Essee: Ravit ja rahapelaaminen

Vakioveikkauksesta se kaikki alkoi

Olin 13-vuotias, kun ensimmäisen kerran jouduin tekemisiin rahapelien kanssa. Elettiin 1960-lukua. Isäni oli osuuskaupan hoitaja, ja kauppias minustakin piti tulla. Siihen aikaan ”veikkaus oli joka viikko, palautuspäivä keskiviikko”, kuten Veikkauksen mainos kuului.

Kukaan ei puhunut peliongelmista mitään, eikä alaikäisten pelaamisesta kukaan mitään kysynyt.

Lotto alkoi vuonna 1971 ja suomalaisista tuli lottokansaa. 

Toto tulee mukaan kuvaan

Raveilla on Tampereella pitkät perinteet. Teivoon ravirata muutti vuonna 1976. Teivo täyttää siis 50 vuotta vuonna 2026, jolloin siellä ravataan Kuninkuusravit.

Sen jälkeen Teivossa tapahtuu muutoksia. Teivo–Mäkkylä-alueen osayleiskaavassa ravirata säilyy, mutta tallialueet puretaan ja alue varataan asumiseen. Teivo muuttuu monipuoliseksi tapahtumakeskukseksi, jossa ravit ovat vain yksi toimintamuoto.

Minä tutustuin raviurheiluun kaupungin virkamiehenä aikana, jolloin Tampereen Ravirata Oy oli kaupungin pääosin omistama yhtiö. Palkintojakin pääsin jakamaan. Hämmentyneenä muistan kysyneeni ensimmäisellä kerralla, että kenelle minä tämän pokaalin annan. Kaveri voittajaringissä katsoi minua pitkään ja sanoi, että ”jos hevonen ei huoli, niin anna kuskille”.   

Alkuun raveissa tuli käytyä harvakseltaan lähinnä veljeni kanssa. Pelasimme T-pelejä kimpassa. Rivin teki vuorollaan jokainen kimpan osapuoli. Mitään sopimuksia meillä ei ollut, ja voitot jaettiin kulloisenkin pelintekijän toimesta. Panokset olivat pieniä, ja vähintään yhtä tärkeää oli keskinäinen kilpailu sekä peliin liittyvä jännitys. Rikastumaan emme ole vielä onnistuneet, enkä usko, että siihen on kukaan meistä edes vakavasti uskonut.

Kimppapelaaminen oli meille sosiaalisen yhteydenpidon väline, jonka ohessa vaihdoimme muutkin kuulumisemme. Siitä lähtien olen korostanut vastuullisuuden merkitystä raviurheilussa. Minun visioni on, että me edistämme sosiaalisia kohtaamisia.

Homma muuttuu vakavammaksi

Filosofi Zygmunt Bauman sanoi, että tulevaisuutta ei voi ennustaa, ei edes jälkikäteen. Joskus asiat tapahtuvat niin, että olet oikeassa tai väärässä paikassa oikeaan tai väärään aikaan.

Kun nyt jo edesmennyt Matti Mahlamäki valittiin Hippoksen hallitukseen vuonna 2021, minua kysyttiin Tampereen Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.

Minä olin jäänyt eläkkeelle Medilaser Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä 2017. Medilaserin aikana olin tullut taas askelta lähemmäksi raviurheilua. Yhtiön omistajista toinen omisti raviravihevosia, ja raviurheilu kuului luontevasti yhtiön markkinointikanaviin.

Raviurheilu oli sponsorointinäkökulmasta varsin hyvä kanava tavoittaa asiakkaita silmäkirurgiaan, eikä raviurheilu ollut hinnoitellut itseään pihalle. Raviurheilulla olisi mainos- ja sponsorointipuolella paljon mahdollisuuksia, joita ei ole hyödynnetty. Eräs syy siihen on passivoiva valtiontukijärjestelmä.

Totuus valkenee, silmät avautuvat

Se olikin sitten melkoinen shokki, kun otin tehtävän vastaan ja aloin perehtymään raviurheilun arkeen toimiston puolella. Ravirataa pyörittää toimitusjohtaja, jonka pitäisi radalla hoitaa kaikki. Teivossakin ravikilpailujen järjestäminen oli vain yksi osa toimitusjohtajan työtä.

Yrityselämässä olin tottunut siihen, että yhtiöllä on johtoryhmä ja tarpeelliset asiantuntijat. Raviradan hallituksen puheenjohtajana havaitsin, että toimitusjohtaja on samalla kertaa talouspäällikkö, markkinointipäällikkö, tapahtumaemäntä ja talonmies. Teivon entinen toimitusjohtaja Päivi Lehtonen kuvasi, että toimitusjohtajan päivä alkaa kolaamisella eli lumitöillä. Vuoden 2023 alkupuolella toimitusjohtaja Päivi Lehtonen lopulta kyllästyi kolaamiseen ja irtisanoutui.

Siinä vaiheessa sitten tiivistettiin yhteistyötä Lännen ratojen kesken ja alettiin luomaan yhteistä visiota Lännen radoista, jotka käsittävät Teivon lisäksi Turun Metsämäen raviradan sekä Forssan Pilvenmäen raviradan. Myös Porin ravirata kuuluu Lännen ratoihin.

Tietyn prosessin jälkeen päädyimme valitsemaan Teivon toimitusjohtajaksi Forssan raviradan toimitusjohtajan Elina Hirvosen. Elina ja Turun Eeva Karvonen muodostavat energisen ja osaavan parivaljakon ja yhteistyötä on lisätty. Myöhemmin radat luopuivat omista kilpailupäälliköistään, ja nyt Teivolla, Turulla ja Forssalla on yhteinen kilpailupäällikkö.

Lyhyellä ajalla Teivosta poistui puoli henkilötyövuotta toimitusjohtajan työpanosta ja yksi henkilötyövuosi kilpailupäällikön työpanosta. Ravintolan ulkoistuksen yhteydessä vapautui kaksi ja puoli henkilötyövuotta vakituista henkilökuntaa. Ravikoulun vetäjä Viena Kauppi ryhtyi hevosalan yrittäjäksi ja vastaa nyt ravikoulusta yrittäjänä.

