Sosiaalisen lisenssin lunastamiseksi alan on jatkuvasti osoitettava konkreettisesti eettisyytensä, pelkkä sääntöihin vetoaminen ei riitä. Muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa raviurheilun sosiaaliseen lisenssiin kiinnitetään paljon huomiota ja asia nousi esiin myös viime viikolla Kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n urheilufoorumissa..Samalla kun eläinten urheilu- ja viihdekäyttöä tarkastellaan yhä kriittisemmin, tulee yhteiskunta ennemmin tai myöhemmin sosiaalisen lisenssin nimissä kysymään myös, miten ravihevosten urat loppuvat. Minkä ikäisiksi ne kilpailevat? Mitä tapahtuu sen jälkeen? Onko ravihevosen loukkaantuminen enemmän sääntö kuin poikkeus? Onko hevosen ylipäätään mahdollista päästä terveenä eläkkeelle? Ja onko olemassa sellaista kuin eläke, vai tarkoittaako kilpauran päättyminen myös elämän päättymistä? Entä jos ura päättyy loukkaantumiseen?.Vaikka hevosihminen tietää, että joskus energiselle hevoselle lopetus on parempi vaihtoehto kuin pihankoristeena olo tarhannurkassa, on yhteiskunnan mielipide yleensä se, että elämä on aina parempi vaihtoehto..Suomenhevosen kohdalla ajatellaan, että mikäli siitä ei ole raviradoille, voi siitä tulla hyvä ratsu, ja usein näin onkin. Hurraa, monipuolinen kansallisrotumme! Suurin osa Suomen hevospopulaatiosta on kuitenkin lämminverisiä ravureita. Niiden maine ratsuina raviuran jälkeen on, noh, olematon. Silti me lämminveristen kanssa touhuavat ihmiset tiedämme, että ne ovat monella tapaa ihastuttavia harrastuskumppaneita. Ne ovat yleensä erittäin järkeviä kaikissa hoitotoimenpiteissä, helppoja käsitellä ja liikennevarmoja, vaikka askellajeissa ja koulukiemuroissa häviäisivätkin..Monista hyvistä puolista huolimatta lämminverisen entisen ravihevosen kohtalo kilpauran jälkeen on usein ongelma. Etenkin siinä tapauksessa, että omistajana on ollut kimppa, jolla ei ole taitoa eikä mahdollisuutta uudelleenkouluttaa hevosta tai edes pitää sitä muualla kuin ammattilaisen tallissa. Samaan aikaan kimpoissa on usein mukana myös ensikertalaisia hevosenomistajia, joiden toivotaan pysyvän lajin parissa, vaikka oman hevosen ura onkin päättymässä. Minkälaisen kuvan he saavat lajista, jos heti kilpauran kääntyessä loppua kohti laji-ihmisen ensimmäinen ratkaisu on laittaa hevonen makkaraksi?.Mutta mikä sitten olisi hevoselle paras ratkaisu, ja samalla sellainen, mikä ei horjuta hevosurheilun sosiaalista lisenssiä?.Hevosurheilussa on tämän kevään aikana julkaistu juttusarja ’Ravurista ratsuksi’, jonka viimeinen osa löytyy keskiviikkona ilmestyneestä lehdestä. Artikkelissa valmentaja Laura Koskenmäki kertoo, että vielä jokin aika sitten esimerkiksi Englannissa oli täysiverisillä entisillä laukkahevosilla hankala maine. Ne olivat lähes ilmaisia ja menivät henkilöille, jotka eivät osanneet kouluttaa niitä. Aktiivisesti tehdyn työn myötä tilanne muuttui, entisten laukkahevosten hinta on nykyään noussut useampiin tuhansiin euroihin ja ne ovat arvostettuja ratsuja..Jotain saman tyyppistä arvonpalautusta kaivataan myös Suomen entisille ravureille. Tästä soisi keskusjärjestönkin ottavan koppia, jos ei muuten, niin sosiaalisen lisenssin takia. .Ravihevosten elämää urheilu-uran jälkeen ei ole Suomessa juuri pohdittu, ellei reilun kymmenen vuoden takaisia hankkeita hevosten teuraskäytön lisäämiseksi oteta huomioon. Kiinnostus eläinten hyvinvointiin kuitenkin kasvaa suuren yleisön silmissä jatkuvasti, ja jossain kohtaa joku ymmärtää kysyä, mitä näille eläimille tapahtuu sen jälkeen, kun ne ovat juosseet rahaa omistajilleen. Hevosalan täytyy silloin kyetä vastaamaan, eikä siinä selitykset auta..Raviuran jälkeen: suomenhevosella vaikka mestaruustasolle, mutta entä lämminverisellä? "Väitän, että ne kaikki eivät ole ratsuina kovin onnellisia".Ratsun ura voi aueta lämminverisellekin.Jenni sai lahjaksi hevosen, joka on vienyt hänet niin Churchillin synnyinkodin edustalle kuin kuninkaan ´takapihallekin´ .Lämminverisen kanssa pitää nauttia prosessista.Laura Koskenmäki peräänkuuluttaa raviurheiluun mallia laukkamaailmasta
