Suurten tunteiden Lastun Leka

Noora Ojanperä näki Lastun Lekan ensimmäisen kerran Hamina Bastioni -kilpailussa. Siellä oli suomenhevosten värikatrilli, jossa Samuli Koivisto ratsasti hienolla ruunikolla. ”Minä olin siellä voikolla Ukkosen Pojalla. Ensimmäisenä iltana näin, kun Lastun Lekaa juoksutettiin siellä ilta-auringossa. Ajattelin, että en ole ikinä nähnyt mitään niin hienoa. Leevin ravi oli niin letkeää ja kaunista”, Ojanperä muistelee.Leevi on Lastun Lekan lempinimi sen varsavuosilta saakka. Kotona oria kutsutaan yhä sillä nimellä, mutta julkisesti nimi on siirtynyt jo lähinnä sen parhaan pojan, Hessin Leevin käyttöön.Muistikuva Haminasta nousi välittömästi Ojanperän mieleen, kun hän vuonna 2008 näki Hevosurheilu-lehdessä Lastun Lekan myynti-ilmoituksen,”Ajattelin, että mun on pakko saada tuo”, Ojanperä kertoo. Mutta ei hän saanut. Ori oli liian kallis tavallisen hevosalan ammattilaisen kukkarolle.Mutta kun parin kuukauden päästä ilmoitus oli uudestaan, Ojanperä soitti taas oriin omistajalle Maissi Merenheimolle. Tällä kertaa puhelu venyi, ja yhteisymmärrys alkoi löytyä. Hintakin oli tullut alas, kun oriilla oli joitain terveyshuolia.”Maissi halusi ennen muuta myydä sen maalle, jossa sen päärooli on jalostuskäytössä”, Ojanperä kertoo.Meni hän kuitenkin koeratsastamaan.”Olin saanut vähän aikaa sitten lapsen, ja tuntui siltä, että en ole lainkaan ratsastustaitoinen. Ei se hyvin mennytkään, mutta ajattelin, että opettelen sitten kotona”, Ojanperä kertoo. ”Leevi on niin ferrari-hevonen.”. Atmosfääri ja pehmeysMaissi Merenheimo kertoo, että hän halusi myydä oriin nimenomaan siksi, että se pääsisi ehkä vähän etelämmäs ja sitä kautta paremmin tammojen ulottuviin. Ojanperä tuntui heti oikealta ostajalta, ja se ajatus on pitänyt.”En ole katunut myymistä päivääkään”, hän sanoo.Helppoa ei silti ollut käydä katsomassa Leeviä uudessa kodissa. Merenheimo jarrutteli vuoden.”Ja ennen kuin ajoin tallille, pysähdyin varttitunniksi itkemään bussipysäkille”, hän hymähtää.Alkuvuodet Ojanperä myös ratsasti aktiivisesti ja kävi kisoissakin. Ne eivät kuitenkaan menneet erityisen hyvin, sillä kilpailupaikalla ori jännittyi.”Ei ollut mitään sitä rentoutta ja ihanuutta kuin kotona. Kyllä siellä pitäisi olla ammattikuski selässä”, Ojanperä sanoo.Mutta metsässä, kotikentällä ja naapurissa Jykke Malmströmin valmennuksissa Leevi oli täydellinen.”Jykke kävi aina välillä selässäkin. Hän ei suomenhevosista ehkä niin välitä, mutta Leevistä hän sanoi, että tästä ei voi puhua samana päivänäkään kuin muista”, Ojanperä kehaisee.Nyt ori on ollut useamman vuoden kokonaan ratsastamatta.”Koska kun sen selkään menee, sitä ajattelee, että mun on pakko päästä kisoihin.”Ojanperä kertoo, että kun hän halusi opettaa tyttärelleen, millainen on oikea pohkeenväistö, hän laittoi tyttären Lastun Lekan selkään. Sen kanssa ei pidä kuin avata lonkka auki väistön suuntaan, ja ori lähtee sinne isoin irtonaisin askelin. Ojanperä korostaakin, että juuri Leevin kanssa pääsi oikeaan kouluratsastuksen atmosfääriin ja pehmeyteen.Mitään temppuja sille ei opetettu missään vaiheessa sen uraa, vaikka todennäköisesti ne olisivat luontuneet.”Se on tosi koulutettava luonne, ja sillä on hyvä rakenne ja liikemekaniikka. Se on palveluskoiratyyppiä, ja koskaan se ei hyydy tai sano, että en enää tee”, hän kuvaa.Energisyys ja purskahtelevaisuus ovat säilyneet vanhoille päiville saakka.”Kyllä jos joku laukkaa ohi, Leevi