Joka tapauksessa Teivon työvoimasta lähti eri tavoin 5 henkilötyövuotta ja korvaantui yhteisellä kilpailupäälliköllä sekä Lännen ratojen yhteiskäyttöisellä tuntihinnoitellulla henkilökunnalla. Talouskin tasapainottui. Sitä minä nyt sitten ihmettelen, että miten lajilla on varaa siihen, että melkein jokaisella radalla on oma toimitusjohtajansa ja kilpailupäällikkönsä. Siinä tuhlataan resursseja, jotka voitaisiin käyttää paljon paremmin raviurheilun hyödyksi.

Valtiontukijärjestelmä muodostaa järkytyksen

Minä olen koulutukseltani kunnallispolitiikkaa pääaineena lukenut hallintotieteiden maisteri. Tulin työelämään 1970-luvun lopulla. Siihen aikaan Suomessa oli kuntia paljon enemmän kuin nykyisin, ja kunnat olivat taloudellisesti hyvin erilaisessa asemassa.

Kunnan tehtävänä on huolehtia itsehallintoonsa kuuluvista ja sille laissa määrätyistä tehtävistä. Kuntien välisiä eroja tasattiin valtionosuuksilla, jotta veroprosenttien erot saatiin pidettyä kohtuullisena.  Valtion budjettivalmistelun yhteydessä kunnat kävivät armotonta taistelua valtionosuuksista, ja karvalakkilähetystöä kulki Helsinkiin ja takaisin.  

Käytännössä homma toimi niin, että mitä suuremmat kunnan menot olivat, sen enemmän kunta sai valtionosuuksia. Alimpien kantokykyluokkien kunnissa uuden viran perustamalla kunta saattoi tienata, kun laski yhteen valtionosuuden ja uuden virkamiehen palkasta kertyvän kunnallisverotuoton.

Jokainen ymmärtää, että tämmöinen järjestely johtaa pidemmällä aikavälillä kestämättömään tilanteeseen, kun järjestelmä ei sisällä minkäänlaisia tehokkuuskannustimia tai kannustimet ovat käänteisiä  – mitä enemmän kulutat, sen enemmän saat tukea. Järjestelmää on sittemmin uudistettu lukuisia kertoja painottamaan tehokkuutta ja kannustavuutta. Kuulostaako tämä tutulta?

Siksipä järkytys oli suuri, kun huomasin, että raviurheilun valtiontukijärjestelmä on suoraan virkaurani alkuvuosilta 1980-luvun alusta.

Ravipelejä järjestivät raviradat aina Fintoton perustamiseen saakka. Veikkaus järjesti valtakunnallisia V5- ja V75 -pelejä, jotka nekin siirtyivät Fintotolle vuonna 2012. On selvää, että raviurheilu on nähnyt parempiakin päiviä. Kun katsoo Teivon ravirataa, kummastuttaa, että tuommoisen kompleksin rakentaminen on ylipäätään ollut mahdollista.

Joudun luottamaan siihen, mitä minulle on kerrottu. Tarinan mukaan, Fintoto Oy ja Hippos sen osakekannan omistajana pakotettiin vuonna 2017 rahapeliuudistuksessa yhdistymään Veikkaukseen. Toiset kertovat, että luvattu 4 % pelikatteesta oli niin houkutteleva tarjous, että siitä ei voinut kieltäytyä. Minä en tiedä, kumpaa puolta pitäisi uskoa. Sillä päätöksellä naulattiin raviurheilun tulevaisuus pitkälle tulevaisuuteen.

Suomalaiset ovat lottokansaa, ja Veikkaukselle lotto on tärkein tuote. Muut pelimuodot ja ravipelit niiden mukana ovat jääneet loton varjoon. Samalla pelitarjonta on laajentunut, ja kasinopelit ovat tulleet kuvaan mukaan. Urheiluvedonlyönti vaatii perehtymistä, eikä pitkäjänteisyys kuulu nyky-yhteiskunnan luonteeseen. Kaiken pitää tapahtua nopeasti, tässä ja nyt.  Itse voit valita, häviätkö rahasi nopeasti vai hitaasti. Samalla se sosiaalinen ulottuvuus, mikä minulla on aina kuulunut pelaamiseen, lipuu kauemmaksi ja kauemmaksi.

Ravipelaamisen siirtyminen Veikkaukseen kanssa yhteen ei ollut järjestelmän isoin ongelma. Veikkauskin on ongelmissa, ja sen pahimmat kilpailijat ovat ulkomailta rahapeliä järjestävät toimijat, joita ei koske vastuullisuusvaatimukset tai edes normaalit liiketoimintaan liittyvät yhteiskunnalliset velvollisuudet, kuten verot.

Pelaajat eivät tätä tule ajatelleeksi verratessaan kertoimia ja palautusprosentteja Veikkauksen tarjontaan, jossa kuitenkin on läsnä vahva yhteiskunnallinen vastuu. Sitten en ota kantaa siihen, kuinka hyvin tai tehokkaasti Veikkaus on tasapainoillut tulosvaatimusten ja vastuullisuuden kanssa. Monopoleihin liittyy monesti tehokkuusongelmia, ja siksi monia alueita yhteiskunnassa on avattu kilpailulle.

Perusongelmana raviurheilun näkökulmasta on, että tuon uudistuksen yhteydessä raviurheilulle maksettavan tuen luonne muuttui. Se ei ollutkaan enää korvausta pelin järjestämisestä.

Hevoskilpailujen järjestämiskorvauksista tuli valtion tukea

Palkinnot hevoskilpailuista hevosten omistajille maksetaan valtion varoista yritystukena. Maa- ja metsätalousministeriö jakaa palkintotukeen varatut runsaat 20 miljoonaa euroa vuodessa raviradoille palkintotukena, ja radat maksavat palkinnot hevosenomistajille.

Minulle on tullut selväksi, että kilpahevosen omistaminen Suomessa on kallista touhua. Eri lähteistä saamien tietojen perusteella kilpaileva hevonen ansaitsee palkintorahoja keskimäärin 1600 euroa vuodessa. Hevosen ylläpito sen sijaan on paljon kalliimpaa, ja harvassa ovat hevoset, jotka tienaavat oman ylläpitonsa. Raviurheilu Suomessa onkin 70-prosenttisesti amatööriurheilua, kun taas esimerkiksi Ruotsissa hevosurheilu on samalla prosenttiosuudella ammattilaisurheilua.

