Kommentti: Montako kansainvälistä suurkilpailua on liian monta?

Pitkäikäinen isoisoäitini Emma oli satakuntalaisittain “visu ihmine”, mikä tarkoitti ensisijaisesti päättäväistä henkilöä, ja sukulaislapsille heikosti huumorintajuista vanhaa jäärää. Hänellä oli tapana sanoa, että “juttus ovat kui keitetystä lampaanpäästä”, jos ne eivät olleet hänen mieleisiään.

Tämä muistui mieleen, kun kesäkeskustelun aiheeksi ryöpsähti kansainvälisten kutsukilpailujen suuri määrä Suomessa. Eläkeikäisenä tunnustan jo auliisti, että olen matematiikassa totaalisen lahjaton, eli erinomaisen sopiva raviharrastaja.

Mutta usean sormilla suoritetun laskennan ja tarkistuslaskennan tuloksena sain yhä Suomen kansainvälisten kutsukisojen määräksi neljä (4) vuodessa. Siis Seinäjoki Race huhtikuussa, Finlandia-Ajo toukokuussa, Kymi Grand Prix kesäkuussa ja St Michel heinäkuussa.

Armon vuonna 2023 Suomen ravikalenterissa oli 4436 ravilähtöä. Siitä määrästä kansainväliset kutsukilpailut edustavat hiukan alle promillea. Maksettujen palkintojen noin 24,2 miljoonan euron määrästä niiden osuus 637 000 euroa oli 2,6 prosenttia.

Lisäksi suomalaiset kutsukilpailut elävät vahvasti sen mukaan, kuinka hevosia valitaan Ruotsin merkittäviin kansainvälisiin lähtöihin. Tällä hetkellä Vermosta on mahdollisuus saada paikka Elitloppetiin ja St Michelistä Hugo Åbergs Memorialiin. Yhdellä voitolla!

Kysyn nyt puolestani asian pöydälle nostaneilta suomalaisilta hevosenomistajilta: Montako kilpailua on liian monta, ja minkä takia?Toivon, että vastauksena ei tarjota vain sitä, että palkintorahat eivät jää Suomeen.

Tiedän hyvin, että raviurheilu on hevosenomistajalle monessa suhteessa raastavaa. Enemmistölle raha on ensimmäinen rajoite. Hyvällä hevosella on varsasta lähtien korkea hinta ja huippuhevosella sellainen hinta, johon eivät välttämättä yllä edes miljardöörit pienissä kimpoissa. On hienoa, jos Suomeen syntyy tai ostetaan kansainvälisen tason hevosia edes muutama vuosikymmenessä.

Sitä paitsi hevosen valmennus ja hoito ovat lähes aina hevosenomistajan suurin panostus hevosiinsa, vain noin 5 prosenttia hevosista ansaitsee vuotuiset kulunsa.

Suuretkaan satsaukset eivät automaattisesti tuota sellaista hevosta, jota radat kilvan kosivat mukaan kutsukilpailuihinsa. Ei ihme, että ihmiskunnan enemmistö sijoittaa mieluummin rahansa vakaamman tuoton kohteisiin.

Silti juuri hullu riskinotto ja optimismi tekevät ravi-ihmisistä niin valtavan intohimoisia ja värikkäitä persoonia, joiden keskuudessa vallitsee voimakas yhteisöllisyys ja myötäeläminen. Ja kaikki tietävät, kuinka vaikeaa on nousta huipputasolle.

Kuitenkin sellaisten hevosenomistajien, joilla on ollut onni ja ilo päästä voittoseremonioihin huippuhevostensa kanssa, on hyvä pitää mielessä, että he edustavat lajissamme todella pientä vähemmistöä.

Haluan muistuttaa heitä myös siitä, että kansainvälisillä kutsukilpailuilla on arvonsa erityisesti raviyleisölle, jolle tarjotaan mahdollisuus tulla katsomaan maanosan parhaita ravureita omille kotikulmille. Kuka meistä voisi unohtaa nähneensä Mack Lobellin, Varennen tai Face Time Bourbonin livenä?

Korjaus: tarkistettu suhdeluku promilleksi.