näyttää, että hän laukkaa hienommin. Ei se missään tapauksessa ole tätiratsu, mutta hyvin mä olen pärjännyt, vaikka juuri siinä käytössä se mulla on. En ole pudonnut”, Ojanperä hymyilee. Jalostusoriina Lastun Leka on kestosuosikki. Pitkään Ojanperä kasvatti itsekin suomenhevosia. Nyt ratsutammoja ei ole enää yhtään, ja aika kuluu ravihevosten kanssa. Hän pitää miehensä Petri Laineen kanssa Eräjärvellä, Tampereen liepeillä, tallia, josta on tullut useampiakin viime aikojen menestysravureita: Maisiri, Pörnä-Tyttö ja nyt viimeisimpänä sensaatiomainen Parvelan Retu.Ratsupuolella Ojanperän haaveena oli pitkään kasvattaa jotain sellaista kuin Lastun Leka on itse, tai jopa parempaa.”Mutta kun Leeviä tuolla taluttelee, nyt sitä tajuaa, että ei noin hienoa tule”, Ojanperä sanoo – ja puhkeaa kyyneliin.Ori on hänelle kaikkea sitä, mitä hän ratsulta haluaa. Ja toki jo jossain sydämen takana on tieto siitä, että yhteinen elämä 23-vuotiaan oriin kanssa ei tule kestämään ikuisesti.. Pilven Poika Lastun Lekan on kasvattanut Urpo Väätäinen. Hän alkoi hevosenomistajaksi, kun kummityttö aloitteli hevosharrastusta, ja Väätäisen serkun vaimo, joka muuten oli Riikka Harjulan äiti Mintti Hassinen, suositteli ostamaan hevosen Ypäjältä. Valtio pienensi silloin oleellisesti hevostoimintaansa, ja myös jo iäkäs Akuli oli kaupan. Väätäinen teki tarjouksen, ja Kelmistä kantavana ollut Akuli muutti Nilsiään.Ensimmäinen varsa oli Lastu-Tyttö, ja sen jälkeen syntyi myöhemmin toinen kelmiläinen, Lastun Lento, joka kilpaili sittemmin Jukka Martikaisen kanssa. Kolmannen varsan isäoriiksi valittiin Hassisen suosituksesta Pilven Poika. Siitä syntyi Lastun Leka.Kaikki varsat olivat hyviä käsitellä, mutta Lastun Leka oli ulkonäöltään komein. Ja rohkeakin se oli.”Juoksutin sitä polkupyörän vieressä päitsissä ihan liikennöidyllä tiellä, ja se seurasi kuin koira. Se oli rauhallinen, kovapäinen ja hyväluonteinen, eikä hätkähtänyt, vaikka meni rekatkin ohi”, Väätäinen muistelee.. Akuli oli ruunikko, kuuma tamma, joka voitti Heikki Haapalan kanssa kertaalleen koulumestaruuden. Se ehti saada Ypäjällä 9 varsaa, joista kuuluisin oli sen kolmas varsa, ori Samuli, joka oli 3-kertainen estemestari, 6-kertainen mitalisti ja Hermelin isä.Hassinen muistaa, kuinka kävi vähän testaamassa Akulia, kun se oli muuttanut pohjoiseen.”Oli aika muikea tunne 19-vuotiaan siitostamman (ja mahan!) kyydissä kinttupolulla mennä sarjavaihtoja ilman satulaa. Voi sitä hevosen ilmettä. Kuule pyydä vaan, mää kuule näytän!” Hassinen muistelee.Merenheimo osti Lastun Lekan Väätäiseltä vuotiaana. Merenheimo omisti siihen aikaan ruunan Tulen Liekki. Sen kanssa hän oli lähdössä kotimatkalle Ouluun Lappeenrannan koulumestaruuksista, kun Jukka Martikainen huusi autolle, että oletkos huomannut Nilsiässä olevan pilvenpoikalainen myytävänä. Ei ollut huomannut, mutta innostui oitis. Merenheimo lähti heti maanantaiaamuna katsomaan.”Väätäinen olisi halunnut myydä ikäjärjestyksessä, mutta kun näin Lastun Lekan, se liinakko ei kiinnostanut. Ajoin kotiin, mietin pari päivää ja tein jonkinlaisen tarjouksen”; Merenheimo muistelee.Ei ori sillä lähtenyt, vaan lopulta hän joutui maksamaan puolet enemmän. Vaikka hänellä ei edes ollut sitä rahaa.”Soitin vanhalle äidilleni, että tarvitsen lainaa, hevosrahaa. Ja äiti lainasi rahat minulle, 30-vuotiaalle tyttärelleen. Eikä hän niitä rahoja koskaan halunnut takaisin”, Merenheimo hymyilee.. Kaikkea paitsi