Ero Ruotsiin näkyy pelivaihdoissa. Siinä kun Suomessa valtakunnallisen 75-pelin vaihto tavallisena lauantaina on 200 000–300 000 euroa, nousee pelivaihto Ruotsissa miljooniin. Ei ihme, että raviväen katse on kääntynyt Ruotsiin, kun Suomessa uudistetaan rahapelijärjestelmää Veikkauksen yksinoikeusmallista lisenssimalliin.

Vastaavasti ravikilpailujen järjestämiseen raviradat saavat maa- ja metsätalousministeriöltä toimintatukea. Toimintatuki on valtion yritystukea. Valtion tuesta säädetään Euroopan Unionin yhdistymissopimuksen 87 ja 88 artikloissa. Artiklassa 87 säädetään, miten valtion tukea voidaan myöntää. Keskeisessä asemassa on se, että tuki ei voi ylittää 80:aa prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Raviradoille maksettava toimintatuki on sidottu maa- ja metsätalousministeriölle osoitettuihin budjettivaroihin, jotka ovat pysyneet ennallaan. Kustannusten nousua ei toimintatuessa ole otettu huomioon, joten sekä palkintotuki että toimintatuki ovat vuosien mittaan reaaliarvoltaan pienentyneet. Toisaalta kustannusperusteinen tukijärjestelmä on mahdollistanut sen, että raviradat ovat pysyneet toiminnassa. Rahan jaossa on myös ollut vahva aluepoliittinen näkökulma, joka on mahdollistanut nykyisen ravirataverkoston säilymisen.

Sen sijaan kukaan ei ole huolehtinut siitä, että raviurheilun kulta-aikaan ratapelin tuotolla rakennettuja ravintola- ja katsomorakennuksia olisi järkevästi ylläpidetty ja kehitetty. Rakennuskannan laiminlyönti on johtanut siihen, että raviurheilun olosuhteet ovat edelleen 1980-luvulla ja kiinteistöihin kohdistuva peruskorjausvelka on valtava.

Raviratojen omat toiminnan kehittämismahdollisuudet ovat heikot. Toimintatuen määrä voi olla enintään 80 prosenttia toiminnan kustannuksista. Näin ollen raviratojen raviurheiluun sidotut varainhankintamahdollisuudet ovat olemattomat. Mikäli sponsori- ja mainostuotot ylittävät 20 prosenttia raviradan kuluista, vähentävät kaikki lisätulot valtion tukea. Raviratojen motivaatio lisätulojen hankkimiseen on heikko, jos saman saa tukia nostamalla. Tuki on staattista ja passivoivaa.

Ravitoimintaan liittymätön varainhankinta on puolestaan 1980-luvulle jääneiden olosuhteiden takia haastavaa. Suuren konsertin järjestäminen hiekka- tai asfalttierämaassa ja kunnoltaan ja tekniikaltaan 1970-luvulta peräisin olevilla raviradoilla on tapahtumatoiminnan armottomassa kilpailussa haastavaa. Raviradat ovat velkaisia ja maksukyvyltään heikkoja. Jo yksikin epäonnistut viihdekonsertti tai vastaava tapahtuma saattaa johtaa raviradan ylipääsemättömiin vaikeuksiin.

En tiedä, kuka tämän valtiontukijärjestelmän on keksinyt. Jos olisin vainoharhainen, voisin ajatella, että tarkoituksena olisi ollutkin raviurheilun lopettaminen Suomesta. Raviurheilu oli ennen nykyjärjestelmää elinkelpoinen ja kehitettävissä oleva. Valtiontukijärjestelmä sääntöineen tekee siitä lopun, ellei jotain tehdä.

Raviurheilussa on potentiaalia

Vieraillessani Suomen Urheilumuseossa huomasin, että suomalaisen urheilun lähtöpisteeksi mainittiin hevoskilpailut. Valtiolliset ajot olivat läänien hallintokaupungeissa vuosina 1865–1939 ajettuja ravikilpailuja. Ne olivat maan ensimmäisiä virallisia urheilukilpailuja, joista suomalaisen kilpaurheilun katsotaan saaneen alkunsa. Ravikilpailujen historia täyttää siten 160 vuotta vuonna 2025.

Perustellusti voi kysyä, mihin on jäänyt sportti. Nykyisin ravikilpailuja käsitellään mediassa liian usein vain pelikohteena, vaikka ravikilpailut ovat ensisijaisesti urheilutapahtuma. 1970-luvulla Charme Asserdalin nimen ja tarinan tunsivat kaikki, seurasit raviurheilua tai et. Samoin monet ohjastajat olivat koko kansalle tuttuja urheilijoita. Urheilulajit elävät huippujen kautta, ja kansan kiinnostus lajeja kohtaan elää menestyksen ja sen tuoman julkisuuden varassa. Solvallan Elitloppet tai Suomen Kuninkuusravit ovat osoitus tästä. Kuninkuusravitkin jäävät kertatapahtumaksi, ja sen markkina-arvo lajille jää lähes täysin hyödyntämättä.

Itse olen tarkastellut raviurheilua neljästä näkökulmasta; sponsorin, asiakkaan, raviradan omistajan ja lopulta raviradan hallituksen puheenjohtajan näkökulmasta. Sponsorina olin tekemässä sopimuksia ravikilpailujen lähtö- tai tapahtumasponsorin sekä mainostajan näkökulmasta. Raviurheilu on yritykselle kustannustehokas markkinointikanava. Raviurheilu ei ole hinnoitellut itseään pihalle.

Vastuullisuus

Yksikään yritys ei voi sivuuttaa enää vastuullisuuskysymyksiä, ei myöskään mikään toimiala tai laji. Lainsäädännön mukaan vastuullisuus on osa pörssiyhtiöiden toimintakertomusta jo nyt, ja lainsäädäntö on ulottumassa myös pk-yrityksiin.

