Näkökulma: Hevosenomistajan arvo?

Tunteita nostatti Porin raviradan politiikka, jossa hevosenomistajille ei ollut tarjolla pääsylippuja edes ennakkomaksullisen pääkilpailun finalisteille. Samoin hämmästystä herätti raviradan välinpitämättömyys vastata tiedusteluihin sähköisesti sekä puhelimitse. Ravipäivänä kommentaattori Lauri Hyvösen yritykset saada joku raviradan taustavoimista tai päätöksen tehneistä kommentoimaan linjaa suoraan TotoTV:n lähetykseen ei myöskään onnistunut.

Hilpeyttä herätti lipun laskeminen salosta ennen St. Legerin (päälähdön) voittajaseremonioita sekä radan toimitusjohtajan arkinen vaatetus edustustehtävissä profiilipäivänä. Onneksi tämä ei ole yleistä muilla radoilla, eikä ainakaan vuoden pääpäivänä. Katsojan silmin tilanne Porissa näytti siltä, että päivä hoidettiin alta pois minimipanostuksella ja mahdollisimman nopeasti – harmillisesti tunnelma, joka radalta välittyi, ei vastannut päivän lähtöjen tasoa. Arvostus lajiamme kohtaan loisti poissaolollaan.

Osa-omistamamme ja -kasvattamamme hevonen voitti St. Legerin, joten joku varmasti ihmettelee, miksi tässä ”itketään” muutaman 15 euron pääsymaksun takia. Vuosikymmeniä raviurheilua harrastaneena voimme todeta, että ei se kyllä rahasta ole kiinni. Sitä on kymmenien vuosien aikana uponnut lajiin paljon, joskin onnekkaina voimme todeta, että olemme kyllä saaneet sitä takaisin ikimuistoisina elämyksinä. Mutta meidän kaltaisia onnekkaita omistajia on vain hyvin harvalukuinen joukko – paljon on ns. tavallisten hevosten omistajia, jotka harvoin päätyvät kukitettavaksi voittajakehään. He ovat kuitenkin niitä, jotka pitävät tämän lajin pyörät pyörimässä ja takaavat, että meillä on raviradalla hevosia seurattavana ja pelattavana. Ja jotta nämä omistajat saadaan pysymään lajin parissa sekä saadaan uusia omistajia mukaan, täytyy hevosenomistamisesta tehdä arvostettua ja jollain tavalla houkuttelevaa. Silloinkin, kun omistamallesi tai kasvattamallesi hevoselle menestys ei ole arkipäivää.

Miten tämä sitten tehdään? Yksinkertaisilla asioilla, kuten pääsylipuilla. Nykyään suurin osa radoista tarjoaa omistajille 2 pääsylippua / hevonen. Kimppaomistamisen yleistyttyä viime vuosien aikana ja tulevaisuudessa sekin on alimitoitettu. Samaan aikaan valitellaan ja keskustellaan siitä, miten saisimme lisää ihmisiä raveihin, mutta ei olla valmiita siihen, että hevosenomistajat pääsisivät rajoituksetta seuraamaan oman hevosensa kilpailua. Miksi myös kasvattajat, niin tärkeä osa tätä lajia, on unohdettu?

Ranskassa omistaja sekä kasvattaja ovat oikeutettuja ilmaiseen sisäänpääsyyn ja halutessaan saavat tuoda joukon muitakin mukanaan. Vincennesin raviradalla voi nauttia yksityisestä tilasta, joka on varattu omistajille. Tukholmassa Solvallan tallialueellakin löytyy ns. ”omistajakatsomo”, mistä voi seurata raveja yhdessä muiden omistajien kanssa. Niin ohjelma kuin pääsyliput löysivät Ruotsista tiensä suomalaisen omistajan postilaatikkoon, huolimatta ravipäivän profiilista. Kaikkien ennakkomaksullisten finaalien osallistujien omistajille ja kasvattajille on tarjolla ravintolapaikat tarjoiluineen, sekä tarkkaan harkittu muistoesine. Puhumattakaan Italiasta, josta jälkikäteen peliyhtiö tilitti provisiot käytettyään omistamaasi hevosta pelikohteena. Näissä maissa hevosenomistaminen tuntuu arvostetulta juuri näiden pienten, mutta merkityksellisien asioiden takia. Lisänä tulee tietynlainen kuuluminen yhteisöön (hevosenomistajiin), joka kokoontuu yhteen niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä raveissa.

Olet osa jotain erityistä – se tunne pitäisi saada myös Suomessa välitettyä hevosenomistajalle, muulloinkin kuin Kriterium- ja derbypäivinä. Ikävä totuus on, että näihin kilpailuihin pääsee mukaan hyvin harva omistaja ja kasvattaja. Ennakkomaksulliset kilpailut kuitenkin rahoitetaan pääosin niin kasvattajien kuin omistajien lompakosta, ja finaalipaikka on avoinna vain harvoille.

Pääsylippu pitäisi olla tarjolla kaikille omistajille, jotka vain haluavat ja vaivautuvat raviradalle asti, koska sekään ei ole itsestäänselvyys. Itse edustamme useita kimppoja ja heistä vain murto-osa käy raveissa – seuraaminen kun onnistuu nykyään muutoinkin helposti. Mahdollisuus pitää silti olla. Totuus lienee, että kyllä näissä tapauksissa radalla olevien palveluiden käyttö kompensoisi pääsylipun hinnan ja omistajalle jäisi parempi mieli. Ei ole mielestämme myöskään perusteltua, että Kuninkuusraveissa omistajalippuja rajoitetaan – hevosen omistaminen kattaa 365 päivää vuodessa, yleensä useita vuosia.

Omistajien ja kasvattajien huomioiminen ei luulisi olevan nykyaikana vaikeaa. Kaikkien tiedot ovat Hippoksessa helposti saatavilla raviratojen käyttöön. Jonkinlainen omistajakortti voisi tulla sähköisessä muodossa vaikka älypuhelimeen, sähköpostitse omistajalle voitaisiin tarjota esim. ravintolapalvelupaketteja erikoishintaan. Tilojen rajaaminen vaikkapa ravintolatiloissa hevosenomistajien käyttöön onnistuu sekin ilman suurempaa investointia. Pienetkin muistot siitä ikimuistoisesta päivästä kun omistamasi / kasvattamasi hevonen voittaa lähdön ovat tärkeitä useimmille omistajille – oli se sitten ruusuke tai kukkapuska. Ideoita varmasti ilmaantuu, jos niitä joku vaivautuu kuuntelemaan ja toteuttamaan.

Tuntuu oudolta, että raviradat eivät ole valmiita luopumaan omistajien kohdalla edes pääsylipun hinnasta. Pitääkö omistajan rahoittaa vielä radatkin, joissa ei olisi edes ravitapahtumaa ilman hevosenomistajia? Ja ei, palkintorahat eivät ole vastaus. Niistä pääsee nauttimaan vain 15–20 prosenttia hevosenomistajista, jotka ovat onnekkaita omistaessaan hevosen, joka kattaa edes kulunsa uransa aikana. Suurin osa hevosenomistajista on unelmoijia, jotka jatkavat hevosenomistamista rakkaudesta lajiin ja hevoseen saamatta koskaan mitään taloudellista hyötyä.

Onko tosiaan ilmainen pääsylippu liian paljon vaadittu?

Esa ja Sarianna Hietakangas

Talli Hietsut Oy / Team Consalvos / Rosie & The Roofers Stable / Kali Stable / Peetun Talli