Kuvia ja mielikuvia
Katselin taannoin Toto-TV:n lähetystä Teivosta. Lähtöjen välissä studiossa keskusteltiin muun muassa siitä ikuisuusaiheesta, miten ihmiset saadaan paikan päälle raveihin.
En voi paukutella henkseleitäni sillä, että olisin itsekään tuttu näky raviradoilla. Parasta ovat isommat tapahtumat, ja tietenkin Jämsän kesäravit sopivan sijaintinsa ja ainutlaatuisen tunnelmansa takia.
Varhaisin hevosmuistoni liittyy kuitenkin raveihin. Charme Asserdal oli vastaanottamassa Vermoon tulijat yhden varsansa kanssa. Mieleeni on piirtynyt upea eläin, joka seurasi rauhallisena jälkikasvunsa kanssa ravikansan vaellusta. Seisoin pitkän tovin aitauksen edessä ja ihailin näkyä.
Siitä hevosinnostukseni lähti, ja tuon fiiliksen soisin monelle muullekin. Olinkin mielissäni huomatessani, että ainakin yksi lapsi sai derbyraveissa elämyksen, jota hän ei varmasti unohda.
Toivottavasti näitte sen kuvan Hevosurheilun Facebook-seinältä, jossa tuore derbyvoittaja Magical Princess tervehtii aikuisen kannattelemaa pientä lasta? Korvat hörössä suurkilpailuhevonen on ja odottaa, kun tyttö piirtää hennolla sormellaan kuvaa hevosen turpaan. Vieressä seisovan varttuneemman miehenkin olemuksesta voi päätellä, ettei häntäkään ole hevosen lähelle raahaamalla tuotu. Noita hetkiä tarvitaan silloin, kun halutaan koukuttaa lajiin ja synnyttää hevoshulluutta.
Minä tiedän, kuinka paljon hevonen antaa elämyksiä, mutta miten on heidän laitansa, joita ei ole lapsena tuotu raveihin tai ratsastuskilpailuihin tai ole muuten olleet kosketuksissa hevosiin?
Tein pienen empiirisen tutkimuksen ja kysyin muutamilta ystäviltäni, mitä heille tulee mieleen hevosurheilusta, raveista ja ratsastuksesta, ja mitä hevosten tai ihmisten nimiä he tietävät.
Keskustelussa oli mukana kattavasti niin tavan duunareita kuin vastuullisissa asemissa olevia johtajia eri ammattialoilta. Ikäjakauma hieman alle ja yli 40 vuotta. Yhdellä on oma ratsu, mutta muut eivät ole hevosihmisiä.
Kyra Kyrklund ja Marko Björs. Siinä olivat tunnetut nimet. Yhtään hevosta ei mainittu nimeltä. ”En ole käynyt raveissa, kun kerran peliriippuvaisen kummisedän kanssa lapsena. Se oli kummallinen kokemus, kun se oli niin kreiseissä mielentilassa”, kertoi eräs.
Hevosurheilusta – ja etenkin raveista – oli osa kuullut, että ne ovat rääkkäystä. ”En vain kestä katsoa raippahommia”, sanoi yksi, joka tunnusti, ettei tiedä hevosista mitään ja ne ovat hänen mielestään myös kovin pelottavia.
Toinen on nähnyt raveja televisiosta: ”Siinä lopussa tulee huono olo, kun hevosia huidotaan piiskalla ennen maalia.”
Paikan päällä on taas koettu hienoja hetkiä. ”Olen joskus ollut Vermon ravien aikana vahingossa varikolla. Siellä on mahtava tunnelma, ihania lämpimiä ihmisiä.”
”Mulla on ravimiehiä suvussa. Olen kerran ollut raveissa aikuisena ja se tunnelma radalla oli mieletön”, sanoo yksi. Kysyessäni tarkennusta äänimaailmasta hän toteaa, että sama, miksi hän olisi fiiliksissä horneteista. ”Elämää suurempi ääni, joka tuntuu kehossa adrenaliinina. Sen takia haluaisin mennä uudestaan.”
”Hieno kuvaus, pitääpä itsekin käydä raveissa”, kirjoitti toinen perään. Hän itse näkee hevosurheilun vähän elitistisenä, eikä sanojensa mukaan ymmärrä ravien perimmäistä tarkoitusta. ”Onko se vaan sitä, että veikataan ja joku voittaa rahaa, vai miksi ne on olemassa?”
Hän tosin jatkaa, että hänen sukulaisillaan on hevosia, ja hän on nähnyt mieletöntä omistautumista, elämäntapaa ja rakkautta, mitä hevosharrastukseen liittyy.
Pari ihailee hevosia, mutta ei ole koskaan katsonut hevosurheilua tai liioin lukenut niistä kertovia juttuja. Joku sanoi lukeneensa jonkun tarinan jostain hevosesta, mutta ei muistanut mistä. Sen hän totesi, että hevoset ovat upeita.
Jäin miettimään vastauksia. Ei riitä, että lajin sisällä olevat tietävät, miten asia on oikeasti. Yhdellekään raveja televisiosta näkevälle ei saisi jäädä mieliin loppusuoran karkea kilvanajo, vaan tunnelma, mahtavat ihmiset ja upea eläin. Maailmassa, jossa elämme, ei ole sijaa viuhuville piiskoille tai potkiville kannuksille. Miksi pitäisikään olla?
Kysyin, onko ystävilläni mielenkiintoa lähteä kanssani joku keskiviikko Vermon raveihin. Innokkuutta löytyi heti. Nyt toivon, että meitä on vastassa maailma, joka saa adrenaliinin virtaamaan ja saan tutustuttaa ystäväni lajiin, jonka ympärillä työskentelee eläimiä rakastavia, hymyileviä ihmisiä. Olisipa vielä Charme meitä vastassa pääportilla.
Henna Siponen
toimittaja