Itse olen kuvannut hallitustyötä talomallin avulla. Talo on hyvä perustaa kovalle maalle. Hallitustyössä se tarkoittaa, että omistaja tietää, miksi yhtiö on perustettu ja mitä se siltä odottaa. Yhden yhtiön näkökulmasta vastus vaikuttaa itsestään selvältä. Yhtiön tehtävänä on ravikilpailujen järjestäminen. Se onkin sitten eri kysymys, kuinka tukevalla maaperällä yhtiö seisoo, jos se saa rahansa tukena valtiolta. Kuten olemme huomanneet, maaperä on epävakaa, ja sitä heiluttaa poliittiset maanjäristykset ja kulloinenkin valtiotalouden tila.

Yhtä hyvin voimme kysyä, onko Suomen raviratojen verkosto rakennettu vakaalle maaperälle vai voisiko siinä olla jotain kehitettävää? Tuhlaammeko me yhteisiä resursseja nykyisessä mallissa? Vastuullisuuteen kuulua kysyä, onko hallinto riittävän luotettavaa ja läpinäkyvää. Tiedämmekö ravirataperheen sisällä riittävästi ratojen todellisesta tilanteesta, ja ovatko rahan jakamisen periaatteet läpinäkyviä?

Voimme myös kysyä, onko omat lajin sisäiset varainhankintamahdollisuudet riittävästi hyödynnetty tai minkälaisille periaatteille Suomen Hippoksen ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistyö perustuu. Pyysimme päästä keskustelemaan Tampereen Ravirata Oy:n ja Teivon hankkeiden osalta maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten kanssa. Meitä ei siellä otettu vastaan

Vastuullisuustermissä ESG G tarkoittaa hallintoa (Governance) eli juuri sitä, mitä äsken kuvasin. Muilta osin yhtiöiden itse on huolehdittava muun hallinnon näkökulman. E on ympäristö (Environment). En usko, että raviurheilussa on ympäristön kannalta sen ihmeellisempiä vastuullisuusongelmia kuin muissakaan urheilulajeissa.

Hevoset toki kuljetetaan isoilla dieselautoilla kilpailuihin, mutta niin on muussakin urheilussa. Jääkiekkojoukkueet kulkevat sarjakaudella paikkakunnalta toiselle välillä bussilla ja välillä lentokoneella. Urheilutapahtumia järjestetään kaikissa lajeissa useilla paikkakunnilla. Kalusto ja urheilijat liikkuvat paikasta toiseen, ja se kuuluu urheilun luonteeseen. Veikkaanpa, että urheilun lopettamisen haittavaikutukset olisivat mittaamattomasti suuremmat.

Suurempi ongelma on nykyiset raviratakiinteistöt, jotka on mitoitettu 1980-luvun tarpeisiin ja jotka ovat valtaosin tuolta vuosikymmeneltä. Tilat ovat nykytarpeisiin liian suuret, käyttöaste on heikko ja energiataloudellisesti rakennukset ovat paljon energiaa kuluttavia. 

Veikkaus on muuttanut käytäntöjään viime vuosina. Tunnistautuminen on tullut pakolliseksi, ja pelirajat on asetettu. Pelitilin saldo on helppo tarkastaa, ja voit asettaa itsellesi rajoituksia omalle pelaamiselle. Sen sijaan ulkomaille tapahtuva pelaaminen on täysin kontrolloimatonta. Kuuluuko sitten pelaamista valvoa ja rajoittaa?

Yhtä hyvin voisi kysyä, poltatko tupakkaa tai juotko alkoholia. Minun nuoruuteni vuosina tupakkateollisuus oli mielestäni esimerkki kaikkein epäeettisemmästä toiminnasta halki vuosikymmenten. Niinpä minäkin jäin koukkuun ja polttelin tupakkaa vuosikymmeniä. Vältyin siltä pahimmalta, eli henki säästyi. Kyllä, juon myös alkoholia ja saatan vieläkin polttaa sikarin kalareissussa nuotilla. Itse asiassa kyse on nautinnoista ja addiktion säätelykyvystä.

Kivaa sen sijaan ei ole, jos olet hoitokodissa kuolemassa keuhkosyöpään. Kivaa ei ole sekään, että olet juonut tai pelannut omaisuutesi, vaimosi ja perheesi on lähtenyt kävelemään ja eteisessä odottaa pino avaamattomia laskuja.

Kyllä ehdottomasti, raviurheilun on hyväksyttävä se, että pelaamista valvotaan ja säädellään. Eri asia on, miten se toteutetaan. Lopullisen päätöksen tekee aina yksilö itse. Asiakkaan tunnistaminen on osa talous- ja terrorismirikollisuuden torjuntaa. Pelirajoitukset ovat paikallaan. Minulle ne käyvät hyvin, mutta ehkäpä niissä voisi olla enemmän joustoa. Minulle pelitilin yhteenveto on paras pelaamisen hallinnan väline.  Pelaa vain se, jonka voit hymyillen hävitä. Pelihistoria on tässä lahjomaton.

Sosiaalinen vastuullisuus on pelaamista laajempi käsite. Kyse on kuitenkin urheilusta, joten kysymys kuuluu, minkälaista yhteiskunnallista hyvinvointia me tuotamme. Olemme jo todenneet, että raviurheilun käsittely elinkeinona ja sen rahoituksen käsittely yritystukina ei yksistään ole kestävää.

Nuorisotyö on yksi osa raviurheilua, ja siksipä on miltei hämmentävää, että ravikouluja on vain neljällä maakuntaradalla. Nuorisotyö on erottamaton osa kaikkea urheilutoimintaa. Urheiluseuralla ilman junioritoimintaa ei ole tulevaisuutta. Raviradat ja ravikilpailut eivät ole vain väline, jossa palkintorahat välitetään hevosenomistajille. Raviurheilulla on oltava paljon syvempi merkitys, ja siksi meillä on kuuluttava myös nuorisotoiminnan ääni päätöksenteossa. Nuorisoedustaja radan hallituksessa on hyvä alku.

Sosiaaliseen vastuuseen kuuluu myös se, kuinka me kohtelemme ihmisiä ja hevosia lähellämme. Raviurheilu, kuten kaikki muukin urheilu, on kovaa kilpailua menestyksestä ja myös rahasta. Ylilyöntejä sattuu, mutta niihin on puututtava. Aivan selvää pitää olla, että emme hyväksy minkäänlaista ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa epäasiallista käyttäytymistä.

