Päättymässä oleva uutisvuosi on ollut mollivoittoinen, mutta joulun alle saatiin vihdoin viime viikolla hyviäkin uutisia. Suomenhevosen asemaa vahvistetaan 400 000 euron eduskunnan joululahjarahalla, ja alan rahoituksen leikkauksiinkin on tulossa kohtuullistamista..Suomenhevonen on joululahjansa ansainnut. Sen aseman säilyttäminen on kirjattu lakiin ja hallitusohjelmaankin, mutta samaan aikaan hallituksen säästötoimista aiheutuvat leikkaukset hevosalan rahoitukseen uhkaavat erityisesti suomenhevosta. Hyvinvoiva suomalainen raviurheilu on paras turva suomenhevosrodulle..Joululahjarahan myöntäneen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnössä lisärahoitus kerrotaan annettavan kasvattajatukijärjestelmän kautta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Kasvatuksen tukeminen takavuosien kaltaisella varsarahalla ei ole EU-aikana mahdollista. Tammojen laatupalkkiot kohdistuvat usein niihin tammoihin, jotka varmimmin joka tapauksessa astutettaisiin, ja kasvattajapalkintojen nostaminen vaikuttaa kasvatukseen viiveellä ja kohdistuu väistämättä joskus päättyneeseenkin kasvatukseen..Toivottavasti toimiva tapa tukea suomenhevosta löytyy. Suomenhevosten syntyvyys on pudonnut alle hälyttävänä pidetyn tuhannen varsan rajan vuodessa, ja se on käännettävä pikaisesti nousuun..Jännityksellä odotetaan myös, miten paljon koko alan rahoituksen leikkaus pienenee ja miten pieneneminen alan sisällä kohdistuu. Valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään, että leikkaus tulee jäämään vuodelta 2024 siirtyvän erän ansiosta esitettyä pienemmäksi. Mutta miten suuri tuo erä on ja miten se jakautuu eri tukimomenttien välillä, on vain maa- ja metsätalousministeriön tiedossa..Porin ravirata ja koko raviurheileva Satakunta saavat joululahjansa tänään, kun Porin Ravit Oy:n hallitus kokoontuu päättämään Lalli Oy:ltä otettavasta 150 000 euron vaihtovelkakirjalainasta. Se tasapainottaa raviratayhtiön talouden ja mahdollistaa jatkossa keskittymisen päivittäisten maksuhuolien sijasta liiketoiminnan kehittämiseen ja kääntämisen tuottavaksi. Hieno kädenojennus yhdeltä pääomistajista!.Porin raviradan talousahdinkoon helpotus yllättävästä osoitteesta