Heinillä hevosten kaukalon
On ollut jouluja, jolloin hevoset ovat viettäneet pyhänsä kangas- tai havukatoksessa, maahan kaivetussa lautakattoisessa korsussa tai huomaamattomassa kenttätallissa.
Jouluruoka oli niille silloin samaa kuin muinakin noina päivinä: kenttäarmeijan virallinen, talvella 1942 vahvistettu rehuannos käsitti kuusi kiloa heinää, kuusi kiloa selluloosaseosta ja kaksi kiloa kevätviljan olkea. Köyhää ravintoa tavattiin rikastaa valkuais- ja fosfaattilisällä ja havujauheella.
Vaikeimpina aikoina rehua pystyttiin tarjoamaan vielä vahvistettuakin annosta vähemmän. Neuvokkaat hevosmiehet katkoivat siihen hätään havunoksia ja puiden lehtiä, jotta hevoset jaksoivat työskennellä rintamalla. Kuorintavuoroissa hevostenhoitajat pyrkivät jättämään perunankuoriin mahdollisimman paksun kerroksen – ja veivät ne sitten hevosten appeeksi.
Eväät jouduttiin usein tarjoamaan jäiseen veteen tai lumeen kastettuna. Sen seurauksena lukuisia hevosia menehtyi kylmettymisähkyyn. Kylmissä olosuhteissa ainoana lämmikkeenä saattoi toimia räsymatoista kyhätty loimi, jos sellaistakaan oli saatavilla. Huonokuntoisimpia hoidettiin kenttätalleissa, ja eräänäkin konstina eläinlääkärit määräsivät hevosille arsenikkia vilkastuttamaan rasittuneen elimistön toimintaa. Muun muassa Joensuun raviradalle oli pystytetty tällainen kuntouttava hevossairaala.
Edellämainitut tuokiokuvat on poimittu Sari Savikon toimittamasta ansiokkaasta teoksesta Suomenhevonen – Isänmaata rakentamassa ja puolustamassa.
Tämän joulun ja maailman aikaan eläintenpidon haasteet ovat kovasti toisenlaiset. Hevosten asumuksia on mitattu kouluviivoittimin, keskustelupalstoilla väitellään kiivaasti erilaisten loimituskäytäntöjen oikeaoppisuudesta, kivennäisten määrä lasketaan ruokakuppiin millilitramitalla ja eläinlääkäri hälytetään hätiin, jos aamulla havaitaan hevosen lantakikkareissa väärä koostumus.
Siinä missä joku uskoo seimilapseen, joku toinen jaksaa vielä tänäkin jouluna uskoa kohtuullisuuden käsitteeseen.
Kohtuullisuuden raja tule hevosenpidossakin vastaan molemmissa päissä. Kohtuutonta voi olla myös eläimen ylihoitaminen. Hyvää tarkoittava omistaja voi aiheuttaa sen terveydelle ja hyvinvoinnille haittaa liiallisella tai väärällä ruokinnalla tai pukemalla sitä kuin eskimoa. Eikä olisi pahitteeksi pyhiin hiljentyessä, jos virkamiehet pohtisivat kohtuuden vaatimuksia, katsoisivat kokonaisuutta eivätkä millimetrejä. Suotavaa olisi sekin, että ihmiset tekisivät jalon lupauksen olla kohtuullisia itselleen ja toisilleen.
