Maailman kallein sihijuoma

Ystäväni on poikkeuksellinen menestynyt suomalainen hevoskasvattaja. Kysyin häneltä taannoin, kuinka usein suomalainen raviurheilu on tarjonnut hänelle menestyksen kunniaksi samppanjaa.

Vastaus oli tyrmäävä. Kerran muutaman vuosikymmenen aikana. Silloinkin muovisesta pikarista ja juoma saattoi olla myös kuohuviiniä, joten puhukaamme tässä yhteydessä sihijuomasta.

Jäin pohtimaan kyseisen sihijuoman litrahintaa ystävälleni. Oli kyse sitten kuohuviinistä tai samppanjasta, se on litrahinnaltaan maailman kalleinta laatuistaan juomaa.

Muu maailma luulee kalleimmaksi samppanjaksi vuoden 2000 Perrier-Jouletin Belle Epoque -samppanjaa. Pullollinen tuota juomaa kustantaa 4166 euroa. Pullon vetoisuus ei ole täyttä litraa.

Suomalaisille raviradoille tarvitaan kipeästi uutta yleisöä. Tallialueella työtä tekevä uuttera väki ja paikalle saapuvat hevosenomistajat ja kasvattajat ovat niitä henkilöitä, joiden avulla uusi väki todennäköisimmin raveihin tiensä löytää. Kun heillä on vielä hevosurheilusta innostuneita tuttavia, on raveihin saapuminen myös toistamiseen todennäköisempää.

Ihminen kutsuu tuttaviaan mielellään ympäristöön, jossa hän kokee saavansa arvostusta osakseen. Älkää ymmärtäkö väärin. En tarkoita, etteivätkö raviradoilla töitä tekevät vapaaehtoiset arvostaisi hevosten valmentajia, hevosenhoitajia ja hevosenomistajia. Tuskin mikään ryhmä arvostaa raviurheilun mahdollistajia niin paljon.

Kyse on pitkälti siitä, miten ravitapahtumat järjestetään. Suomalaisilla raviradoilla eivät tilat lopu. Radoilla on mahdollisuus järjestää hevosenomistajille ja kasvattajille sekä heidän vierailleen erilaisten teemaravien lisäksi myös raveista toisiin toistuvia asioita. Sellaisia, jotka kohottavat heidät hetkeksi arjen yläpuolelle. Tämä vaatii varmasti jonkin verran rahaa, mutta ennen kaikkea vaivannäköä.

Raviurheilu elää kaiken muun urheilun tavoin suurista tunteista. Raviurheilun erityispiirre on poikkeuksellisen laaja omistajapohja. Raviratojen ja harjoitusolosuhteiden lisäksi myös hevoset tarvitsevat omistajansa. Kasvatustyössä onnistumisen olisi hyvä säteillä ympäristöön mahdollisimman laajasti, uusia kasvattajia kun tarvitaan tulevan vuosikymmenen aikana valtava määrä.

Linnan juhlissa maljoja kohottamassa oli mukana kaksi suomalaisen raviurheilun eteen sitkeästi työtä tehnyttä pariskuntaa. Raviurheilun piirissä on monesti harmiteltu lajin ulkoisen arvostuksen puutetta. Ulkoista arvostusta on sitä helpompi saavuttaa, mitä helpompi lajiin sekä sen harrastajiin ja ammattilaisiin on tutustua.

Raviurheilu kaipaa ja ansaitsee kristallikruunujen loistetta. Ja sihijuomaa.