Aloitin tämän vastuullisuusosion hallitustalon rakentamisesta. On aika saattaa rakennustyö päätökseen. Talo on siis perustettava kovalle maalle. Sen jälkeen talolle on luotava perustukset. Hyvät perustukset muodostuvat siitä, että hallitus koostuu ihmisistä, joilla on monipuolista osaamista. Hallituksen ikä- ja sukupuolijakauma on osa monipuolista hallituksen kokoonpanoa, joka mahdollistaa erilaisten näkökantojen esille tuomisen. Hallituksen ja toimivan johdon työnjaon on oltava työjärjestyksessä järkevä ja kokouksissa on noudatettava hyviä kokouskäytäntöjä. Hallituksella on syytä olla vuosikello käsiteltävistä asioista, ja hallituksen on seurattava omien päätöstensä täytäntöönpanoa. Nykyaikaiset tietojärjestelmät antavat hyvä mahdollisuudet laadukkaaseen hallitustyöhön.

Talossa on erilaisia huoneita, on strateginen huone, kaupallinen huone, taloudellinen huone ja muita tarpeellisia huoneita. Ainakin on huolehdittava, että yhtiöllä on ajan tasalla oleva strategia, toimintasuunnitelma ja budjetti. Kaupallisesti on huolehdittava omaehtoisesta varainhankinnasta ja yhteistyökumppanuuksista. Taloutta on seurattava aktiivisesti ja puututtava budjettipoikkeamiin. Paljon muutakin pohdittavaa hallituksella on, kuten nuorisotyö, kiinteistöt, ravintolatoiminta ja muut yhtiön normaalit toiminnot. Ravirata tarvitsee hallituksen jäsenten panosta tukemaan palkattua henkilökuntaa.

Ja lopuksi, talolla on oltava pitävä katto. Katto on rakennettava huolella, jotta vesi ei sada sisään. Katto merkitsee huolellista riskien arviointia ja hallintaa. Yhtä paljon katto merkitsee vastuullisuudesta huolehtimista. Olemme nähneet, mitä maineriskit voivat tehdä yrityksille. Sama voi tapahtua myös raviurheilussa riippumatta siitä, missä tai millä radalla asiat tapahtuvat. Nykypäivänä kaikki kuvataan ja hidastetaan. Yksikin huono hevosen kohtelu voi tuhota sen, mitä vuosikymmeniä on rakennettu.

Onko raviurheilulla toivoa?

Kyllä, ehdottomasti raviurheilulla on toivoa. Se vain vaatii muutosta moneen asiaan. Aloitetaan asioista, jotka ovat helpoimmin toteuttavissa. Suomen kaltaisessa maassa menestyvän urheilun taustalla on oltava riittävä massa. Jotta olisi hevosia pitää olla hevosen omistajia, kasvattajia, valmentajia ja ohjastajia. Sen lisäksi tarvitaan harrastajia ja raviurheilusta kiinnostunutta yleisöä. Mistä näitä tulee, ellei raviurheilussa ole nuorisotoimintaa?

Jokaisella maakuntaradalla olisi oltava ravikoulu. Koska ketään ei voida mihinkään pakottaa, pitää radoille ravikoulujen perustamiseen olla riittävät kannusteet. Yksinkertaisin keino on maksaa ravikouluja ylläpitäville maakuntaradoille korotettua toimintatukea. Ravikoulu itsestään voi hyvinkin olla itse kannattava, jos ravikoulu saadaan osaksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Kaupallinen ravikoulutoiminta aikuisille on sitten vielä eri asia.

Vaikka olen ollut raviurheilun kanssa tekemisissä kymmeniä vuosia katsojana ja totoharrastajana, en ole milloinkaan ollut hevosen omistajana ennen Teivon hevoskimppoja. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että oma hevonen voittaa ravikilpailun. Minulle ei ole mitään väliä sille, että hevosella on 999 muutakin omistajaa ja että voittorahat menevät hyväntekeväisyyteen.

Totta kai tiedän, että hevoskimppoja on. Sen sijaan minkäänlaista systemaattista tapaa hevoskimppojen muodostamiseen ja markkinointiin ei ole. Mitään sopimusmalleja ei ole olemassa, vaikka hevoskimppojen kirjanpito, verotus ja maksuliikkeen järjestäminen on kaikkea muuta kuin selvää juridisessa ja taloudellisessa mielessä. Nämä hyvätekeväisyyskimpat ovat yksi muoto, mutta urheilullisesti kunnianhimoisempia raviurheilun harrastajia varten tarvittaisiin sijoitusmielessä kannattavampia ja riskipitoisempia vaihtoehtoja kuten kaikessa sijoittamisessa.

Nämä ovat mielestäni osoituksia raviurheilun heikosta kyvystä uudistua ja vastata markkinoiden haasteisiin. Vuodesta 2017 raviurheilu on elänyt ”peräkammarin poikana” ja ottanut nöyränä vastaan sen, mitä valtion hallinnosta on annettu. Rahat ovat menneet elämiseen kädestä suuhun.

Valtiontukijärjestelmä on tullut tiensä päähän. Raviurheilun tuet, palkintotuki ja raviratojen tuki ovat juridisesti ottaen yritystukia. En minä ihmettele lainkaan, että julkisuudessa ihmetellään raviratojen saamia miljoonatukia. Ainoastaan asiaan vihkiytyneet tietävät, mistä on kysymys. Tosiasiassa tuet ovat Veikkauksen maksamaa korvausta rahapelien järjestämisestä, joka kiertää valtion budjetin kautta.

Vuodelta 2023 Veikkauksen pelikate oli 1033 miljoonaa euroa eli yli miljardi. Veikkaus-konsernin tulos oli 579 miljoonaa euroa. Lisäksi Veikkaus maksoi arpajaisveroa valtiolle 52 miljoonaa euroa. Veikkauksella oli vuoden lopussa 2,52 miljoonaa rekisteröitynyttä asiakasta. Tämä on siis nykyinen Veikkauksen taloudellinen tulos, jota rahapeliuudistuksessa jaetaan. Kokonaismarkkinan kooksi arvioidaan noin 2 miljardia euroa, joka yritetään rahapeliuudistuksella saavuttaa järjestelmällisen ja säädellyn järjestelyn piiriin. Jos tavoitteet toteutuvat uutta rahaa pelimarkkinaan on tulossa miljardi euroa. Ei ole mikään pikku juttu, miten ja millä perusteella tuo miljardi jaetaan

Mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä?

