Pakina: Erään hevosihmisen tarina, osa 2

Vuodenvaihteen läsnäolon aistii ihmisten tunnetiloista, ja luonnon muovaamasta valkeasta taiteesta.Ensin radio soitti joulusikermiä, jotka ovat sävyltään hämmentävän kaihoisia. Kepeän ja duurivoittoisen kappaleen sanoma pureutui syvälle sieluun: hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä.Havahdun tekstianalyysin keskeltä luurin pirinään. Tuttu hevosmieshän se siellä ottaa jälleen yhteyksiä. Edellisestä puhelusta onkin jo aikaa, joten tarinaa riittää varmasti useammaksi toviksi.”Mistä tämä hulluus on oikein peräisin?” kaveri aloittaa ja kuljettaa keskustelun heti kättelyssä suurten kysymysten äärelle. Hevoshulluutta ei nimittäin aina pysty tolkullisesti selittämään, vaan se täytyy kokea omakohtaisesti.Langan toisessa päässä olevan puhetoverin elämässä hevoset ovat näytelleet pääroolia. Kuuleman mukaan jo pienenä poikana hän leikki enemmän hevosten kuin puulelujen kanssa. Antoivat elämään sisältöä, eikä sellaiseen pysty pelkkä sieluton materia.Nuo piikkikorvaiset otukset ovat kaverin mukaan viisaita luontokappaleita, vaikka osa välillä tyhmempää esittääkin. Se oli kirjaimellisesti menoa sen jälkeen, kun nuori hevosmies hyppäsi ensimmäisen kerran rattaille. Ei muuta kuin koulureppu nurkkaan ja ajolle.Muistelun kohokohtana hän pitää sitä kertaa, kun koppakärryjen kyytiin istahti ralliauton kartanlukija. Polle kiihdytti vauhtia, ja kavioiden nostattaman maa-aineksen kolistessa pressuun vauhtimaestro oli huutanut pelkääjän paikalta hädissään, että älä hyvä mies aja niin lujaa.Edellisen puhelun jälkeen kaksi hevosta on saanut lähtöpassit. Yhdellä on hankkarivamma, eikä muistakaan taida olla talouden tasapainottajiksi.Elääkin pitäisi, ja pakkasjakson myötä uuni imee halkoja loputtoman nälkäisenä. Ennen sitä saattoi antaa leivänkannikkaa hepoille herkuksi, mutta nyt täytyy pitää itsestäänkin huolta, ettei kovin kuivetu.Uusia pykäliä tulee kuulemma joka tuutista, ja hevosihmisen pitäisi muuttaa itsensä jo ruokinta-automaatiksikin. Johan on mallillaan. Talven pakkasilla tarhavesikin täytyisi pitää sulana, mutta mitenkäs sellainen hoituu, kun töissäkin täytyy käydä. Pitäisi hankkia sellainen sähköinen vesikippo, joka pitää lämpönsä.Mutta senkin hinta on nousussa, kuten kaiken muunkin. Ja maksaahan se sähkökin.Eilinen iltakin oli kuulemma mennyt tallissa, kun yksi viisas luontokappale oli telonut koipensa. Verta tuli kuin härän kurkusta, ja vekki oli syvä kuin Mariaanien hauta.Se kun täytyy olla pitkät hokat alla, jos meinaa vaikka joskus kilpaakin ajaa.Ravipäiviäkin on vähennetty, eikä tulevasta osaa muutenkaan sanoa mitään varmaa. Sitten ovat vielä keksineet, että ajetaanpa alueen kaikki ravit arki-iltoina harrastajan kiusaksi. Siinäpä järjestelet työvuoroja, jos pystyt.Puheenparsi kuulostaa äkkiseltään siltä, että joululaulun sanoma on todellakin ottanut kaverista vallan. Synkkää ja ikävää…Siinä uunia lämmittäessä ja liekin lepatusta seuratessa miettii, miten hiipuva hevosihmisen palo saadaan taas roihuamaan kunnon liekkeihin. Muutenkin kuin kuuden tunnin välein hevosia ruokkien.Jospa se hevosten tuttu hörinä, joka on kuin happea elämiseen, tuo sitä kaivattua sisältöä elämään.Lopuksi kaveri toivottaa kaikesta huolimatta entistä paremmat uudet vuodet.Jäin siihen käsitykseen, että tervehdys oli osoitettu kaikille hevosihmisille.Olin oikeassa..Pakina: Erään hevosihmisen tarina

Pakina: Erään hevosihmisen tarina, osa 2

Aiheeseen liittyvää