Sosiaalisen lisenssin lunastamiseksi alan on jatkuvasti osoitettava konkreettisesti eettisyytensä, pelkkä sääntöihin vetoaminen ei riitä. Muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa raviurheilun sosiaaliseen lisenssiin kiinnitetään paljon huomiota ja asia nousi esiin myös viime viikolla Kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n urheilufoorumissa..Samalla kun eläinten urheilu- ja viihdekäyttöä tarkastellaan yhä kriittisemmin, tulee yhteiskunta ennemmin tai myöhemmin sosiaalisen lisenssin nimissä kysymään myös, miten ravihevosten urat loppuvat. Minkä ikäisiksi ne kilpailevat? Mitä tapahtuu sen jälkeen? Onko ravihevosen loukkaantuminen enemmän sääntö kuin poikkeus? Onko hevosen ylipäätään mahdollista päästä terveenä eläkkeelle? Ja onko olemassa sellaista kuin eläke, vai tarkoittaako kilpauran päättyminen myös elämän päättymistä? Entä jos ura päättyy loukkaantumiseen?.Vaikka hevosihminen tietää, että joskus energiselle hevoselle lopetus on parempi vaihtoehto kuin pihankoristeena olo tarhannurkassa, on yhteiskunnan mielipide yleensä se, että elämä on aina parempi vaihtoehto..Suomenhevosen kohdalla ajatellaan, että mikäli siitä ei ole raviradoille, voi siitä tulla hyvä ratsu, ja usein näin onkin. Hurraa, monipuolinen kansallisrotumme! Suurin osa Suomen hevospopulaatiosta on kuitenkin lämminverisiä ravureita. Niiden maine ratsuina raviuran jälkeen on, noh, olematon. Silti me lämminveristen kanssa touhuavat ihmiset tiedämme, että ne ovat monella tapaa ihastuttavia harrastuskumppaneita. Ne ovat yleensä erittäin järkeviä kaikissa hoitotoimenpiteissä, helppoja käsitellä ja liikennevarmoja, vaikka askellajeissa ja koulukiemuroissa häviäisivätkin..Monista hyvistä puolista huolimatta lämminverisen entisen ravihevosen kohtalo kilpauran jälkeen on usein ongelma. Etenkin siinä tapauksessa, että omistajana on ollut kimppa, jolla ei ole taitoa eikä mahdollisuutta uudelleenkouluttaa hevosta tai edes pitää sitä muualla kuin ammattilaisen tallissa. Samaan aikaan kimpoissa on usein mukana myös ensikertalaisia hevosenomistajia, joiden toivotaan pysyvän lajin parissa, vaikka oman hevosen ura onkin päättymässä. Minkälaisen kuvan he saavat lajista, jos heti kilpauran kääntyessä loppua kohti laji-ihmisen ensimmäinen ratkaisu on laittaa hevonen makkaraksi?.Mutta mikä sitten olisi hevoselle paras ratkaisu, ja samalla sellainen, mikä ei horjuta hevosurheilun sosiaalista lisenssiä?.Hevosurheilussa on tämän kevään aikana julkaistu juttusarja ’Ravurista ratsuksi’, jonka viimeinen osa löytyy keskiviikkona ilmestyneestä lehdestä. Artikkelissa valmentaja Laura Koskenmäki kertoo, että vielä jokin aika sitten esimerkiksi Englannissa oli täysiverisillä entisillä laukkahevosilla hankala maine. Ne olivat lähes ilmaisia ja menivät henkilöille, jotka eivät osanneet kouluttaa niitä. Aktiivisesti tehdyn työn myötä tilanne muuttui, entisten laukkahevosten hinta on nykyään noussut useampiin tuhansiin euroihin ja ne ovat arvostettuja ratsuja..Jotain saman tyyppistä arvonpalautusta kaivataan myös Suomen entisille ravureille. Tästä soisi keskusjärjestönkin ottavan koppia, jos ei muuten, niin sosiaalisen lisenssin takia. .Ravihevosten elämää urheilu-uran jälkeen ei ole Suomessa juuri pohdittu, ellei reilun kymmenen vuoden takaisia hankkeita hevosten teuraskäytön lisäämiseksi oteta huomioon. Kiinnostus eläinten hyvinvointiin kuitenkin kasvaa suuren yleisön silmissä jatkuvasti, ja jossain kohtaa joku ymmärtää kysyä, mitä näille eläimille tapahtuu sen jälkeen, kun ne ovat juosseet rahaa omistajilleen. Hevosalan täytyy silloin kyetä vastaamaan, eikä siinä selitykset auta..Raviuran jälkeen: suomenhevosella vaikka mestaruustasolle, mutta entä lämminverisellä? "Väitän, että ne kaikki eivät ole ratsuina kovin onnellisia".Ratsun ura voi aueta lämminverisellekin.Jenni sai lahjaksi hevosen, joka on vienyt hänet niin Churchillin synnyinkodin edustalle kuin kuninkaan ´takapihallekin´ .Lämminverisen kanssa pitää nauttia prosessista.Laura Koskenmäki peräänkuuluttaa raviurheiluun mallia laukkamaailmasta