Vuodet työelämässä ovat opettaneet, että operatiivinen tehokkuus voi vain harvoin korvata strategisia virheitä. Yhteisöjen menestys pitkällä aikavälillä ratkaistaan ensisijaisesti strategisella kyvykkyydellä. Eräässä väitöskirjassa tutkittiin pitkään toimineiden yritysten menestyksen salaisuutta. Yhteistä näille yrityksille, että niillä oli visio, kyky toteuttaa sitä, hyvät ammatilliset ja sosiaaliset suhteet ja ripaus tähtipölyä eli johtamisen viisautta. Voisi siis ajatella, että hevosurheilunkin tulevaisuuden eväät ovat hyvissä sidosryhmäsuhteissa, strategisessa osaamisessa, operatiivisessa tehokkuudessa ja taitavassa verkottumisessa.

Ilman näitä elementtejä raviurheilun tulevaisuus on synkkä. Raviurheilu on vankina valtiontukijärjestelmän ”kultaisessa häkissä”, joka perustuu yksinomaan valtiolta maa- ja metsätalousministeriön kautta tulevaan reaaliarvoltaan jatkuvasti supistuvaan rahavirtaan. Raviurheilu ja ainakin raviradat ovat joutuneet oravanpyörään, jossa kulut kasvavat, tuet vähenevät ja valvonta kiristyy. Väistämättömänä seurauksena on raviratojen toimintakyvyn lasku ja ääritilanteessa raviratojen konkursseja. Silloin ei ole enää paikkaa, missä palkintorahat jaetaan hevosen omistajille.

Lainsäädäntö ja rahapelimarkkina

Ensimmäinen korjattava asia on nykyinen valtiontukijärjestelmä. Hallituksen esityksessä uudeksi rahapelilaiksi totopelit on jätetty Veikkaukselle sille myönnettävään yksinoikeuspelilupaan. Ongelmana ei ole itse asiassa Veikkaus vaan se, että se sinetöi raviurheilun jäämisen nykyisen valtiontukijärjestelmän vangiksi. Nykyinen valtiontukijärjestelmä ei kannusta raviurheilun ulkopuoliseen varainhankintaan sponsori- ja mainosmarkkinassa eikä käytännössä mahdollista sitä. Jokainen ylimääräinen hankittu euro vähentää toimintatukea. Markkinointi on nähtävä myös investointina, ja ilman investointeja ei synny tulosta. Markkinointipanokset eivät ole tukikelpoisia, ja raviratojen talous on lähtökohtaisesti niin heikko, että investointeja markkinointiin ei ole mahdollista tehdä. Tosin Lännen radat eli Tampere, Forssa ja Turku ovat perustaneet Kavionjälki Oy -nimisen osakeyhtiön markkinoimaan näitä ratoja. Yrittänyttä ei laiteta, sanoo suomalainen sananlasku.

Veikkauksen yksinoikeusmarkkinassa raviurheilu jää väliinputoajan asemaan. Sponsorimarkkina kasvaa, ja suuret lajit kuten jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu ja hiihto tulevat hyötymään siirtymisestä lisenssimarkkinaan ja vapaaseen kilpailuun. Pesäpallon eräässä studiolähetyksessä eräs seurajohtaja jopa pohti, että ehtiikö rahapelilain uudistus pelastamaan seuran talouden. Laki tulee voimaan 1.1.2026, ja sitä sovelletaan 1.1.2027 alkaen. Sen jälkeen rahapelimarkkina urheiluvedonlyönnissä tulee olemaan aivan toinen. Kaukana ovat ne ajat, jolloin veikkaus oli joka viikko ja palautuspäivä keskiviikko.

Ensimmäiseksi tulee muuttaa viitekehys. Lain käsittelyssä eduskunnassa on päästävä siihen, että totopelit laissa siirtyvät Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmästä lisenssijärjestelmään. Se, kuka totopelejä sitten tulee järjestämään, on eri kysymys. Veikkaus jakautuu uudistuksessa kahtia eli Yksinoikeus Veikkaukseen ja Lisenssiveikkaukseen. Totopelit jäävät sen tahon järjestettäväksi, joka parhaiten pystyy takaamaan raviurheilun tulevaisuuden.

Strateginen osaamisen

Syytön raviurheilun nykytilaan ei ole laji itsekään. Olen tullut raviradan hallitukseen raviurheilun ulkopuolelta.  Ensimmäinen virhe ulkopuolisin silmin on, että raviurheilu on kääntynyt sisäänpäin ja ulkopuolinen näkemys puuttuu. Minullekin on kerrottu, että ei tämä ole liiketoimintaa, tämä on kansalaistoimintaa. Kansalaistoimintakaan ei näytä pyörivän ilman rahaa. Raviurheilun organisaatioiden ja niiden hallinnon tulisi uudistua ja hankkia monipuolista osaamista ja ulkopuolista näkemystä hallintoon. Aivan varmasti alalla on riittävästi hevosurheilun ja hevostalouden osaamista ja näkemystä, mutta entä talous ja markkinointi. Jos nyt kävisi niin, että totopelit siirtyisivät lisenssimarkkinaan, asioilla alkaa olla kiire.

Raviurheilussa on tehty strategisia virheitä, eikä kaikkea voi laittaa nykyisen valtiontukijärjestelmänkään piikkiin. Raviratojen olosuhteet ovat jääneet 1980-luvulle, eikä olosuhteisiin on panostettu. Raviratojen peruskorjausvelka on valtava, ja rakennukset ja rakennelmat ovat monelta osin tiensä päähän. Nykyisellä rahoitusmallilla, jossa valtio jakaa investointiavustuksena 1,2 miljoonaa euroa vuodessa, ei ole mitään tekemistä olosuhteiden parantamisen kanssa.

