatuksia päässä kuin ravivarsoilla, jotka on tosi suoraviivaisia. Kyllä tämäkin menee kärryjen edessä, mutta on milloin minnekin menossa, näkee kaiken, ja saattaa lenkillä vaihtaa kärryjen edessä pehmeään, hitaaseen laukkaan, ja huilailee siinä kun kaverit painaa isoa ravia eteenpäin. Mä tosin näen, että ratsuhevosen elämä onkin sellaista, että sen on oltava kekseliäämpi, niiden työ on niin paljon vaihtelevampaa."

Entä sana Pörnä?

Pörnä on eräjärveläistä paikallismurretta ja tarkoittaa mustaa savua. Noora sai sen kuulla ensin omalta leikki-ikäiseltä tyttäreltään, joka aikoinaan juoksi tohkeissaan talliin ja kertoi, että "pöönä tulee", johon hänen isoäitinsä, Petri äiti siis, tiesi kertoa, että sana tarkoitti savua, "pörnää" joka tuprutti talvipäivänä vanhan tuvan piipusta.

"Mä otin sitten sen. Ajattelin, että eipä tule muualla vastaan."