Lukijan kynä: Lappeella on hyvät valmiudet järjestää Kuninkuusravit
Hevosurheilun 9.8. pääkirjoituksessa vähäteltiin kotiratani Lappeen taloudellista tilaa, sijaintia ja ei-ympärivuotisuutta. Ennen viime hakua tulevista kuninkuusravijärjestäjistä Oulu teki kuitenkin 2018 yli kolme kertaa Lappeeta suuremman tappion (HU 12.6.2019). KPMG teki MMM:n toimeksiannosta raviratojen talousselvityksen vuosilta 2017–21 (HU 8.2.2023). Sen mukaan vakavaraisuudessa Lappeeta heikompia oli 7 (P, L, J, Ku, F, Kj ja Kt) ja maksuvalmiudessa 10 (P, O, M, Tk, S, J, Kj, Ku, F ja Kt) rataa.
Hippoksen puheenjohtaja on moneen kertaan korostanut, ettei talviratamalli ole rataluokitus eli jako kehitettäviin ja alas ajettaviin ratoihin. Onko MMM:n virkamiehen yksityisajatteluna esittämä malli 8-10 kunkkariradasta myös Hippoksen strategia? Nykyisistä maakuntaradoista 16 on järjestänyt Kunkkarit vähintään kaksi kertaa (Lappee 4). Ketkä muut kuin Lappee putoavat joukosta?
Lappee järjesti onnistuneet Kuninkuusravit 2009, la-su yhteensä 46 100 katsojaa. Vuositulos oli yli 300 000 euroa, velat maksettiin pois. Laaja ravirata-alue rinteineen soveltuu hyvin isojen yleisötapahtumien järjestämiseen.
Toimitusjohtajan vaihdon jälkeen Lappeessa puhaltavat nyt uudet raikkaat tuulet. Etelä-Karjalan hevosväki, kaupunki ja koko maakunta maakuntajohtaja kärkenä ovat sitoutuneet järjestämään hyvät Kuninkuusravit 2026.
Jyrki Jauhiainen
Lappeen puheenjohtaja 2005 - 2015 ja 4/2019 - 4/2022
Taipalsaari