Raviradoilla järjestetään raveja joitakin kymmeniä kertoja vuodessa. On täysin mahdotonta ajatella, että tuolla tapahtumamäärällä voitaisiin ylläpitää nykyisen kokoisia katsomo- ja muita rakennuksia. Raviratojen täytyy muuttaa luonnettaan siellä, missä se on mahdollista. Teivosta ja myös Vermosta ollaan tekemässä muutosta, joka muuttaa radat monipuolisiksi tapahtumakeskuksiksi, joissa voidaan järjestää myös raveja. Teivossa suunnitelmat ovat jo pitkällä; aiesopimus ja siihen liittyvät vuokrasopimukset on allekirjoitettu Ylöjärven kaupungin kanssa.

Raviurheilun kenttä on hajanainen ja johtajuus puuttuu. Tunnelma on kuin taloyhtiön yhtiökokouksessa, jossa normaali toteamus on, että kyllä tämä minun aikani kestää. Raviratojen aluejärjestelmä ei toimi Lännen ratoja lukuun ottamatta. Tällä hetkellä Lännen radoilla on käytännössä yhteinen henkilökunta ja yhteinen markkinointiyhtiö. Kaukana takamatkalla ollaan muihin lajeihin, esimerkiksi jääkiekkoon ja jalkapalloon nähden, jossa on toimivat liigaorganisaatiot. Lajeja, toisin kuin raviurheilua, markkinoidaan valtakunnallisesti ja valtakunnalliset mainosrahat jaetaan seuroille. Raviurheilu saa joitakin pennosia rataa kohti Veikkaukselta digipelaajista.

Jos nyt kävisi niin, että totopelit siirtyisivät lisenssimarkkinaan, on Hippoksella kova kiire järjestää koko raviurheilun kenttä uudelleen. Tarvitaan valtakunnallinen peliyhtiö, todennäköisesti yhdessä jonkun markkinoilla jo toimivan peliyhtiön kanssa. Raviurheilun resurssit eivät yksin taida riittää Fintoton uudelleen perustamiseen. Sitä ennen olisi laskettava raviurheilun omat rahat, sikäli kun niitä on, ettei jouduttaisi aivan huutolaispojan asemaan pelkästään velkarahalla.

Samaten on perustettava valtakunnallinen yhtiö raviurheilun markkinointiin. Lännen ratojen perustama Kavionjälki Oy voisi olla sellainen, jos Hippos ja kaikki raviradat tulevat sen osakkaaksi. Lisenssimarkkina perustuu siihen, että laji itsessään on kiinnostava ja peliyhtiöt saavat riittävästi asiakkaita. Samalla tavoitteena on, että järjestelmän ulkopuolinen valvomaton pelaaminen ulkomaille vähenee ja pelaaminen tapahtuu rahapelilain mukaisen järjestelmän piirissä.

Valtakunnallisen markkinointiyhtiön puute on vaikuttanut siihen, että raviurheilulle on jäänyt ”mopen” osa urheilumarkkinoinnissa. Mahdollisuuksista ei tässä ole puute, mitä osoittaa Kuninkuusravien suosio. Kuninkuusravit onkin lajin kärkituote, jonka mahdollisuudet ovat jääneet hyödyntämättä. Tapahtuma tehdään vuosi toisensa jälkeen alusta lähtien aina uudelleen ja uudelleen. Järjestämisoikeus on raviradan lottovoitto, jolla toivotaan selvittävän taas viisi vuotta eteenpäin ilman, että tapahtumasta koituisi hyötyjä koko lajille ja kaikille raviradoille.

Eri kysymys on sitten, onko raviratoja tai raveja liikaa. Minä uskon, että kaikille radoille löytyy tilaa ja oma profiili, mutta ratojen ja ravien luokittelua on pakko uudistaa sen mukaan, mikä on kokonaisuuden kannalta lajin parhaaksi. Siihen kaivataan Hippokselta johtajuutta. Olen ihmetellyt sitä, kuinka vähän hevosihmiset tuntevat raviratojen taloutta. Olen havainnut, että valittaminen pienistäkin asioista on melko yleistä. Rahat ovat tiukassa, ja kaikesta on pulaa. Useimmiten puutteet johtuvat siitä, että ei ole rahaa eikä henkilökunnalla aikaa.

Alus on tulessa ja haaksirikko häämöttää. Palavalla lautalla koulutetaan doping-koiria ikään kuin doping olisi hevosurheilun pääasiallisin ongelma. Niin kauan kun on kyse urheilusta ja rahasta, vilppiä esiintyy, mutta asiat on asetettava oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Raviurheilun tehokkuus

Vaikka sidosryhmäsuhteet ja strateginen osaaminen ovat menestyksen tärkeimmät osatekijät, ei tehokkuutta voi unohtaa. Ravikilpailujen järjestäminen maksaa liikaa. Aluemallia ei ole viety käytäntöön kuin Lännen radoilla. Minä toimin aikanaan lääkäriasemaketjun toimitusjohtajana. Yrityksellä oli 14 toimipistettä, yksi toimitusjohtaja, yksi talouspäällikkö, yksi markkinointipäällikkö ja kaksi operatiivista johtajaa. Kullakin toimipisteellä oli oma operatiivinen henkilökunta. Kyse oli monistamisesta ja vapaasti skaalautuvan ketjuyrityksen toimintamallista, jossa toimipisteet olivat toistensa kopioita ja uuden toimipisteen perustaminen ei vaatinut enää lisää kiinteitä kuluja, vaan se istui kuin uusi pala palapeliin.

En nyt ole tässä julistamassa, että kaikki Suomen raviradat, liittykää yhteen. Aluemallin systemaattinen käyttöönotto olisi hyvä alku. Eikä tämä tarkoita sitä, että irtisanotaan henkilökuntaa, vaan huolehditaan siitä, ettei kaikilla radoilla tarvitse tehdä samoja tehtäviä. Pelkästään valtiontukijärjestelmän hallinta vaatii järkyttävän määrän työtunteja. Se on järkyttävän kallis ja tehoton instrumentti.