tylsääAlusta asti tiimiin mukaan kuului Arto-Pekka Heino. Hänelle Lastun Leka oli yksi elämän tärkeimmistä hevosista. Hän sisäänratsasti sen ja ratsasti sillä 6-vuotiskauden loppuun saakka keräten menestystä kaikissa ikäluokkakilpailuissa.”Kun me Maissin kanssa ajoimme Ypäjältä aina Ouluun, me aina mietimme, että onko meillä todella näin hieno hevonen”, Heino muistelee.Tylsää Leevin kanssa ei ollut ikinä. Se oli energinen ja villi. Oltiin sitten kotona tai kilpailuissa, aina ratsastuksen alussa sen piti tehdä jonkinlainen levade tai pukki, ellei capriole.”Se oli purskahteleva hevonen. Hurja poika välillä, mutta aina hieno ratsastaa”, Heino kuvailee. ”En tainnut sen selästä kertaakaan pudota, mutta viittä vaille oli useamman kerran.”Ori ei ollut nuorenakaan erityisen karjas, eikä se ikinä ollut säikky.”Eikä se halunnut heittää ratsastajaa selästä, mutta se odotti, että jossain lintu aivastaa ja sitten se hyppäsi. Ja kun se teki sen, se oli niin notkea, että minä en enää tiennyt, missä on taivas ja missä maa”, Heino kuvailee.Kun ori oli neljä, Heino ratsasti sen Hevosopistolla tallilta Laatuarvostelua varten derbykentälle niin, että oria talutettiin liinoilla kahden puolen. Kun se oli viisi, riitti yksi liina, ja kun se oli kuusi, ei tarvittu taluttajaa.”Sitten kun olin siinä kentällä, omistaja kysyi, kuinka matka meni. Sanoin, että hyvin. Juuri silloin takaamme tuli hevonen valjakkovaunut perässään. Leevi hyppäsi niin isosti ilmaan, että jalustimeni irtosi ja löi minua päähän. Ajattelin, että pakko pysyä selässä, ettei tämä pääse irti. Sain varmaan jonkin sortin aivotärähdyksen, mutta sen jälkeen Leevi oli ihan todella hieno verrytellä”, Heino kertoo. Odotettu Kasvattajakilpailun voitto sillä tulikin.Leevi oli ori, jolle sopi esiintyminen.”Kun se oli 4, Maria Colliander antoi sille kympin laukasta”, Heino mainitsee.Leevin hyviä puolia olivat nimenomaan taipuisuus, ylämäkeen liikkuminen ja kyky koota. Venyvyys ja ravin pituus eivät olleet luonnostaan yhtä vahvoja.Heino uskoo, että Leevi olisi pystynyt etenemään ratsuna vaikka minne.”Sehän vaihtoi laukkaa, ja se myös hyppäsi ihan todella hienosti. Kouluratsastukseen sillä oli liikemekaniikka, jonka avulla se teki itsekseen niitä piaffeja ja passageja”, hän kertoo.”Uskon, että se olisi oppinut aika paljon, sillä se myös rakasti temppuja. Sen huomasi myös siitä, kuinka paljon se rakasti valmentajia. Se oli niin nokkela hevonen. Kun se kuuli meitä valmentaneen ruotsalaisen Ann-Louise Gustafssonin tai Heikki Haapalan äänen, se halusi heti mennä heidän luokseen. Se tiesi, että nyt tapahtuu kivoja asioita ja harjoitellaan uusia juttuja”, Heino kertoo.Hän toteaa, että Haapalalla oli iso osuus siihen, millainen Lastun Lekasta tuli.”Hän ymmärsi niin hyvin, miten Leevin kanssa pitää mennä. Välillä ratsastettiin kuukausikin poissa peräänannosta, että se saatiin kantamaan itseään oikein. Menestyksestämme kuuluu iso kiitos Heikille”, Heino sanoo.Kun Leevi kääntyi 7-vuotiaaksi, sen omistaja halusi sen olevan paremmin käytössä siitoksessa, ja ori siirtyi Helkky Ylöselle Hessi-tallin kupeeseen. Heino koki, että asiaa valmisteltiin häneltä salaa, ja hän myös olisi ehdottomasti halunnut ratsastaa oriilla vielä 7-vuotiskauden ja ensimmäiset mestaruudet.”Se oli minulla tosi kova pala, ja otin siitä itseeni. Meillä meni omistajan kassa välit moneksi vuodeksi”, Heino myöntää. Kun oria 7-vuotissyksyllä tarjottiin takaisin hänelle ratsastettavaksi, hän kieltäytyi.”Olin silloin nuori ja lyhytjännitteinen. Ajattelin, että en ala kenenkään jälkiä paikkaamaan”, hän sanoo.Hän muistaa siltä kesältä yhden radan, jolloin oli päätuomarina, kun Lastun Leka tuli radalle vähemmän kokeneen ratsastajan kanssa ja teki paljon rikkoja.”Kun Leevi tuli pituushalkaisijaa pitkin, minua alkoi itkettää. Minä vain märisin ja märisin, ja tuntui, että sydämeni särkyy. Sihteeri yritti jotenkin saada numeroita paperiin”, Heino muistelee.Kun aikaa on kulunut, muistot ovat kultaantuneet ja tummemmat sävyt haalistuneet. Aika Ylösellä jäi lyhyeksi, ja ori haettiin sieltä Ouluun. Se aloitti uuden elämänsä Ojanperällä. Rauhallinen paikka, vapaa heinä ja astuminen sopivat sille.Lyhyeksi jääneen kilpauransa aikana ori oli myös stressaantunut. Merenheimo ja Heino toteavat, että ehkä matkat nuorena oriina Oulusta etelään olivat sille liikaa. Joskus kotimatkalla oli jäätävä sen kanssa vierastalliin vain tuntia ennen kotia, koska ori riehui trailerissa niin, että matkaa ei voinut enää jatkaa. Kokonaisstressi sai sen myös ahmimaan hiekkaa, mistä tavasta se on vanhemmiten päässyt.Leevi jäi Merenheimon viimeiseksi hevoseksi. Kaiken sen kekkaloinninkin alta tärkeimmäksi hän nostaa hevosen luonteen ja halun olla ihmisen kanssa.”Leevi oli aina hirveän ihmisrakas ja kiltti”, hän kiittää.Ojanperältä taas ei täydy kahta kertaa kysyä syytä, miksi Lastun Leka on niin suosittu.”Kai nyt muutkin näkevät, että tämä on maailman hienoin hevonen”, hän sanoo.. Ori Lastun Leka1997 - 2021 Om. Noora Ojanperä, kasv. Urpo Väätäinen4-vuotiaana Laatuarvostelussa ikäryhmänsä paras rakenne5-vuotiaana Laatuarvostelussa ikäryhmänsä paras estehevonen6-vuotiaiden suomenhevosten kasvattajakilpailun voittaja 2003146 jälkeläistä. Kuninkaallinen katseLastun Lekalla on Hippoksen tietokannassa 146 jälkeläistäEnsimmäisinä kausina tammoja oli vain 0–8, mutta kesällä 2009, kun Leevi muutti Ojanperälle, tuli ensimmäinen suuremman suosion vuosi. Tammoja oli 20. Sen jälkeen tammoja oli 8 ja 19 välillä, kunnes vuonna 2016 määrä nousi 31 ja seuraavana 32 tammaan. Sperma toimii yhtä hyvin ja vielä viime vuonnakin tammoja oli 20.Yksi iso syy menestykseen lienee Lastun Lekan pojan Hessin Leevin nouseminen mestaruusmitalitaistoihin ja ennen muuta sen kyky GP-liikkeisiin. Ihan tasamaan tallaajia jälkeläisistä ei ole suurimmalta osalta tullut.”Kyllä niihin jälkeläisiin voi se hemmetin kikkelis-kokkelis-geeni tulla”, Noora Ojanperä naurahtaa.Hyviä on riittänyt, ja suhteessa erityisen paljon tammoissa. Jälkeläisissä on myös estepuolen ikäluokkamenestyjiä. Hyppyverta tullee Akulilta, kokoa Pilven Pojalta.”Siellä on monta suomensuurhevosta”, Ojanperä kertoo jälkeläisistä.Kaikkien suosikki Lastun Leka ei ole.”On ihmisiä, jotka etsivät suomenhevosista kilttejä maastomopoja, jotka asuvat siirtotallissa pyöröpaalin vieressä ja joita ratsastellaan vain harvoin ja vähän. Leevin jälkeläisiltä sellaista ei voi ensisijaisesti odottaa. Ne ennemmin näyttävät, että suomenhevosella voi edistyä tässä lajissa nimeltä ratsastus. Ne sopivat ihmisille, jotka ratsastavat paljon ja haluavat kehittyä”, Ojanperä muotoilee.”Mutta suomenhevosissa on jokaiselle jotakin, ja se on tässä rodussa ihaninta.”Hän kertoo, että Leevin jälkeläiset tunnistaa pään ilmeestä, kuninkaallisesta katseesta. Liikkeisiin tulee korkeaa etujalkaa sekä pyörivää, kantavaa laukkaa.

Suurten tunteiden Lastun Leka

Aiheeseen liittyvää