Ohi on!

Kuninkuusraviareena alkaa vähitellen hiljentyä. On siis luopumisen aika. Kaikesta hyvästä pitää aina luopua, näin se elämä vaan kulkee. Siinä missä viime viikolla työpäivät venyivät reippaasti yli 12-tuntisiksi ja kaikki eteni odottavissa tunnelmissa, tänään ei enää odoteta. Tänään vain puretaan. Sitähän ne ovat, projektit.

Mitä jäi käteen? No humoristisesti; viikonloppu, jonka juoksin enemmän  korkokengissä kuin koskaan aiemmin ja sitten vähemmän sarkastisesti viikonloppu, jona juhlittiin hienoa suomenhevosta. Kuninkaalliset ovat kruununsa ansainneet, vielä kerran suunnattomasti onnea Saaga S ja Vitter.

Vähän harmi on se, että tässä omassa roolissani jäin aika lailla sivusta katsojaksi mitä koko kolmipäiväisiin raveihin tulee. Toki tiesin tavallaan asian näin menevänkin, mutta silti.

Kaikkein konkreettisimmin tämä tuli vastaani lauantaina, kun kollega Miika Lähdeniemi huikkasi pressikeskuksessa onnittelut hevosen juoksusta... Olin odottanut aika monta tovia sitä, että oma hevonen juoksisi Kuninkuusraviviikonloppuna ja nyt - ohi meni. Hienosti In Ice Princess kuitenkin Ollin ja Elena for everin vanavedessä juoksi kakkoseksi.

Toisesta tähtihetkestä olin sitten sekuntien päässä jäädä paitsi. Perjantaina juoksin nimittäin niin paljon edes takaisin, etten enää muistanut ollenkaan Kunkkarilegendat -lähtöä. Lähtöä, jota olin maallikkosaarnaajan lailla kuuluttanut ympäri Suomea viimeiset puoli vuotta.

Olin tulossa puolijuoksua asioilta lipunmyynnistä kohti päärakennusta ja katsoin kelloa. Mietin, että 14.07, pianhan tämä kilvanajo tänään päättyy kunnes yhtäkkiä tajusin, että olen ehkä missaamassa Kunkkarilegendat. Juoksin entistä lujemmin ja ehdin pääkatsomon eteen juuri, kun legendaherrat tekivät lähtöä.

Lauri Malisen ja H.V. Tuurin voitto oli tähtiin kirjoitettu. Kun Malinen kera upean H.V. Tuurin saapui kohti loimitusta ja palkintojenjakoa alkoi kaiuttimista kuulua Tapsa Rautavaaran laulama "Juokse sinä humma". Kyyneleet kihosivat silmiini ja luulen, että lisäkseni melko monella muullakin. Lauri Malinen, 83,  palasi voittajana Turkuun. Kunkkarilegendat oli juuri niin koskettava kuin mitä ohjastajat ja suomenhevonen ansaitsivat.

Toinen suuresti koskettava hetki oli Santeri Dahlian paluu niin ikään Turkuun. Vuonna 2001 Santeri Dahlia voitti kaikki kolme matkaa ja kuninkuuden ja niin hevonen teki vielä kahtena vuonna sen jälkeenkin. Nyt oli aika kohdata turkulaisyleisö uudelleen.

Santeri Dahlian rinta nousi sitä koreammalle kaarelle, mitä enemmän yleisö taputti. Aivan kuin Santeri olisi jotenkin ymmärtänyt, missä ollaan. Juttelin JP Kauhasen kanssa nopeasti sunnuntaina illalla puhelimessa ja kiitin häntä. JP sanoi, ettei ollenkaan matkalla ymmärtänyt kuinka suuren tunnemyrskyn paluu kirvoittaa. Ilmassa oli haikeutta ja luopumisen tuntua, vaikka 22-vuotiaalla Santeri Dahlialla saattaa toki vielä olla edessään vaikka kuinka paljon hyviä eläkeläisoriin vuosia. Mutta silti.

 Mutta katsokaamme tulevaan! Ensi vuonna juhlitaan Suomea ja suomenhevosta Vermossa. Toivon omasta puolestani kaikkea hyvää valmisteluihin ja koko prosessiin. Prosessi on pitkä ja haastava, enkä ihan vielä osaa edes sanoa, mihin lopulta asettuu paras kiitos. Ehkä tärkein asia pääasian eli hevosurheilun ohella kuitenkin on se, miten yleisö on viihtynyt. Ja uskon, että meillä Turussa yleisö oikeasti viihtyi ja tunnelma oli vähintään 9 1/2.

Mitä muuta tulevaisuus sitten tuo tullessaan? On vaikea ennustaa, kuinka kauan 10-vuotiaan Saaga S n ura jatkuu näin huikealla tasolla. Mutta oli miten oli, vain 0,2 kymmenyksen takana vaanii ihastuttava ikätoveri Akaasia, joka on tuulen lailla noussut suuren yleisön tietoisuuteen. Sitä paitsi Markku Hietanen ja Akaasia olivat hellyyttävä pari, hekin.

Jos Vitter jatkaa tasolla, millä se menee nyt on helppo ennustaa, että sen ura jatkunee prikulleen kohti seuraavaakin kuninkuutta, ja muutamaa muutakin titteliä:). Mutta varmaa on, että haastajiakin riittää.

Yksi viikonlopun piristyksistä oli parivaljakko Ville Korjus ja Välähdys. Ilman mailin laukkaa, voittojuhlia vietettäisiin ehkä...tai no, eipä sitä tarvitse miettiä, näitä palkintoja kun ei lopulta kuitenkaan voiteta ilman täydellistä juosten ja taktikoiden tehtyä kolmen juoksun sarjaa.

Mutta iloisiin hymyihin on ilo tämäkin pieni blogipostailujen sarja päättää, saakoon siis viimeisen hymykuvan Ville Korjus. Ja te kaikki muistakaa, että suomenhevonen on eläimistä paras.