Raviratojen yhteistyö on muutenkin puutteellista. Järjestelmä on suljettu eikä avoin. Niinpä me emme näe muiden ratojen tilinpäätöksiä, eikä ole mahdollista verrata niitä ja oppia parhaista käytännöistä. Myös rahanjaon oikeudenmukaisuus hämärtyy. Minun ymmärtääkseni valtion tukea saavien yhteisöjen tulisi julkaista tilinpäätöstietonsa avoimesti. Monissa asioissa saavutettaisiin huomattavia etuja jo yhteishankintojen ja kilpailuttamisen kautta. Yhden radan hankintamäärät ovat niin pieniä, että ne eivät kiinnosta isoja toimijoita. Valtiontukijärjestelmässä huomio kiinnittyy yksittäisten ratojen kilpailuttamissääntöjen noudattamiseen, ei järjestelmän kokonaistehokkuuteen. Tämä on seurausta siitä, että raviurheilu on peli, jota ei johda kukaan. Eri toimijoilla on valtaa sen mukaan, kuinka monessa pelissä toimijan sormet ovat mukana.

Markkinoinnista on jo puhuttu. Jokainen ravirata yrittää omalta osaltaan kerätä puuttuvat eurot ja sentit sen mukaan, että saavat kerätyksi valtiontukijärjestelmän edellyttämän 20 % omarahoitusosuuden kasaan. Yli ei saa mennä tai ponnistelut valuvat hiekkaan eli toimintatuesta vähennetään yli menevät eurot. Yksittäinen ravirata voi olla mainos- ja sponsorointimielessä kiinnostava paikallisille yrityksille, mutta isoille valtakunnallisille ja alueellisille yrityksille vain yhteen rataan panostaminen ei ole kiinnostavaa.

Ravintolatoiminta on oma lukunsa. Kullakin raviradalla on oma ravintolansa, joka kannattaa välillä paremmin ja välillä huonommin. Julistan tässä kilpailun. Kilpailija vuokraa 500 neliömetriä ravintolatilaa Tampereen keskustasta ja perustaa siihen ravintolan, joka on toiminnassa 40 iltana vuodessa keskimäärin viisi tuntia illassa. Kilpailun voittaa se, joka saa ravintolan kannattavaksi. Palkintona on kausikortti Teivon raveihin.

Mitäpä jos meillä olisi Suomen Raviravintolat Oy, joka pyörittäisi kaikkien raviratojen ravintoilta. Ruokalistat olisivat samat, ravintoloilla olisi yhteinen panimosopimus, hankinnat tehtäisiin yhteishankintoina, kassajärjestelmät olisivat samat, taloushallinto olisi yhteinen ja konseptia markkinoitaisiin valtakunnallisesti. Lisäksi jokaisella paikkakunnalla olisi kaupungin keskustassa Kavionjälki Pub ravi- ja urheiluväen kohtauspaikkana silloin, kun paikkakunnalla ei ravata. Ravintolatoiminta ei ole mikään kultakaivos, vaikka taloustietojen mukaan jotkut ravintolaketjut pärjäävät oikein hyvin. Ravintola on kuitenkin pakko olla, jos raveja aikoo järjestää ja saada paikalle yhteistyökumppaneita ja yleisöä. Tämä on vain tekemistä vaille valmis.

Sidosryhmäsuhteet

Menestyvien yritysten menestystekijöihin kuuluin myös hyvät ammatilliset ja sosiaaliset suhteet. Minulla on sellainen käsitys, että raviurheilu on hyvinkin kansainvälistä. Suhteet varsinkin Ruotsiin ovat tiiviit. Hevoset, valmentajat ja ohjastajat liikkuvat yli rajojen. Miten tämä kansainvälisyys näkyy lukuun ottamatta yksittäisiä ravikilpailuja, on jäänyt minulle avoimeksi. Pelata voimme Veikkauksen sivustoilla totopelejä eri maihin. Ainakin pelimarkkinassa yhteistyö näkyy toimivan vain Veikkauksen kautta. Ei ole sitten myöskään ihme, että meillä olisi näkyvästi kansainvälisiä kumppaneita. Ehkä rahapelilaki muuttaa tämän, jos totopelit saadaan siirrettyä lisenssimarkkinaan. Ilman työtä tämäkään ei synny, mutta olen ymmärtänyt, että juuri hevosten, valmentajien ja ohjastajien tasolla yhteistyötä on runsaasti. Se on pohja, jolle voidaan rakentaa ja päästä mukaan kansainväliseen kehitykseen pelimarkkinan kautta.

Urheilun keskusjärjestöillä on taipumus rekrytoida hallintoon liike-elämässä mukana olevia vaikuttajia, joilla on hyvät yhteiskuntasuhteet. Poliittisten suhteiden kautta peliä rakennetaan enää hyvin harvoin. Nykyisissä taloudellisissa olosuhteissa poliittiseen päätöksentekoon ei voi budjettimielessä luottaa. Entisenä Tampereen kaupungin rahoitusjohtajana luulen tuntevani budjetin laadinnan periaatteet ja juustohöylän käytön työvälineenä riittävän hyvin. Eräs kaupunginvaltuutettu sanoi minulle kerran, että meillä on paljon asunnottomia ja paljon työttömiä, miksi me emme palkkaa kaikkia työttömiä rakentamaan asuntoja kaikille asunnottomille. Taidatko sen paremmin sanoa. Ei se riitä enää, että ainoa perustelu valtiontuelle on alan työpaikat. Verovaroilla ei voida työpaikkoja loputtomasti luoda.

Raviurheilun on siis otettava itsestään niskasta kiinni ja ravistettava itsensä irti letkuista eli nykyisestä valtiontukijärjestelmästä. Se edellyttää, että rahapelilain eduskuntakäsittelyssä totopelit saadaan siirrettyä yksinoikeusjärjestelmästä lisenssijärjestelmään. Se on kuitenkin vasta alku, ja siitä alkaa varsinainen työ, jolla raviurheilu siirtyy valtionrahoituksesta markkinaehtoiseen rahoitukseen peliyhtiön ja markkinointiyhtiön kautta. Se johtaa täysin uudenlaiseen ajatteluun, joka on vietävä läpi koko raviurheilun kenttään. Työ on aloitettava heti.

Asko Koskinen

Tampereen Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtaja